Mitkä ovat mukavimmat kuulokkeet?

Kysymys on kuin "mitkä kalsarit on mukavimmat", vastaus riippuu anatomiasta. Olen kokeillut monia todella mukaviksi mainostettuja, mutta jos esim. korvalehti ei mahdu kunnolla kupin sisään, niin sitten se mukavin on käyttökelvoton.

Jos jonkun mielestä korvan sisään tulevat napit tai korvien päälle tulevat tyynyt (Koss ym.) ovat mukavat, niin sitten on kirjaimellisesti oltava päässä vikaa.
Tämä on hyvinkin totta.

Staxin Lambdan puolesta puhuu seuraavat tekijät:
Korvia ympäröivät ja suhteellisen suurikokoiset pehmustetyynyt. Paine jakaantuu suurelle pinta-alalle eikä ole kovin tarkka käytäjänsä "muodoista"
Kevyt puristusvoima. Yhdessä edellisen kanssa aiheuttaa sen että kuulokkeet lähinnä "lepäävät" korvien ympärillä.
"Vyömäinen" pääpanta. Pannalla ei ole omaa muotoa vaan se muotoutuu käyttäjänsä muotoihin, lisäksi kontaktipinta-alaa on runraasti mikä vaikuttaa pintapaineen pienenemiseen.
Kuulokekuppien nivelöinti on toteutettu siten että niiden liikkuvuus on suhteellisen vapaata ja ympäristöönsä sopeutuvaa.
Muovinen rakenne pitää painon siedettävissä lukemissa.
Y-mallinen kuulokejohto vetää molempia kuppeja symmetrisesti jolloin istuvuus ei häiriinny vedosta.
Sanka on varsin leveä jolloin normaalimitoissa olevalle päälle optimaalinen rakenne mukautuu myös lievästi poikkeaviin mittoihin. Kenties todella pienipäisellä (lapsi?) istuvuus on heikompi rakenteen "löysyydestä" johtuen.

Tuossa noita periaatteellisia etuja. Suositus lähti kuitenkin osaltani hyvien käyttökokemusten perusteella. Haittojakin voisi luetella mutta jos nyt pysyisi positiivisena, tällä kertaa.
 
Nykyisin Sennheiser HD800 omistajana ja entisten Sony MDR-F1 omistajana, antaisin Sonyn MDR-F1:lle "Mukavimmat kuulokkeet" tittelin.

Sennheisereissä pääpanta tuntuu kuin se olisi inasen liian takana. Samoin pääpannan pehmuste on aika ohut. Varsinkin omissa oli kulunut olemattomiin, joten piti modata uudet (paksummat).
 
AKG K701 näihin olen tykästynyt,ainakin oma pää tykkää.
 

Liitteet

  • 0FE8287F-8A3C-4AC3-9FF1-432D849D8BFE.jpeg
    0FE8287F-8A3C-4AC3-9FF1-432D849D8BFE.jpeg
    141,9 KB · Katsottu: 20
Top 5 mukavimmat mitä kokeillut:
1. ADX5000
2. AKG 702 ja 712
3. Meze Elite
4. Fidelio X2
5. HD 599 SE
 
Mukavuus riippuu täysin omasta "kuupasta"; sen koosta ja muodosta sekä korvien lokaatiosta siinä sivuilla. Luurit on ehkä se hifilaite, jossa riittävän pitkä koekäyttö on oikeasti suositeltavaa. Mutta niin pitkää koekäyttöä ei taida yksikään kauppias myöntää, jonka jälkeen pystyy antamaan lopullisen tuomion mukavuudesta, sillä kuulokkeet tekeytyvät käytössä. Esim. alussa päätä kiristävä panta saattaa lopulta antautua. Itse olen "Isopää-Iivari", jolle jo käytettynä ostetut ja sisäänajetut Stax Lambdat (kahdet) sekä Sennheiser HD 250 Linear II tuntuvat miellyttävimmiltä käytössä. Molemmat mallit ovat rakenteeltaan "Over the Ear"-tyyppisiä.
  • Stax SR-407 Signature
  • Stax SR-307 Classic
  • Sennheiser HD 250 Linear II
 
Viimeksi muokattu:
Oppo PM3 istunut omaan päähän parhaiten. Sopivan napakat pehmusteet on mukavat silmälasien kanssa.
 
Unohdetaan täysin hinta, äänenlaatu, laatu ja kaikki muutkin.
Jos unohtaa kaikki muut seikat niin tälläiset pienet napit, joita ei tungeta korviin, ovat minusta mukavimmat päässä. Esimerkki alla ompulta ja JBL:ltä. Just nyt soi nuo JBL:n mallit tai itse asiassa on soinut jo puolet aamusta kun nämä päässä voi tehdä kotitöitä, käydä kaupassa, puhua puhelimessa jne. Äänenlaatu ei kuitenkaan pärjää "oikeille" kuulokkeille ja riippuu myös kovasti siitä miten asettelee korville jne. ANC on tosi heikko jne.


 
Yamaha YH-5000SE erittäin kevyt ja puristus sopiva, jonka pieni koko mahdollistaa päänliikkumisen.
HD-800 joissa korvat saa olla rauhassa ilman mitään puristuksia ja kevyt rakenne tässäkin.
Hifimanin kaikki isot korvalehden rauhaan jättävät luurit (he1000, arya ym.) myös top listalla. Hifimaneissa tosin päänliike rajoittunut kun piuhat ottaa hartioihin kiinni.
 
Yamaha YH-5000SE erittäin kevyt ja puristus sopiva, jonka pieni koko mahdollistaa päänliikkumisen.
HD-800 joissa korvat saa olla rauhassa ilman mitään puristuksia ja kevyt rakenne tässäkin.
Hifimanin kaikki isot korvalehden rauhaan jättävät luurit (he1000, arya ym.) myös top listalla. Hifimaneissa tosin päänliike rajoittunut kun piuhat ottaa hartioihin kiinni.
No ei kyllä ota hartioihin kii Hifiman HE100se ??Ja ite kehon rakentaja n.115kg oisin kyl huomannu jos ottas;)
 
Tarkoitin että päätä kääntäessä osuu, kuten kuvassa näkyy.

itin että päätä kääntäessä osuu, kuten kuvassa näkSe

Tarkoitin että päätä kääntäessä osuu, kuten kuvassa näkyy.
Hmm SE mallis johto kiinnittyy vinosti eli on etu viistoon johto eli ei ota päätäkääntäessäkää kii mihinkää,oisko tehty parannus siinä vanhempiin malleihin verrattuna.
 
Back
Ylös