Musiikin myynti USA:ssa jatkaa laskuaan

Musiikkia kuluttavan sukupolven, pääasiassa 12-25 vuotiaiden "sielusta" kilpailee nykyisin yhä laajeneva tarjonnan kirjo. Rahalle on tarjolla reikiä joka puolella.
On aivan selvää että varsin merkittävä osa musiikkia kuuntelevista nuorista (tuo ikäryhmä) lataa liki kaiken netistä maksamatta siitä latiakaan. Eikä tämä koske pelkästään nuorisoa, juuri eilen kävin ostamassa kaverilta muita tarpeita ja totesi siinä sivuun että taas koko yön kone oli ladannut leffoja ja musiikkia netistä.
Musiikin kuluttajien määrä on tosiasiassa kuitenkin kasvanut paljon. Intian ja Kiinan nuoriso on vasta viime vuosina saanut mahdollisuuden siirtyä musiikin kuluttajiksi, liuvattomien latausten osuus siellä on tietysti aivan eri luokissa kuin länsimaissa. Uskon että musiikkia kuunnellaan enemmän kuin milloinkaan ennen, niin aktiivisesti kuin passiivisestikkin.

Kaltaisteni keski-ikäisten suhteen tilanne on paljolti toinen. Raha ei ole enää niin merkittävä tekijä, tilaan netistä tai ostan kivijalkakaupasta jokaisen levyn joka vähääkään kiinnostaa. Olen varmaan levy-yhtiön ihanne-asiakas. Tuo ehdotus jossa levyn kontenttia lisättäisiin saa minulta varauksettoman kannatuksen, ostaisin ehdottomasti kaikki ELP:n HD-levyt jos niillä olisi kuvatun kaltaista sisältöä.

Minusta musiikkiteollisuus on jo hävinnyt sodan laitonta lataamista vastaan. Tästä merkkinä on siirtyminen DRM-vapaaseen kauppaan mp3-myynnissä. Tosiasia on että tuo lataaminen tekee ison loven myyntiin. Tosiasia on myös ettei sille voi mitään enää tehdä. Tuskin kukaan sitä tekevä mieltää syyllistyvänsä laittomuuteen. Minä olen ilmeisesti kieroutunut kun miellän sen varastamiseksi.

Mitä tuo laiton lataaminen sitten minua haittaa? Ei suoranaisesti tietysti mitään mutta tuo käyttäytymismalli on perussyy siihen että levy-yhtiöt ovat lisänneet cd-levyihin kaikenlaisia jonnin joutavia kopiosuojia. Tämä voisi haitata minua mutta ainakaan toistaiseksi en ole törmännyt levyyn joka ei olisi soinut kaikissa soittimissani. Paljon enemmän loppujen lopuksi olen käärmeissäni levyjen laadun heikkenemisestä. Minulle riittäisi mainiosti laadukas perus-cd jonka sisältö olisi liki kompressoimatonta, joka kuulostaisi hyvältä.
 
HS 7.1 2008
Britanniassa ennätys määrä latauksia v.2007
Britanniassa ladattiin 77 milj. kappaletta, joka on 50% enemmän kuin vuonna 2006. Jenkeissä nettimusiikin kasvu 45%, 844,2 milj. kpl. Kuitenkin äänitteiden kokonaismyynti putosi 15%.
Meillä digimusiikin osuus on vain 5%, kun muualla euroopassa se on noin !0%.

Karua luettavaa.
 
Noista luvuista voi päätellä nettimusiikin olevan vielä kehittymisvaiheessa elävä tuote. Se voi olla myös muoti-ilmiö. Latailin vuosi sitten muutaman kappaleen iTunes-verkkokaupasta ja totesin homman toimivan hienosti. Vaan vähään on jäänyt noiden kuuntelu. Lenkillä olen niitä joskus Shuffle:lla kuunnellut, mutta samaan kustannustasoon ja vaivattomuuteen pääsee tilaamalla cd:t verkosta tai sitten ostamalla ne kaupasta. Tuote on sitten myös helpompi myydä eteenpäin.

En tiedä. Ei cd ole mihinkään katoamassa, kilpailua on vain enemmän.
 
Jep, näinhän se on. Vaan 15% pudotus vuodessa kokonaismynnissä on aika paljon. ääniteteollisuus on aikamoisen tienhaaran edessä.
 
Tässä kannattaa huomioda se, että kännyköihin myydään äänitiedostoja yli 9 miljardilla dollarilla vuodessa pelkästään jenkeissä.
 
iltaa,

tää on nyt se viesti, jota viimeksi kirjoittaessani herra tietokantavirhe tuli just kylään. Onneksi olin ottanut talteen. Tai no, aika kuperkeikkahumanismiahan tää on, mutta en viitsi jättää roikkumaankaan:

Harrastaisin em. Afterdawnin/Economistin jutun ja muidenkin levy-yhtiö q-sessa -juttujen suhteen lähdekritiikkiä myös seuraavasti:

1. saattaa jopa olla musiikkijätin etu nyt toitottaa, että kukaan ei osta cd:tä eikä edes halua niitä, yhyy. Tätä voidaan käyttää argumenttina perusteltaessa levyjen edelleen korkeaa hintaa a'la "myynti laskee, mutta mainostaminen, tuotanto, artistin palkkiot, valmistus maksavat yhä ihan järjettömän älyttömän hirmuisen kauheesti, six ei voida hintaakaan laskea".

2. sekä Afterdawnissa että Economistissa on jutuissa taustalla varsin kiinnostava ajatusmalli/skeema (diskurssi?), nimittäin se, että musiikkijätit olisivat nyt jotenkin hirmuisen ankeassa tilanteessa ja kuoleman partaalla, vrt. sellaiset kohdat kuten:

"Huolestuttavaa alan kannalta on se, että"
"ongelmien myös johtavan kolmeen erilaiseen noidankehään, jotka nakertavat alaa entisestään"
"ongelma etenkin kahdelle pienimmälle yhtiölle, Warnerille ja EMI:lle, jotka ovat jo aloittaneet kovat säästökuurit."
"Levy-yhtiöiden tulot eivät järjestelyssä ole yhtä massiivisia kuin ennen, mutta antaa niille ainakin mahdollisuuden selvitä."

Millainen esitys (konstruktionisti sanoisi representaatio) levyfirmasta juttujen perusteella syntyy, on sensuuntainen, että se on kovissa vaikeuksissa painiva mutta kovaa työtä tekevä ahkera pikku puurtaja, joka joutuu turvautumaan jo epätoivoisiin tekoihin selvitäkseen hengissä - noin snadisti kärjistääkseni.

Eikö olekin tosi sympaattista? Mutta pelkään vaan, että aika vähän tällä on todellisuuden kanssa tekemistä. Ok, tämä murros on varmasti käynnissä, enkä kyseenalaista sitä, etteikö levy-yhtiökin joutuisi aiempaa tarkemmin funtsimaan mitä tekee, kun meni nukkumaan nettimusiikin alkuaikoina. Ei se silti mikään pyyteetön pikku marttyyri ole, vaan helevetin iso bisnes. Eikä siinäkään mitään, mutta se pitäisi myös esittää sellaisena.

Mitä tämä osoittaa, on se, että firmat kyllä osaavat julkisuuspelin, vaikkeivät netin päälle vieläkään liikoja ymmärtäisi.

harrison-stetson-analyysin parista ja uutta tietokantavirhettä odotellen,
O
 
Mitähän ne pöydälle laitetut levyt sisälsivät? Karita Mattilan kootut? En minäkään ottaisi mitään, vaikka pöydällä lojuisi miljoona pritnispiörssiä, joissa lukisi "saa ottaa".

Nettilataamisen nousussa pitää ottaa myös huomioon se, että ilmaista musiikkia kokeillaan huomattavasti helpommin. En minäkään helposti maksa kahtakymppiä siasta säkissä. Sen sijaan, jos säkki on ilmainen, ei sian olemassaolo tahi laatu juuri huoleta. Saapahan säkin eikä vaivaakaan juuri ole. Ymmärtänette.
 
Ilmeisesti lasku jatkuu myös Suomessa, vai olisiko kyse siitä että suuren myyntimäärän saavuttavia hittilevyjä ei onnistuttu tuomaan markkinoille niin montaa:

Ulkomaisten levyjen myynti on romahtanut Suomessa 2007
Helsingin Sanomat, 02 helmi 2008, s.C1

Ulkomaisten äänitteiden myynti romahti Suomessa vuonna 2007. Vain neljä ulkomaista artistia tai yhtyettä myi 15 000 äänitettä, joka on kultalevyraja. Rajan ylittivät Amy Winehouse, Led Zeppelin, Eagles ja Linkin Park. Vuonna 2006 kultalevyrajan ylitti 12 artistia tai yhtyettä. Lisäksi 2000-luvun aiempina vuosina kultaa on myynyt usein parikymmentä ulkomaista artistia tai yhtyettä. Myös myyntimäärät ovat pienentyneet roimasti. Vuoden 2006 ulkomainen bestseller eli Juanesin Mi sangre myi lähes 52 000 kappaletta, mutta vuonna 2007 Amy Winehousen Back to Black myi ainoastaan 21 000 kappaletta.
Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajat ry:n (ÄKT) toiminnanjohtaja Arto Alaspää perustelee tilannetta hankintatapojen ja musiikin kulutuksen muuttumisella. Internetistä ostetaan jo valtavasti musiikkia, mikä selittää osan romahduksesta. Suuri Free Record Shop poistui kauppakentältä. Levyvalikoimat ovat monilla paikkakunnilla vaatimattomat tai olemattomat.
Kotimaisen musiikin tilastot näyttävät sen sijaan jopa nousua edellisvuodesta. Kultarajan ylitti vuonna 2007 yhtä moni artisti (36 kpl) kuin edellisenä vuotena. Vuonna 2007 kymmenen eniten myydyn levyn kokonaismyynti oli noin 566 000 kappaletta, kun edellisvuonna se oli 413 600 kappaletta.
ÄKT:n mukaan Suomessa myytiin noin 100 milj. eurolla äänitteitä vuonna 2007. Nettilatausten määrä on noin 5 % kokonaismyynnistä.

Linkki alkuperäiseen artikkeliin (Hesarin tilaajille)
 
Back
Ylös