Mitä radiokanavaa kuuntelet

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja kaksonen
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vain Windows-juttuja taitavat molemmat olla.

Onhan ihan ymmärrettävää ja "oikein" että areena ei kilpaile tarjoamalla parempaa kuvan- tai äänenlaatua kuin broadcast-ympäristö, vaikka periaatteessa voisivatkin. Vai onko? Areenaan voisi lykätä laadultaan nykyistä parempaa monikava-audiota lisäraidaksi, ja valituissa ohjelmissa vaikka 4K-version. Samoin audiopuolella (en ymmärrä miksi ne haluavat kutsua sitä podcastiksi), voisi striimin tallentaa ja lähettää myös paremmalla formaatilla kuin mp3.
Tiedän, että laturi ja FF toimivat ainakin Win10/11-läppäreissäni. Muusta tuesta ei minulla ole tietoa.

Yle on muistaakseni jossakin välissä kertonut, että netti on pääasiallinen tapa jakaa ohjelmia. Saamme kiittää Mikael Jungneria siitä, että Yle oli yleisradioiden ykkösrintamassa viemässä tarjontaa nettiin. Jungner oli Ylen johtajana näkijä, tekijä ja tulevaisuuden ymmärtäjä.

Kun kuuntelen työkavereitani ja sukulaisiani, väitän nykyisen Ylen Areenan teknisen tason riittävän. Tämän foorumin asiayhteyden ihmiset ovat omassa pienessä kuplassaan. Ehkä yksi prosentti suomalaisista tarvitsee häviöttömän äänentoiston netin musiikkiohjelmissa. TV-asioissa 2K on aivan riittävä lähes kaikille. Tämä siis ihan mutuna. Tietääkseni tästä asiasta ei ole yleisesti luettavissa olevaa tutkimusta.

Yle-vero on noin puoli miljardia vuodessa. Ylen kannattaa miettiä kaksi kertaa mitä haluaa. Onko 4K tärkeä asia? Mielestäni 4K on tärkeä sitten kun meillä taas on rahaa. Nyt on otettu 18 vuotta syömävelkaa. Ylen rahat pitää käyttää säästeliäästi.
 
Olen ilmoituksessani sen ⅔ vuorokautta myöhässä, sori siitä.

1767882638836.webp

" Tammikuussa alkaa jälleen uusi live-kausi – täynnä musiikkia, tarinoita ja hetkiä, jotka on tarkoitettu kaikille Teille kuulijoille.

Taajuuksille syttyy jälleen uusi valo!

LIVE 8.1.-28.2.2026, PK-seutu 102,0MHz ja Haapavesi 87,6MHz sekä rollfm.online
" © RollFM , t. ' RIF '
 
@rigging is fun
Hienoa että RollFM on taas ulalla...!... ohjelmat ovat suoria ja juonnettuja.
Rakastan niiden amatöörimaista asennetta. Vintage levyt rahisee ja juontajat joskus (harvoin) sekoilevat ja tekniikka pettää (erittäin harvoin). Elävää radiota parhaimmillaan.

Autoradiossakin on nyt vaihtoehtoja: YLE Suomi, RadioHelsinki ja RollFM.

Hmmmm... missä vaiheessa tuo Haapavesi 87.6 MHz on ilmestynyt RollFM lähetysasemaksi...?

RollFM on ylivertaisesti paras vastaamaan minun musiikkimakuuni. Mutta joskus ei vaan uppoa - viimeksi eilen keppikävelylenkillä jouduin vaihtamaan kuuntelun omaan tidal soittolistan kun suurella tunteella soitettu kitarasankari live-tilitus ei vaan tahdistanut askelia oikein. Myös 100% blues tai kantri ohjelmat yleensä skippaan.

Tänään annoin mahdollisuuden RadioHelsingin upouudelle perjantain aamulle 07-11 / Lassi Varinen. Ei uppoa... ei sitten millään.
Ikävä tulee Paavo Ensio Lähdeahon perjantaiaamuja... tämän päiväisessä lähetyksessä ei ole tullut yhtään kappaletta mikä olisi herättänyt mitään kiinnostusta. Ja nyt tulee jonkin sortin räppiä ei hel*etti... noh ... kohta vaihtuu kuunteluun lähes takuuvarma RollFM.
 
  • Tykkää
Reaktiot: jr
Yle yksi, Yle suomi, Yle X ovat OP3:n pikavalinnoissa samoin kuin autoradion 3 ensimmäistä muistipaikkaa.
 
RollFM:n sunnuntai-illan Happotesti ohjelmassa vieraana Jukka Jylli ja hänen musiikkivalintansa.
Jälkiedit, niin niin, tämähän ON uusinta lokakuulta. Taisi silloin jäädä kuulematta. Kelpaa näinkin.

Eiköhän tää jäljellä oleva tunti ja kolme varttia tän parissa taitu. t. ' RIF '
 
Mitähän tapahtui? Ylen kanavat hävis striimerin nettiradiovalikosta.
 
Mitähän tapahtui? Ylen kanavat hävis striimerin nettiradiovalikosta.
Sinun(kaan) striimerisi ei sitten tue https:// protokollaa (vai miksi sitä kutsutaankaan), mihin Ylellä on päätetty siirtyä ja kipata http:// striimit roskikseen. Pässin järki, sanon minä. Onhan se nyt hienoa, kun valikoista löytyy kaiken maailman paikalliset ties mistä Kukkumäen kylältä vaan eipä enää kansallista YLpEyttämme, ärkele.
 
Viimeksi muokattu:
Radiokuuntelu ainakin itselläni sai uuden sytykkeen striimikuuntelun tultua kunnolla mahdolliseksi. Monellahan se on ollut nykypäivää jo kauan mutta itselleni jonkinmoisen tauon jälkeen taas uudestaan. Ja erityisesti itseäni kiinnostaa palvelun äänenlatu. Ruotsin Radion kanavien kanssa tekemieni horjuvien ensiaskelten jälkeen luulen oppineeni jotakin, ystäväni tekoälyn avustuksella. Kysyin nimittäin kaverilta apua FLAC-tasoista striimiä lähettävistä radioasemista. Ja antoihan AI vastauksen, josta ensimmäisenä poimin ( niinkuin joskus hamassa muutaman vuoden takaisessa menneisyydessä myös ) Ruotsin P2 -kanavan nimen ja osoitteen :

https://edge1.sr.se/p2-flac mikä on karun näköinen sivu, ei ole ohjelmatietoja eikä kappalelistauksia, joten ne pitää hakea sitten radioaseman "yleiseltä" nettisivustolta. Mutta FLAC- tasoista striimiä pukkaa.

Tekoälyn tuottama varsinainen löytö ovat kaksi sivustoa eli


Tuosta ekasta linkistä, vähän syvemmällä sukelluksella näyttää löytyvän mm. kaksikin Rondo - nimistä, joten perattavaa riittää. Kokonaisuudessa listaus sisältää arviolta peräti 200 asemanimeä. Viimeisin nimi on kovin mielenkiintoinen, Zappa Stream Radio. Lienee vapaaehtoisvoimin ylläpidetty sivusto ja mainoksineen sangen sekavan oloinen, mutta asemalistaus on tauhkan arvoinen.

Tämä toinen linkki eli audiophile.fm näyttäisi ensipuraisulla olevan esteettisesti parempi ja siirtyvän yhdellä klikkauksella soittoon.
 
Viimeksi muokattu:
FLAC- tasoista striimiä pukkaa.
Käsittääkseni FLAC on vain pakkausalgoritmi eikä ota kantaa pakkamansa tiedon laatuun tai -duttomuuteen, toki se antanee jotain osviittaa koska olisihan se jokseenkin hullua toimittaa 64mp3:ta FLAC:na.
 
Käsittääkseni FLAC on vain pakkausalgoritmi eikä ota kantaa pakkamansa tiedon laatuun tai -duttomuuteen, toki se antanee jotain osviittaa koska olisihan se jokseenkin hullua toimittaa 64mp3:ta FLAC:na.

Kiitos kommentista. Tämä on mielenkiintoinen juttu. Wikihän on kirjoittanut näin :

"FLAC (lyhenne sanoista Free Lossless Audio Codec, tiedostopääte flac tai fla) on Xiph.orgin kehittämä häviötön äänenpakkausmenetelmä, joka on patentiton ja lisenssimaksuton. Toisin kuin häviölliset menetelmät, esimerkiksi MP3, AAC ja Ogg Vorbis, FLAC ei kadota tai muuntele lainkaan äänisignaalin informaatiota, joten dekooderin muodostama bittivirta on identtinen kopio verrattuna alkuperäiseen. Tuki FLAC-formaatille löytyy monista ohjelmistoista ja audiolaitteistoista." Mikä antaa ymmärtää että häviötöntä, josta käytin nimitystä ceedee-tasoinen, striimiä pukkaa.

Olen nyt aloittanut nettiradiostriimikuunteluni Ruotsin Radion P2- kanavasta, koska aikanaan kuuntelin sitä Ruotsin työmatkoillani kohtalaisen paljon ja opin luottamaan sen juonnettujen klasariohjelmien laatuun. Täältä löytyvät SR:n kanavilleen ilmoittamat striimilaadut :

P2
https://live1.sr.se/p2-aac-32 (HE-AAC-V2, 32 kbps)
https://live1.sr.se/p2-aac-128 (AAC-LC, 128 kbps)
https://live1.sr.se/p2-aac-320 (AAC-LC, 320 kbps)
https://live1.sr.se/p2-mp3-96 (MP3, 96 kbps)
https://live1.sr.se/p2-flac (Flac)

Juuri nyt kuuntelen Arvo Pärtin musiikkia yo. striimistä.
 
Aivan loistava rauhallisen lauantaiaamun (toisella kotimaisella) juonnettu ohjelma RollFM:
”Kapten Ö Tom På Radiovågorna”
Suosittelen…!… ei mene kaffe väärään kurkkuun
 
Kiitos kommentista. Tämä on mielenkiintoinen juttu. Wikihän on kirjoittanut näin :

"FLAC (lyhenne sanoista Free Lossless Audio Codec, tiedostopääte flac tai fla) on Xiph.orgin kehittämä häviötön äänenpakkausmenetelmä, joka on patentiton ja lisenssimaksuton. Toisin kuin häviölliset menetelmät, esimerkiksi MP3, AAC ja Ogg Vorbis, FLAC ei kadota tai muuntele lainkaan äänisignaalin informaatiota, joten dekooderin muodostama bittivirta on identtinen kopio verrattuna alkuperäiseen. Tuki FLAC-formaatille löytyy monista ohjelmistoista ja audiolaitteistoista." Mikä antaa ymmärtää että häviötöntä, josta käytin nimitystä ceedee-tasoinen, striimiä pukkaa.

Olen nyt aloittanut nettiradiostriimikuunteluni Ruotsin Radion P2- kanavasta, koska aikanaan kuuntelin sitä Ruotsin työmatkoillani kohtalaisen paljon ja opin luottamaan sen juonnettujen klasariohjelmien laatuun. Täältä löytyvät SR:n kanavilleen ilmoittamat striimilaadut :

P2
https://live1.sr.se/p2-aac-32 (HE-AAC-V2, 32 kbps)
https://live1.sr.se/p2-aac-128 (AAC-LC, 128 kbps)
https://live1.sr.se/p2-aac-320 (AAC-LC, 320 kbps)
https://live1.sr.se/p2-mp3-96 (MP3, 96 kbps)
https://live1.sr.se/p2-flac (Flac)

Juuri nyt kuuntelen Arvo Pärtin musiikkia yo. striimistä.
Tämä onkin hyvä vinkki radiokanavasta - kiitos🙏
 
On pakko myöntää joidenkin radio-ohjelmien olevan niin tärkeitä, että niitä tulee jälkikuunneltua. Niillä fileillä/tiedostoilla on monenlaisia nimiä ( podcast, on-demand yms. ), mutta fileitähän ne.

radio helsingin on demand wavina jännä.webp

https://cdn.radiohelsinki.fi/ondemand/2026/20260408_RHAamut_Njassa_OD_1.wav , jösses kun yllätyin. Yleensä tämä nelituntinen on ollut jonkinmatkaa kolmattasataa megaa, nyt oli 3.8 megan corr. gigan lataus tarjolla 🤯


Kun piti mennä oikein "koodista" katsomaan, että miksi pelkästään loppuosan päivää korjaamalla ei lähtenyt latautumaan. Tässä esim. toissapäiväisen muoto, .mp3 han se. Oispa jännä, mikäli tämä jatkuisi, mutta tuskin. Lienee käyttäjähärö lähtöpäässä. t. ' RIF '
 
Jännä, että .wav

Ja 3.8 gigaa
Jep, eikä siihen nyt sentään 30 minuuttia mennyt. Mun ja aseman välinen ATK-yhteys vielä haki asentoaan, mutta tuli se sieltä siten kuin 25 M piuhanetiltä voi odottaakin. Saan odottaa ✌️ , mutta ei mun aika nii-iin kallista ole. Kyllä sillä videoton data liikkuu riittävästi myös qobuz:n tarpeisiin. t. ' RIF '
 
Takaisin
Ylös