Mitä musiikkia kuuntelet nyt?

OC5qcGVn.jpeg



Omalta NAS:lta FLAC:na.

T: Vesku
 
5F2FDB91-7EBA-468E-9251-FD9AB4C46584.jpeg

Ostin viikolla kun oli sellainen 50:50 ostofiilis eli olisi varmaan myöhemmin kaduttanut. Työmatkojen takia vasta nyt kuuntelussa. Sen verran kuunnellut ennakkoon, että tämä (melkoisen kallis) levy tuli hankittua. Yksi syy oli myös, että nämä punaiset (jos sillä nyt on väliä) ovat loppuneet jo valmistajan varastosta eli tämä voi olla oikeasti ”limited” (silti monta…)? Ihan käypä albumi ja ovat myös panostaneet tähän fyysisen version ulkoasuun. Pitkästä aikaa DM albumi josta löytyy sitä ”vanhaa” modea.
 
PekkaY.n kanssa mennään näemmä melkein samalla bändinimellä.

Striimi on helppo kirjasto kaivella spontaanisti tai muuten vain pitemmällä aikavälillä mieleen tulleita artisteja. Vahva kutina oli mielessä, että Pentangle-yhtyeen ainakin yhtä levyä soitin / kuulin usein radiosta 70-luvun jälkipuoliskolla. Striimi auki ; mutta minkähän levyn valitsisi. Yritin aloittaa vanhimmasta päästä, ja bingo kolahti heti. Tämän levyn nautinnollista soittoa, sävellyksiä ja ennen kaikkea naisvokalistin kaunista laulua aikanaan kuuntelin. Vahvan vaikutuksen levy tekee nytkin.

Soivan äänitteen on oltava remasteroitu versio, koskapa soundi on hyvinkin hairessimainen; kuulas, avoin ja erotteleva,

Qobuz - 16 / 44 - julkaisu 1970

ab67616d0000b27354543ea97bd6962c340068c1
Minusta aivan parhaimmasta päästä englantilaisista tuon ajan folkkiryhmistä. Pidän heidän jokaisesta levystä. Tuo Cruel Sister on kyllä mainio.

Tällainen kohtuu tuore cd-boxset on saundeiltaan ja ulkoasultaan aivan erinomainen.
 
OC01Mzk3LmpwZWc.jpeg



Omalta NAS:lta FLAC:na.

T: Vesku
 
(Polydor, 1998, CD)

Ehtivät vielä tämän julkaista ennen kuin kitaristi meni hirteen ilmeisesti masentuneena kun yhtye hajosi.
20230401_144029.jpg
 
katso liitettä 242480

Ostin viikolla kun oli sellainen 50:50 ostofiilis eli olisi varmaan myöhemmin kaduttanut. Työmatkojen takia vasta nyt kuuntelussa. Sen verran kuunnellut ennakkoon, että tämä (melkoisen kallis) levy tuli hankittua. Yksi syy oli myös, että nämä punaiset (jos sillä nyt on väliä) ovat loppuneet jo valmistajan varastosta eli tämä voi olla oikeasti ”limited” (silti monta…)? Ihan käypä albumi ja ovat myös panostaneet tähän fyysisen version ulkoasuun. Pitkästä aikaa DM albumi josta löytyy sitä ”vanhaa” modea.
Kyllä minun mielestä vinyylin pitää olla musta jo ihan käytännöllisistäkin syistä. Jotenkin tuntuu, että tuo musta taitaa olla se harvinaisinkin, tässäkin tapauksessa Ostin mustan kun sellainen oli onneksi saatavilla. Harvoin tulee kyllä uusiin vinyyleihin rahaa haaskattua, mutta DM on poikkeus. ( ja saa sitä jokainen ostaa väriä elämään, vinyylinkin muodossa)

Lähetetty minun SM-G991B laitteesta Tapatalkilla
 
Back
Ylös