Nimimerkki hifihaba

Tuosta tavoitettavuudesta. Minä en ainakaan pidä nykyistä kännykkäkulttuuria järkevänä. Tarkoitan siis sitä, että aina pitäisi olla joka hetkellä tavoitettavissa. Työn puolesta päivällä on pakko vastata tai soittaa takaisin saapuneisiin puheluihin, mutta vapaa-aikana varaan taatusti itselleni oikeuden olla vastaamatta yhteenkään puheluun jos siltä tuntuu. Jos asia on tärkeä niin yleensä sitä jättää viestin vastaajaan tai lähettää tekstiviestin. Niihin kyllä tulee vastattua sitten kun taas huvittaa.

No, ei tämä tähän aiheeseen hirveästi liittynyt mutta kuitenkin. Olen ostanut tuntemattomilta lähinnä levyjä, eikä ongelmia ole tullut vastaan. Maksutapa on useimmiten tilisiirto, sillä se on halvin ja nopein tapa hoitaa homma. Aika harvinaisia ja lyhytkestoisia taitaa nämä tapaukset olla. Tähän tapaukseen en osaa ottaa kantaa, ehkä rahat on tuhlattu, ehkä puhelin on kadoksissa? Ei voi tietää...
 
Eräät ovat sitä mieltä, että se ruksi postiennakossa olisi kaikin puolin hyvä asia.

Minusta ei ole. Minä en ainakaan missään tapauksessa sitä ruksia sinne laittaisi. Maailmalla on sen verran näppäräsormisia, että ne pystyy siitä aukaistusta paketista nyysimään vaikka tiiliskiven, eikä se postitoimiston virkailija huomaisi mitään.

Minä myyn vain niille, jotka luottaa minuun ja suostuvat lähettämään rahat tilille etukäteen. Oman luotettavuuteni todisteluun on erinäisiä tapoja. Aina nekään eivät ehkä riittäisi. Tällöin jäisi kaupat tekemättä. Tämähän on maailmallakin se yleisin tapa. Rahat ensin, sitten paketti.

Postiennakossa minä en näe juuri mitään hyvää.

Sorry OT.
 
Jani P sanoi:
Tuosta tavoitettavuudesta. Minä en ainakaan pidä nykyistä kännykkäkulttuuria järkevänä. Tarkoitan siis sitä, että aina pitäisi olla joka hetkellä tavoitettavissa. Työn puolesta päivällä on pakko vastata tai soittaa takaisin saapuneisiin puheluihin, mutta vapaa-aikana varaan taatusti itselleni oikeuden olla vastaamatta yhteenkään puheluun jos siltä tuntuu. Jos asia on tärkeä niin yleensä sitä jättää viestin vastaajaan tai lähettää tekstiviestin. Niihin kyllä tulee vastattua sitten kun taas huvittaa.

Jep. Vaan eikö olekin kiva painaa minuutin sisään neljästi punaista näppäintä kun joku ei ymmärrä kerrasta, että 'ei nyt'.

-128-
 
Littunatelkkari sanoi:
Jep. Vaan eikö olekin kiva painaa minuutin sisään neljästi punaista näppäintä kun joku ei ymmärrä kerrasta, että 'ei nyt'.

-128-
Tuossa vaiheessa kannattaa painaa kerran sitä vihreää ja sen jälkeen voi soittajan laittaa välittömästi pitoon. Itse voi ko. puhelun ajan kuunnella jotain parempaa musiikkia.
 
silmaauki sanoi:
Tuossa vaiheessa kannattaa painaa kerran sitä vihreää ja sen jälkeen voi soittajan laittaa välittömästi pitoon. Itse voi ko. puhelun ajan kuunnella jotain parempaa musiikkia.

Laitan korvan taakse.

-128-
 
silmaauki sanoi:
Eräät ovat sitä mieltä, että se ruksi postiennakossa olisi kaikin puolin hyvä asia.

Rahat ensin, sitten paketti.

Postiennakossa minä en näe juuri mitään hyvää.

Eikö tuo tavaran tarkastusmahdollisuus ennen maksua ole molemminpuolisen luottamuksen merkki? Miksi ostaja ei voisi yhtä hyvin vaatia värkkiä viikoksi demoon palautusoikeudella? Tuolla tavalla toimien ei turhaan lähetellä pikkuvikaisia.

Otsikon tapauksessa yksipuolinen luottamus ei valitettavasti ollut paras vaihtoehto, vaikka rahat tunnusti jo saaneensakin ???
 
Littunatelkkari sanoi:
Jep. Vaan eikö olekin kiva painaa minuutin sisään neljästi punaista näppäintä kun joku ei ymmärrä kerrasta, että 'ei nyt'.

Mukavaahan se on varmasti, en epäile. Itse vain olen niin patalaiska juntti, etten viitsi sitä punaista nappia painella jatkuvasti, vaan laitan luurin äänettömäksi ja pois näkyvistä. ;) Jos haluan olla hetken rauhassa...

t: Pasi
 
sepi_1 sanoi:
Eikö tuo tavaran tarkastusmahdollisuus ennen maksua ole molemminpuolisen luottamuksen merkki? Miksi ostaja ei voisi yhtä hyvin vaatia värkkiä viikoksi demoon palautusoikeudella? Tuolla tavalla toimien ei turhaan lähetellä pikkuvikaisia.

Ei se ole molemminpuolisen luottamuksen osoitus, päin vastoin. Molemminpuolista luottamusta on se, että sovitaan lähetyksestä kumpaankin suuntaan, tavara ja rahat, eikä sen jälkeen tarvitse asiaa ajatella vaan toimia. Toiseen kysymykseen: ei voi vaatia mitään vaan vain sopia kahdenkeskisesti. ;) Itse olen saanut kaupan kulkemaan hyvin, kun olen luvannut avokauppaa esimerkiksi viikon ajanjaksolla, jonka aikana kaupan voi purkaa. Siis mistä tahansa syystä. Rahaliikenteeseen tämä ei ole mitenkään sidottu, se on oma juttunsa. Itse olen myynyt vain 'rahat etukäteen' periaatteella, enkä milloinkaan postiennakolla. Jos kuitenkin lähetän ennen kuin näen rahoja, se on jälleen oma juttunsa. Eli periaate ja käytäntö voivat vaihdella, mutta periaatteessa pidän periaatteesta - toisin kuin siitä että ostajan pitäisi nähdä paketin sisältö ennen kuin maksaa, mikä osoittaa epäluottamusta.
 
Pasi K sanoi:
Mukavaahan se on varmasti, en epäile. Itse vain olen niin patalaiska juntti, etten viitsi sitä punaista nappia painella jatkuvasti, vaan laitan luurin äänettömäksi ja pois näkyvistä. ;) Jos haluan olla hetken rauhassa...

t: Pasi

Taitaa mennä ohi aiheen, mutta mulla on aina kännykkä äänettömällä. Siis oma henkilökohtainen kännykkäni, duunipuhemet nyt saa huutaa, mutta vain virka-aikana. Hyvin on kaverit tottuneet, tietävät että soitan takaisin kun on sopiva hetki.
 
Jani P sanoi:
Tuosta tavoitettavuudesta. Minä en ainakaan pidä nykyistä kännykkäkulttuuria järkevänä. Tarkoitan siis sitä, että aina pitäisi olla joka hetkellä tavoitettavissa.

Samaa mieltä. Ihmiset vaan ei aina tahdo ymmärtää että joku haluaa väillä olla poissa kartalta. Jos puheluun tai tekstiviestiin ei vastaa heti, niin soittaja monasti hätäilee 'onkohan siellä nyt kaikki ok, ettei vaan olisi mitään sattunut kun se ei vastaa' jne. Muutenkin kaikenlainen www-meininki jotta kaikki pitää saada heti nappia painamalla, ja ihmisten olla jatkuvasti käytettävissä/tavoitettavissa puistattaa.
 
No ainakaan jos tavaraa lykännyt myytäväksi foorumeille ja vielä sopinut jotain kauppoja, niin ei parane kyllä ottaa mitään "omaa lomaa" ja lähteä pariksi viikoksi mökille ryyppäämään.
 
Jospas jätettäisiin kova spelukointi ja odotetaan mikä on asian lopputulema eli vietsiä aiheen aloittajalta tai kohteelta miten homma etenee..
 
Mika K sanoi:
Jospas jätettäisiin kova spelukointi ja odotetaan mikä on asian lopputulema eli vietsiä aiheen aloittajalta tai kohteelta miten homma etenee..

Niin no, mä en sit tod. tarkoittanut Habaa. Kunhan sanoin, että pitää olla linjoilla jos on kauppaa meneillään.
 
sepi_1 sanoi:
Eikö tuo tavaran tarkastusmahdollisuus ennen maksua ole molemminpuolisen luottamuksen merkki? Miksi ostaja ei voisi yhtä hyvin vaatia värkkiä viikoksi demoon palautusoikeudella? Tuolla tavalla toimien ei turhaan lähetellä pikkuvikaisia.

Otsikon tapauksessa yksipuolinen luottamus ei valitettavasti ollut paras vaihtoehto, vaikka rahat tunnusti jo saaneensakin ???
Ei tuo minusta ole molemminpuolista luottamusta. Ostajahan tossa on vahvoilla, myyjä heikoilla.

Itse asiassa viimeisin tavara, jonka myin meni ensin ostajalle demoon. Ja itse tyrkytin hänelle viikon harkinta-aikaa ennen päätöstä kaupasta. Olisin ollut valmis ottamaan tavaran takaisin. Tässä oli kyse eri tavalla hankitusta luottamuksesta. Olen siis taipuvainen joustamaan tilanteen mukaan. En mä sinullekaan (Meridianin soitinta >:D) myydessä pyytäisi rahaa etukäteen. Mutta tuntemattoman kanssa taas sitä vaatisin.
 
silmaauki sanoi:
En mä sinullekaan (Meridianin soitinta >:D) myydessä pyytäisi rahaa etukäteen. Mutta tuntemattoman kanssa taas sitä vaatisin.

Mitä, onko se myynnissä :D Jos rahoja ei multa kuuluiskaan sovittuun eräpäivään niin sä osaisit tulla tänne vaikka ikkunan läpi hakemaan omasi pois.

Onneksi otsikon sankaria ei tarvitse sentään sairaaloista kysellä sillä pikkulinnut lauloivat nähneensä profiilinsa "paikalla" -ruudun vihreän sävyisenä.
 
Olen ottanut sen linjan, että tämän palstan kautta käydyt kaupat mitä todennäköisimmin eivät johda kusetukseen. Ihmiset joiden kanssa on tullut ajatuksia vaihdeltua muutenkin kuin kauppojen merkeissä ja tietäen, että he käyvät erinäisissä harrastajatapaamisissakin ja tuskin millään "salahenkilölllisyydellä", ovat varmaan ihan luotettavia kauppakumppaneita. Itseä ainakin jotenkin tympäisee koko ajatus postiennakosta. En ole ikinä myynyt muuten kuin tilisiirrolla ja ei ole kukaan mitään valittanut. Tosin on joskus lähetetty tavara ollut maksajalla perillä ennen kuin raha on näkynyt meikäläisen tilillä. :D Kerran on huuto.netissä käynyt hassusti kännykkää kaupatessa, mutta silloin en onneksi lähettänyt kännykkää ennen kuin rahat näkyi tilillä...eli never..
 
mä olen ostanut kyseiseltä kaverilta kaiutinkaapelit ja vaikeata meinas olla... yli viikko meni siittä kun se lupas et ne lähtee et se laitto ne postiin... se vastas salamannopeasti mailiin ennenkuin rahat oli tilillä, rahojen maksamisen jälkeen ei vastausia tahtonu kuulua. suosittelen et jos ostatte tältä ihmiseltä niin postiennakolla ja merkintä lappuun et saa tarkastaa postissa tavaran ennen maksua. toivottavasti tää juttu päättyy onnellisesti, mun päätty mut vaikeata meinas olla. soittamaan myös jouduin hänelle, eli lisäkuluja tuli siinäkin. sinänsä ihmeellistä et kaveri on käsittääkseni reilusti yli nelikymppinen ja perheellinen mut toi on sille varmaan elämäntapa.
 
Back
Ylös