MR Hifin joulutarina

mrhifi

Yhteistyökumppani
Liittynyt
8.8.2006
Viestejä
663
Palvelemme perjantaina 20.12 vielä normaalisti klo 18.00 asti, jonka jälkeen Helsingin myymälämme sulkeutuu joululoman ajaksi. Avaamme jälleen normaalien aukiolojemme mukaisesti loppiaisen jälkeen keskiviikkona 8.1 klo 13.00. Petri palvelee Rovaniemen Showroomissa koko loppuvuoden ajan ajanvarauksella, älä siis epäröi ottaa yhteyttä jos napapiirin suunnalla liikut – paikalla kertakaikkisen upeita settejä.

Hifivuosi 2019 on ollut varsin kiireinen, mutta kerrassaan huikean hieno. Myynnin kasvu välillä tammikuu-marraskuu oli yli +50% verrattuna edellisen vuoden vastaavaan aikaan. Tämä luku antaa vahvaa uskoa siihen, että harkiten tehdyt tuotevalinnat, palvelukonsepti ylipäänsä ja esimerkiksi messusatsaukset ovat olleet onnistuneita. Yritämme kehittyä, mutta siten ettemme hukkaa sitä hyvää jonka olemme jo löytäneet – esimerkiksi hyvän äänen demopäiväperinne jatkuu takuuvarmasti. Jos kaikki menee hyvin niin saamme tulevana vuonna myös uuden kuunteluhuoneen Helsingin myymälään nykyisten rinnalle. Tämä tulee toivottavasti parantamaan asiakaspalvelua nopeampana demovalmiutena.

Muutamia uusia tuotemerkkejä on tullut maustamaan jo muutenkin hioutunutta valikoimaamme – muu muassa takavuosien joka pojan haavemerkki Accuphase on nyt kattavasti soimassa demohuoneissamme. Accuphase-repertuaari kasvoi muuten tällä viikolla vielä entisestään kun saimme esille kauan odotetun E480 integroidun vahvistimen. Heti alkuvuonna on tulossa vielä jokunen uutuus lisääkin, mainittakoon sieltä mielenkiintoisimmasta päästä meille kaikille tuttu legendaarinen Magnepan, Brystonin kiehtova striimeri/dac BDA-3.14, Regan uusi Aethos integroitu ja PMC:n kohutun kova Fact.12 Signature. MR Hifi aloittaa myös Saksalaisten Duevel-kaiuttimien maahantuonnin ja esille onkin jo tulossa useampi malli ensi vuoden ensimmäisten viikkojen aikana. Toki paljon muutakin on tässä ihan kulman takana tulossa, mutta siitä sitten lisää myöhemmin – pidetään hyvä moodi päällä. Ensi helmikuussa alkaakin jo 24. toimintavuotemme, joten juhlan aihe ei aivan heti lopu.

Toivotan rauhallista joulun aikaa kaikille asiakkailleni ja kiitän nöyrästi kuluneesta vuodesta. Nähdään ja kuullaan jälleen armottoman kovana hifivuonna 2020!

jouluterveisin,

Mikko Raumanen
MR Hifi

PS. Jos haluat minuun lomani aikana yhteyden niin tekstari tai meili tavoittaa: 0456792200 & info@mrhifi.fi. Tilaukset pyritään toimittamaan normaalisti loman aikana (poislukien käytetyt).
 

Liitteet

  • liike4_pieni.jpg
    liike4_pieni.jpg
    158,1 KB · Katsottu: 21
Viimeksi muokattu:
Vs: MR Hifin joulu

Hyvät Joulut myös sinne ja tuhannet kiitokset La 14.12 kuuntelukokemuksista, oli mukava olla paikalla saamassa uusia kokemuksia kotimaisesta osaamisesta.
 
Back
Ylös