Nopeita kysymyksiä akustiikasta

Juu en tiiä tuleeko olemaan merkittävää eroa käytännössä noiden kahden välillä. Itse menin ihan puhtaasti hinnan mukaan.

Niin ja aiemmin oli aina ongelmia kuulla äänikuvaa kajareiden ulkopuolelta, sivusuunnassa. Nyt siitä tuli yhtä selkeä ku keskikuvasta, eli äänikuva kasvo myös noiden seurauksena. Tykkäsin, miten kajarit soi huoneessa ennen, mutta sen siitä saa jos ei paremmasta tiedä. Ja huonekohtasia nämä varmasti on, mutta sanoisin, että kaikkien pitäs noille antaa tilaisuus. Voihan niistä aina luopua jos merkittävää eroa ei kuule. Itsellä ~18 000 kappaleen soittolistaa nyt kuumeisesti käyty läpi tuttuja biisejä kuunnellessa ja tippa tulee joissaki silmään ku soi niin aidon kuulosesti verrattuna edelliseen. Tekstuuria ihan jäätävästi lisää instrumenteissa.
Hyvä kuulla. Pitää ottaa jompi-kumpi testiin. Jos täysi susi - saa noista nätit alustat gradienteille olkkariin tai kukille telineet...

Vähän tuossa eroa hinnassa kaventaa se, että thomanilta tulisi ilmaiseksi kotiin.

Toisaalta jos halvempi ajaa saman asian kannattaisi tilata se.
 
Toisaalta jos halvempi ajaa saman asian kannattaisi tilata se.
En ole nyt kartalla fyysisistä eroista, mutta isompi on parempi bassoilla.

Jos saat vaikka satasella 100 litran nurkka-ansan ja 120 eurolla 120 litran nurkka-ansan niin hls on sama kummallakin. Mut isompi on kuitenkin parempi.

Ja määrällisesti niin paljon kuin tilat ja lompakko antaa periksi. Ei kannata nuukailla kun bassoja akustoi. Varsinkin tällaisissa tapauksissa missä sijoituspaikat on käytännössä lukittu. Koska vaikka nurkat on suositelluimmat sijoituspaikat läpi ihmiskunnan tunnetun historian, ne ei välttämättä ole parhaat joten tehonpuutetta saa kompensoida määrällä.

Takaseinään varmaan yleisvaimentimet turvallisin vaihtoehto. Nekin sama ottaa niin paksuna kuin "sielu sietää".
 
Kiitokset hyvästä vinkistä. Matematiikka kun on ihmeellistä, noinkin pienellä säteen kasvulla tulee melko loikka tilavuuteen.

Yksi syy noille irtoansoille olikin liikuteltavuus. Voi testailla ja halutessaan vaikka siirtää huonetta myöhemmin.

Kun noita saa postikuluitta tilata. Taidan kokeeksi ottaa yhden parin suurempia kokeille ja testailla. Tilata myöhemmin toinen lisää. Hiljalleen ostella huone kuntoon.

Kävin rautakaupassa katsomassa vaan oli niin ohutta tuo heidän paneelinsa, että sama ostaa verkosta.
 
Jos haluaa tehdä kaiutin koteloita vinkkinä.

Itse olen sahauttanut paikallisella metallipajalla kotelo vaneereita. 21 koivu vaneeri on ollut itselle riittävä paksuus.
Sahaus ja levyt olleet n. 150€/kotelo koko n. 250litraa. He siis myyvät myös vaneereja.
Sahaus tarkkuus 1mm siis levyt käytännössä siihen mittaan jonka olen antanut.

Ohessa verrattuna kaupan levy , jonka itse joutuisi sahaamaan/sahauttamaan.
Puusepän tai kalustekaappien teko firmat kasaa kotelot valmiiksi kasaan reikineen päivineen.
Itse olen myös kyseistä palvelua käyttänyt , kun olen ollut laiskalla tuulella.

Tuollaset siis kyseessä. Jatkuvasti saanu lukea, että nurkat kannattaa käsitellä ja ainaki omassa huoneessa oli tosi iso ongelma alemmilla taajuuksilla ku se basso jäi tuonne kumiseen kun tarpeeksi kovalla soi. Nyt ei kulmat soi juuri yhtään, varmaan pitää vielä toiset samanlaiset tilata ja laittaa päällekkäin tai yks vielä töllön taakse kajareiden väliin. Ihan järkyttävä ero tässä neliöhhuoneessa.
En ymmärrä, miksei nettisivustoilla, missä on tuotteissa eri sävyvaihtoehtoja, voi sellaista klikatessa, ilmestyä juuri sen tuotteen sävy näkyviin.

T: Tuolta aikomus tilata...
 
Jos haluaa tehdä kaiutin koteloita vinkkinä.

Itse olen sahauttanut paikallisella metallipajalla kotelo vaneereita. 21 koivu vaneeri on ollut itselle riittävä paksuus.
Sahaus ja levyt olleet n. 150€/kotelo koko n. 250litraa. He siis myyvät myös vaneereja.
Sahaus tarkkuus 1mm siis levyt käytännössä siihen mittaan jonka olen antanut.

Ohessa verrattuna kaupan levy , jonka itse joutuisi sahaamaan/sahauttamaan.
Puusepän tai kalustekaappien teko firmat kasaa kotelot valmiiksi kasaan reikineen päivineen.
Itse olen myös kyseistä palvelua käyttänyt , kun olen ollut laiskalla tuulella.

Saman huomasin täällä päin aikanaan. Löytyi levykeskus-tyylinen putiikki joka sahasi kaikki mittoihin. Hävikkiä ei ollut ja neliöhintakin oli halvempi kuin rautakaupassa. Usein noilla valmiina levynkulmia, jotka muuhun käyttöön hävikkiä, mutta hifiin riittäviä.

En ymmärrä, miksei nettisivustoilla, missä on tuotteissa eri sävyvaihtoehtoja, voi sellaista klikatessa, ilmestyä juuri sen tuotteen sävy näkyviin.

T: Tuolta aikomus tilata...
Saisi vielä olla standardivärit käytössä. Saisi hakea väriviuhkan josta katsoa. Aikanaan taloa tehdessä tuli todettua, ettei edes taittokäyttöön tehdyllä näytöllä tai mainosesitteessä toistu värisävyt oikein. On käsitelty kuvia ja valaistusta niin raakasti. Monta kertaa perus Rala tai pantone kartasta huomasi eron valtavaksi.

Tämän hetken fiilis olisi kallistua noihin Thomanin ansoihin. Tilavuus kovempi ja käytetyiden ilmoituksissa olevien myyntikuvien perusteella laatu parempaa. Huomeaamuna tosin voi iskeä piheys ja tilaus kallistua puolaan.

Tässä käy se klassinen tapaus, jossa akustointi näyttää maksavan enemmän kuin kaiuttimet huoneessa.

Edit. Karkean suuren suunnitelman tein, jossa nurkkiin basso-ansat ja takaseinälle pari kookkaampaa elementtiä ja sivuseinälle yksi kookas pätkä. Postien ja kulujen jälkeen kolmisen sataa euroa halvempi on puolan putiikki. Toisaalta saksasta tulisi huomattavasti jykevämmät basso-ansat ja paperilla paremmat akustiikkapaneelit. Saksan paneelit myös kehystetty ja kiinnitys näyttäisi olevan parempi. Suurempi koko myös helpottaisi asennusta ja voisi olla siistimpi. Vielä jos ostaa noita bundleja joissa toimitusaika pidempi ollaan hinnassa todella samoissa.

Edit 2. Tuli tehtyä myös osia googletellessa ilmaista optimointia. Aika paljon sai huolista korjattua kuuntelupaikan siirrolla ja huonekorjauksen ajolla vahvistimesta. Tässä tilassa pitää vain todeta, että kuuntelupaikan saa ottaa surutta keskemmäs huonetta. Vahvistimen huonekorjaus näköjään mahdollistaisi myös noiden pönttöjen sijoittelun todella lähelle seinää. Tämä ei vanhalla vahvistimella johtanut kuin katastrofiin. Tuolla lähestymistavalla taas akustoinnissa saisi lähteä miettimään toista reittiä.

Pitää tätä projektia pohtia.
 
Viimeksi muokattu:
Tässä käy se klassinen tapaus, jossa akustointi näyttää maksavan enemmän kuin kaiuttimet huoneessa.
Ilman akustointia kuuntelet enemmän huonetta kuin kaiuttimia, maksoipa kajarit sitten satasen tai tonnin.

Samasta harrastuskassasta ne rahat kuitenkin menee. Ja isomman hyödyn saat laittamalla nyt vaikka tonnin akustointiin kuin ostamalla tonnin kalliimmat kaiuttimet mitä nyt.
 
Aikalailla alan olla samaa mieltä. Alkaa oma setti olla siinä pisteessä, että kyllä tuo huone on suurin pullonkaula. Uskon, että itsellä nyt kaiuttimet lukittu pitkäksi aikaa. Molempiin setteihin saanut aika erilaiset, mutta toimivat pöntöt. Taidan johonkin väliin tehdä Thomanille tilauksen:

- Löytyy tuolta aika siistin oloisia kookkaita paneeleja, ripustus kiinnityksellä ja massiivipuurungolla. Tilata pari tuollaista 120x60x10 (cm) akustointipaneelia ja pari 45 x 100 cm ansaa. Tämä karvan alle 900 euroa. Tässä ehkä sisustusystävällisempi vaihtoehto.
- Toinen loppufinaaliin päässyt tuote olisi Hofan Home studio bundle. Tuo hitusen halvempi, ulkonäöllisesti vaan suuri paneeli pelkistetympi. Tämä ei omasta mielestä paha setti hinnaltaan. 2 ansaa + 2 kehikkoa, joihin molempiin 2 paneelia 711 euroa kotiin toimitettuna.

Näillä pääsisi testailemaan ja alkuun.

Ei tuolla rahalla kyllä omista kaiuttimista laatu juurikaan nouse. Todennäköisesti saisi omaan musiikkimakuun huonommin sopivaa tilalle.
 
Viimeksi muokattu:
Sohvan ontelon täyttö? Pitääkö se sulkea jotenkin vai voiko jättää avoimeksi. Käykö pahvi tai muovi siihen sulkemiseen.
 
En ole nyt kartalla fyysisistä eroista, mutta isompi on parempi bassoilla.

Jos saat vaikka satasella 100 litran nurkka-ansan ja 120 eurolla 120 litran nurkka-ansan niin hls on sama kummallakin. Mut isompi on kuitenkin parempi.

Ja määrällisesti niin paljon kuin tilat ja lompakko antaa periksi. Ei kannata nuukailla kun bassoja akustoi. Varsinkin tällaisissa tapauksissa missä sijoituspaikat on käytännössä lukittu. Koska vaikka nurkat on suositelluimmat sijoituspaikat läpi ihmiskunnan tunnetun historian, ne ei välttämättä ole parhaat joten tehonpuutetta saa kompensoida määrällä.

Takaseinään varmaan yleisvaimentimet turvallisin vaihtoehto. Nekin sama ottaa niin paksuna kuin "sielu sietää".n .
Kun tarpeeksi kauan googlettelee akustointielenenttejä alkaa kaikki ylimääräinen kämpillä näyttämään akustointiin sopivalta ;) Puoliksi vitsillä nakkasin siivouksen jälkeen pari jyskin vuoderahia tuohon kuuntelupaikan taakse seinälle:
DSC_3262~2.JPG
Bassoansat tein perään nurkkiin iskun sohvan istuinosasta... Mitäpä sitä muuta vapaapäivän kunniaksi. Kannella tyynyt ja patjat takaisin olkkariin ja avata säästötili akustointiprojektia varten.
 
Viimeksi muokattu:
Laitoin tilaukseen Thomanilta pari firman omaa (t.akustik) bassoansaa ja pari pakettia akustointilevyä.

Nakata tähän hintoja niin voi autella jotakin muuta foorumilla:

2 pakettia 1200*600*50 (mm) seinäpaneeleita. Paketissa aina kaksi levyä eli yhteensä neljä kipaletta. Tuo oli yhteensä 238€. Tässä oli hetken korissa tuplasti paksummat, nousi hinta vain moninkertaiseksi. Löytyy kämpiltä näille muualta käyttöä jos raaskii myöhemmin tilailla jykevämpää. Takaseinää lähinnä mietin.

2 kpl 100 * 45 cm bassoansoja. Nämä yhteensä 398€. Näiden sijoittelu tuleekin olemaan oma projektinsa. Testailu osoitti, että yhdistettynä huonekorjaukseen paikka voisi löytyä yllättävistä paikoista.

Koitin katsella neliö/kuutiohintaa yhdistettynä inhimilliseen ulkonäköön. Lisäksi saatavuus myös rajasi vähän vaihtoehtoja. Melko kauas olisi mennyt toimitus aiemmassa viestissä haaveilluilla takaseinän levyillä. Ehtii nämä testata moneen kertaan ennen kuin saldoilla.

Aloitella noilla. Varmaan saa tilata takaseinälle paksumpaa jossakin vaiheessa ja tällöin siirtää noita ostettuja sivuseinälle tai toisaalle talossa. Pikakiinnityksellä kaikki niin helpottaa tässä. Huonekorkeus tässä tilassa tekee myös omat haasteensa kuviolle.

Erikoiseksi tilauksen teki se, että nyt jokainen tuote tulossa eri paketissa suomeen. Tuli myös muuta sälää samaan tilaukseen laitettua. Matkassa myös useampaa kuljettajaa. Tulee samalla testattua keneen lakko puree pahiten.

Luvattu toimitusaika olisi heti alkuviikossa, tähän en oikein usko kun katsoo miten nihkeästi nyt tavara liikkuu.
 
Viimeksi muokattu:
Ne on isoja laatikoita ja valmiiks pakattuja, ei ne niitä ala yhteen teippaamaan, helpompi ja nopeampi lätkiä osoitetarrat laatikoiden kylkeen.
Varmasti menee noissa kookkaissa akustiikkaelementeissä näin. Esimerkiksi nuo bassoansat yksikseen jo laatikossa melko tympeät käsitellä

Tuo sälä mitä matkassa aiheutti pienen hymähdyksen, kun jokainen tuli omana lähetystunnuksenaan.
(Edit. Toki voi olla kirjekoossa halvempaa laittaa tulemaan erillään kuin yhtenä pakettina. Maksaahan se pakkaaminenkin)
 
Viimeksi muokattu:
Finnfoam eristelevyn leikkaaminen soiroiksi ja siitä TIS diffuusori? Toimiiko aine tässä tarkoituksessa vai ei
 
Finnfoam eristelevyn leikkaaminen soiroiksi ja siitä TIS diffuusori? Toimiiko aine tässä tarkoituksessa vai ei
Kyl se toimii, kun toimii styroksikin ja finnfoam on sitä tiiviimpää. Maalaaminenkaan ei ole pakollista jos käytettävän materiaalin ominaissävy sopii sisustukseen. Itse en kuuntelemalla huomannut ainakaan Thomannin styrokseissa eroaa maalauksen jälkeen.
 
Mites tuo leikkaaminen? Jos mattoveitsellä alku ja sitten lohkaisu, niin tuleeko suora pinta ja leikkaus jälki?
 
Back
Ylös