Musiikinostamisen kirottu helppous

  • Keskustelun aloittaja ToKa
  • Aloituspäivämäärä
Itse en ole tuohon netin kautta tilailuun lähtenyt. Hengailu ja levyjen tsekkailu levykaupassa ovat tärkeä osa omaa musaharrastusta. Kauppakierroksen jälkeen sormia pitää kirvellä vinyylilaarien pläräämisestä. Sitäpaitsi useasti mulla ei ole mitään hajua siitä, mitä ostaisin, menen omalla intuitiolla ja levykauppiaan suosituksilla. Netistä tilatessa tämä fiilispuoli jää pois. Tässäkään asiassa siis helpoin tapa ei ole paras.

Mitä taas tulee levyjen määrään ja kuuntelemattomiin ostoksiin, niin vaikken minkäänlaista sävelkorvaa tai muutakaan musiikillista lahjakkuutta omaa (siihen on siis syynsä, että soitan bassoa!) mulle jää musiikki todella helposti päähän. Ja tämäkin on hankalasti selitetävissä, päähän ei välttämättä jää melodia vaan ennemminkin joku yleisfiilis, biisin kaari, sanoma. Samaa levyä liikaa pyörittämällä se menettää tehonsa, tulee sellainen "been there"-fiilis kuunnellessa. Joku hyvin kolahtanut levy, jota tuli joskus kuunneltua urakalla, on pysynyt sittemmin vielöä vuosien jälkeen poissa levylautaselta edellä mainitusta syystä. Tämän vuoksi sopiva vaihtelu ja "ai mulla on tääkin"-hetket levyhyllyn ääressä ovat itselleni tarkoituksellinen ja hyvä asia.
 
Tämähän olikin aiheuttanut mukavasti keskustelua :)

Jatkanpa vähän ajatuksiani tähän siitä miksi niitä levyjä tulee osteltua. Moni asia on niistä ollut jo esillä muiden kirjoittamana.

1. Nostalgia, ehdottomasti. Minun ensimmäiset omat kasetit (ei äänitetyt vaan ihan "alkuperäisenä" ostetut) ovat olleet Sex Pistols:n Never Mind the Bollocks ja The Exploited:n Punk's Not Dead. Olin 9-vuotias kun tuollaiset sain hankittua äitini suosiollisella avustuksella. Ei voi vähätellä isoveljeni ja hänen ystäviensä vaikutusta noiden kasettien hankkimiseksi. Punk oli kova juttu, irokeesit ja nahkatakit saapuivat pikkukaupungin katukuvaan ja olisin aina halunnut olla yksi niistä :) Kyseiset teokset on kyllä hankittu LP:nä nostalgiamielessä. Eipä siinä, Bollocks on hyvä albumi ja tulee pyöriteltyä aika ajoin. Samalta aikakaudelta on korviini tarttunut Hassiset ja Pellet. Kuuluvat pohjienoton vakiokalustoon.

2. Lisää nostalgiaa. Jaoimme veljen kanssa saman huoneen ollessani vähän toisella kymmenellä ja hänellä alkoi Doors-kausi. Enpä pahemmin perustanut tuosta silloin. No joskus näin sopivan nipun Doors-älppäreitä paikallisella antikvariaatilla sopivaan hintaan. Mukaanhan ne oli otettava ihan mielenkiinnosta, miltäs tämä nyt kuulostaa? No tutultahan ne kuulosti, osittain jopa hyvältä. Doorsit löytää tiensä levylautaselle satunnaisesti.

3. Omistamisen ilo. Mulla on jonkinlainen perversio omistaa harvinaisia levyjä, erityisesti Suomi-punkin saralta. Ei ole musiikillisesti perusteltua kuluttaa suuria summia suomalaisten omakustannesinkkujen hankkimiseksi, mutta kiva niitä on katsella ja aina silloin tällöin pyöritelläkin. Ovat vain nykyään niin vaikeasti löydettävissä ja pirun kalliita.

4. Vaihtarit. On tullut hankittua useitakin levyjä sillä mielellä, että se on hyvää vaihtomateriaalia jos joltain löytyisi jotain itseäni kiinnostavaa. Eli joskus on jostain löytänyt halvalla levyjä joille tietää olevan kysyntää. No niinhän siinä käy, ettei niistä malta kuitenkaan tosipaikan tullen luopua ja jäävät hyllyyn.

5. Fanitus, diggaaminen. Jostain minulle on ala-asteen jälkipuoliskolla tarttunut mukaan Juice, se vain kolahti. Ajan Henki ja Dokumentti soivat TDK:n kasetilta ahkerasti. Muistan, että torstaisin piti kouluun vasta kymmeneksi, aina aamuisin olin yksin kotona ja sain luukuttaa oikein kunnolla. Tähän aikaan meille oli hankittu jo ihka oikea erillissarja joka koostui Sharp:n integroidusta, kasettidekistä, virittimestä ja LP-soittimesta. Kaiuttimina oli kirjahyllykaiuttimet merkkiä Salora. Integroitu joutui koville ja kävi huollossa useaan otteeseen. Noina aikoina ostin ensimmäiset Juice-LP:tkin. Niistä kaikki on tallessa. Tuolloin hankin mm. seuraavia: Sivilisaatio, Boogieteorian alkeet, Matka Suomeen, Tähän saakka, Kuusessa ollaan. Joululahjaksi sain Kuopi-Iisalmi-Nivala tuplan. Vaikka mitä muuta on tapahtunut niin Juice on valikoimissani pysynyt aina. Juicea on tullut hankittua jo liiallisuuksien kanssa ja lisää hankitaan jos vain jotain kivaa vastaan tulee.

6. Halu laajentaa musiikkimakua. Tämä on paha, tällä tyylillä saa kyllä rahaa palamaan halutessaan. Jos sattuu löytämään jonkun kivan levyn niin pian sitä ollaan etsimässä nettikauppojen listoilta, että mitäs muut ovat ostaneet tämän kyseisen levyn lisäksi. Tämän harrastuksen jätin kyllä aika pian vähemmälle.

7. Tämä foorumi, ei tarvinne selittää enempää :)

8. Terapeuttinen divarikierros. Näiltä saattaa jäädä käteen jotain arvaamatonta. Kivoja keikkoja ja kivoja keskusteluita.

Tulipa sekalainen seurakunta syitä, varmasti monta tärkeätä syytä puuttuu ja huomenna kirjoitettuna lista olisi varmaankin erilainen. Kommentoikaa ja kertokaa omista kokemuksistannekin :)
 
Sam Other sanoi:
Itse en ole tuohon netin kautta tilailuun lähtenyt. Hengailu ja levyjen tsekkailu levykaupassa ovat tärkeä osa omaa musaharrastusta.
Jaa'a. Nykyklasarin kanssa netti on todellinen taivaan lahja! Tai kirous... Nyt tuli taas tilattua muutaman tuntemattoman säveltäjän teosten levytyksiä... Kun tuttu suositteli...

t. jjahifi

PS. Palaan tuossa toisessa ketjussa asiaan jos osoittautuvat hyviksi... :D
 
Sam Other sanoi:
Itse en ole tuohon netin kautta tilailuun lähtenyt. Hengailu ja levyjen tsekkailu levykaupassa ovat tärkeä osa omaa musaharrastusta

On aivan eri asia löytää fyysisesti levy laarista kuin hiirellä klikata se netistä. Itselläni musiikkimaku on ollut sen verran rajoittunutta, että haluamiani levyjä ei laareista löydy, joten netti on ollut siinä suureksi avuksi. Vai onko kukaan nähnyt Suomessa myynnissä esim. Dogg Bocks'in tuotantoa. Toki useimmat levyt saisi tilattua lähikauppiaalta, mutta amazonista löytyy useimmiten haluttu levy käytettynä jenkkipainoksena kotiin asti kannettuna halvemmalla.
 
Hyvä että tämä(kin) ketju on olemassa.

Jo olin Ebayssa selaamassa levyjä vaan sitten onneksi suljin selaimen.
 
silmaauki sanoi:
Hyvä että tämä(kin) ketju on olemassa.

Jo olin Ebayssa selaamassa levyjä vaan sitten onneksi suljin selaimen.
Vaan tänään altistuin taas houkutuksille. En sulkenut selainta ajoissa.
En tosin ollut tällä kertaa Ebayssä.
 
Kokeilkaapa ostaa vain sellaista että ette pety ja varsinkin noista Sokoksen & Anttilan levyhyllyistä. Ei sieltä oikein mitään löydy. Tyhjin käsin lähdin pois.
 
sokkarista ja anttilastakin löytyisi vaikka kuinka ostettavaa... paha, paha.
 
Sokoksesta nyt en tiedä kun hinnat on mitä sattuu ja muutenkin koko lafka on susi. Anttilan 2levyä/15€ hyllyistä löytyy melkein aina pari varmasti hyvää ja jos ei löydy niin aina voi ostaa sokkona ja tutustua uusiin bändeihin.
 
Joo, en mä uskalla Anttilaan mennä (ainakaan Helsingin asematunneliin, muiden Anttiloiden valikoimista ei hajua). Just toi 2 levyä 15 egellä on ihan murhaa, ostettavaa olis vaikka kuinka. Mutta mieluummin satsaan vinyyleihin ja siksi yritän kiertää tuollaiset ansat kaukaa...
 
Annatte sen lompakon ja kortit vaimolle aina tilipäivänä ,niin olette takaisin nuoruuden tilanteessa, menee nimittäin useempi tili että saa rahat kasaan jonkun levyn ostamiseen.Naiset kun on turhakkeiden ostamisen kuningattaria,ihan jokainen.Toisaalta tässä voi käydä niin että tällä taktiikalla se levyjen kuunteleminenkin voi jäädä vähemmälle jos makuukamari musiikki,alkaa vaimoa innostamaan.=))
 
niko79 sanoi:
Annatte sen lompakon ja kortit vaimolle aina tilipäivänä ,niin olette takaisin nuoruuden tilanteessa, menee nimittäin useempi tili että saa rahat kasaan jonkun levyn ostamiseen.Naiset kun on turhakkeiden ostamisen kuningattaria,ihan jokainen.Toisaalta tässä voi käydä niin että tällä taktiikalla se levyjen kuunteleminenkin voi jäädä vähemmälle jos makuukamari musiikki,alkaa vaimoa innostamaan.=))
Tässä tulee Fundeeraajan kommentti parin päivän takaa mieleen...
 
niko79 sanoi:
Toisaalta tässä voi käydä niin että tällä taktiikalla se levyjen kuunteleminenkin voi jäädä vähemmälle jos makuukamari musiikki,alkaa vaimoa innostamaan.=))

Makuukamariorkesteri (engl. bedchamber orchestra)? :D
 
Back
Ylös