Mitä hifistelit tänään?

Eihän ne kymppitonnin erillisvahvarinkaan komponentit todennäköisesti maksa kuin satasia. Mutta toki hyvän äänenlaadun lisäksi brändistä, hienosta ulkonäöstä ja omistamisen ihanuudesta on aina kiva maksaa. Sitähän high-end on.
Tuota harva harrastaja pohtii. Vanha totuus oli, että keskivertotuotteen kustannuksista syntyy 90% sen jälkeen kun tuote saanut lopullisen muotonsa.

Tähän toki poikkeuksena nyrkkipajat, jotka vääntää muutamaa kymmentä kaiutinta ulos vuodessa. Tuo ylempi siis kun aletaan teollisessa mittakaavassa tekemään.

Monella pienellä valmistajalla voisi myös olla ihan järkevää ulkoistaa koko valmistus ja keskittyä suunnitteluhommiin. Aikanaan aika kookkaassa valmistustalossa painittiin sen kanssa kun nuo suuret alihankintatalot pystyi myymään halvemmalla valmista tuotetta, kuin itse sai komponentit sisään. Melko piensarjaksi ja tuotekehitykseksi meni hommat.

Hifissä tulkinnut, että tuo sarjakokojen pienuus myös muuttanut markat euroiksi.
 
Toissapäivänä. Vertailin mittoja ja ostin kahta eri kokoa olevia leikkuulautoja päätteiden alle. Päätteitä pienemmät eivät kerää päälleen pölyä pöytäasettelussa, päätteitä suuremmat taas tarjoavat suojaa lattia-asettelussa.
 
a8e11b30b6656d781b8c28a73a2ccddd.jpg


Kaivoin varastosta ikivanhat Linn Isobarik DMS (v.-82).Soi hienosti ilman jalustojakin ja kun vielä 10 elementistä yksi on vaiennut.Vasemman puoleisen diskatti edestä.
Laitanko myyntiin vai korjaanko?
3.setti?
En tiedä .
 
Vahvistimen ja cd-soittimen väliin Nordost Purple Flare välijohdot ja vahvistimen alle Blue Horizon Sanctum vaimennusalusta.

Jahka saan cd-soittimen vaihdettua (hakusessa uusi/käytetty, jahka osaan päättää mikä/vastaan tulee sopiva ehdokas), niin myös sen alle samanlainen vaimennusalusta.
 

Liitteet

  • IMG_2447.jpg
    IMG_2447.jpg
    152,8 KB · Katsottu: 87
  • IMG_2449.jpg
    IMG_2449.jpg
    78,2 KB · Katsottu: 86
Laitoin työläppärin kiinni. Onneksi viikonloppu; aloin kuunnella musiikkia. Mulla on kuunteluhuoneessa toinen pari Audio Noten E-sarjan kaiuttimia kytkemättömänä, kuuntelupisteen viereisellä seinällä. Jutut siitä miten kytkemättömät, ylimääräiset kaiuttimet sotkee soundin, on aikaisemmin menneet enemmän tai vähemmän olan kohautuksella. Pakko nyt kuitenkin todeta että taidan viedä noi nyt heti kohta toiseen huoneeseen. Jännä.
 
Kun alkaa kuuntelemaan settiä, niin on huomaavinaan rajan, jossa siirrytään äänien toistosta tunteiden toistoon.

Aluksi kun laitteet ovat kylmät, ääni on vähän turhankin analyyttinen/neutraali ja ohuempi (monomuuntajat ja putket). Noin puolen tunnin nurkilla, tai vähän alle, alkaa löytyä enemmän äänen laatujen toistoa. Kokonaisuus tulee yhteen kuuluvammaksi ja tulkinta pääsee paremmin esiin. Aluksi ääniä vain tunnistetaan, kuin kartoittaen, myöhemmin niihin tulee mukaan ilmaisutapa.

Me like :giggle:
 
Värkkäsin 160 × 120 × 20 cm:n kokoisen kaikuimurin kaiuttimien taakse. Se on parhaillaan kuivumassa jotta puuöljyn käry hälvenisi. Viikonloppuna tiedossa ehkä mittauksia ja hifistelyä.
 
Katselen miten pölyhiukkaset leijailee ja tanssivat ilmatilassa kauniissa matalalta sisään paistavassa auringonvalossa Dexter Gordonin tahdissa jääkahvia maistellen. Levollinen olo; hyvin nukuttu yö takana, hyvää musiikkia ja ”vihdoinkin” laitteisto jota on useampi vuosi haviteltu. Ei ole enää mielessä musiikkia kuunnellessa sitä aika ajoin tullutta ajatusta että jotain isompaa pitäisi vielä vaihtaa tai päivittää. Levysoitin tosin tarvitsee pölykannen ja mietin jos sen tekisi itse lasista. Mutta ei tänään, tänään nautiskellaan musiikista ja kauniista päivästä.
 
Itselläkin vihdoin aikaa musan kiireettömään kuunteluhetkeen ilman tunnetta olisi kotitöitä rästissä.....tai sitten työlista on jo liian pitkä että ymmärrys siitä on hävinnyt.Joka tapauksessa nippu uutta hankittua musaa odottaa yläkerrassa,mukavan kiireetön olotila kropassa ja mielessä, laitetaan aluksi Ronnie Earl soimaan,hyvä tästä tulee....
 
Asutaan n. 85 neliön rivarissa, joka kahdessa kerroksessa (makuuhuoneet yläkerrassa) ja vaimoni saapui juuri yövuorosta, kun olin saanut pyykin-/astianpesukoneen päälle ja musiikin olohuoneessa soimaan.

Vaihdettiin suukot ja hän menossa yläkertaan nukkumaan, kun kysyin, että soiko musiikki liian kovaa, häiritseekö uniasi?

Hän naurahti sanoen, eihän tuo kuulu edes yläkertaan.

Jäin miettimään, että jeps, soihan tuo kieltämättä melko hiljaa, mutta silti hyvin selkeästi.
Samalla mietin sitä että jokin mahdollisesti setityksessä onnistunut, kun ääni on hiljaakin soitettaessa selkeä, eikä tarvitse nostaa volaa, jotta ääni avautuu...

Toki ne "transietit avautuvat" vasta kun tietyt äänen tasot saavutetaan, mutta jokin tässä nykyisessä setityksessä onnistunut, kun vasta ekaa kertaa moinen fiilis/huomio konkretisoitunut käytännön tasolla itselleni.

Aika paljon tähän näemmä vaikutti eilen saapunut Arcamin cd-soitin, jonka mukana saapui tietynlainen selkeä avoimuus keski-ja ylä-ääniin.

Mikäs tässä on fiilistellä Mikko Kuustosen ja Jukka Perkon Profeetta levyn soidessa taustalla, kun sohvalla läppäri sylissä, kahvikuppi vieressä ja koira kainalossa ja rakas nukkumassa yläkerrassa :giggle:
 
Mittasin Sonyn television omien kaiuttimien vasteen kuuntelupaikalta 😁 tulos yllätti.. yllättävän siisti vaste oikeastaan, joka myös ylettyi suorana yli 10 kiloon. Bassoakin riittää jopa alle 100 hertsiin. Pientä korostumaa oli keskialueella ja ylin basso/alin keskialue oli vähän vaimea, tämän korjasin television omalla EQ:lla.
 
^ Tilasin Hollannista, merkki on PowerOak ja malli K2-M. Akun kapasiteetti on 50000 mAh, joten noilla hoitaa kevyesti päivän kuuntelut.
 
Tässä klikkaillut verkkokauppatilauksia illan ratoksi. Uraltonesta parempi volapotikka+piirilevy, lähtömuuntajien endbellit ja varaputkisetti Kärpäseen, StarElecistä läjä nippeleitä ja pari koteloa putki-DACciprojektiin (valmiiksi kalustetut piirilevyt on jo, ja muuntajat, mutta kotelointi, johdotus ym varustelu tehdään itse). Ihanaa tää DIY-homma, tekemistä riittää ja pysyy mieli virkeänä. Vaikka kai näiden kikkareiden hinnalla olisi hankkinut jonkun ihan hyvän DAC-purkin tai vahvistimen ali-babalta :)
 
Ratkaisin virtajohto-ongelman väliaikaisesti näin. Aikanaan sitten ihan oikea vastaava liitin sopivaan virtajohtoon adapterin sijaan. Väliaikaisesti toimii kuitenkin näinkin paremmin. Vähän vain sellainen pelkokutina ettei tuohon mahdu mikään laadukkaampi kulmallinen liitin.

2A9346C8-443E-488E-B6EC-C92B41531CAD.jpeg
3E0ECB56-BD16-43D0-9C95-7C4FFC67E45C.jpeg
 
Etusektorin (seinä) valmiiksi, rev2. Monien kokeilujen jälkeen tuntui hyvältä porata ne reiät :ROFLMAO:.
- 5 Monsteria ja 4 Soffit:ia ovat nyt suht suorana siinä
 
Eilen tapahtuneen rasian edesmenon takia oli pakko vaihtaa vararasia varteen.
Hyvin tää puolet huokeampi Quintet Bluekin rokkaa.
 
Back
Ylös