Nightwish julkistaa uuden laulajan

  • Keskustelun aloittaja Tawe
  • Aloituspäivämäärä
Aluksi todettakoon, että kuulin tämän sattumalta radiosta tänään noin 16.30 - "Nightwishin tuleva laulaja tullaan julkistamaan puolen tunnin päästä yhtyeen verkkosivuilla. Koska verkkosivujen odotetaan ruuhkautuvan on niiden kapasiteettia lisätty..."

En siis jaa odotusta vaan tietoa :)
 
Mitähän tuohon sanois, eipä ole tullut piiitkään aikaan kyseistä bändiä kuunneltua. Ei huono laulaja mutta _täysin_ eri tyylinen laulaja Tarjaan verrattuna.
Aivan kuin täysin eri bändi. Äänessä toki viattoman herkän oloista klangia mutta eipä tuon klipin varassa metalli genreen välttämättä kuulu...
 
25.05.2007 - Kolme uutta samplea
Evan lisäksi voit nyt kuunnella kolmea muuta näytettä tulevalta Nightwish -albumilta.


Klikkaa tästä

Nightwish.com


En oikeen tiedä mitä olen noista mieltä. Tavallaan tykkään mutta tavallaan en taas, aika näyttää.
 
Rohkea veto, kun eivät kiltisti kelpuuttaneet ainoastaan koulutettuja klassisia laulajia ehdokkaiksi. Tyhmänrohkea. :-X

Mutta kai sitten hakuaika on käynyt pitkäksi, kun pitäisi päästä takaisin isoille areenoille rahaa veistämään ympäri maailmaa. Kaipa tuollainen hyvin tavallinen konseptikin jotenkin vetää, kun rauta on vielä lämmin.
 
Ja meikälaiselle taas toimii,ja ihan kympillä!Joka levyn omistan vaikken fani olekaan.Minusta bändiä on (ennen Tarja episodia) vaivannut lievä puutumisen/leipääntymisen tunne.Uusi laulaja toi taas ryhtiä ja Tuomaksen sävellykset ei kuulosta noiden näytteiden perusteella luomisen tuskalta.Ostoonhan tuo menee.
 
Anette on hyvä laulaja ja upea nainen. En väitä ettei Tarjakin olisi, mutta mun mielestä Anette sopii paremmin kyseisen orkesterin keulakuvaksi (sillä ainakin mun silmissä --varsinkin livenä-- solisti on juuri se keulakuva).. Kaikesta huolimatta, mun mielestä Nightwish ei yhä edelleenkään ole metallimusaa.., ennemminkin aikuisrokkia...

Antakee anteeks! :D ;)
 
X-miehet kantoivat tämän uusimman lätyn tänään kotiin.Pirun hyvältä kuulostaa toistaiseksi ainakin.Varovaisesti arvioiden paras tuotos sitten Wishmasterin.Biisit on kyllä onnistuneet erikoisen hyvin jos ajatellaan että köörissä pyörii uusi laulaja joka kyllä on eh... sanotaanko ääneltään biiseissä vaikuttavampi esitys kuin vanha tulkitsija tai sitten se (hän) on vain enemmän minun mieleeni.Aiempia levyjä ei ole oikeastaan edes ikävä.JA tätähän en ala kategorisoimaan mihinkään kastiin niinkuin en muutakaan musiikkia.
 
Uusi levy on bändin paras tähän saakka ja tuo keskiviikon Tavastian keikka ainakin vakuutti minut (ja lähestulkoon kaikki muut paikalla olleet). "Arska" ROCKS & RULES. Eihän hän ole laulajana samantyyppinen kuin Tarja, mutta oli todella hienoa nähdä kuinka viidestä tuli yksi. Nyt ei lavalla ollut 4 soittajapoikaa ja yhtä solistia, jonka piti vain saada työ tehdyksi ja heti sen jälkeen nopeasti pois. Pitkästä aikaa tuossa yhtyeessä soittessaan herrat näyttivät todellakin nauttivan soittamisesta ja interaktiosta solistin kanssa. Ei tuollaista käytöstä Tarjan aikana tapahtunut keikan jälkeen. Sekä Anette että Tuomas ovat molemmat kohtuullisen herkistyneitä keikan jälkeen heidän saamastaan vastaanotosta. Viimeistään nyt ainakin tuo yleisö osoitti Tuomakselle hänen osuneen oikeaan solistivalinnassaan.
 
Kai se on pakko Holopaisen bändin uusin tekele ostaa...

Täytyy tosin myöntää, että itse pidän enemmän kyseisen bändin varhaisemmista levyistä (tämä siis muutaman uudelta levyltä löytyvän kappaleen kuulemisen perusteella). Turusen klassinen laulutyyli sopi ainakin omaan korvaani ihan mukavasti (kyllä laulajalla jotain perustekniikkaakin saa olla...), mutta parilla viimeiselle levyllä TT alkoi jo ikävästi kuulostaa normaalilta naispuoliselta rock-laulajalta. :(

Anette ei oikein hirveästi poikkea suuntaan eikä toiseen. Positiivinen yllätys vielä tekemättä, erityisesti kun pelkkä tekninen taito on, IMHO, hieman heikohkoa... Mutta Holopaisen musa kuulostaa aina hauskalta... :D

t. jjahifi
 
Nuo pari viimeistä on ollut vaikea kuunnella itselläkin.Wishmasterista alaspäin,pysyttiin tyylillisesti sellaisessa kuosissa, joka vielä minua miellytti.No enitenhän minä olenkin Tuomaksen sävellysten perään tai niiden aiheuttamiin fiiliksiin.Uusi pläjäys on selvästi paluuta juurille päin.Ja ennenkaikkea hyvässä mielessä kuitenkaan parin edellisen levyn orkestraalista mittakaavaa unohtamatta (mikä oli kuitenkin hyvä asia)
Jossain haastettelussa,koskien paria edellistä levyä, Turunen sanoi ottaneensa rockimpaa ja tavallisempaa lähestymiskulmaa kappaleden tulkintaan ja mielestäni se ei kyllä toiminut.
Anette ja koko muu poppoo näyttää palauttaneen sen mitä halusin.Ja laulukin sujuu miten minä haluan sen menevän :)
Näyttää siis sille että fiilis on tekniikkaakin tärkeämpää.
 
punssi sanoi:
Jossain haastettelussa,koskien paria edellistä levyä, Turunen sanoi ottaneensa rockimpaa ja tavallisempaa lähestymiskulmaa kappaleden tulkintaan ja mielestäni se ei kyllä toiminut.

Juu, ei toiminut ainakaan omaan korvaani. TT:n teknisyys katosi eikä hänen äänessään ole riittävästi sitä jotain, joka olisi moisen hölmöilyn korvannut. Klassisesti laulettuna ja hiukka pikkasen teknisiä maneereja viljellen homma toimi yllättävän kivasti, ei rock-tulkintana. Valitettavasti.

Tämä on siis vain ja ainoastaan subjektiivinen mielipiteeni... :D

t. jjahifi
 
Mun mielestä uusimmalla turhimpia ovat ne kovat rallit (Bye bye ja Passion Greed). Jotku muut vois vääntää mättöö, tekis Nightwish jotain muuta.
 
Ihan hyvä levy muuten, mutta biisit muuttuvat jotenkin tylsiksi kun laulaja avaa suunsa. Mieluummin kuuntelen kappaleet ilman laulua, kun sellanen vaihtoehto löytyy.
 
No niin, ostinpa uuden levyn.

Ei paha, ei paha. Laulaja ei, mielestäni, missään vaiheessa yllä TT:n teknisen osaamisen tasolle. Holopaisen sävellykset edellyttäisivät ainakin omaan korvaani hieman toisenlaista äänenkäyttöä laulajalta.

Äänen väri yms seikat joudun myöntämään paremmiksi uudella laulajalla kuin TT:llä.

Totta on, että ne sinfoniset osuudet ovat levyn parasta antia ja mättö huonointa. Valitettavasti juuri niillä sinfonisilla osuuksilla laulajan tekniikka ei taida ihan olla kappaleen vaatimusten tasolla... No, kaikkea ei voi saada, levy on ihan kuunneltava.

t. jjahifi
 
Ihan kuunneltava?Ei kelpaa.Se on paras ;) :D
No mutta joo,yhdyn mielipiteeseesi.
Mättöosastoon luokittelen ainostaan yhden veisun ja sekin on Hietalan esittämä Master passion greed.
Alspen mainitsema Bye,bye beautiful on liian lälly mätöksi.
 
hietala on ainut asia joka nightwishissä kiinnostaa, varmaan pitää tää uusikin kahden edellisen lisäksi ostaa.
 
Back
Ylös