Miten kuulokesetistä saa suurta hifiä?

Aika vähän noita crossfeedejä on missään laitteissa vaikka se ei mikään ihan uusi asia ole. Jokin syy siinä on oltava, ettei sillä ole kauheesti markkinoita.

Kyllä niitä on, mutta erilaisilla kaupallisilla nimillä. Dolby Headphone, Silent Cinema, Headphone Virtualizer jne. Onko tutun kuuloisia nimiä? Ne kaikki perustuvat crossfeedin ideaan.
 
Sanoin tuossa edellä "aika vähän". Ja tarkoitin sillä niitä markkinoita, joilla kuluttajina ovat vähän vakavammin äänentoistoon suhtautuvat henkilöt. Dolby Surround on siitä lähes täysin ulkona (samoin kuin otsikon aiheesta). Muista listaamistasi ei ole niin tarkkaa käsitystä, mutten usko menettäneeni mitään kun en ole noihin tutustunut. IMO.

Se mitä sitten tavallisille äänestä juuri mitään ymmärtämättömille kuluttajille markkinoidaan on ihan toinen tarina. Siellä mielikuvat ja myyntipuheet on helposti laatua tärkeämpiä tekijöitä.

Head-fi:n foorumilla voi käydä kysymässä moniko käyttää crossfeediä tai vastaavaa, jos on kiinnostunut markkinoiden laajuudesta (sillä tasolla kuin mitä minä oletin tämän keskustelun käsittelevän asiaa). En usko, että sielläkään kovin moni käyttää.
 
Kuulokkeiden tilavaikutelman luonnollisuutta voidaan parantaa myös suunnittelemalla kuulokekonsepti uudelleen. Onnistuneita ratkaisuja olivat Jacklin Float ja kaupallisesti menestyneempi AKG K1000:
Screenshot1.jpg
ja suora Jacklin Floatin seuraaja Ergo AMT:
ERGO-ERGO_AMT-2830.jpg
Molemmissa äänikenttä on tuotu eteen ja korvien etupuolelle. Myös pelkästään toiseen kanavaan miksatut äänet kuulostavat luonnollisimmilta kuin uskoisi.

Toisin sanoen on muitakin tapoja ratkaista asia. Siis crossfeedin lisäksi.

t. jjahifi
 
Onko kukaan kokeillut DSPeakerin HeaDSPeakeria stereomateriaalilla? Siinähän toteutus on varsin tinkimätön teoriassa. Käytännöstä minulla ei ole kokemusta.

Järjestelmän voi asentaa omiin kuulokkeisiin, joten sekään ei muodostu ongelmaksi.
 
Sanoin tuossa edellä "aika vähän". Ja tarkoitin sillä niitä markkinoita, joilla kuluttajina ovat vähän vakavammin äänentoistoon suhtautuvat henkilöt. Dolby Surround on siitä lähes täysin ulkona (samoin kuin otsikon aiheesta). Muista listaamistasi ei ole niin tarkkaa käsitystä, mutten usko menettäneeni mitään kun en ole noihin tutustunut. IMO.

Se mitä sitten tavallisille äänestä juuri mitään ymmärtämättömille kuluttajille markkinoidaan on ihan toinen tarina. Siellä mielikuvat ja myyntipuheet on helposti laatua tärkeämpiä tekijöitä.

Head-fi:n foorumilla voi käydä kysymässä moniko käyttää crossfeediä tai vastaavaa, jos on kiinnostunut markkinoiden laajuudesta (sillä tasolla kuin mitä minä oletin tämän keskustelun käsittelevän asiaa). En usko, että sielläkään kovin moni käyttää.


Dolby Headphone ja Dolby Surround eivät ole sama asia.

Nuo edellä luettelemani myyntinimet ovat isojen äänifirmojen (Yamaha, Sony, Dolby Laboratories jne) omien kaupallisten sovelluksien nimiä HRTF -tekniikoille missä kaiken takana on crossfeed. Ne ovat erittäin yleisiä tämän päivän kulutuselektroniikassa. Käytännön toteutukset vaihtelevat aika paljon, tosin. En väitä että ne kaikki olisivat onnistuneita ja hyviä.
Noiden valmistajien laitteita käytetään markkinoilla varmaan aika monen asteisilla otsan poimutusasteilla, osalla voi olla jopa erittäin kurtussa. Vai tarkoitatko oikein jyrkästi 2-kanavaisille stereotouhoille kaupiteltavia puristilaitemarkkinoita? Ja ihmetys suuri kun niissä ei ole alkeellisintakaan prosessointia, esim analogista linjatason crossfeediä, mukana varustelistalla? Minusta se ei ole lainkaan ihmeellistä.


P.S. Kyllä Head-Fi:ssä jutuista päätellen aivan selvästi jotain käytetään. Ei kuitenkaan välttämättä crossfeediä.
 
Tuli kirotushäiriö tuohon Headphone/surround kohtaan. Dolby Headphone on aika marginaaliasemassa näissä vakavampien harrastajien piirissä.

Mä uskoisin että mun mielipiteeni on verran selvä (edellisen korjauksen jälkeen), ettei sitä tarvi lähteä enempää selittelemään.
 
Terve, Nyt on pakko vähän avautua!
Lähdin hakemaan softapohjaista ratkaisua crossfeed kokeiluun ja tässä "onnistumisten" listaa..

1) 1. Gen Ipod Touch ja siihen Equalizer sovellus:
Sovellus toimii muttei vanhoissa Toucheissa avaa crosfeed-toimintoa sisältävää valikkoa. Ja kun täällä on "kehuttu" Pure Music:n ja iTunesin yhteistoiminnan hankaluutta, Equalizer ylittää useimpien mielikuvituksen; Kappaleet siirretään ja kopioidaan wifi:llä PC:stä Touchiin Equalizerin kansioon :shocked:.

2) Android -tablet tyyppiä Creative Ziio, johon PowerAmp sovellus:
Sovellus toimi hetken asennuksen jälkeen kunnes sekoitti koko tabletin. Crosfeed toimi sen hetken, kun sovellus/tablet toimi. Syy taas kerran firmwaren vanhanaikaisuudesta, koska PowerAmp:stä on kaksi versiota, joita tuoreimmassa tuo crossfeed-ominaisuus eikä ZIIO ei käytä "oikeaa" tablet-android-versioa, jonka tuo tuoreempi P.A. tarvitsee :mad:.

Tähän meni viikko ja alkoi vähän hermo mennä. Huomautan vielä - enkä huomautakaan..

3) MacBookPro ja siihen PureMusic sovellus sekä crossfeed-toiminnon sisältävä plugin.
Pure Music asentui nätisti ja toimii hyvin (15 pv. trial versio) - TOISTAISEKSI.
1. plugin nimeltä "VNP" l. VirtualNoPhones tms. asentui nätisti, mutta en saanut sitä Pure Musicissa aktivoitumaan. Syytä tähän en tiedä, enkä jaksanut selvittää, koska eri viestiketjujen mukaan joidenkin pluginien kanssa on vähän hankaluuksia aktivoinnissa, jos ei tiedä tarkalleen missä asennossa eri asetukset "isäntäsovelluksessa" pitää olla. Tämä koskee nyt MAC-käyttöjärjestelmää, jossa hankuluuksien ilmetessä voi olla todella hankalaa..

"Vielä kerran pojat!"..
2.plugin nimeltä Flux Stereo Tool; asentui nätisti ja sain sen aktivoitua(liitettyä) Pure Musiciin laakista. Tuntuu toimivan hyvin - TOISTAISEKSI. Ominaisuuksia tuntuu olevan paljon ja mm. "gain-asetus" kiinnostaa, koska ko. ominaisuutta ei kuulokevahvistimessani ole. "Jos nyt jotain huomautettavaa on niin" softan mukana tulee Flux Alchemistin manuaali, jossa ei ole täysin vastaavaa näyttöä eikä kaikki parametrit ole nimetty samoin kuin pluginin näytöllä. Joten edessä arvuuttelua ja kokeilua.
Nyt käytän "Width"-asetusta, joka kai laajentaa stereokuvaa. Löytyy myös "Phase"-kytkimet ja L&R-Pan, mitä sitten tekevätkään..

No joka tapauksessa, nyt olen päässyt kokeiluvaiheeseen >:)..
Googlella löytyy haulla "crossfeed app for mac" tms. head.fi:stä muiden kokemuksia aiheesta, jos jotain kiinnostaa.

Saattaa olla, että kertoilen kokemuksistani crossfeedistä kunhan niitä kertyy. Voi olla myös että en, koska mm. "vanha vika" bassotoiston oheneminen on havaittavissa. Joten Corda Classic (speksien mukaan) voi olla ainut järkevä vaihtoehto tähän "kuulotajunnanlaajentamiseen"..
 
Viimeksi muokattu:
Täytyy ottaa takasin tuo bassotoiston oheneminen;
Flux Stereo Tool on kyllä "väritön" eikä muuta soinnin balanssia. Omat korvani kyllä reagoivat herkästi tuohon uudelleen panorointiin, jonka seurauksena ko. taajuusalue tuntuu tulevan enemmän esille.

Pure Music vaikuttaa olevan varsin läpinäkyvä ja onhan tuo automaattinen näyttöönottotaajuuden muuttaminen kätevä ominaisuus.

Löysin VLC-sovelluksesta tarkemmin tutkittuani myös kuuloke-surround -suotimen, joka toimii perinteisemmin l. keskittää äänikuvan keskemmälle (päähän) ja latistaa vähän dynamiikkaa.

Vaikuttaa siltä, että nämä softapohjaiset ratkaisut ovat ihan toimiva vaihtoehto, jos haluaa säädellä laitteistoa, kunhan on tarkkana sovellusten istuvuudesta käytettävän laitteen käyttöjärjestelmään.

Omalta kohdaltani aika näyttää tuleeko näille käyttöä ja jätän nyt crossfeedin "hautumaan".
 
Kytkin MuFin X-DAC:n takaisin settiin koska otin MAC:n käyttöön toisena sourcena. AKG K-702 on kyllä todellinnen kameleontti laitteiston muutosten kohdalla. DAC:n kanssa AKG:n ääni muuttui huomattavasti ja äänen väri on nyt todella lähellä HD-800:a.

Jostain syystä olen tulossa siihen tulokseen, että kuulokesettini pullonkaula on nyt X-CAN v3. Tämä on vähän katkera lopputulema, koska olen hankkinut kolmet putket, kun ajattelin käyttää tätä settiä vielä pitkään.
Eli edessä joko X-CAN:n korvaaminen toisella vahvistimella tai luopua koko v3-sarjasta.

Laitteisto toimii hyvin etämikitetyllä musiikilla, mutta normi studioäänitysten kanssa ollaan vaikeuksissa äänen kirkkauden kanssa. Kommentteja tai ehdotuksia - ensi syksyä ajatellen?
 
AKG K-702 on kyllä todellinnen kameleontti laitteiston muutosten kohdalla.
Pantu merkille. :)
MHDT Havana DACin myötä ääni on taas aivan eri sfääreissä. Sanoisin, että koko luurin luonne muuttui täysin. Parempaan suuntaan.
Esim. Arcam rDac antoi varsin mukavan äänen, mutta nyt liikutaan aivan eri tasolla.
Panee jo miettimään kokeilemaan jotain Heed CanAmpin tilalle :p

Tosin tällä hetkellä en äänestä löydä moitittavaa(sekin hetki tulee, tiedetään). Ja odottamassa on 2 kpl erilaisia putkia DACiin, siinä riittää jo kikkailua hetkeksi jos sille mielelle tulee. :D

Omaan makuun HEED+MHDT-yhdistelmä tuntuu sopivan 702:lle todella hyvin. Tosin äänessä mennään pehmoon suuntaan, mikä ei itseä haittaa. Musikaalisuus on ehkä päällimmäinen määre, mikä mieleen tulee.
MHDT:n kanssa olen toistuvasti todellakin unohtunut kuuntelemaan musiikkia. Pieni basson pyöreys ja yliannostelu ei näytä vaivaavan, kun musiikki alkaa soida.
 
Viimeksi muokattu:
Aloitin uudestaan tuberollingin, tiedä vaikka muutokset setissä asettaisivat putket uuteen valoon.
Putket: vakio Jan Philipsit, Mullardit ja oikeat Philipsit sekä jotkut slovenia -putket, joissa värikäs laatikko ja punainen kolmio itse putkessa (nämäkin piti kai ollat hyvät).
 
Back
Ylös