nelikanavalevyt vs. stereolevyt

yahmmu

Käyttäjä
Liittynyt
21.10.2006
Viestejä
797
Kaupunki
Riihimäki
Aina silloin tällöin tulee eBayssä tyrkylle nelikanavapainos ostoslistalla olevasta levystä. Mutta mites noiden äänenlaatu tavis stereokuuntelussa? Äkkiseltään maalaisjärjellä ajattelisi että jos vinyylille on tungettu kaksinkertainen määrä kanavia, niin normi stereopainos veisi voiton? Onko kokemuksia?
 
Ei ole kokemusta, mutta nelikanavaista levyä varten piti olla erittäin hyvälaatuista vinyyliä ja hyvä kaiverrus, kanavat 3 ja 4 on kaiverrettu levylle hyvin korkeille taajuuksille joten perus stereoääntä ne eivät sotke. Lähtökohtaisesti siis laatuvaatimukset työn jäljelle ovat sen verran korkeat että stereokaiverrusosankin pitäisi olla varsin hyvää tasoa.
 
Tuossa hieman nelikanavan historiaa. Vaihtoehtoisia koodaus/dekoodaussysteemejä oli muutama, joiden välinen yhteensopivuus oli pahimmillaan täysin nolla.

Sinällään nelikanavavinyylien ei tarvitse olla millään tavoin huonompia kuin kaksikanavavastineidensa, vaikka joissain tapauksessa niillä voikin esiintyä hieman erilaista tilapresentaatiota (myös siis kaksikanavatoistossa).
 
Muutama nelikanavalevy on hyllyssä mutta vertailevaa kokemusta on allakuvatusta Paul Simon -albumista.

200px-PaulSimon-Front.jpg


Minusta nelikanavamiksaus on selvästi parempi ja kuulostaa jollain tapaa selkeämmältä. Olen kuitenkin huono kuvailemaan mitään joten en sano enempää, vain sen että jos valita pitäisi niin tuon nelikanavaisen ottaisin. Nythän on niin että nelikanavaisuus oli tuolloin lippulaivatuote ja varmaankin nelikanavamiksauksiin kiinnitettiin erityistä huomiota kun uutta formaattia yritettiin lyödä läpi. Sanotaan myös että paras versio Dark Side of the Moonista olisi nelikanavaversio mutta tästä minulla on vain huhunomaista tietoa.

Tiesit kai että oli olemassa ainakin kaksi keskenään yhteensopimatonta nelikanavaformaattia? Lisätietoa vaikkapa Wikipediasta:

http://en.wikipedia.org/wiki/Quadrophonic

Juhani
 
Mun SQ Quadraphonic-lätty on tämä Jeff Beck Group (Made in U.S.A., matrix A1/A1, kultainen label):

jeff_beck_prauls.jpg


...ja tuntuu soivan itse asiassa ihan helskutin hyvin! Kyllä, toimii! Niin, ja on niitä 4-kanavalevyjä varmaan pari muutakin hyllyssä...

alspe, kyllä sun täytyy Jeff Beckistä digata tai olet muuten kyllä aika h0mo! On tää niiiin hyvä!
 
Hienosti soi, mulla Quadradiscin The Best Of Doors 1973 nelikanavalevy ja tilantunto on kyllä komia, tiedä sitten onko se keinotekoista vai ei, mutta paremmin tuntuu soivan kuin tuo vastaava 2-kanavainen, joka myös löytyy.
 
Kertokaas nyt joku tyhmälle mitä tuo koko nelikanava painos tarkoittaa kontra perinteinen? Perinteisen toimintatavan ymmärrän joten kuten, mutta tuollaisesta en ole kuullutkaan ennen.

Soitellaan kuitenkin ihan normi vehkeillä? Ei vaadi neulalta mitään muuta kuin perus prässikään?

Jyri
 
CD4-systeemissä lisäkanavat 'koodattiin' yliäänialueelle, eli äänirasialta vaadittiin toimivaa kaistaa 40kHz:n tuolle puolen. Puhuttiin myös soittimen nelikanavavalmiudesta, joka käytännössä tarkoitti pienikapasitanssisia liitäntäjohtoja.

SQ/QS-systeemeissä vaatimuksena oli lähinnä tarkanpuoleinen vaihetoisto ja suuri kanavaerotus.
 
Mallas sanoi:
CD4-systeemissä lisäkanavat 'koodattiin' yliäänialueelle, eli äänirasialta vaadittiin toimivaa kaistaa 40kHz:n tuolle puolen.

Miltäs nämä yliäänet sitten näytttää kaiverrettuna vinyylissä? Meinaan että jos normaalisoittimella tuollaista levyä kuuntelee, niin kuinkas hyvin tuollaista uraa rasia osaa trackaa?
 
Mallas sanoi:
CD4-systeemissä lisäkanavat 'koodattiin' yliäänialueelle, eli äänirasialta vaadittiin toimivaa kaistaa 40kHz:n tuolle puolen. Puhuttiin myös soittimen nelikanavavalmiudesta, joka käytännössä tarkoitti pienikapasitanssisia liitäntäjohtoja.

SQ/QS-systeemeissä vaatimuksena oli lähinnä tarkanpuoleinen vaihetoisto ja suuri kanavaerotus.

...ja tietysti tarvittiin nelikanavavahvistin jos halusi nelikanavaisena kuunnella. Jos vehkeessä oli VU-mittarit niin niitä oli neljä joten siitä tunnistaa antiikkisen 4-kanavalaitteen jo kaukaa. Samoin oli nelikanavalaitteen tyyppimerkinnässä usein jossain kohdassa Q-kirjain. Joskus olen nähnyt Huutonetissä kaupiteltavan ihan tavallisia vintageintegroituja nelikanavalaitteina ihan sen takia että takaa on sattunut löytymään liitännät kahdelle kaiutinparille.

Juhani
 
yahmmu sanoi:
Miltäs nämä yliäänet sitten näytttää kaiverrettuna vinyylissä? Meinaan että jos normaalisoittimella tuollaista levyä kuuntelee, niin kuinkas hyvin tuollaista uraa rasia osaa trackaa?


Ne kaksi uutta kanavaa on ikäänkuin moduloitu 30kHz kantoaaltoon eräänlaisella taajuusmodulaatiotekniikalla. Eli jos rasia ei kauhean hyvin träkkää yli 20kHz alueella, ainoa reaaliongelma on se etteivät nuo lisäkanavat toistu (joita kaksikanavahemmo tuskin siis kaipaisi muutenkaan).
 
Mallas sanoi:
Ne kaksi uutta kanavaa on ikäänkuin moduloitu 30kHz kantoaaltoon eräänlaisella taajuusmodulaatiotekniikalla. Eli jos rasia ei kauhean hyvin träkkää yli 20kHz alueella, ainoa reaaliongelma on se etteivät nuo lisäkanavat toistu (joita kaksikanavahemmo tuskin siis kaipaisi muutenkaan).

Olisihan moista kiva päästä joskus kuulemaan.

Kuten Vibravoid laulaa biisissään Ballspeaker: "Listen to the psychedelic sound, quadraphonic makes it sound around" sekä "I don't need your latest sneakers, I got four ball speakers".

edit: laitetaan vielä linkki juutuubiin: http://www.youtube.com/watch?v=ikK1JfDgJ_U
 
Jos nelikanavaisuus kiinnostaa, etsikää TM 16 vuodelta 1972, siinä on loistava artikkeli aiheesta. Ainoa ihan oikea nelikanavainen systeemi oli tuo CD-4, (RCA, Nivico = JVC) jossa oli todella neljä kanavaa ja se vaati äänirasian taajuustoiston hyvin korkealle, kuten tuolla todettiin. Kaksi kilpailevaa systeemiä olivat SQ (CBS ja Sony) ja QS (Sansui).
Lisää törinää aiheesta löytyy numerosta 2/1975.

Mikäli steroäänestä haluaa lisäkanavia esille, kytkekää kaksi lisäkaiutinta sarjaan kuumien napojen välille. Tällöin ne toistavat heijastuneita ääniä lisäten tilatunnun ääneen. Toinen lisäkaiutin toistaa L-R ja toinen R-L äänet, ihan kuin ortoperspekta aikoinaan.
Pienet ja halvat kaiuttimet soveltuvat koska alapäätä ei tule ollenkaan; bassopäässä L-R on 0.
Nöösinä minulla oli tällainen systeemi ja pidin siitä kovasti.
 
Moi!

Itselläni on Steely Danin "Katy Lied" 4-kanavaisena vinykkänä ja eipä tuo ollenkaan huonosti
soi!
Vastaava kaksikanavainen cd-versio löytyy - tuossa 2000-luvun taitteessa uudelleen masteroitu
ja toimii sekin,ehkäpä tässä tapauksessa vinykkä vie voiton.
Varsinaista perus stereoversiota vinykkänä en omista,mutta ei nelikanavaisuudesta ole kuullakseni
ollut mitään haittaa...jos ei hyötyäkään.

Jussi
 
ilkka313 sanoi:
Mikäli steroäänestä haluaa lisäkanavia esille, kytkekää kaksi lisäkaiutinta sarjaan kuumien napojen välille. Tällöin ne toistavat heijastuneita ääniä lisäten tilatunnun ääneen. Toinen lisäkaiutin toistaa L-R ja toinen R-L äänet, ihan kuin ortoperspekta aikoinaan.
Pienet ja halvat kaiuttimet soveltuvat koska alapäätä ei tule ollenkaan; bassopäässä L-R on 0.


Kytketään mieluiten keskenään vastakkaisiin vaiheisiin, eli ... + [kaiutin] - ... - [kaiutin] + ... ja sijoitetaan tilan sivuille, ei välttämättä siis kuuntelupaikan taakse.

Ja vaikkei sieltä erotussignaalista matalia juuri löydy (ja korkeatkin voivat olla enempi haitaksi) kaiuttimen laadusta kannattaa pitää kiinni sikäli, että kovin värittynyt keskialue tai muutoin pääkaiuttimien soundista poikkeava soinnin luonne kyllä tuhoaa tarjolla olevan ambienssivaikutelman hyvin tehokkaasti. BTDT.
 
tässähän puhutaan Haffler's circuit:sta? Tosi mielenkiintoinen juttu, vaan en ole vielä kokeillut itse. Voisi muuten aloittaa keskustelun tästä aiheesta omassa ketjussa ja oikealla alueella.
 
Olisi tiedossa JVC 5456x nelikanava viritinvahvistin. Onkohan tuolla mitään tekoa kaksikanavakäytössä. Nelikanavalevyjä ei taoda kovin paljoa olla tarjolla. On aika harvinainen vahvistin. Taitaa olla niin, että menee vain selkä jos tuommoista järkälettä alkaa hilaamaan kotiinsa. Myyjä väitti että painaa 26kg.
 
Viimeksi muokattu:
neljä kanavaa on helppo syöttää tavis AV vahvistimen 6ch inputtiin. Äänirasia, rasian piuhat ja esivahvistin pitää olla 4-kanavaiset, se on vaikeampaa.

Muistaakseni cd-4 levyt menee helposti pilalle jos niitä höylätään tavisrasioilla. Shibata-neulahionta kehitettiin juuri 4-kanavaa varten.
 
Back
Ylös