Musiikkia jossa paras saundi/fiilis ja soundstage

Tosiaan useissa stereokuvatilanteissa melkein voi aistia laulajan henkäykset tai tuntuu että siinä edessä on oikeestikin jotain fyysistä ja käsin kosketeltavaa.
Voisin kuvitella että sun kajareilla tuo A Time For Healing aukee niin erilailla kuin mun Klipcheillä :) Yamahan vehkeitä löytyy omastakin setistä, mutta hiukan tuolla budjetti puolella. Meinas myös Yammun kajarit tulla noitten Klipschien tilalle, mutta Klipcheihin tuli niin kova tarjous etten pystynyt vastustamaan.
 
Voisin kuvitella että sun kajareilla tuo A Time For Healing aukee niin erilailla kuin mun Klipcheillä :) Yamahan vehkeitä löytyy omastakin setistä, mutta hiukan tuolla budjetti puolella. Meinas myös Yammun kajarit tulla noitten Klipschien tilalle, mutta Klipcheihin tuli niin kova tarjous etten pystynyt vastustamaan.
Jooku tossa oli pitkä liuta kajareita ja ajattelin etten kuule stereokuvaa enää, kunnes parin käänteen kautta homma aukesi oikeen kunnolla ja hokasin idean ja hommasin nää nykyiset.
 
Oon huomannut että hyvä dynamiikkaa on jotenkin tekemisissä tuon tilan avautumisen kanssa.

Jep tosiaan erittäin nätisti aukeaa stage ja jopa yllättävän kolmiuloitteinen tuo syvyys vaikutelma ja sit laulaja tukevasti keskellä, kajarit häviää täydellisesti. Tässä on hyvä asimerkki kun asiat ovat kerroksellisesti ja riittävä dynamiikkaa, nii kaikki erottuu selvästi ja on tosi viihdyttävää kuunneltavaa!
Niin... ja tuo on sitten live. On kyllä kerrassaan melkoinen high end mikitys ja -äänitys.
 
Hyvä aihe, mutta olisiko myös hieman tabu aihe täällä. On niin kokemusperäinen ja vaikea kirjoittaa siitä siksi (monen).

Minulle pelkkä upea äänikuva ei riitä, vaan musiikki edellä. Mutta ei se kyllä miinuskaan ole.

Pitkät matkat seiniin saattavat olla eduksi stagen suuruudelle. Esim. varsinaiseen takaseinään, sielläkin ikkunat, on minulla n. 9 m kaiuttimista, väliseinään viitisen metriä, mutta kaksi oviaukkoa puhkoo sen.

Kajarit silti lähikuunnellen n. 1,5 m kolmiossa. Pitäisin yli metrin syvää ääntä jo aika hyvänä ja toisena erityisen mukavana juttuna äkilliset äänet, tykin ammuksen lento ja vastaavat. Kerroksia on mukava bongailla.

Vaikeampi vastata mikä musiikki on erityisen hyvä äänikuvalta. Aniharva levyni kuitenkaan on kamala äänikuvalta eli lattea ja ääni jäisi kaiuttimiin. Sitä ei juuri synny.

Erikoisuutena ja jonkinlaisena poikkeuksena on kyllä jäänyt mieleen Porcupine Treen "Incident" CDltä. Juuri tällaista soundia vierastan. Neutraalin eloton ja hillityn hallittu meno. Värit ja elämä imetty siis aivan kuiviin. En ole millään muulla materiaalilla törmännyt vastaavaan vielä.

Klasari on minulle myös hieman tylsää ehkä koska ääniprosessointia ei niin tehdä ja äänitys ei tunnu aina menevän nappiin. Osa klassisesta on aivan mahtavaa, mutta yllättävän iso osa myös jättää vähän kylmäksi kun vertaa näihin eri studiokikkailijoiden temppuihin. Puristia minusta ei siis saa tässäkään. Pidän tempuista. Mutta, toisaalta on sanottava, että paras klassinen on aivan mahtavaa. Trio Mediævalin "Solacium" (2021) ansaitsee erityismaininnan DSD512-laatuisena. Yksi huikeimpia äänikokemuksiani. Puhaltimen sylki kuului soinnin lomasta.

Vielä vinyyli tuntuu hires-konversiossani välillä hukkaavan stagen dramatiikkaa, jota CDltä löytyy dynamiikan valossa. Ääni ikään kuin miellyttää, mutta ei rohkene räjähtää tai räjähdellä, stagekin on hillitympi. Ei päde ehkä kaikkeen toki.
 
Itselle musiikki itsessään on kyllä se tärkein juttu.
Mikäs sen hienompaa jos bonuksena tulee vielä hienot soundit, äänikuvat jne. En kyllä hylkää hyvää musiikkia huonojen soundien takia.
Eilen illasta ihastelin tätä, kuulokkeilla toki. Erittäin kaunista ja bonuksena vielä upea tallenne teknisesti, 39 minuuttia vaan hukkui jonnekkin ❤️

Muoks: laitteet olen myös pyrkinyt valitsemaan siten että kaikki musiikki ja kaikenlaatuiset tallenteet pysyvät kuunneltavina.


 
Yleensä hyvissä klassisen musiikin ja akustisen jazzin levyissä on hyvä tilatunnelma. Varsinaiset livetallenteet vielä erikseen. Lisäksi noissa on toisto luonnollisen oloista. Yksi esimerkki voisi mielestäni olla Lee Konitz, Brad Mehldau, Charlie Haden: Alone together.
Teoriassa spatiaalinen vaikutelma (ASI= auditory spatial impression) koostuu pääosin kahdesta kokemuksellisesta ominaisuudesta, joita ovat äänilähteen ja stagen koettu leveys (apparent/auditory source width, ASW) ja musiikin ympäröivyys (listener envelopment, LEV). Ihan viime kädessä noita kahta ei voine erottaa toisistaan, vaan ne muodostavat yhden tilavaikutelma-kokonaisuuden. Tilatunnelmaa tukee myös riittävä äänenvoimakkuus.
Hyvän tilatunnelman myötä on edellytykset läsnäolon ja immersion kokemiselle. Yleensä kai ajatellaan, että 2-kanavastereon kaiutinkuuntelussa musiikin ympäröivyyttä ei ole niin paljoa kuin hyvässä livekonserttikokemuksessa tai monikanavakuuntelussa. Kaiutin- ja kuulokekuuntelun tilavaikutelmista on tietenkin syytä puhella eri asioina. Uuden sukupolven immersiivisten toistostandardien (esim. 22.2. kanavatoisto, aaltokenttäsynteesi WFS, 3D binauraalinen toisto) etuna pidettäneen parantunutta tilavaikutelmaa, miksi niitä juuri kutsutaankin immersiivisiksi.
 
Viimeksi muokattu:
Trio Mediævalin "Solacium" (2021) ansaitsee erityismaininnan DSD512-laatuisena. Yksi huikeimpia äänikokemuksiani. Puhaltimen sylki kuului soinnin lomasta.

Ei varsinaisesti liity aiheeseen mutta ym levy on Qobuz:ssa MQA matskua. En ole aiemmin siellä MQA törmännyt, olen ollut siinä uskossa että MQA on Tidalin heiniä…
 
Itselle musiikki itsessään on kyllä se tärkein juttu.
Mikäs sen hienompaa jos bonuksena tulee vielä hienot soundit, äänikuvat jne.
Jep tuo on se ihanteellinen tilanne! Sen takia ajattelin avausviestissä vapauttaa ihmiset jotenkin liian pyhäksi koetun musiikin ikeestä. Toivoin että keskustelu vapautuisi ettei tarvitse aina miettiä mikä olikaan lempparimusaa. Täällä on paljon hifistejä jotka kuuntelee perus heviä, rockia ja he ovat varmasti törmänneet oman genren ulkopuolelta hienoihin äänityksiin.
 
Kyllä tuommoinen massamusiikki on monesti aika laihaa tilatoistoltaan. Keskelle miksattua ja kompuroitua makkarapötköä. Ei tietenkään vaikuta silti lempimusiikin kuunteluun. Musiikki tulee itsellä ensin, vasta sitten äänitteen sointi. Joskus on sitten kiva kuunnella jotain levyä vain hienon soundin takia.
 
Jep tuo on se ihanteellinen tilanne! Sen takia ajattelin avausviestissä vapauttaa ihmiset jotenkin liian pyhäksi koetun musiikin ikeestä. Toivoin että keskustelu vapautuisi ettei tarvitse aina miettiä mikä olikaan lempparimusaa. Täällä on paljon hifistejä jotka kuuntelee perus heviä, rockia ja he ovat varmasti törmänneet oman genren ulkopuolelta hienoihin äänityksiin.
No onneksi mulla ei ole "omaa genreä", olen musiikin suhteen täysin kaikkiruokainen. :)
 
Ulkomuistista: Kerkko Koskinen: Agatha -levy, J. Karjalainen: Jaguar blues -kappale, Neil Youngin archives-sarjan akustiset livet. Ja ihan referenssikamaa (ainakin minulle): Jimmy Witherspoon live at the Monterey jazz festival, tuosta tosin wanha lp voi kuulostaa paremmalle kuin streami sillä nauhoitus on kai melko kurjassa kunnossa, tai ainakin itse olen kuullut tuosta tosi huonon version streamina verrattuna LP-levyyn.
 
No onneksi mulla ei ole "omaa genreä", olen musiikin suhteen täysin kaikkiruokainen. :)
Sama homma Itselläni että musamaku on kohtuu laaja ja siksi voin helposti kuunella valitsemaani hyvä-äänistä musiikkia taikka jopa "angerfist" 🤣 jos sikseen tulee. Toki itselläni ajan jaksoja jolloin haluan repiä kamoista maksimi ominaisuudet tällöin hyvä äänisyys on tärkeää. Usein etsiessäni hyvä-äänistä musaa löydän myös erittäin kiintoisaa ja hyvää musiikkia. Nykyään on hyvä kun ei ole genren tai rajallisen levykokoelman vanki vaan voi antaa musikaalisuuden viedä vapaasti, koska suoratoisopalvelussa on yllättävän paljon kuuneltavaa.
 
  • Tykkää
Reaktiot: PJK
Tom Waits: Jesus Gonna Be here
Tom Waits: Murder in the Red Barn
Tom Waits: Dirt in the Ground
Tom Waits: Picture in a Frame
 
Viimeksi muokattu:
Sama homma Itselläni että musamaku on kohtuu laaja ja siksi voin helposti kuunella valitsemaani hyvä-äänistä musiikkia taikka jopa "angerfist" 🤣 jos sikseen tulee. Toki itselläni ajan jaksoja jolloin haluan repiä kamoista maksimi ominaisuudet tällöin hyvä äänisyys on tärkeää. Usein etsiessäni hyvä-äänistä musaa löydän myös erittäin kiintoisaa ja hyvää musiikkia. Nykyään on hyvä kun ei ole genren tai rajallisen levykokoelman vanki vaan voi antaa musikaalisuuden viedä vapaasti, koska suoratoisopalvelussa on yllättävän paljon kuuneltavaa.
Samoja tuntemuksia. Haluan setin toistavan lähes kaikenlaista ainakin kohtuudella. Taisin saada joku 70-80 musiikkigenreä listattua, jos otetaan kaikki mitä edes harvoin kuuntelee. Virret, iskelmät, k-pop ja irtonaisen oloiset aivan uudet konehommat ("nuorisopiippailu") eivät oikein mene ja rhythmnbluesin kanssa on suuria vaikeuksia, world music ja vanha progejazz aika pienellä määrällä myös. Lähes muuta tyylisuuntaa kyllä menee, edes satunnaisesti.

Usein kuuntelen aika kovalla, en kyllä aina. Auktoriteetti on hyvä olla riittävä.

Ääninäyttämön huippukokemuksia on vähän haastava seuloa kyllä. Joissain konejutuissa (vaikka se Enigma) on kaikenlaista informaatiota ja sikäli laaja stage.

Dynamiikka ei kuitenkaan pompsahtele näissä kuten akustisissa äänitteissä. Dynaamisimpia levyjäni mahtaa olla David Danielsin "Händel — Oratorio Arias" (Virgin Classics – 7243 5 45497 2 4, Virgin, 2002, US, CD) ja lisäksi mieleen tulee heti EMIn Mahler-äänitykset. Nämä ovat kyllä vaikuttavia dynamiikan osalta. Mieleen tulee myös muita DSD-äänityksiä akustisella materiaalilla. Populaarien livekiekkojen referenssini on yhä X Japan "On The Verge Of Destruction 1992.1.7 Tokyo Dome Live" (Ki/oon, 2CD, 1995), mutta livelevyjä ei minulla ole hirveän monia.

Oma mieltymys on kuitenkin ehkä jopa vielä enemmän noissa efekteissä, yms. Ehkä siksi koska kaiuttimieni impulssivaste on niin valtavan hyvä aikaansaaden rytmisesti mainion toiston ja musiikkimakuuni ovat erilaiset koneet lyöneet leimaansa vahvasti.
 
Tom Waits: Jesus Gonna Be here
Tom Waits: Murder in the Red Barn
Tom Waits: Dirt in the Ground
Tom Waits: Picture in a Frame
Hehe, ennätit ensin. Lisään listaan vielä biisin (tai jonkinlaisen minikuunnelman) '9th & Hennepin' Rain Dogsilta.
 
Jep tuo on se ihanteellinen tilanne! Sen takia ajattelin avausviestissä vapauttaa ihmiset jotenkin liian pyhäksi koetun musiikin ikeestä. Toivoin että keskustelu vapautuisi ettei tarvitse aina miettiä mikä olikaan lempparimusaa. Täällä on paljon hifistejä jotka kuuntelee perus heviä, rockia ja he ovat varmasti törmänneet oman genren ulkopuolelta hienoihin äänityksiin.
Kyllä näin on. Vähän surullista se on jos ei uskalla omaa mielimusiikkiaan soittaa ja siitä nauttia. Oli se kuinka erikoista ja kornia vain. Elämä kyykyssä muiden edessä.

Muistan kyllä nuorena kuinka cool tyyppi ei voinut kuunnella kuin tietynlaista hyväksyttävää musiikkia. Häpeä/pelko esti tunnustamasta. Tämä oli kuitenkin ennen armeijaa ja vain joidenkin ihmisten kanssa, sen jälkeen en enää muista, että musiikkimakua piti jonkun mitenkään sensuroida.

On sekä psyykkisesti vapauttavaa että audiofiilisesti tärkeää saada kuunnella vapaasti kaikenlaista. Yhden genren vanki on tavallaan lähempänä kuolemaa (joku lainasi tästä hyvin Dylania toisessa ketjussa).
 
Ketjun kanssa osittain samaa asia löytyy myös tästä threadista :

 
Kiva aloitus!

Itselleni tärkeintä on se musiikin sisältö. Siedän melko huoonoakin soundi ja biisit ja musa on timanttia. Mutta kyllä minä nautin suunnattomasti myös hyvästä soundista ja hyvin äänitetyistä levyistä. Äänikuva on sellainen juttu, etten saa siitä sen kummempia kicksejä, vaikka nykyisellä setilläni sekin toistuu paremmin kuin koskaan aikaisemmin kohdallani. Tykkään siitä, että tila välittyy ja soittimien välissä on ilmaan. Kuvilla ei ole väliä.

Minulle hyvää soundia on se instrumenttien soundi, se miltä ne kuulostaa ja miltä bändi soundaa kokonaisuutena. Kompressio ei ole minulle myrkkyä. En kyttää DR arvoja tms.

Just nyt esim. tuossa taustalla soi Living Colour: Vidid LP vuodelta 1988 ja siinä on minulle ihan erittäin hyvät ja mielyttävät soundit.
 
Back
Ylös