Muniinpuhaltelu tyylisuuntana

  • Keskustelun aloittaja v-a
  • Aloituspäivämäärä
Mitä ikinä muniinpuhaltelu tyylisuuntana onkaan ja jos joku musiikkityyli sitä parhaiten kuvastaisi, niinhifi messujen useimmilla osastoilla soiva ärsyttävä ja migreeniä aiheuttava nasaali, meloditon ja yksitoikkoinen yläkireä hempeily on sitä muniinpuhaltelua täydellisimmillään :D
 
Jos pitäisi nimetä klassista muniinpuhaltelua, sanoisin että Classic radion bulkkibarokki, tyyliin Telemann, menee tuohon kategoriaan. Eli toisin sanoen alkaa ärsyttämään mitäänsanomattomuudellaan. Hifimessut on muniinpuhaltelufestari par excellence.
 
Steely Dan on varmaan joidenkin mielestä muniinpuhaltelua. Mutta Norah Jones on sitä varmasti. Voiko Norahin levyjä kuunnella kokonaan nukahtamatta??? Kokemusta on kuitenkin vain yhden levyn verran, kun muut Norahin levyt vaikuttivat vieläkin unettavimmilta ;)
 
kre sanoi:
Hifimessut on muniinpuhaltelufestari par excellence.

Ehkä juuri tuota tyypillistä "testilevyä" oletin pidettävän muniinpuhalteluna, en jotain oikeasti hissimuzakiksi tuotettua. Minä kärsin aika monen äänitteen kanssa tukkoon miksauksesta ja ahdistavaksi kompressoidusta soundista - siis oman musiikkimakuni osalta. Olisi paljon kivaa musiikkia, jota ei vain pysty kuuntelemaan. Tai sitten laitteistoni on vain niin huono, että sillä kaikki ei-klasinen nykykama tahtoo soida huonosti.
 
saurama sanoi:
Olisi paljon kivaa musiikkia, jota ei vain pysty kuuntelemaan. Tai sitten laitteistoni on vain niin huono, että sillä kaikki ei-klasinen nykykama tahtoo soida huonosti.

Tätä en pysty ymmärtämään, ihan oikeasti. Jos tällainen suhtautuminen musiikkiin on kehittynyt laiteharrastuksen edetessä niin silloin on todellakin menty metsään ja pahasti... Enkä tarkoita tätä pahalla, en vain ikinä halua itse päätyä tuohon tilanteeseen.
 
kre sanoi:
Eli toisin sanoen alkaa ärsyttämään mitäänsanomattomuudellaan. Hifimessut on muniinpuhaltelufestari par excellence.

Suurelta osin kyllä. Valitettavasti. Minusta mikä tahansa intohimoisesti tehty ja esitetty musa toimisi demossa paremmin kuin muniinpuhaltelu - olipa se sitten jazzia, punkkia, progea, heviä tai klassista. Tasapaksua äänitapettia ei jaksa kuunnella ollenkaan eikä semmoisen soittaminen kerro laitteiston toistokyvystä yhtään mitään. Sitä olen ihmetellyt että jotkut kuitenkin kokevat että semmoinen musa toimii messuilla kaikkein parhaiten, tuolla yhdessä toisessa ketjussa joku kirjoittaa niin. Olen vilpittömästi hämmästynyt. Minusta toimii kaikkein huonoiten. Mutta kai tässäkin asiassa pätee vanha totuus että makuja on monenlaisia.
 
kre sanoi:
Jos pitäisi nimetä klassista muniinpuhaltelua, sanoisin että Classic radion bulkkibarokki, tyyliin Telemann, menee tuohon kategoriaan. Eli toisin sanoen alkaa ärsyttämään mitäänsanomattomuudellaan.

Minä miellän "palleillehönkimiseksi" ne levyt jotka voi soitella pariin kertaan läpi, mutta seuraavana päivänä ei muista että minkälaista tavaraa ne levyt sisälsivät. Vaikka olisi vieläpä ihan selvinpäin kuunellut, tai ollut nauttivinaan niistä levyistä. Siinä sitten pieni ihminen ihmettelee että mitäköhän varten minä tästä levystä maksoin, ja mistäköhän löytyisi sellainen Uuno jolle tämä levy vielä kelpaisi taustahyrinäksi. Edes ilmaiseksi.

Juuri tuo Telemann on erinomainen esimerkki; ilmeisesti sen kaverin tarkoituksena on ollut tehdä taustamusiikkia juhlapäivällisille. Sille on tietysti sanottu että "et sitten revittele niillä muusikoilla, tai se on lopputilin paikka". Sitten on syntynyt hissutusta joka ei häiritse parempien ihmisten keskustelua ja jossa ei ole yhtään mitään tarttuvaa. Helppoa höttöä, valahtaa korvasta sisään ja toisesta ulos, eikä jätä kuulijan kuuppaan mitään mielikuvia tai edes ajatuksen poikasta.
On se vaan väärin sellaista musiikia tehdä, ja sitten vielä levyttääkkin. :mad:
 
ubu sanoi:
Tätä en pysty ymmärtämään, ihan oikeasti. Jos tällainen suhtautuminen musiikkiin on kehittynyt laiteharrastuksen edetessä niin silloin on todellakin menty metsään ja pahasti... Enkä tarkoita tätä pahalla, en vain ikinä halua itse päätyä tuohon tilanteeseen.
No joo. Minulle tuo syndrooma on iskenyt vasta 90-luvun puolivälin jälkeen. Omalla setilläni kompressoimaton rock yms kuulostavat oikein hyvältä vaikka pääpaino onkin etämikitetyssä klasarissa. Mutta nykyaikainen kompressoitu mömmö on lähinnä oksennusreaktion aiheuttavaa. Jokin Metallican Death Magnetic nyt vain on kuuntelukelvoton vaikka Metallica-fani olen ollut ensimmäisestä julkaisusta alkaen.

Mutta tosiaan. Klasarin puolelta löytyvät tällä hetkellä, siis minun mielestäni, sekä soundillisesti että musiikillisesti parhaat levytykset. Seuraavaksi ajattelin laittaa Esa-Pakka Salosen johtaman Silvestre Revueltas -levytyksen, joka ei todellakaan mene tuohon muniinpuhalteluun... Enemmän tulevat mieleen Tequilan villitsemät meksikolaiset pyssymiehet... :p

t. jjahifi
 
RapsuZ sanoi:
Juuri tuo Telemann on erinomainen esimerkki; ilmeisesti sen kaverin tarkoituksena on ollut tehdä taustamusiikkia juhlapäivällisille. Sille on tietysti sanottu että "et sitten revittele niillä muusikoilla, tai se on lopputilin paikka". Sitten on syntynyt hissutusta joka ei häiritse parempien ihmisten keskustelua ja jossa ei ole yhtään mitään tarttuvaa. Helppoa höttöä, valahtaa korvasta sisään ja toisesta ulos, eikä jätä kuulijan kuuppaan mitään mielikuvia tai edes ajatuksen poikasta.
On se vaan väärin sellaista musiikia tehdä, ja sitten vielä levyttääkkin. :mad:

Teleman oli itse säveltämästään musiikista hieman erimieltä: "In the year 1733 music-lovers can look forward to a grand instrumental work entitled Tafel-Music from my pen". Ja omana aikanaan hän olikin juhlittu hahmo musiikkimaailmassa... nyt hifimessujen höttöhissuttelua :p
 
pirkka sanoi:
Teleman oli itse säveltämästään musiikista hieman erimieltä: "In the year 1733 music-lovers can look forward to a grand instrumental work entitled Tafel-Music from my pen".

Joko kaverilla oli perusteettoman suuret luulot tekeleistään tai sitten minä en vaan ymmärrä.
-Toki itse pidän tuota jälkimmäistä vaihtoehtoa hyvin todennäköisenä. ;)
 
ubu sanoi:
Tätä en pysty ymmärtämään, ihan oikeasti. Jos tällainen suhtautuminen musiikkiin on kehittynyt laiteharrastuksen edetessä niin silloin on todellakin menty metsään ja pahasti... Enkä tarkoita tätä pahalla, en vain ikinä halua itse päätyä tuohon tilanteeseen.

Olen täysin samaa mieltä kanssasi että jos musiikkia kuunnellaan laitteiston ehdoilla ollana phasti metsässä. Itselleni musiikki ja biisit ratkaisevat koko nautinnon, paremi äänenlaatu vain lisää nautintoa. Sille ei vain voi mitään jos levyn saundit ovat huonot tai äänitys pielessä, itse musiikkia tai kappaletta nämä puutteet eivät huononna. Itselleni kohtuullisella laitteistolla vain pyrin saamaan irti biiseistä enemmän sillä hankin laitteiston kuunnellakseni musiikkia, enkä hankkiakseni musiikkia kuunnellakseni laitteistoa.
 
jjahifi sanoi:
Jokin Metallican Death Magnetic nyt vain on kuuntelukelvoton vaikka Metallica-fani olen ollut ensimmäisestä julkaisusta alkaen.

t. jjahifi

Myös minä olen Metallica fani (ainoastaan 4 ensimmäistä levyä, loput on täyttä kuraa) ollut jo vuodesta 1983 kun Kill 'em All julkaistiin. Nuo alkuaikojen LP:t olivat hyvälaatusia ja esim. Master of Puppets LP versiona toimii aivan loistavasti ja nimenomaan alkuperäispainoksena, ei minään surkealaatuisena re-issue sontana.
 
pirkka sanoi:
Teleman oli itse säveltämästään musiikista hieman erimieltä: "In the year 1733 music-lovers can look forward to a grand instrumental work entitled Tafel-Music from my pen". Ja omana aikanaan hän olikin juhlittu hahmo musiikkimaailmassa... nyt hifimessujen höttöhissuttelua :p

Niinpä, historialla on ikävä tapa arvostaa todellista substanssia. Kuka muistaa herrat Cimarosa, Paisiello, Martin y Soler ja Salieri? He olivat omana aikanaan suosituimpia oopperasäveltäjiä, toisin kuin eräs herra Mozart.

Telemann oli lahjakas ammattimies ja teki juuri sen mistä hänelle maksettiin, tafelmusiikkia aristokraateille. Bachin ura ei lähtenyt samanlaiseen nousuun kun fuugien väkertäminen meni pois muodista.
 
HiFi sanoi:
Olen täysin samaa mieltä kanssasi että jos musiikkia kuunnellaan laitteiston ehdoilla ollana phasti metsässä. Itselleni musiikki ja biisit ratkaisevat koko nautinnon, paremi äänenlaatu vain lisää nautintoa. Sille ei vain voi mitään jos levyn saundit ovat huonot tai äänitys pielessä, itse musiikkia tai kappaletta nämä puutteet eivät huononna. Itselleni kohtuullisella laitteistolla vain pyrin saamaan irti biiseistä enemmän sillä hankin laitteiston kuunnellakseni musiikkia, enkä hankkiakseni musiikkia kuunnellakseni laitteistoa.
Erittäin hyvät postit ubulta ja HiFiltä, olen täysin samaa mieltä. Ainakin oman laitteistoni olen pyrkinyt hankkimaan kuuntelemani musiikin ehdoilla eli se on siis musiikin kuuntelemista varten. En hanki musiikkia laitteiden kuuntelemista varten, siinä ei olisi mielestäni mitään järkeä. Jotkuthan näinkin tuntuvat tekevän ja sitten musiikkimaku on yhtäkkiä yhtä hissuttelua ja pimpelipompelia.

Itse nimitän muniinpuhalteluksi leikkimielisesti kaikkea keveämpää jaskaa ynnä muuta mukavan leppoisaa kuunneltavaa :). Joskus noissa on sisältökin kohdallaan ja niitä jaksaa kuunnella kerta kerran jälkeen kotonakin toisin kuin niitä messuilla usein kuultavia hyssyttelyjä jotka soivat setissä kuin setissä hyvin ja kertovat mielestäni säälittävän vähän laitteiston kyvystä toistaa kaikenlaista musiikkia kuunneltavasti.
 
Huonosti tuotetusta musiikista nauttimiseen ei välttämättä tarvitse edes vaihtaa laitteistoa, vaan ainoastaan oikeanlaista asennetta. Tästä huolimatta itselläni jotkin levyt päätyvät hyllyyn pölyttymään. En yksinkertaisesti vain pysy kuuntelutuolissa 2-3 kappaletta pidempään. Yksittäisinä kuultuna kappaleet saattavat innostaa kaivamaan levyn hyllystä, mutta koko levyn kuuntelu ei maistukaan.

Epäilen, että limitoitu ja kompressoitu äänite aiheuttaa kuunteluväsymystä, joka iskee vasta muutaman kappaleen jälkeen, mutta ei vielä yhden tai kahden kappaleen annoksina. Lisäksi loudness war -käsittely tuntuu muuttavan musiikkikappaletta tavallaan myös sisällöllisesti ja suuremman dynamiikan omaava versio saattaa avautua kuulijalle eri tavalla.

Ja itse topiciin: Olen samaa mieltä siitä, että muniinpuhaltelua helposti käytetään sellaisesta musiikkilajeista joita itse ei ymmärrä/arvosta. Itse käsitän muniinpuhaltelun siis etupäässä pienimuotoiseksi fuusiojazziksi. En kuitenkaan halua arvostella fuusiojazzin ystävien musiikkimakua. Suurinpana ongelmana näen sen, jos kuunnellaan etupäässä hyvälaatuista tuotantoa eikä itse musiikkia.

Oma määritelmäni muniinpuhaltelulle olkoon: Pienimuotoinen fuusiojazz, joka on hyvin tuotettua ja siksi joidenkin hifiharrastajien arvostamaa ja jota edes fuusiojazzin ystävät eivät pidä kovin korkeatasoisena musiikillisesti. :D
 
v-a sanoi:
Kerrotteko esimerkkejä, mitkä yhtyeet ja artistit, tai vaihtoehtoisesti sävellykset ja kappaleet, edustavat mielestänne ao tyylisuuntaa. Ei siis tyhjää kuvailua, vaan kylmiä havaintoja. Valintojaan saa ja tuleekin mielellään lyhyesti perustella, samoin toisten valintoja perustellen kritisioida.

Alkuperäiseen kysymykseen vielä esimerkeistä, tässä tulee mieleen Ben Harper - There will be a light ja Jesse Cook - Vertigo.

Nyt ei kuitenkaan olla päästy yksimielisyyteen siitä, että onko muniinpuhaltelumusiikki hiljaista kilkuttelua vai omaan makuun sopimatonta musiikkia vaiko laadukkaasti tuotettua musiikkia, jolla saa mahdollisimman paljon irti omasta laitekattauksesta, vai jotain ihan muuta. Nuo kaksi levyä on nyt kuitenkin minun mielestä hyvin tuotettua ja laadukasta settiä, joita viitsii musiikinkin puolesta kuunnella ja jotka saavat keskimääräistä enemmän (minun levyhyllyyn verrattuna) irti hyvistä äänentoistovehkeistä. Onko tuo sitten muniinhönkäilyä, mene ja tiedä.

-Mikko
 
Itse tosiaan muistan nähneeni muniinpuhaltelu termin ensimmäisen kerran käytettynä Eräpuun jutussa hifi-lehdelle. Mikäli termi on Jaakon itsensä keksimä, niin ehkäpä hän voisi tulla tänne kertomaan sen "virallisen määritelmän".
 
Kiva palata lomareissulta ja huomata, että keskustelu jatkuu. Paljon hyviä näkemyksiä, suurkiitoksia. Miltä kuulostaisi yhteenvedon ja määritelmän yrityksenä seuraava:

"Muniinpuhaltelumusiikki: Mikä tahansa (tallennettu) musiikki(esitys), joka on soitannollisesti sekä teknisesti hyvin tuotettua ja siksi ulkoisesti hyvältä kuulostavaa, mutta sävellyksellisesti ja tulkinnallisesti niin kunnianhimotonta ja innotonta, että jopa ao. musiikkilajin ystävät pitävät sitä musiikillisesti matalatasoisena."

;-) v-a

PS. Odotan jännityksellä termin alkuperän selviämistä. Onko tämäkin siis Eräpuun entinen?
 
ubu sanoi:
Tätä en pysty ymmärtämään, ihan oikeasti. Jos tällainen suhtautuminen musiikkiin on kehittynyt laiteharrastuksen edetessä niin silloin on todellakin menty metsään ja pahasti... Enkä tarkoita tätä pahalla, en vain ikinä halua itse päätyä tuohon tilanteeseen.

Pahoittelen syvästi, etten huomannut käyttää smiley-floodia ilmentämään tekstini sisältämää sarkasmia. Netti ja "keskustelu" täällä...
 
Tässä kiitettävää yritystä muniinpualtelulle, mutta torvi on selvästi liian pitkä:

Booklet+1+Front1.jpg
 
Back
Ylös