Musiikki, jolla iho kananlihalle

  • Keskustelun aloittaja Mika
  • Aloituspäivämäärä
M

Mika

Käyttäjä
Liittynyt
3.2.2009
Viestejä
822
Tästä käyntiin suuri kananlihakeskustelu :). Kaikenlaista musaa on tullut kuunnneltua, mutta mikä on pistänyt ihon kananlihalle? Omista kokemuksista tulee mieleen Sibeliuksen listahitti Finlandia sekä Miles Davisin (Rodrigon) Concerto de Aranjuez. Muistan elävästi vielä hetken, kun kuulin ton Davisin pätkän vuosia sitten. Siinä tippui lapaset kirjaimellisesti kädestä :). Sibben aikana ollaan välittömästi Tuntemattoman Sotilaan maisemissa Suomea pelastamassa.
 
Finladia tietty säväyttää, mutta mulla se kananlihaversio on Tapiolan Kuoron esitys. Saman kuoron Maamme-laulu saa myös kylmät väreet aikaiseksi.

Sitten vähän erityyppisenä ehdokkaana on Frank Sinatran Fly Me to the Moon.
 
Roky Erickson - Burn the flames
God - My pal
Yleensä musiikkiesitys jossa on mieleen jäävä riffi, yksinkertainen pienomelodia, alakuloinen sanoitus ja riittävästi säröä, syliin tunkeva stereokuva...joku elementti joka saa aikaan voimakkaan läsnäolon tunteen.
T:Jan
 
Jatketaan kansallistunnelmissa:
Kahdeksan surmanluotia -leffan alkumusana oleva Nälkämaan laulu (muistaakseni vieläpä lapsikuoron esittämänä) --- täydellinen johdatus elokuvan tunnelmaan.
 
Vahvimmat kyynelöinnit aiheuttanut veto on Yliopliaskunnan laulajat yleisön sekaan levittäytyneenä Helsingin yliopiston pyöreässa juhlasalissa ja lauluna tietysti Finlandia. Kollektiivinen tunnevyöry oli musertava.

Myös Wigwamin live-esityksenä Finlandia oli pysäyttävä.

Billie Holidayn vanhoina narkkariaikoinaan tulkitsema Stange Fruit on myös monella tasolla järkyttävän koskettava.

:-( sinif v-a
 
Itse kun kuuntelen paljon murskaavaa stonerjyräystä, niin moisia biisejä ja levyjä löytyy useita. Nyt soi SLEEP "Dopesmoker" tuplavinyyli, joka aiheuttaa tuon ilmiön joka kerta.
 
No mulla ne kananlihat riippuu ihan omasta fiiliksestä. Meinaan, että ne voi tulla Beethovenia kuunnellessa, tai sitten Idolsia telkkarista tuijotellessa. Jos sitä vain sillä hetkellä oikein uppoutuu ihailemaan sitä kuulemaansa, niin itse musiikki, tai genre voi oikeastaan olla ihan mitä vain, paitsi Popedaa.
 
Kaikkien suurimmat tunnekuohut ovat tulleet livekokemuksista. Kun saa vihdoin kuulla vuosien odotuksen jälkeen jonkun oman suursuosikkinsa livenä, se säväyttää (edellyttäen tietenkin että esittäjä on vielä vireessä). Muutamia esimerkkejä:
-Lou Reed eka kerta livenä provinssirokissa 1989, kun ilmoille kajahti Walk on the Wild Side niin oli kyllä ihan tippa linssissä...
-Patti Smith huvilateltalla: ihan hurmosta koko homma ja yllättäen eniten sykähdytti coverylläri encoressa. Daami ilmoitti että nyt tulee "an american folksong" ja niin tulikin - Dylanin Like a Rolling Stone, aivan maaginen versio...
-Bowie vihdoin ekaa kertaa livenä Tukholmassa sound and vision -kiertueella vuonna 1990, varmaankin huonoin näkemäni Bowien keikka näin jälkikäteen kelattuna mutta tuolloin esitti kuitenkin aivan huikean version Space Odditystä
-Nick Cave and the Bad Seeds Tavastia noin vuonna 1989: eka biisi Hey Joe ja putosin kanveesiin, niin hurja tyrmäys...
-Neil Young ja Crazy Horse ruisrokissa 1996: Niilon olin jo aiemminkin nähnyt mutta tämä oli paras keikka ikinä, bändi pyyhki lavaa pari tuntia aiemmin esiintyneellä Rage Against the Machinella, soundi täytti koko taivaan ja Niilon pitkät soolot esim. Down by the Riverissä toimivat kerrassaan mahtavasti.

Kyllä noi levylläkin sykähdyttävät, ei siinä mitään. Mutta keikalla vielä enemmän.
 
^Live on kova. Page & Plant, jousiyhtye, joukko arabimuusikoita ja rockbändi Tukholman Sjöhistoriska Museetin lavalla vetäisi kaikki Zeppelin-hitit potpurina noin alkajaisiksi alta pois. Iso tippa siinä nousi linssiin väkisinkin.

:) v-a
 
Mozart: Die Zauberflöte. Tarkemmin Yön kuningattaren aaria. Vuosi oli 2000 ja paikkana Olavinlinna.

Musiikista en muuten pidä, mutta en tiennyt ihmisestä lähtevän tuollaista ääntä. :D
 
Se ja Lui Ämyrockin toisena päivänä 10. kesäkuuta 1979 räjäytti pään. Tuommoinen Suomi/Italia-iskelmän rock-versiointi oli tuolloin todellinen yllätysveto. En tiedä koska tuo singlenä ilmestyi, samana vuonna kyllä mutta tarkemmin en tiedä. Minut se kyllä yllätti sillä en todellakaan tuolloin tiennyt sen olevan Sen ohjelmistossa saati sitten ehkä jo levytettykin.

Joskus vielä kaivan esiin tuolloin ottamani valokuvat ja skannaan. On siellä ainakin yksi otos juuri tuosta esityksestä.

Juhani
 
Pekka Pohjola: Risto (space walz)... Yhdistettynä Lp:n julkistamiskeikkaan Tawastialla visuaalisesti ja äänellisesti. Myöhemmin samoja fiilareita levyltä, vieläkin...
 
Jos laitteisto ja fiilis sattuu olemaan kohdallaan, niin naisvokalistit saattaa nostattaa karvoja. Soul mimmit, esim. Aretha, on aika kovaa valuuttaa näissä kisoissa. Countryn puolelta Loretta Lynn'illä on myös saman kaltaista vaikutusta.
 
Mahlerin tokan sinfonian loppu, Sibeliuksen seitsemäs sinfonia, Wagnerin Parsifal, Morriconen Ecstasy of gold, Verdin Requiem, G.Butterworthin The lads in their hundreds, Schindlerin listan teema, Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, Tostin Ideale, Kuulan Syystunnelma...näitähän ois niin paljon ku jaksais vaan kirjoittaa ;)
 
Johnny Cash - Hurt
Antimatter - Ghosts
Amon Amarth - Ride for vengeance
Opeth - Soldier of Fortune
Opeth - Koko damnation albumi :)
Swallow the sun - Fragile
Swallow the sun - Swallow
Katatonia - Evidence
Katatonia - Premonition

Swallow the sunit vaativat kyllä, että myös alapää jyrisee mukana. Kaikkien biisien kananlihatukseen vaikuttaa mieliala, ja tässä nyt vaan osa niistä mitkä tulivat tällä hetkellä mieleen.
 
Onhan noita biisejä aika moniakin, mutta varmaan yksi parhaista väreistä tulee, kun kuuntelee Sentencedin Buried Alive dvd:tä. Olin paikalla todistamassa sitä viimeistä keikkaa ja muistan tunnelman...

Toinen tulee kun kuuntelee Springsteenin Point Blankia. Oltiin kun vieraili viimeksi Helsingissä. Puoliso on kuunnellut bossia ihan pienestä asti ja keikasta puhuttiin varmaan puolivuotta vähintään kerran viikossa, viimeiseen kolmeen viikkoon ei meinannu uni tulla :) On se mukava kattoa vierestä, miten toinen on innoissaan, kun päästiin kentälle. Keikalla kun tämä biisi alkoi soimaan, niin sanoin jotain, en muista mitä ja oma kulta oli ihan sulaa vahaa, nappasi minun kädet itsensä ympäri ja piti tiukasti kiinni koko kappaleen ajan. Sen jälkeen kyseinen veisu on aiheuttanut aikamoisia fiiliksiä. Tiedän, hullua siirappia, mutta ei voi mitään;)

Pieniä asioita, mutta antaa niin pirusti voimaa, jos paha maailma potkii päähän...
 
Sinun on kirjauduttava sisään tai rekisteröityä kirjoittaaksesi tänne.
Back
Ylös