Naim, Linn, Rega, Exposure....

moukkunen

Hifiharrastaja
Liittynyt
31.7.2006
Viestejä
1 262
Kaupunki
Kärkölä
Kyseisten merkkien kohdalla, äänestä puhuttaessa heti ensimmäiseksi tulee mieleen flättis soundi, ikäänkuin nuo olisi veistetty samasta puusta. Kuitenkin tarkemmin kuunneltuna jokainen noista "flättis" merkeistä soi omalla tavallaan.
Millaisia kokemuksia kyseisistä eroavaisuuksista teillä on näiden perinteisten merkkien kohdalla? Soveltuvuus erilaiseen musiikkiin jne....

Toinen asia josta olisi mukava kuulla kokemuksia, liittyy kyseisten merkkien ajansaatossa tapahtuneisiin muutoksiin äänen osalta. Millaisia muutoksia on tapahtunut ja mihin suuntaan ollaan menty?
 
No huh huh, Mikko goes Flät :D?

Olen kuullut Expoa ja Naimia, kotona ja kylässä. Kakkostason (3010s) Expo pesee mielestäni selvästi lähtötason Naimin (Nait5i, CD5i). Lähtötason Expon 2010s vahvistimestakin tykkäsin enemmän kuin Nait5i:stä, 2010s cd-soitin sen sijaan ei ollut kovin kummoinen.

Kolmostason Naim (200-sarjan etunen ja pääte) pesee selvästi kakkostason integroidun Expon. Luonnollisesti.

Saundillisesti noissa merkeissä ei ole mitään samaa, Naim tummahko, Expo (yli)kirkas ja hieman kireä. Molemmissa rytmi toimii. Makuasia, kumman saundi miellyttää enemmän.

Naimissa tykkään "Naimin välipiuha on paras välipiuha" ideologiasta, sillä välttyy turhalta hiusten repimiseltä, jos tehdassaundi sattuu miellyttämään.

Naim vaikuttaa olevan jämäkämpää rautaa, mutta softavikoja on kuulemma ollut jonniin verran.

Sinun ;) havittelemaasi hintaluokkaa en kyllä ole koskaan kuullut.

Turhia kaunistelematta,

Jussi
 
Motörhead sanoi:
ei naim tumma ole.

Paitsi väriltään! :D

Kaikkia muita systeemejä olen kuullut, mutten Exposurea. Naim minusta näistä iskevin, rytmikkäin, mutta myös tietyllä tavalla "loudnessmainen" ( mitään suurta kokemusta Naimista ei ole, joten ei herneitä :) ). Päädyin Linniin, koska soundi on yleispätevä. Levy kuin levy kuulostaa hyvältä, mitään soitinta ei tyrkytetä vaan kaikki ovat seurattavissa. Soundi ei kuitenkaan ole pistemäinen vaan laaja. Tämä ei todellakaan rasita. Varsinkin bassokitara kuulostaa loistavalta Linneillä.
 
loudness... ei naim sellainen ole!
 
no joo, 5i sarjassa on hieman kaupallinen balanssi, mutta se siitä, siis ainakin siinä vanhemmassa, keno i:tä en ole kuullut.
 
Sähän voisit kysyä samaa Musiikin.com forumissa?

Itse olen kuullut Naimin,Expon ja Linnin settejä,mutta kaikkia vain pikaisesti,lisäksi oheislaitteissa niin paljon eroja ja hintaluokissakin.Eroja on,mutta edellämainituista syistä ei sen syvempiä kommentteja ole.
 
Itse voisin verrata Naimin Nait 5i ja Regan Mira 3 integroituja seuraavanlaisesti.
Naim on kuin 1.4 litrainen kaksoisahdettu suoraruiskutteinen (bensa) saksalaiskinneri, hieman rauhaton ja räväkkä, ääneltään parhaillaan kiihdytyksissä yli 5000rpm:n, mutta matka-ajossa ei niin mukava. Rega taas on perusviisas 2.0 litrainen ahdettu saksalaistiiseli (bemari), jonka maksimivääntö saavutetaan jo alakierroksilla. Erittäin mukava pitemmällä matkalla, mutta ei välttämättä aiheuta yhtä suuria hetkittäisiä elämyksiä.
 
Sen mitä olen Regaa ja Creekkiä kuullut, niin laittaisin Creekin isommin rytmi-porukkaan. Regallakin toimii mutta on se Creek vaan kova rytmikone. Ei kovin sivistynyt aina. En ole kaikkia malleja kuullut.
 
Omat kokemukset ovat osoittautuneet jokseenkin tällaisiksi:

Regan hienous on mielestäni kuuntelun helppous ja miellyttävyys, musiikin rullaavuuden ohella. Ääni on ollut hivenen etäinen, eikä se varsinaisesti ole "täyttänyt huonetta", mutta äänen yhtenäisyys on ilmeinen.
Musiikki toimii tavallaan yhtä huonosti tai hyvin riippumatta genrestä. Tuotteet ovat selkeästi suunnattu keskitielle eikä siihen parhaaseen A-luokkaan.
Regan taival on jossain määrin ollut mielestäni soundi-ihanteen etsimistä ja joidenkin tuotteiden kohdalla ollaan menty ehkä jopa sinne hifimmälle puolelle.

Se mitä olen kuullut Exposurea, olen jossain määrin yllättynyt kuinka hyvä se on. Isoa ääntä huoneeseen, menoa ja meininkiä. Ehkä aavistuksen yksinuottisen oloista menoa joka osaltaan suuntaa musiikkimieltymyksen rytmisemmän musiikin puolelle, kun taas herkempi tulkinta yleisesti ottaen kärsii tuosta. Se viimeinen soinnin hienopiirteisyys ja oikeellisuus ei tule siis aivan parhaiten esille.
Rytminen ja melodinen puoli siinä yksinkertaisuudessaan on puolestaan aivan mieletön.

Naimin soundi on ollut mielestäni aina jotenkin kaksijakoinen, sillä jossain määrin olen havainnut aina jonkinasteista ohuutta ja musiikki on soinut aavistuksen "pienesti" ja etäisesti, vaikka äänessä on paljon myös sitä, "tässä ja nyt" meininkiä.
Musiikki rullaa, kuten melodiatkin ja nämä laitteet ovat kaikinpuolin vakuuttavia.
Naim tuo hienosti musiikin esille, mutta jotenkin omalla tavallaan. Vaikka äänellinen tulkinta on hyvin täydellistä, jossain määrin pidän Naimia aavistuksen valikoivana musiikin suhteen. Eli vaikka ääni on täydellisempi ja hyvin erilainen kuin Exposuren, musiikillinen kuivakkuus saattaa astua kuvaan samalla tavoin herkemmällä musiikilla.
Naimin kehityksen suhteen, voisin veikata että äänellinen muoto on muuttunut aavistuksen kaupallisempaan suuntaan, mutta samalla täydellisempään ja hienostuneisempaan ääneen, melodioita ja rytmiä myöden.

Linn on ollut mielestäni aina musiikin suhteen kaikkiruokainen ja on vieläkin. Ääni on iso ja avara, joka muodostuu sinne kuunteluhuoneeseen.
Linn ei varsinaisesti ole sellainen ruudikas iskevä rytmikone, kuten esim. Naim ja Exposure, mutta melodiat se hoitaa jotenkin aivan uskomattomalla tavalla. Jokainen melodia tulee esiin erinomaisen seurattavasti ja niin että instrumentit oikeasti kuulostavat siltä että ne soivat ja ovat mukana jossakin kokonaisuudessa. Tietyssä mielessä tämä saa aikaan sen että jokaisesta melodiasta tulee esiin rytmikkyys.
Vanhemmat Linnit olivat mielestäni ehkä enemmän kallellaan siihen yksinkertaisempaan rytmikkyyteen ja voimaan. Eli nykyisin ollaan menty ikäänkuin pintaa syvemmälle musiikillisessa mielessä.
 
Kiitos moukkunen. Olet ehtynyt läpikäydä jo paljon flättärirojua.

Yhden merkin noistaisin vielä tähän kategoriaan mukaan ja se on Sugden. Rullava, avoin, tasapainoinen,
realistinen toisto, ainakin Masterclass-sarjassa. Se kannatta vielä tsekata ennen lopullista hankintapäätöstä, jos tästä on kysymys. Ja nämä soittimethan tulisi testata perusvirtajohdoilla!!!
 
ottipa noista mitä hyväänsä, niin hyvin menee - tarvitaan tänne muutakin kuin naimia.
 
Moukkuselta pätevä arvio exposta. Jos kuuntelee enimmäkseen rytmimusaa se voi hyvinkin riittää, mutta jos haluaa myös herkistellä, tulee nopeasti pää vetävän käteen. Naimia en ole kuullut niin paljon, että osaisin arvioida tuolta kantilta.

Ihmettelen kyllä miksi kyselit, jos olet jo kaikki kokenut?
 
kuzma sanoi:
Moukkuselta pätevä arvio exposta. Jos kuuntelee enimmäkseen rytmimusaa se voi hyvinkin riittää, mutta jos haluaa myös herkistellä, tulee nopeasti pää vetävän käteen. Naimia en ole kuullut niin paljon, että osaisin arvioida tuolta kantilta.

Ihmettelen kyllä miksi kyselit, jos olet jo kaikki kokenut?

Niin. Tuo PRAT ei minunkaan mielestä ole kaikki kaikessa ja jos valjastaa systeeminsä vain sitä palvelemaan, musarepertuaari alkaa väkisin kaventumaan.

Ainahan se on mukava kokemuksia jakaa. Sitä pitäisi tehdä enemmänkin ja siksi on oikein mukava lueskella päteviin arvioihin kykenevien audioharrastajien henkilökohtaisia kokemuksia. On se vähän toista kuin se yksisilmäinen jargonia, mihin toisinaan täälläkin törmää.
 
prat ei kavenna repertuaaria, se palvelee kaikkea, ilman sitä jää hyvin vähän.
 
Kyllähän nuo naim-prattaritkin klassista kuuntelevat, joten ei pidä yleistää. Eilen luonani kävi vanha kaveri, toinen 50's friikki. Hän ei ollut ollenkaan vakuuttunut putkisaundista, bassoa olisi pitänyt olla ainakin sähköiselle rytmimusiikille enemmän. Eli se on ihan mistä tykkää, minä taas en ole koskaan tykännyt liiasta passosta tai rytmin tykytyksestä. Minulle musiikin heart beat löytyy ihan muista arvoista kuin bassolinjoista.

Molempi parempi.
 
Back
Ylös