Nostalgiaa?

Littunatelkkari

Hifiharrastaja
Liittynyt
1.1.2007
Viestejä
9 994
Kaupunki
Aeka kaakana
Pidempään hifiä harrastaneet tietävät, että harrastuksen kanssa kuljetaan joskus ikään kuin kehää.
Sointi-ihanne muuttuu ja laitteet sitä mukaa. Aina silloin tällöin herätään ajatukseen, että miksikähän silloin luovuin 'siitä pelistä'.

Tuleeko teille mieleen laitteita jotka ottaisitte tänään mielellänne takaisin hyllyynne - onko matkan varrella jäänyt ikävä mitään?

Minulla on varmasti useitakin, mutta laitetaan tähän alkuun vaikka yksi.
Nakamichin 582Z olisi kiva omistaa vieläkin (hyväkuntoisena).

-128-
 
Sony CDP-XA 50Es pyöritin olisi varmaan passeli Bencmarkin eteen, mutta hinnat on sikamaisia. Ostin ko. pyörittimen käytettynä 5 vuotta sitten 600€ (uusi maksoi 1200€). Ostin niitä kaksi ja möin parin vuoden käytön jälkeen samalla hinnalla ja kas se maksaa edelleen saksassa käytettynä 600€+kulut.
 
Kelanuhuri Revox A77 on jäänyt kaihoisaan mieleen. Sillä sai mukavasti äänitettyä pitkätkin esitykset ( ooppera, sinfonia jne.) kokonaisuutena talteen.

Toisto oli silloisen mittapuun mukaan laadukasta ( monien mielestä vieläkin) ja toiminnot mekaanisesti jouhevia. Laite oli muutenkin monessa aikaansa edellä ja myös ulkomuodoltaan yllättävän moderni.

Ko. laite tuli hankittua 70-luvun alku puolella ja se palveli uskollisesti ongelmitta yli 20-vuotta.

Hiljaa pyörivissä isoissa alumiinikeloissa ja valaistuissa äänitystasomittareissa (neulamittarit) oli jotain majesteetillista.
 
Mulla on kaipuu Coplandin CTA-401 niitä ekoja kohtaan,ei ois pitänyt luopua.
T:Skutsari
 
Cyrus One -vahvistin, ensimmäinen todellinen hifi-vahvistimeni, josta tunsin aitoa omistamisen iloa. Tehoa rehelliset 2 x 25 wattia kahdeksaan ohmiin mutta millä tavalla...Konstailematon rakenne, mukana kaikki olennainen ilman mitään ylimääräistä, painava peli kokoisekseen. Muistelen vehjettä lämpimästi siitä huolimatta, että virtakytkin alkoi paukkua, volyymisäätimen kumirengas hapertui omia aikojaan poikki ja kondensaattoreita meni vuosien aikana vaihtoon monin kappalein. Tästä on vielä Cyruksen omat harmaat kaksikarvaiset kaiutinkaapelit jäljellä reservissä. Jälkikäteen ajatellen tunaroin laitteen vaihdon täydellisesti ymmärtämättä silloin täysin sen arvoa, mutta onneksi pääsin perään tulleesta peltirunkoisesta perus-Onkyosta nopeasti eroon. Taisi teholukema olla vaihdon perusteena silloin ja vauhtisokeus iski hetkeksi, yhdistyen alan liikkeen "lyömättömään tarjoukseen". Siperia opetti, että tarjousten perässä juokseminen ei tässä harrastuksessa välttämättä tuota sitä lumoavinta tulosta.
 
Ei Z, Littuna, ei Z.

Zetissä on jo vilkkuvat punaiset LED-mittarit.
Ainoa oikea, ja hieno Naka 582 on se supernopeilla ja täydellisesti
vaimennetuilla analogisilla mittareilla varustettu.
Ja sellaisenhan taas hommasin pari vuotta sitten.

Pitäis vaan ottaa penkille, kun ehtisi, ja uusia hiukka konkkia siitä.

Ossi
 
Toisinkuulija sanoi:
Ei Z, Littuna, ei Z.

Zetissä on jo vilkkuvat punaiset LED-mittarit.
Ainoa oikea, ja hieno Naka 582 on se supernopeilla ja täydellisesti
vaimennetuilla analogisilla mittareilla varustettu.
Ja sellaisenhan taas hommasin pari vuotta sitten.

Olet täysin oikeassa - paitsi että tarvitsisin myös C-dolbyn.

-128-
 
Vai että erinomaiset vaimennetut viisarit ja dolby C. Nämä ovat Alpinen dekissäni, joka on kyllä mainio laite. Ylähyllyllä se nyt on, kun tuli kuitenkin vikaa vikaa vikaa. Ei pysy play päällä kunnolla, laukeaa pois. Tämähän sitä reaalista nostalgiaa on, kun ei ole koskaan luopunut. Tai että se vanha huolto onkin hävinnyt ja osaajat eläkkeellä. :)

Nuo viisarit ovat jotenkin peilillä heijastetut näytölle. Salamana nousevat, mutta liike alas on hidastettu. Alpine AL-55

--------------

edit. Kiitos Mallas. YV.
 
genelecin 1019A biamppien myynti harmittaa aina välillä,ois aika hyvät tässä tietsikan näytön vieressä,todelliset lähikenttämonitorit.
 
Vs:

KJ Manner, Alpine-dekin huollon kanssa sinua auttaa ainakin RLJ-Palvelu Jukarainen, tai Seppo Kling, ex-Accusound. Etsin yhteystiedot jostain jos haluat.
 
Vs: nostalgia

Omat historialliset hölmöilyni käsittävät ainakin Nait-ykkösestä ja Linn Kaneista luopumisen, sekä Neal Ferrograph 302 kasettidekin myymisen. Very stupid, sir. Vaikkei se Neal koskaan täysin toiminutkaan ;) oli sen soundissa jotain sellaista, jota ei Nakamichikaan välttämättä uhannut.
 
Littuna, ei sitä dolby-ceetä käyttää kannata kuiteskaan!
B on parempi. Musiikin kannalta. Itse puristina en lopulta
käyttänyt kumpaakaan.

--

Alpinen mittaritkin ovat hyvät, muttei sama juttu ollenkaan,
kuin täysin neulavehkeet Nakassa. Fantastiset. Niitä voi
kattella pitkään, niin hienosti homma hoituu. :D
(varmaan sama tapitus toteutunee Alpinenkin kanssa, ehken.)

--

Mallas. Oikeenko sulla oli tuo Neal?

Julian Verekerin kanssa kun heitettiin -84 keväällä Jaggella Salisburyn keskustaan
(Julian oli vanha Engl. rallimestari Minillä. En tosin tiennyt sitä silloin, kun Julian
tempaisi neljä kertaa pienen liikenneympyrän ympäri - ja huomautti, ettei
renkaatkaan ulisseet, vaikka vauhtiakin oli..), heitti hän kasetin koneeseen
todeten, että se oli nauhoitettu LP12:lla (niin olivat minunkin, heh).
Mutta Julian lisäsi, ettei niitä olekaan nauhoitettu millään "nakamichin rimpuloilla", vaan
kunnon Nealillä. Ainoalla hänen mielestään hyväksyttävällä dekillä.
(En kertonut, että minun olivat tosiaankin Nakalla nauhoitettuja..)

Jäi kaihertamaan mieltäni, mutten koskaan ole päässyt Nealiin käsiksi.
Julian kun kuului siihen kahden tunnetun alan miehen joukkoon, jonka sanaa
ei tarvinnut epäillä.

Mielelläni ottaisin Klingin yhteystiedot, jos viitsit heitellä viestiä, Mallas!?

Ossi

P.S. Revoxin 77't ovat tietenkin sitä oikeata kamaa. Tosin niiden kelojen
on valitettavasti pyörittävä aika lujaa, että ihan laatukamaa tulee ulos.
Yllättävän hyvin kuitenkin pelitti hitaamminkin, silloisen keskivertohifin
mittapuulla aivan mainiosti pelittikin. Hidas pyörintä oli kieltämättä jotenkin
majesteettista. Nopeassa tuli jo hiukan studiofiilistä..
Keväällä hehkutin Juusolle, että otetaan tuollainen isokelainen liikkeeseen, jos ei
muuksi, niin meikäikäisten vetomagneetiksi ja nuorten ällistykseksi.
Ei sille lopulta löytynyt riittävää järkifunktiota, kun tilasta on muutenkin puute.
Ja kun se studiomasterikin sitten lopulta yllättäen ilmaantui aivan muita teitä..
Velipojalla pyörii A77 edelleen kotona. Purki sieltä CD:lle oman bändinsä
vanhoja äänitteitä minullekin juuri hiljattain. Olen joskus itsekin nuorena
tuuraillut samassa bändissä, joten oli nostalgiaa minullekin.
 
Vs: nostalgia

Ostin tuon Nealin joskus vuonna 84 tai 85 käytettynä, se oli se puukylkinen musta versio. Järjettömän kokoinen vauhtipyörä ja ratakiskosta tehty äänipääsilta tekivät vaikutuksen :) ja sointi oli hieno, mitä siitä silloin ymmärsi. Laite toimi paremmin selällään, pystyssä sillä oli ongelma stabiilisuuden kanssa. Mutta huoltoa se vaati yhtenään.

Laitan niitä yhteystietoja huomenna.
 
Toisinkuulija sanoi:
Littuna, ei sitä dolby-ceetä käyttää kannata kuiteskaan!
B on parempi. Musiikin kannalta. Itse puristina en lopulta
käyttänyt kumpaakaan.

Jos olisi tuolloin (kauan sitten) tiennyt, olisin toki tuutynyt Dolby B -kohinanvaimennukseen, jonka yhteensopivuus laitteiden välillä on ylivertainen (Dolby S:n ohella). Nyt kuitenkin minulla on 'vintillä' 360 c-kasettia, joita valtaosa on tehty C.llä. Siksi Z!

Mulla on ollut noi molemmat koneet vuonna yks ja kaks, sekä uudempia CR-malleja, mutta mekaanisesti ylivoimaiset Nakat on 6** ja 5** -sarjat.

On muuten ollut myös Luxin K12, K03, K04 ja K05, sekä Alpinen AL-85, AL-90 ja Alpage 300. Nyt kun muistelen, niin on ollut h/k CD-491, Hitachi D980 ja D5500, sekä Pioneerin CT-F939 ja joku muu CT-F90S -malli.
Monta hienoa laitetta on tullut käytettyä, mutta ainoastaan yhtä kaipaisin takaisin - tuota Nakaa ja nimenenomaan Z -versiona - vaikkakin siinä onkin 'rumempi' näyttö kuin edeltäjässään.

-128-

P.S. Ensimmäinen nauhoittimeni taisi olla Pioneerin CT-F7171.

-*-
 
Minä jätin myös kohinanvaimennukset pois äänittäessäni kasetille. X:lla oli seurusteluaikoina Luxmannin erillislaitteisto ja hän rassasi dekkiä, kun äänitti kasetille musaa. Minä kävin moista ihmettelemään. Hänellä oli joko iänikuinen hifilehti, tai tekniikanmaailma, josta hän katsoi kuinka laite piti säätää millekin nauhalle. Oli tuossa naisessa jotain hyvääkin, mutta hyvin vähän.
 
Littuna, kyllä se 700 TriTracer on mekaanisesti ollut SE Naka - ainakin mulle.
Tonnista nyt puhumattakaan..

Ja mitä mulla on ikävä? No ehkä h/k 1000 ja saamatta jäänyt upea 2000.
Ja juuri tuota 700:sta, joka on kaikkein komein ilmestys C-kasettidekeistä.

Tandberg 310 mulla oli aika pitkään. Se paistoi kasetit aivan kuumiksi..
Eikä koskaan soinut niin hyvin, kuin tuo h/k tonninen ennen sitä.

Ja sitä velipojan Revoxia käyttelin aika paljon.

Sitä ennen, jo ennen 60-luvun puoliväliä, velipojan Hitachi pienkelanauhuria.
Stereoista vielä mitään tiedetty niihin aikoihin.. Sitten tuli
pienet C-kasettinauhurit Philipsiltä. Ai että kiskottiin kaverin kanssa
Aqualungia auton takapenkillä mökkireissuilla!

Ensimmäisen äänitykseni tein tuolla Hitachilla metsästä löytämästäni
nauhavyyhdistä selvittämälleni ryppyiselle pätkälle. Radiosta mikillä
"Kultainen nuoruus" - eka joka sattui soimaan sieltä. Muistan hyvin
vielä, kun kuuntelin sitä silmät kirkkaina ja vaikuttuneena aikaansaannoksestani.
Siitä se ura sitten urkeni... Kultaisesta nuoruudesta. :)

Olen siis elänyt ajan, jolloin myös leikattiin nauhoja poikki ja teippailtiin ne
uudelleen yhteen. Se oli sen ajan meininki kelanauhojen kanssa..
Mutta eihän sitä kauaa jaksanut häslätä.

Ossi

P.S. Jotkut vanhat kasetit ovat diskantiltaan about kohdillaan, noin suurinpiirtein,
kun ne aikanaan äänitti dolby B:llä ja nyt soittelee ilman dolbyä..

Suosittelen, Littuna, yhtenä vaihtoehtona LX-5 Nakaa. Saa edukkaasti Saksan
ebaystä ja pelittää hienosti. Aika pitkälle 582, mutten muista onko kaikki säädöt
samat. Taitaa olla.. Aika komias peli joka tapauksessa. Hyvin pitkät ledmittarit.
Mulla oli semmoinen pari vuotta sitten. LX-3 on 2-päinen.
 
Toisinkuulija sanoi:
Jotkut vanhat kasetit ovat diskantiltaan about kohdillaan, noin suurinpiirtein,
kun ne aikanaan äänitti dolby B:llä ja nyt soittelee ilman dolbyä..

Melkein noin on käynyt täälläkin. Pitää käyttää dolby beetä ceen sijaan. ;)
 
Toisinkuulija sanoi:
P.S. Jotkut vanhat kasetit ovat diskantiltaan about kohdillaan, noin suurinpiirtein,
kun ne aikanaan äänitti dolby B:llä ja nyt soittelee ilman dolbyä..


Noissa 'Aidoissa' Nakoissa käytettiin standardista poikkeavaa äänitys-/toistokorjausta.
Normin mukaisilla nauhureilla tehdyt taltioinnit soivat Nakoilla toistettuna mukavan raikkailta - tarvitsematta poistaa Dolbyä päältä. Nyt kun valtaosa kaseteistani on tehty noilla 'muilla nauhureilla', Naka on senkin suhteen hyvä vaihtoehto. Sama sitten muuten myös toisin päin. Nakoilla tehdyt kasetit tuppavat muissa peleissä toistumaan tunkkaisesti.

Dolby C- äänitteitä ei muuten voi kuunnella oikein ilman kohinanvaimenninta - toisin kuin B-Doldyllä tehtyjä.
C -vaimennuksen suurin ongelma on sen herkkyys äänitys- ja toistopelin toisistaan poikkeaville säädöille. DBX, High Com ja Super-D järjestelmillä tehdyt äänitteet eivät käytännössä kestä alkuunkaan nauhurin vaihtoa.
Sen sijaan Dolby S äänitteet ovat hyvinkin kuuntelukelpoisia Dolby-B.llä.


Toisinkuulija sanoi:
Suosittelen, Littuna, yhtenä vaihtoehtona LX-5 Nakaa. Saa edukkaasti Saksan
ebaystä ja pelittää hienosti. Aika pitkälle 582, mutten muista onko kaikki säädöt
samat. Taitaa olla.. Aika komias peli joka tapauksessa. Hyvin pitkät ledmittarit.
Mulla oli semmoinen pari vuotta sitten. LX-3 on 2-päinen.

En minä nyt tosissani niin paljon nauhuria kaipaa, että lähtisin sitä varta vasten metsästämään.
Toinen juttu, jos sellainen sattuisi kävelemään vastaan. :)
LX-sarja ei jostain syystä sytytä, vaikka olivatkin ihan hienoja kapineita.
700/1000 -mallit? Jos tulevat vastaan.

-128-
 
Littunatelkkari sanoi:
Noissa 'Aidoissa' Nakoissa käytettiin standardista poikkeavaa äänitys-/toistokorjausta.
Normin mukaisilla nauhureilla tehdyt taltioinnit soivat Nakoilla toistettuna mukavan raikkailta - tarvitsematta poistaa Dolbyä päältä.


Itselleni se Naka (ja todnäk nauhuri ylipäänsäkin) tänään olisi kuitenkin CR7E. Siinä kun on tuo fresh playback eq, hyvin trackaava Dolby ja se tärkeä playback azimuth -nappi.
 
Back
Ylös