Sam The Sham & The Pharaohs - The Best Of Sam The Sham And The Pharaohs
View credits, reviews, tracks and shop for the 1986 Vinyl release of "The Best Of Sam The Sham And The Pharaohs" on Discogs.
www.discogs.com
-
Hifiharrastajat ry:n infolehtinen yhdistyksestä ja hifistä harrastuksena nyt digijulkaisuna. » Lue lisää täältä!
-
Uutena lainattavana jäsenetuna Virtasalkku, jossa on välineistöä hifilaitteiden vaiheiden tarkistukseen ja kytkemiseen. Lue lisää»
Mitä musiikkia kuuntelet nyt?
- Keskustelun aloittaja Kovapuhuja
- Aloituspäivämäärä
www.discogs.com
Tuomari Nurmio, Lasten mehuhetki (JHNCD 2041, 1981/1988) [CD]
Niin kuin @ippolit sanoi, Tuomarin kolmas albumi kuuluu suomalaisen rockin parhaimmistoon. Suomi-rockissa sen perisuomalaisuus muodostuu helposti rasitteeksi, kun meille ominainen yksitotinen melodiikka yhdistyy laulujen tekstikeskeisyyteen. Lasten mehuhetkessä ei näitä ongelmia ole: tässä mennään musiikki edellä ja sen ehdoilla; absurdit sanoitukset havainnollistavat sävellyksiä vähän samaan tapaan kuin kuvatekstit kuvia eivätkä ne koskaan nouse pääasiaksi. Sävellykset, sovitukset ja soitinosuudet ovat kaikki huippuluokkaa; Ahti Marja-ahon bassottelu lähentelee suorastaan neroutta. Tällaisia levyjä ei meillä ole montaa tehty, eikä sellaisia varmaan kovinkaan montaa tulla jatkossakaan tekemään.
Niin kuin @ippolit sanoi, Tuomarin kolmas albumi kuuluu suomalaisen rockin parhaimmistoon. Suomi-rockissa sen perisuomalaisuus muodostuu helposti rasitteeksi, kun meille ominainen yksitotinen melodiikka yhdistyy laulujen tekstikeskeisyyteen. Lasten mehuhetkessä ei näitä ongelmia ole: tässä mennään musiikki edellä ja sen ehdoilla; absurdit sanoitukset havainnollistavat sävellyksiä vähän samaan tapaan kuin kuvatekstit kuvia eivätkä ne koskaan nouse pääasiaksi. Sävellykset, sovitukset ja soitinosuudet ovat kaikki huippuluokkaa; Ahti Marja-ahon bassottelu lähentelee suorastaan neroutta. Tällaisia levyjä ei meillä ole montaa tehty, eikä sellaisia varmaan kovinkaan montaa tulla jatkossakaan tekemään.
:format(jpeg):mode_rgb():quality(90)/discogs-images/R-2252671-1607597835-2988.jpeg.jpg)
LP - äänitysvuosi 1982
Kuka omistaa urheilun ? -nimisen radio-ohjelman aikanaan kuuntelin. Ohjelmassa pähkäiltiin urheilun omistajuutta, ja ottajia löytyi vino pino. Katsoja, urheilija, media ,lajiliitto,valtio vai joku muu.
Samantyyppinen ajatuksenjuoksu on usein kulkenut päässäni musiikkia kuunnellessani, kuten esimerkiksi tämän nyt soivan sangen mainion äänitteen kohdalla. Levykannessa ei ole kuin Legranden ja levy-yhtiön nimet,vaikka Legranden osuus ( written by - yksin tai useimmiten jonkin toisen kanssa, satunnainen pianon soitto & tuottaja ) ei kokonaisuudessa valtavan suuri ole. Mainiot muusikot ansaitsevat myös tulla mainituiksi musiikin omistajina :
Bass – Ron Carter, Drums – Grady Tate, Guitar – Gene Bertoncini, Piano, Producer – Michel Legrand
Saxophone – Zoot Sims, Saxophone, Clarinet – Phil Woods, Trumpet, Flugelhorn – Joe Wilder.
Michel Legrand - After The Rain
View credits, reviews, tracks and shop for the 1983 Vinyl release of "After The Rain" on Discogs.
www.discogs.com
Michel Legrand – Wikipedia
Ja kyllä soi vinyyli elävästi.
Pertti
Viimeksi muokattu:
vallaton007
Käyttäjä
- Liittynyt
- 21.2.2016
- Viestejä
- 221
ase
Käyttäjä
- Liittynyt
- 1.2.2014
- Viestejä
- 1 445
Hearthill - Graveyard Party Blues
View credits, reviews, tracks and shop for the 1990 Vinyl release of "Graveyard Party Blues" on Discogs.
www.discogs.com
ase
Käyttäjä
- Liittynyt
- 1.2.2014
- Viestejä
- 1 445
Hurriganes - Roadrunner
View credits, reviews, tracks and shop for the 1974 Vinyl release of "Roadrunner" on Discogs.
www.discogs.com
UnenNukkuja
Käyttäjä
Andrew Powell, Andrew Powell and the Philharmonia Orchestra Play the Best of the Alan Parsons Project (CDP 7 46006 2, 1983) [CD]
Popmusiikin sovittaminen orkesterisoittimille ei ole helppoa; se vaatii aivan omanlaistaan osaamista ja hyvää musiikillista korvaa. Aivan liian moni sovittaja sortuu suosimaan viuluvoittoisen jousiston hallitsemaa sointia. Tuloksena on lähinnä hyttysen ininää muistuttavaa surinaa, jota on suunnilleen yhtä miellyttävää kuunnella kuin oikeita hyttysiä (esimerkkinä mainittakoon vaikka Tony Coxin sovitukset Yesin Time and a Wordilla ja Arthur Greensladen sokerikuorrutus Genesiksen ensialbumilla). Rocksävellysten ja klassisen orkesterin yhdistäminen vaatii pontevampaa instrumentaatiota toimiakseen ihanteellisella tavalla.
Alan Parsons Projectin hovisovittaja on yksi niistä taitajista, jotka tietävät, kuinka sinfoniaorkesteri saadaan "rokkaamaan". Powellin uusioversiot nipusta Parsons-klassikkoja ovat siitä oiva osoitus. Powell hyödyntää hienosti koko orkesterin soundipalettia ja onnistuu upottamaan maltillisesti käytetyt rocksoittimetkin osaksi orkestraatioita niin, ettei missään vaiheessa tule rockbändin ja sinfoniaorkesterin kohtaamiselle tyypillistä kaksintaisteluvaikutelmaa.
Popmusiikin sovittaminen orkesterisoittimille ei ole helppoa; se vaatii aivan omanlaistaan osaamista ja hyvää musiikillista korvaa. Aivan liian moni sovittaja sortuu suosimaan viuluvoittoisen jousiston hallitsemaa sointia. Tuloksena on lähinnä hyttysen ininää muistuttavaa surinaa, jota on suunnilleen yhtä miellyttävää kuunnella kuin oikeita hyttysiä (esimerkkinä mainittakoon vaikka Tony Coxin sovitukset Yesin Time and a Wordilla ja Arthur Greensladen sokerikuorrutus Genesiksen ensialbumilla). Rocksävellysten ja klassisen orkesterin yhdistäminen vaatii pontevampaa instrumentaatiota toimiakseen ihanteellisella tavalla.
Alan Parsons Projectin hovisovittaja on yksi niistä taitajista, jotka tietävät, kuinka sinfoniaorkesteri saadaan "rokkaamaan". Powellin uusioversiot nipusta Parsons-klassikkoja ovat siitä oiva osoitus. Powell hyödyntää hienosti koko orkesterin soundipalettia ja onnistuu upottamaan maltillisesti käytetyt rocksoittimetkin osaksi orkestraatioita niin, ettei missään vaiheessa tule rockbändin ja sinfoniaorkesterin kohtaamiselle tyypillistä kaksintaisteluvaikutelmaa.
Sielun Veljet, Lapset (1983) [Hei soturit ; Lapset (POKOCD 45, 1990)] [CD]
Sielun Veljet oli parhaimmillaan tosi kova bändi! Alkuun olin tietysti pettynyt, kun Hassisen kone lopetettiin juuri, kun homma alkoi käydä todella mielenkiintoiseksi. Ääni kellossa muuttui kuitenkin nopeasti, kun sain kuulla Veljiä ensimmäisen kerran - puhumattakaan siitä, kun pääsin näkemään bändin keikalla elokuussa 1983.
Veljet jäivät kuitenkin valitettavan pian imagonsa vangiksi: kun rajuudesta tuli itsetarkoitus, se ei enää ollutkaan niin rajua kuin yhtyeen alkuaikojen pidäkkeetön ja spontaani rajuus. Livenä taltioitu debyyttikiekko Sielun Veljet on kiistatta klassikko. Nelikon studiotuotoksista onnistunein on mielestäni mini-LP Lapset. Tällä kiekolla on kaikki kohdallaan: kappaleet ovat erinomaisia (Elintaso on ehdoton suosikkini Veljien tuotannossa) ja soundit kertakaikkisen mahtavat: kuulostaa ISOLTA!
Lapsien jälkeen alkoikin sitten bändin alamäki minun silmissäni ja korvissani. Hei soturit oli melkoinen pettymys - eikä vähiten aneemisten soundiensa vuoksi. Jos Lapset kuulosti isolta, Hei soturit oli siihen verrattuna kuin naapurin matkaradiosta seinän läpi kuultua pihinää. Levyn kappaleista Sielun veljet ja Aina nälkä esitettiin jossain television nuortenohjelmassa ennen sen ilmestymistä paljon paremmin soundein. On harmi, ettei niitä saatu tällaisina levylle.
Sielun Veljet oli parhaimmillaan tosi kova bändi! Alkuun olin tietysti pettynyt, kun Hassisen kone lopetettiin juuri, kun homma alkoi käydä todella mielenkiintoiseksi. Ääni kellossa muuttui kuitenkin nopeasti, kun sain kuulla Veljiä ensimmäisen kerran - puhumattakaan siitä, kun pääsin näkemään bändin keikalla elokuussa 1983.
Veljet jäivät kuitenkin valitettavan pian imagonsa vangiksi: kun rajuudesta tuli itsetarkoitus, se ei enää ollutkaan niin rajua kuin yhtyeen alkuaikojen pidäkkeetön ja spontaani rajuus. Livenä taltioitu debyyttikiekko Sielun Veljet on kiistatta klassikko. Nelikon studiotuotoksista onnistunein on mielestäni mini-LP Lapset. Tällä kiekolla on kaikki kohdallaan: kappaleet ovat erinomaisia (Elintaso on ehdoton suosikkini Veljien tuotannossa) ja soundit kertakaikkisen mahtavat: kuulostaa ISOLTA!
Lapsien jälkeen alkoikin sitten bändin alamäki minun silmissäni ja korvissani. Hei soturit oli melkoinen pettymys - eikä vähiten aneemisten soundiensa vuoksi. Jos Lapset kuulosti isolta, Hei soturit oli siihen verrattuna kuin naapurin matkaradiosta seinän läpi kuultua pihinää. Levyn kappaleista Sielun veljet ja Aina nälkä esitettiin jossain television nuortenohjelmassa ennen sen ilmestymistä paljon paremmin soundein. On harmi, ettei niitä saatu tällaisina levylle.
Livetys
Käyttäjä
Erittäin hieno ja tunteikas kappale. Tää on niitä hitaita kappaleita joita jaksaa kuunnella useammin ja on tuo musavideokin oikein lepposan cool.
twist
Hifiharrastaja
^ Hieno biisi tuo.
Ja tämä:
Ja tämä:
Livetys
Käyttäjä
![[IMG]](https://i.postimg.cc/y8ydYqws/csxzcsxacdsacds.png "[IMG]")
jarroi
Hifiharrastaja
Tuomari Nurmio & Viides kolonna: Maailmanpyörä palaa LP vuodelta 1980. JHN 2009A. Tämä on ensimmäinen itse ostamani LP-levy (hinta tuolloin 28 markkaa).
The Rolling Stones, Goats Head Soup (450207 2, 1973/1989) [CD]
70-luvulla Stones-harrastukseni alkoi erään koulukaverini huomautuksen inspiroimana. Taisin olla oppikoulun ensimmäisellä luokalla silloin. Mainitsin ohimennen kuuntelevani Beatlesia, jolle kyseinen kaverini vain tuhahteli ja sanoi: "Kuuntelisit edes Rolling Stonesia." Mikäs siinä, voisinhan minä niin tehdäkin, tuumin. Olinhan minä Stonesia kuullut ja joistain 60-luvun kappaleista pitänyt kovastikin (Let's Spend the Night Together oli varmaankin suurin suosikkini). Nyt kuitenkin päätin päivittää Stones-tietämykseni ja perehtyä yhtyeen ajankohtaisempaan tuotantoon.
Ensimmäiset Stones-hankintani olivat (kasetteina, luonnollisesti) Exile on Main Street ja kokoelma Made in the Shade. En tosin tuolloin tiennyt, että jälkimmäinen oli kokoelma-albumi. Olin vielä sen verran noviisi näissä musiikkiasioissa, että kuvittelin kokoelmalevyillä olevan vain sellaisia nimiä kuin Greatest Hits tai Biggest Hits; en mitenkään osannut epäillä, että albumi, jolla on sellainen nimi kuin Made in the Shade voisi olla kokoelma. Ihmettelinpä vain paria päällekkäisyyttä kasettieni kappalelistoissa.
Goats Head Soup on yksi minulle mieluisimmista albumeista Stonesin tuotannossa. Ellen ihan väärin muista, Made in the Shadella oli tästä Doo Doo Doo Doo Doo (Heartbreaker) ja Angie. Pitäisi varmaan joskus ihan nostalgiamielessä hankkia tuo Shade CD:nä.
70-luvulla Stones-harrastukseni alkoi erään koulukaverini huomautuksen inspiroimana. Taisin olla oppikoulun ensimmäisellä luokalla silloin. Mainitsin ohimennen kuuntelevani Beatlesia, jolle kyseinen kaverini vain tuhahteli ja sanoi: "Kuuntelisit edes Rolling Stonesia." Mikäs siinä, voisinhan minä niin tehdäkin, tuumin. Olinhan minä Stonesia kuullut ja joistain 60-luvun kappaleista pitänyt kovastikin (Let's Spend the Night Together oli varmaankin suurin suosikkini). Nyt kuitenkin päätin päivittää Stones-tietämykseni ja perehtyä yhtyeen ajankohtaisempaan tuotantoon.
Ensimmäiset Stones-hankintani olivat (kasetteina, luonnollisesti) Exile on Main Street ja kokoelma Made in the Shade. En tosin tuolloin tiennyt, että jälkimmäinen oli kokoelma-albumi. Olin vielä sen verran noviisi näissä musiikkiasioissa, että kuvittelin kokoelmalevyillä olevan vain sellaisia nimiä kuin Greatest Hits tai Biggest Hits; en mitenkään osannut epäillä, että albumi, jolla on sellainen nimi kuin Made in the Shade voisi olla kokoelma. Ihmettelinpä vain paria päällekkäisyyttä kasettieni kappalelistoissa.
Goats Head Soup on yksi minulle mieluisimmista albumeista Stonesin tuotannossa. Ellen ihan väärin muista, Made in the Shadella oli tästä Doo Doo Doo Doo Doo (Heartbreaker) ja Angie. Pitäisi varmaan joskus ihan nostalgiamielessä hankkia tuo Shade CD:nä.
The Kinks, Hit Singles (PYC 4001, 1987) [CD]
Sanonpa vain, ettei lähestulkoonkaan kaikilta menestyneiltäkään artisteilta löydy yhtä vaivattomasti kahtakymmentä niin komeaa pophittiä kuin Kinksiltä: on, nimittäin, kertakaikkisen vakuuttava pötkö mestarillisia sävelmiä tällä bändin singlekappaleita vuosilta 1964-70 niputtavalla koosteella. Jotkut ovat ehkä tunnetumpia kuin toiset, mutta kaikkia yhdistää sama horjumattoman korkea laatutaso. Näistä vähemmän soitetuista oma suosikkini on See My Friends.
Sanonpa vain, ettei lähestulkoonkaan kaikilta menestyneiltäkään artisteilta löydy yhtä vaivattomasti kahtakymmentä niin komeaa pophittiä kuin Kinksiltä: on, nimittäin, kertakaikkisen vakuuttava pötkö mestarillisia sävelmiä tällä bändin singlekappaleita vuosilta 1964-70 niputtavalla koosteella. Jotkut ovat ehkä tunnetumpia kuin toiset, mutta kaikkia yhdistää sama horjumattoman korkea laatutaso. Näistä vähemmän soitetuista oma suosikkini on See My Friends.