Omat kokemukset ovat osoittautuneet jokseenkin tällaisiksi:
Regan hienous on mielestäni kuuntelun helppous ja miellyttävyys, musiikin rullaavuuden ohella. Ääni on ollut hivenen etäinen, eikä se varsinaisesti ole "täyttänyt huonetta", mutta äänen yhtenäisyys on ilmeinen.
Musiikki toimii tavallaan yhtä huonosti tai hyvin riippumatta genrestä. Tuotteet ovat selkeästi suunnattu keskitielle eikä siihen parhaaseen A-luokkaan.
Regan taival on jossain määrin ollut mielestäni soundi-ihanteen etsimistä ja joidenkin tuotteiden kohdalla ollaan menty ehkä jopa sinne hifimmälle puolelle.
Se mitä olen kuullut Exposurea, olen jossain määrin yllättynyt kuinka hyvä se on. Isoa ääntä huoneeseen, menoa ja meininkiä. Ehkä aavistuksen yksinuottisen oloista menoa joka osaltaan suuntaa musiikkimieltymyksen rytmisemmän musiikin puolelle, kun taas herkempi tulkinta yleisesti ottaen kärsii tuosta. Se viimeinen soinnin hienopiirteisyys ja oikeellisuus ei tule siis aivan parhaiten esille.
Rytminen ja melodinen puoli siinä yksinkertaisuudessaan on puolestaan aivan mieletön.
Naimin soundi on ollut mielestäni aina jotenkin kaksijakoinen, sillä jossain määrin olen havainnut aina jonkinasteista ohuutta ja musiikki on soinut aavistuksen "pienesti" ja etäisesti, vaikka äänessä on paljon myös sitä, "tässä ja nyt" meininkiä.
Musiikki rullaa, kuten melodiatkin ja nämä laitteet ovat kaikinpuolin vakuuttavia.
Naim tuo hienosti musiikin esille, mutta jotenkin omalla tavallaan. Vaikka äänellinen tulkinta on hyvin täydellistä, jossain määrin pidän Naimia aavistuksen valikoivana musiikin suhteen. Eli vaikka ääni on täydellisempi ja hyvin erilainen kuin Exposuren, musiikillinen kuivakkuus saattaa astua kuvaan samalla tavoin herkemmällä musiikilla.
Naimin kehityksen suhteen, voisin veikata että äänellinen muoto on muuttunut aavistuksen kaupallisempaan suuntaan, mutta samalla täydellisempään ja hienostuneisempaan ääneen, melodioita ja rytmiä myöden.
Linn on ollut mielestäni aina musiikin suhteen kaikkiruokainen ja on vieläkin. Ääni on iso ja avara, joka muodostuu sinne kuunteluhuoneeseen.
Linn ei varsinaisesti ole sellainen ruudikas iskevä rytmikone, kuten esim. Naim ja Exposure, mutta melodiat se hoitaa jotenkin aivan uskomattomalla tavalla. Jokainen melodia tulee esiin erinomaisen seurattavasti ja niin että instrumentit oikeasti kuulostavat siltä että ne soivat ja ovat mukana jossakin kokonaisuudessa. Tietyssä mielessä tämä saa aikaan sen että jokaisesta melodiasta tulee esiin rytmikkyys.
Vanhemmat Linnit olivat mielestäni ehkä enemmän kallellaan siihen yksinkertaisempaan rytmikkyyteen ja voimaan. Eli nykyisin ollaan menty ikäänkuin pintaa syvemmälle musiikillisessa mielessä.