Nopeita kysymyksiä akustiikasta

Ok. No sitten sohvaa ei tarvinne pohtia enempää.
Peilin vaikutus mittauksiin löytyisi impulssivasteesta, jos siitä lähtevä heijastuma osuu mikrofoniin.
Impulssivasteessa pitäisi näkyä terävä piikki noin kohdassa 2*4m (=peilistä heijastuneen äänen kulkumatkan ero suoraan ääneen verrattuna). Oletetaan, että suora ääni ja peilistä heijastuva ääni kulkevat mikille asti suunnilleen saamaa linjaa pitkin. Se käytännössä varmaan pidä aivan paikkansa, mutta niiltä paikkeilta piikin pitäisi löytyä, jos peilistä tuleva heijastuma vaikuttaa mittauksiin.
 
Viimeksi muokattu:
Nyt näkyy tuossa Arlassilin kuvassa leivinuuni tai vastaava? Kuinka massiivinen se on ja paljonko sen puolen seinästä se ottaa ja onko seinän ja uunin välillä kulmaa tai pykälää ym.? Tuollainen uunihan on lähes täysin periksiantamaton erityisesti matalilla taajuuksilla, joten sekin voisi olla osatekijä? Ja tietysti keittiön avautuminen sillä suurimmat hejastukset tulee tunnetusti vastakkaisten nurkkien välillä ja nyt toinen takanurkka on avonainen keittiöön.
 
Uunin ja olohuoneen välissä seinänpätkä. Samanpituinen seinänpätkä myös vasemmalla puolella.
Myös olohuoneen kummankin sivuseinän takaosassa oviaukko eli siltäkin osalta huone symmetrinen.
 
  • Tykkää
Reaktiot: K.K
Selityksen paikat alkavat loppua, jos vasemmalla ja oikealla sivuseinällä olevat erot eivät kelpaa epäsymmetrian selittäjiksi.
Mikin takana oikealla puolella on sohvan selkänoja ja vasemmalla ei. Sellainenkin selittäisi. Oliko mikki mitattaessa selvästi sohvan selkänojan yläreunan yläpuolella? Jos oli, niin sohvan vaikutus on vähäisempi kuin matalammalla mikin korkeudella.
 
Mikrofoni oli selkänojan päällä n. 15 cm korkuisella jalustalla.

Pitääpä tänään vielä mittailla lisää....
 
Vasemmalla seinustalla näkyisi olevan ainakin jonkun verran vinyyliä hyllyllä. Nekin vaikuttaa. Itsekin olen joskus akustoinut vinyylilevyillä, työnnellyt lattialla säilytyslaatikoita eri paikkoihin. Tiedän, ehkä epäolennaista, mutta kun lähtee akustiikkaa mittaamaan niin käytännössä kaikki vaikuttaa. En tiedä miltä osin tässä arlassil:n tapauksessa. Mutta selkeästi näkyvän vaikutuksen niillä halutessaan saa aikaiseksi.
 
Ei vaikutusta vaikka vinyylien eteen (2 metriä pitkästi) kääntää lasioven.
Olohuoneen sivuilla olevien ovien asennolla ei vaikutusta oli kiinni tai auki.
Unohdin mainita että olohuoneen 1.2 metrin pituiset takaseinät on eri materiaalia. Vasemman puoleinen gyproc levyä. Oikean puoleinen tiiltä, jonka takana leivinuuni. Seinät 4.2 metriä kaiuttimista.
 
Eri seinämateriaalit riittää selittämään eron. Tai ainakin osan siitä. Mut akustisesti täydellistä symmetriaa ei ole joten erot kanavien välillä voi olla mitä vain. Tai juuri mitatun kaltaisia.

Meinasin noita vinyylejä lähinnä bassoansoina, saattavat parantaa /pahentaa mittaustulosta sopivasti sijoiteltuna. Mutta tiili vs. gyproc vaikuttaa varmastikin enemmän.
 
  • Tykkää
Reaktiot: K.K
Millainen lähtökohta olisi laittaa kaiuttimet kokoseinän levyisen kaapiston eteen. Kaapiston runko ja ovet ovat melamiinipintaista kalustelevyä. Olisiko tuo kaapisto ja sen materiaali uhka vaiko mahdollisuus akustiikan näkökulmasta? Kaapisto on lämpimässä varastossa/harrastetilassa ja sitä auotaan vain muutaman kerran vuodessa (kaappi sisältää kausivaatteita, vieraspatjoja ja -petivaatteita yms. pitkäaikaissäilytyksessä olevaa roinaa), joten kaiuttimien sijainti ovien edessä ei olisi suurikaan käytännönongelma.
 
^Kuulostaa lähtökohdalta asialliselle bassoansalle. Mitä täydemmäksi saat kaapit vaatteita ja petivaatteita, sen parempi. Ei tarvitse kuitenkaan sulloa. Kuohkea on hyvä. Jotta sisällöllä olisi merkitystä, niin ovet eivät saisi olla liian tiiviisti kiinni. Kannattaa ehkä laittaa vaikkapa vaahtomuovinen tarra ovien ja kaapin väliin, etteivät ovet kolise, jos heiluvat äänen voimasta.
 
^Kuulostaa lähtökohdalta asialliselle bassoansalle. Mitä täydemmäksi saat kaapit vaatteita ja petivaatteita, sen parempi. Ei tarvitse kuitenkaan sulloa. Kuohkea on hyvä. Jotta sisällöllä olisi merkitystä, niin ovet eivät saisi olla liian tiiviisti kiinni. Kannattaa ehkä laittaa vaikkapa vaahtomuovinen tarra ovien ja kaapin väliin, etteivät ovet kolise, jos heiluvat äänen voimasta.
Ok, tuo melamiinipinnoitteen kovuus ei ole siis ongelma? lastulevyä lienee levyn sisus. Pinta vaan tuntuu kovin kovalta kun sormin hypistelee.
 
Bassot käyttäytyvät eri tavalla kuin korkeimmat äänet, jotka heijastuvat ovista. Bassot menevät ovista läpi, tai kiertävät ne, tai miten sitä pitääkään ajatella. Voit kokeilla asiaa vaikka tavallisella huoneen ovella. Tiiviskin ovi päästää bassoja läpi, mutta raollaan oleva vielä paremmin. Kuohkeat peitot, yms sitovat ääntä lämpöenergiaksi. Lämpötilan nousu on hyvin pieni. Sitä ei huomaa.
Jos korkeiden äänien haijastuminen tuntuu pilaavan ääntä, niin ovet voi päällystää akustointilevyillä. Ensin kannattaisi kokeilla, onko vaikutus haluttu.
 
Onko väliä millaisella kankaalla verhoilee bassoansat niiden toimivuuden kannalta? Ansoissa on kivillaa päällystettynä jätesäkkeihin ja kelmuun, mutta jos haluaisi vielä varmuudeksi mahdollisimman hengittämättömän kankaan pöllyämisen mahdollisuuden minimoimiseksi?

Lähetetty minun COL-L29 laitteesta Tapatalkilla
 
No itse bassotaajuuksille se on ihan sama millä ne on pinnoitettu, koska aallonpituudet ovat niin pitkiä, mutta jos ne pinnoittaa hengittämättömällä materiaalilla, niin ne eivät sitten demppaa ylempiä taajuuksia, joka voi olla toisinaan tavoiteltavaa.
 
Onko väliä millaisella kankaalla verhoilee bassoansat niiden toimivuuden kannalta? Ansoissa on kivillaa päällystettynä jätesäkkeihin ja kelmuun, mutta jos haluaisi vielä varmuudeksi mahdollisimman hengittämättömän kankaan pöllyämisen mahdollisuuden minimoimiseksi?

Lähetetty minun COL-L29 laitteesta Tapatalkilla
Ei ole käytännön merkitystä, epäilen notta ei sellaista _kangasta_ löydy mistä ei basso mene läpi.
 
Esim. tuulipukukangas alkoi heijastamaan jostain 2kHz:ltä. Joskus kivakin olla demppaamatta ylimpiä. Hengittävä kangas oli Vallilan verhokangasta. Sillä ei ollut mitään eroa verhoilemattomaan verrattuna.

TuulipukuVSVallila2.png
 
Villapaalit bassoakustoinnissa. Onko väliä, pitääkö niitä alkuperäisissä vakuumipaketeissaan tiukkaan pakattuina, vai pussit auki ja löyhemmin paketointi jotenkin?
 
Eikös bassot tykänny höttösemmästä eli tiukasti pakattu olis paperilla huonompi vaihtoehto. Näitä testejä pitäs kyllä tehdä niin ei tarttis aina mutuilla. En ihmettelis vaikka ero noiden välillä olisi kohtuullisen pieni, paalissa tietty menee villaa tavallaan hukkaan, paketti auki niin saa isomman vaimentimen. Villat jätesäkkiin tai vähän isommalla vaivalla vaikka tuulensuojapaperin sisään.
 
Kyllähän nuo "turpoaa" tuplakokoiseksi, kun paketin aukaisee. Pääsee helpommalla, kun ovat vakuumissa, jos ei merkittävää eroa ole 😆
 
Back
Ylös