Neulako likainen?

soita nolla-asetuksella kerta paremmin toimii. toisaalta kuulostaa loogiselta että vas.kanavan särö vähenee antiskatea pienentämällä. hmm, soitin ja lautanen on vaakasuorassa, mutta onko varsipilaari suorassa? rasiakelkka? joku voima siellä nyt tempoo vartta ulkoreunaa kohti...
 
Yksi mahdollisuus on että rasian ruuvit jäi kiristämättä, on kerran käynyt eräälle näinkin :(
Tosin ruuvit oli liian pitkät, joten luulin niiden olevan kireällä.
 
Ihan varmuuden vuoksi, onhan tuo säröytyminen testattu useilla levyillä? Itse olen huomannut varsinkin tuoreissa uusintapainoksissa nimenomaan vasempaan kanavaan sijoittuvaa rutinaa.
 
Sam Other sanoi:
Ihan varmuuden vuoksi, onhan tuo säröytyminen testattu useilla levyillä? Itse olen huomannut varsinkin tuoreissa uusintapainoksissa nimenomaan vasempaan kanavaan sijoittuvaa rutinaa.

On muutamilla levyillä. Kaikkia levyjä ei viitsi kokeilla :) Mutta neuroottiseksi tässä tulee kun liikaa miettii. Tulipahan tarkistettua säädöt ja hieman hölläsin antiskatingia. Kaikilla levyillä ei kuitenkaan ole kovia (pianon) iskukohtia, joten ei tuota kaikilla levyillä esiinny.

Kiitos vastauksista! Taidan jatkaa taas musiikinkuuntelijan uuraa ja yrittää olla ajattelematta pieniä säröjä silloin tällöin.

Hys! Pollini soittaa jo Chopinia!
 
Liszt sanoi:

Tere,

Kyllä sulla on nyt viallinen rasia.

Vaihda äkkiä uuteen.

Tai voithan sinä vielä edelleenkin nauttia mekaanisen äänentaltioinnin ja toiston hienouksista ilman korjaavaa toimenpidettä.

5.1
 
Tämä Technicsini myyjä kertoili kaikkea muutakin hifiin liittyvää, kun on aikoinaan touhunnut enemmänkin ja tuntee/tuntenut paljolti levysoittimiin hurahtaneita.
Hänen näkemyksensä oli, että kun sanotaan että neula kestää 500-1000-1500 tuntia, niin mitä oli neuloja mikroskoopilla katsellut niin neulan kuluminen oli aina ollut erittäin vähäistä. Sen sijaan neulaan oli soiton seurauksena "palanut" kiinni vinyyliä joka lopulta muuttaa neulan muotoa ja heikentään seurantakykyä, puhdistamalla neulan saattoi soitto taas jatkua.
Tosin tähän tekevät poikkeuksen vielä MC-rasiat joissa ei keloja ole kunnolla suojattu, niissä ongelmaksi muodostuu keloihin soiton aikana lentävä vinyylitomu joka hiljalleen tukkii ne ja neula ei sovi siellä enää kunnolla väpättämään ja toisto on mennyttä.
Nämä kuulostivat mielestäni ihan järkeville selityksille miksi timanttineula "kuluu" ja on vaihdettava.
 
Back
Ylös