Musiikia korville

Jos lukee sen etusivulla olevan jutun, niin huomaa, että kyllä pitää paikkansa eli kyseessä ei ole keskustelufoorumi.

-erkki
 
^ No eihän tässä sitten mitään ongelmaa tai kilpailutilannetta ole.
 
^ Ei minunkaan mielestäni. Mun oman näkemyksen mukaansen sijaan toisiaan täydentäviä vaikutuksia saattaa olla...

-erkki
 
Erkki is back!

Kävin tarkemmin tutustumassa ja näytti siltä, että siellä ei mitään julkista keskustelufoorumia edes ole. Pitääkö paikkansa?

Viittasin yleisellä tasolla siihen, että kokonaisuuksia pilkotaan ja yksilöt nousevat yhteisöllisyyden edelle. Pidemmän päälle asiassa on se huono puoli, että (kuten jo nyt on havaittavissa) on vaikea löytää enää keskitetysti laadukasta ja antoisaa yhteisöllisyyden kotipesää. Jo nyt mm. faceen on lipsahtanut palstalta väkeä erinäisistä syistä. Joku on saattanut vetäytyä kokonaan. Erkinkin itsensä ulkoistamiselle lienee palstapohjaiset perusteensa, oletan.
 
Tosiasia on että tämän foorumin kirjoitusten taso on laskenut merkittävästi muutaman vuoden aikana. Kokeneet, tarkkaan havainnointiin ja analyyttiseen ajatteluun kykenevät harrastajat kaikkoavat muualle keskustelemaan tai hiljenevät, koska kirjoittaminen täällä ei enää tunnu mielekkäältä. Kovaääniset, harrastusfilosofialtaan kapeakatseiset yhden totuuden huutajat vievät motivaation osallistua keskusteluihin.

Mutta ei tämä ole uutta tai ainutlaatuista. Ajankuva.
 
Viimeksi muokattu:
^ En ole tuosta eri mieltä, mutta kyllä positiivisia poikkeuksiakin on. Esimerkiksi nykyisen vpj:n Karlssonin kirjoitukset ovat olleet mielenkiintoisia ja laadukkaita uusilla sivuillaan (blogissa). Tuolle omalle saitille tavoittelen kirjoittajiksi myös joitakin foorumilta etäisyyttä ottaneita henkilöitä.

-erkki
 
Jos tykkää pitää omaa sivua niin onhan sen mahdollisuudet aivan eri luokkaa kuin kirjoitella foorumille.

Lisäksi täällä menee julkaisut bittiavaruuteen teknisten ongelmien vuoksi, eikä siihen voi itse vaikuttaa.
 
Einnolle kiitos tunnustuksesta!

Ensiksi on todettava, etteivät yhdistyksen foorumi ja Musiikkia Korville-sivusto ole kilpailuasemassa vaan ne on nähtävissä tosiaankin toisiaan täydentävinä kokonaisuuksina. On hyvä muistaa, että yhdistyksen tarkoitus on "edistää yleistä audioalan harrastustoimintaa Suomessa sekä edistää audioalan harrastajien välistä kanssakäymistä" (lainaus vuosikokouksen vahvistamasta toimintasuunnitelmasta). Näkisin kovin kummallisena, että tässä alettaisiin vetelemään rajaviivoja kun nimenomaan niitä on tarkoitus vähentää.

Toiseksi nyt kun tässä foorumista ylipäätään puhutaan, niin jokunen oma huomio: Ihan ensiksi on hyvä muistaa, että foorumi ei ole sama asia kuin yhdistys. Yhdistys ylläpitää foorumia, jonka tarkoitus on toimia edellä mainittu harrastajien välisen kanssakäymisen edistaminen. Foorumi on keskustelualusta, joka on sääntöjen puitteissa toimivien kirjoittajiensa näköinen. Olenkin usein puolisarkastisesti todennut, että jos sisältö ei miellytä, kannattaa ensimmäiseksi tarkistaa omaa inputtia. Tässä piilee kuitenkin se olennainen asia, että foorumin sisältöä ei toimiteta vaan sitä syntyy tai on syntymättä täysin käyttäjistä riippuen. Musiikkia Korville-sivuston taas näkisin enemmän toimitettuna materiaalina, jossa on tarkempi fokus ja artikkeleiden sisällöt eivät ole varsinaisesti keskustelun aloituksia ainakaan sivuston alustalla. Mikään ei tietysti estä jatkamasta vaikka tällä foorumilla tai millä tahansa muulla alustalla, jos tarvetta ilmenee.

Palaan vielä tuohon omaan inputtiin ja foorumin ilmapiiriin. Tuntuu nimittäin siltä, että suurimmat kuohahdukset tulevat yleensä ihan muusta kuin asiasisällöstä ja varsinkaan siitä, mikä tämän foorumin tarkoitus on. On toki ihan ymmärrettävää, että asiat menevät tunteisiin, mutta loputtoman inttämisen ja vänkäämisen sijaan voi myös todeta, että olen jo pointtini tuonut esiin ja sen voi kuka tahansa lukea. Teksti kun ei katoa, vaikka joku sitä vastaan argumentoisi omasta mielestäni asiallisesti tai asiattomasti. Kirjoittelun fokus olisikin hyvä välillä kääntää siihen, että mikä oma panokseni asiaan ja mitä hyötyä siitä on vaikkapa muille harrastajille tai jopa suuremmalle yleisölle sen sijaan, että ainut tarkoitus on olla oikeassa vaikka huutamalla kovempaa kuin muut tai lähinnä löytää kritisoitavaa aiheesta kuin aiheesta. Samaan aikaan palaute on taas hyvin vaihtelevaa ja samaan aikaan voidaan vaatia selvästi tiukempia toimenpiteitä ja toisaalla taas pidetään toimenpiteitä täysin epäreiluina. Moderaation epäkiitollinen työ on luovia tässä välissä ja samaan aikaan mahdollistaa harrastajien välinen kommunikaatio ja toisaalta puuttua ylilyönteihin.

On myös normaalia, että ihmiset ovat välillä aktiivisempia jollakin foorumilla ja välillä vähemmän tai siirtyvät kokonaan jonnekin muualle tai jopa vähentävät nettipreesensiään kokonaisuutena. Sisältöä luetaan kuitenkin usein tiedon saamiseksi ja jossain vaiheessa haluttu tieto alkaa olemaan jo käsitelty niin pitkälti, ettei foorumin seuraamisessa ole enää kamalasti pointtia. Se mikä aikaisemmin tuotti paljon ahaa-elämyksiä, ei niitä enää kykenekään tarjoamaan. Onko lopulta kyse tasonlaskusta, on sitten oikeastaan tulkintakysymys.

Noniin, tämän käytöskoulun jälkeen täytyy todeta, että toivotan uuden sivuston lämpimästi tervetulleeksi! Mielestäni on hienoa, että tällaista syvällisemmin äänentoistoon keskittyvää julkaisua tehdään Suomessa ja iso hatunnosto vielä Einnolle asiasta. Hän nimittäin käyttää tähän selvästi huomattavasti aikaa ja panostusta ilman kaupallisia elementtejä. Tämä intohimo oli nähtävissä jo Avointa Kuuntelua-lehdissä ja toivon, että sama pieteetti jatkuu tulevaisuudessakin tällä uudella alustalla. Hieno homma!
 
Lisäksi täällä menee julkaisut bittiavaruuteen teknisten ongelmien vuoksi, eikä siihen voi itse vaikuttaa.

Täh, jos en väärin muista niin kahdesti on vuosien aikana niin käynyt että on tavaraa isommin hävinnyt, ja silloinkin liitetiedostoja, mutta en nyt pitäisi sitä vakio-oletuksena että jutut häviää kuitenkin.
 
Kiitokset Karlssonille fiksuista ja humaaneista kommenteista. Näen itse asiat hyvin samalla tavalla. Olen hakenut parasta toimintatapaa oman agendan esiintuomiselle ja tämänhetkinen kuvio vaikuttaa erityisen lupaavalta, isom kiitos siitä kuuluu HH ry:lle.

-erkki
 
Täh, jos en väärin muista niin kahdesti on vuosien aikana niin käynyt että on tavaraa isommin hävinnyt, ja silloinkin liitetiedostoja, mutta en nyt pitäisi sitä vakio-oletuksena että jutut häviää kuitenkin.

Mun tuottama sisältö on niissä liitetiedostoissa. Homma on viimeistelty vielä niin ettei viestejä voi editoida vaikka haluaisikin.
 
Varmuuden vuoksi vielä tuohon sivustoon liittyvä detalji. Oikean yläreunan valikosta aukeavat kategoriat. Kannattaa huomata, että jo nyt artikkeleja on enemmän kuin etusivulle mahtuu. Jatkossa sitten vielä enemmän. Pyrin nostamaan uusimmat ja kiinnostavimmat jutut etusivulle, mutta kannattaa aina selata nuo kategoriatkin läpi.

-erkki
 
Sain taas vähän lisäsisältöä palstalle. Valikon takaa löytyvät kategoriat ja laitearvioissa on nyt 9 artikkelia, musiikissa 7 ja kolumneissa (muuta sanottavaa) 4. Lisää tulee vähitellen, mutta jo nyt sieltä löytyy esim. kaikki kolme suomiprogejuttua, jotka ovat Timo Kaurilan ja Heikki Suomisen käsialaa.

-erkki
 
Mutta sitten härkää sarvista. JRiverin avulla muutin ISO-tiedoston DSF-muotoon. Tuohon sai sitten kivasti liitettyä metatiedotkin. Vaan ei se kovin kivasti tapahdu, manuaalinen työstöjärjestys täytyy olla ihan oikea, esim. Foobar ei osaa editoida metatietoja .dsf-matskun kanssa.

Suosittelen ISO2DSD tähän. Helppo ja kätevä
 
^ Tuosta olikin siellä epäsuora maininta. Sitä käytän nykyään, kiitos julkisesta ja hyvästä vinkistä.

-erkki
 
Pikkuisen taas lisää sisältöä, uusi "ykkösjuttu" eli reilusti yli kymppitonnin virtafiltteri / -johto -kjombinaatiosta ja muissakin artikkeleissa muutama uusi kommentti.

musiikkiakorville.fi
 
Ja taas uusi "ykkösjuttu". Voi olla lähes "world exclusive", ainakin se on sitä in Finnish ;)

musiikkiakorville.fi

Olipa huikean hieno testi lukea ja herätti kiinnostusta halvempiin malleihin. Maailmalla hyviä arvosteluja saanut jo edullisin tb140 malli.
Hienoa kun jaksat tehdä näitä juttuja ja luettavaa on enemmän kuin alan lehdissä.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Ylös