musiikin kantautuminen naapureihin

Heitän tähän oman vaatimattoman mielipiteeni. Melua saa pitää niin paljon kuin lystää, kunhan se ei millään muotoa häiritse naapureita - ei siis vähääkään. ihan oikeasti.

Poikkeustilanteissa (jotkut juhlat), pitää ehdottomasti käydä etukäteen pyytämässä anteeksi naapureilta tuottamaansa haittaa.

Innokkaana retkeilijänä jos kuulen jonkun soittavan mankkaa naapurijärvellä iltamyöhään, ensimmäinen mieleen juolahtava ajatus on, että miksi jätin haulikon kotiin.

My two cents.
 
Vain yleisesti topiciin.

Tässä omakotikorttelistossa noin 150 metrin säteellä ajoin luukutetaan musaa suljetuin ovin sellaisella volyymilla, että pihalla kuulee jytkeen. Sisälle torppaan jytke ei kuitenkaan kantaudu, ei edes avoimista tuuletusikkunoista. Ei häiritse.

Itse olen ajoittain mm. kaiuttimillani Canton CT-1000 luukuttanut musaa niin, että korvia särkee. Torppa on hirsirunkoinen, eikä ulospäin edes avoimista tuuletusikkunoista kantaudu juuri mitään, vaikka torpan ikkunat tärisevät ja ajoin olen laittanut musat koville sekä halunnut pihalle kuulla puuhastelumusaa. Siksi mulla on piharakennuksessa stereot, joiden kaiuttimet Salora KS 330 olen ikkunoista suunnannut pihalle, jotta jotain kuulisi bassoinkin.

Ei ole tähän päivään mennessä kukaan naapuri maininnut edes kuulleensa musaa pihastani, torpastani.

-ilkka
 
Aloin miettimään miten 70-luvulla rakennetun tiili/puurakenteisen talon sisältä kantautuu ulos matalat taajuudet jos yömyöhään haluaa fiilistellä ja kääntää voluumia reilumminkin.
Kokemuksestani sanoisin, ettei juuri kuulu tällaisen rakenteen läpi paitsi mahdollisesti ikkunoiden läpi. Jos on uudet monikerrosikkunat, ei huolta. Puurakenne on paras kuuntelutilana ja tiilivuoraus absorboi hyvin matalia taajuuksia. Puurakenteen hyvyys tulee etenkin esille bassopäässä, koska se ei lähde kumisemaan seisovilla aalloilla puurakenteiden vaimentaessa värähtelyjä. Tiilivuoraus taas pysäyttää loputkin.
 
Mulla on ongelmana se, että rivarissa lähimmäistä naapureista seuraava asunto on todella herkkä valittamaan melusta. Lähimmät naapurit ei valita, mutta saattaa niille jumputusta kantautua. Periaatteessa jos kuuntelen 80dB niin naapuriin kuuluu vaimeasti, mutta sitä seuraavaan asuntoon ei pitäisi enää kuulua. Varsinkin viikonloppuisin normi työläiset on viihteellä niin nämä yhdet menee kuulemma aamusin töihin.
 
Niin juu muistanut sanoa, että mittasin omaan viereiseen huoneeseen äänentaso laskee -24dB ja se välinen seinä on ihan höttöä. Naapureihin päin on betoniseinä, mikä kait laskee -40dB äänentasoa. Toki kaikki tuuletusikkunat ja ovet kiinni kämpässä.
 
Mulla on ongelmana se, että rivarissa lähimmäistä naapureista seuraava asunto on todella herkkä valittamaan melusta. Lähimmät naapurit ei valita, mutta saattaa niille jumputusta kantautua. Periaatteessa jos kuuntelen 80dB niin naapuriin kuuluu vaimeasti, mutta sitä seuraavaan asuntoon ei pitäisi enää kuulua. Varsinkin viikonloppuisin normi työläiset on viihteellä niin nämä yhdet menee kuulemma aamusin töihin.

Meteli on kyllä harmittavaa jos joutuu lähtemään töihin ja ei sitten saa nukutuksi. Minulla oli kerrostalossa aikoinaan nuoripari naapurissa, bileet alkoi kun kotiutuivat perjantaina ja sitten taas kun kotiutuivat baarista yöllä. Koska en itse saanut nukuttua niin oli heidänkin aika herätä aamulla, eli vimeistään yhdeksältä laitoin levyä pyörimään ja lattiakaiuttimet olivat vaatehuoneessa varmistamassa että nuoripari on tikkana pystyssä.

Yhtälö on monesti hankala, ja jos isännöitsijäkään ei mitään mahda (ei huvita mahtaa) niin se on sitten niin tätä. Käyttämäsi voimakkuus ei ole kovin kova, mutta tuolle ei mitään mahda.
 
Mielensä voi pahoittaa mistä vain ja varsinkin jos asuu sellaisessa paikassa missä asuu muitakin ihmisiä.
Itse asun kerrostalossa ja välillä tykkään kuunnella kovempaa.Yläkerrassa asuu nuori pari jonka lapset hyppelee yöllä/aamulla ja pitää aika meteliä,siinä mielessä kiva kaveri että jos sanon sille että nyt vkl kuuntelen musiikia niin se sanoo että anna vaan palaa.
Toki en itse kuuntele yleensä kuin viikonloppuisin ja sekin aika harvoin kun yleensä olen aina mökillä muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.
 
Juu kello 22:00 hiljaisuus on tavoitteena tässä yhtiössä. Se voi olla tuo melu mikä häiritsee niin yksilöllistä. Jopa ilmanvaihto pitää kohinaa, mutta siihen tottuu.
 
Meillä on yhdet kaverit, joiden naapuri aikoinann "joutui" muuttamaan tämmöisen häirikön takia. Se häirikkö oli kavereiden toisella puolella ja sitten se toinen (muuttanut) naapuri siinä toisella puolella (rivari). Kavereista se häirikkö ei koskaan valittanut (siis seinän takana), mutta niistä toisista naapureista (useamman seinän takana) valitettiin mistä milloinkin. Ei voinut edes päivällä sivistyneitä juhlia pitää (siis kakkukahvit), kun lasten meteli (tai mikä milloinkin) oli liikaa. Eikä sitä meteliä edes havaittu kavereiden taholta, mutta sitten siinä kauempana olevat naapurit "kärsivät" kovasti.

Meitä on moneen junaan.
 
Voin sanoa että itsellä pahin ollut kun 3vko en saanut nukuttua ja se johtui kun silloiseen kaupungin vuokra asuntoon vaihdettiin radon imurit ja siinä tehtiin niin paljon uskomattomia mokia että täytyy kyllä ihmetellä ja se miten isännöitsijä piti asukkaita ensin tyhminä mutta myönsi sitten nolona virheet .Se oli yhtä helvettiä ja sen jälkeen itsellä tuli se että herään erittäin herkästi erilaisiin ääniin kun aikaisemmin mikään ei häirinnyt nukkumista.Sen siinä oppi että jos asut vuokralla niin sinulla on aika vähän mahdollisuuksia vaikuttaa asioihin,tai niitä ei oteta tarpeeksi vakavasti heti huomioon.Onneksi tämä on vanha asia mutta ilmeisesti ikuinen vaiva.
 
Eilen kuului viereisestä okt:sta Rammsteinia ja orinää sisälle omaan asuntoon klo 23:50 kun olin menossa nukkumaan. Asunnossa korvausilma tulee ikkunaventtiilistä. Nuoret miehet oli viihteellä isolla partsilla. Nopsasti musa loppui kun kävin ysävällisesti sanomassa että mitäs jos vähän yritettäisiin ottaa naapureitakin huomioon. Aikoivat jatkaa biletystä sisätiloissa ja sen jälkeen ei kuulunut mitään.
 
mutta sitä seuraavaan asuntoon ei pitäisi enää kuulua.
Ootko ihan varma, Jos onkin rakenteet senverra ihmeellisesti että juuri hänen asuntoonse kuuluukin koviten rakenteiden voimistamana. Itsellä edellisessä kämpäs oli tälläistä ongelmaa
 
Oman kokemuksen mukaan aikaa kovalla pitää soittaa, että musiikkimelu ulkona olisi kovempaa kuin normaali taustamelu. Varsinkin rakennetussa ympäristössä ei ole lopulta kovin hiljaista ulkona. Itsellä ei tosin ole asuinnaapureita, mutta häiritsevin melu tulee mopojen pakoputkista.
 
Ootko ihan varma, Jos onkin rakenteet senverra ihmeellisesti että juuri hänen asuntoonse kuuluukin koviten rakenteiden voimistamana. Itsellä edellisessä kämpäs oli tälläistä ongelmaa
Joku taajuuskaistan pätkä sinne pääsee läpi. Ei ne turhasta valita. Laskennallisesti sinne ei keskimääräsellä taajuudella ja voimakkuudella pitäisi päästä läpi, niin musiikissa on kuitenkin huippuja ja tuo keskimääräsyys ei kuvaa luontoa.
 
Kyllä minä ainakin kuuntelen aika reippaastikin välillä kerrostalossa, mutta viimeistään siinä klo 20-21 aikaan hiljennän tai sammutan kokonaan. Sikäli hyvä tuuri, että yläkerrassa ei ole asunut kukaan 2 vuoteen ja alakerrassakin ollaan monesti päiviä poissa (on kuulemma toinen asunto/kesäpaikka). Asiaa käsiteltiin joskus yhtiökokouksessakin ja siellä isännöitsijäkin totesi, että nykyään on tehokkaita musiikkilaitteita/kaiuttimia ja että päivällä kuuluva musiikki ei ole valittamisen aihe. Ihan samalla lailla sitten musiikkia kuuntelemattomat ihmiset kolistelee, tekee remonttia jne.
 
Niin, kaipa se yöaika on se mikä olis oleellisinta rauhoittaa jos tahtoo toisia ottaa huomioon. Asui sitten omakoti-, rivi- tai kerrostalossa.

Viistosti meiltä ylemmässä kerroksessa kaks vuotta asunut nopeaa metsäteknoa päivät ja yöt läpeensä luukuttanut hippijäbä oli kyllä semmoinen kokemus joka viimeistään aika tehokkaasti on saanut esim. mut tietoiseks siitä miten paskalta voi naapurista tuntua jos pelkkiä bassotaajuuksia kantautuu asuntoon saakka. Huh, vieläkin ahistaa kun ajattelen asiaa. Onneks siitä lopulta päästiin. Mutta ton opettamana oon kyllä itse aika tarkka etten iltaisin soittele musaa oikeastaan ollenkaan. Sitä varten on luurit.

Erilaisissa ja ihan eri aikoina rakennetuissa kerrostaloasunnoissa asuneena voin sanoa että toi äänien kantautuminen on kyllä todella arvaamatonta ja välillä tuntuu suorastaan mystiikalta. Akustiset perusperiaatteet on kyllä suht hyvin itselleni selvillä, samoin kuin talojen rakenteet, rakennusmateriaalit ja talotekniikka, mutta silti aina pääsee yllättämään että esim. kuinka monen asunnon päähän aivan mainiosti saattaa kantautua mekaanisesti tai ilmanvaihdon tai jopa viemärin välityksellä mitä erikoisimpia taajuuskaistan osia.
 
Moikka. Hetkeen en ole tänne kirjoitelut, lähinnä mielenkiinnolla seurannut keskusteluja. On vain parhaillaan ns. liian monta kattilaa hellalla että osa putoaa lattiallekkin. Huomenna eli 15.12 käyn katsomassa yhtä taloa uudelleen ja varmaankin teen tarjouksen siitä. Jos kaikki menee nappiin niin tammikuun puolivälin tuntumassa muutto rivarikämpästä omakotitaloon. Ainoa miinus että naapuritalot kyljessä, jostain pakko tinkiä kun toi käytettävissä oleva raha on rajallista. On siinä sentään jo uudet kolmikerroslasit. Ei ainakaan ohimenevien autojen äänet kuuluneet sisälle. Pitänee heti alkuvaiheessa tehdä testit miten musiikki kuuluu ulos niin tietää miten voluumia kääntää illan aikana. Tässä rivarissa (60-luvun lopulta) naapureista kuuluu kaikki hyviin läpi mutta ulos ei juurikaan.
 
Taitaa kuulo vaurioitua ennen kuin alkaa omakotitalosta toiseen ketään häiritsemään.
Pitää myös olla pirun kovat vehkeet, että näin ylipäätään voisi käydä, koska lähinnä matalat taajuudet tulee ko. tapauksessa kyseeseen.
 
Back
Ylös