Mitä Gradient Revojen jälkeen?

  • Keskustelun aloittaja AXA
  • Aloituspäivämäärä
Näin kertoi minulle yksi Revojen suunnittelijoista.
 
denali sanoi:
Näin kertoi minulle yksi Revojen suunnittelijoista.

Dipoli menettää ominaisuuksiaan lähestyttäessä huoneen alinta moodia, mutta ei dipolisuuttaan niin kauan kuin sillä on käyttökelpoista herkkyyttä jäljellä eikä etu-taka-epäsymmetria kasva liian suureksi. Etu-taka-epäsymmetria toki aiheuttaa suuntakuvion kippaamisen, mutta epäsymmetria yleensä kasvaa taajuuden kasvaessa eikä päinvastoin.
Väittämän paikkansapitävyyttä voi testata esim. 40 Hz testitaajuudella kääntelemällä keskellä huonetta olevaa kajaria, kuuntelemalla eri suunnista ja etäisyyksiltä. Tällä saivartelulla ei kuitenkaan ole suurta merkitystä, koska dipolisuudesta ei ole hyötyä alimman vaaka- ja pystymoodin alla (tav. <45 Hz), mikäli alapään taso sattuu muuten kohdalleen.

sori ot, jatkakaa...
 
Mulla ei ole revojen runkoja, mutta täysin nakulla SLS-12:lla (polven päällä pyöriteltynä ja sohvalla istuen) tulee reiluun puoleen metriin esim. seuraava sivuvaimennus. Joka tappauksessa, kuvittelen ymmärtäväni suunnittelijan viestin sisällön, vaikka sanavalinta ei olekaan ehkä täsmällisin.
 

Liitteet

  • SLS12-etu-sivu.png
    SLS12-etu-sivu.png
    5,5 KB · Katsottu: 1 067
Eli siis dipoli-basson käyttökelpoisuus alimmilla taajuuksilla ei katoakaan siksi, että aallonpituus kasvaa huomattavasti isommaksi kuin baffelin dimensiot, vaan siksi, että mennään alimman huonemoodin alapuolelle. Tämä jäi epäselväksi suunnittelijan kommentista. Koska alkuperäisellä kysyjällä takaseinä tulee tilan avoimuuden vuoksi vastaan 10m:ssä, niin dipoli-subi voisi ehkä sittenkin toimia. Tyrmätkää taas, jos olen väärässä.
 
Eikö meidän pitäisi miettiä että onko elämää Revojen jälkeen eikä pelkästään pohtia noiden nykyisten kaiuttimien käppyröitä ja dipoleita. Sanonpahan vaan että vaihtelu virkistää ja jos minulla on ollut jokin kaiutinmalli vaikkapa 12 vuotta ja etsin sille vaihtoehtoa, niin en osta uusia samanlaisia.

En tunne kovin montaa kaiutinsuunnittelijaa mutta olenpa kuitenkin jostain kansainvälisestä julkaisusta lukeneut, että hyvien kaiuttimen laadukas käyttöikä on 25-30 vuotta, joten 10 vuotta vanhoja kaiuttimia - ei edes Revoja - ei kannata vaihtaa vielä vanhuuden vuoksi. Vaihtelun vuoksi kuitenkin kannattaa kokeilla välillä jotain muutakin.
 
SATA sanoi:
Itselle Revojen aktivointi toi kaivattua pontta kuunteluun. Suosittelen, vaikkei aktiivijakareita enää uutena saa.
Ehkäpä uudemmat Revot + jakari -setti olis sun juttu?
Olethan sä vähän muutakin noille revoille tehnyt. ;)
 
denali sanoi:
Eli siis dipoli-basson käyttökelpoisuus alimmilla taajuuksilla ei katoakaan siksi, että aallonpituus kasvaa huomattavasti isommaksi kuin baffelin dimensiot, vaan siksi, että mennään alimman huonemoodin alapuolelle. Tämä jäi epäselväksi suunnittelijan kommentista. Koska alkuperäisellä kysyjällä takaseinä tulee tilan avoimuuden vuoksi vastaan 10m:ssä, niin dipoli-subi voisi ehkä sittenkin toimia. Tyrmätkää taas, jos olen väärässä.

Just noin, eli 10 m kokoluokan kämppään saa dipolibasella niin paljon mökää >20 Hz kuin mitoitus ja sijoittelu antavat myöten. Laskennallisen alimman moodin merkitys ei myöskään ole kiveen hakattu, koska harva kämppä lienee niin tiivis että dipoli menettäisi täysin kykynsä tuottaa äänenpainetta ilman ylisuurta baffelia.
 
testaa vaikka burren b30 tai tai b50 käytettynä?? luulisin että jotain jakoa revoille vaikka en ikinä olekkaan niitä omistanut, mutta kuullut jokusen kerran. b30 tällä hetkellä omistuksessa.
 
Itse vaihdoin revot(2003) ref3a:n royal virtuosoihin ja en ole päivääkään katunut. Luulisin, että tuon valmistajan yläpään kaiuttimet voisivat antaa jotakin uutta kuunteluun revojen jälkeen. Revojen ongelmana on mielestäni aina ollut varsin kireä yläpää, esim. verrattuna nykyisiin samalla kalustolla. Muuten kyllä vaittäisin sen olevat erittäin kova toistin. Itseäni tuo ominaisuus vaivasi aina, vaikka oheiskalusto oli mielestäni tarpeeksi hyvä.
 
Mikäs on Revojen herkkyys? Taitaa olla reilusti alle 90dB ainakin passiiviversiolla? Itse lähtisin hakemaan tuolla budjetilla herkempää kaiutinta. Tämä voisi tuoda uutta lähestymistapaa musiikin kuunteluun.
 
AXA sanoi:
Tervehdys,

Olen kuunnellut otsikon kailottimia vuodesta 1997 eri laitteistokombinaatioilla ja tällä hetkellä niitä syöttää seuraava kombo: Audionet ART v2 + Technodec/-arm/DV20X-L/ Lehman Black cube SE + Audio Research LS17 + GAMUTD200mkIII, kaapelointi on laadukasta lähteille ja etusille on filtteri. Edellä mainituista Audionet vaihtuu Audio Research 5, 7 tai 8 tässä pikapuolin (tai mahdollisesti Audionet jää pyörittämään AR DAC 7 hoitaa D/A muunnon).

Nyt olen ajatellut tuota kailotin asiaa ja ongelmana on se, että in situ testit kotona olisi järjettömän työläitä, kun ei jaksa raahata edestakas isoja raskaita pönttöjä, eikä niitä täällä periferiassa ole edes kannettavaksi, niinpä ajattelin kysyä asiantuntevien kolleegoiden ajatuksia päivityksestä.

Kuuntelutila on puutalossa ja mitat noin 4,5m x 5,5m ja tila on "kuuntelijan takaa auki" muuhun tilaan ja ensimmäinen seinä tulee jossain 10m päässä.

Revoissa on miellyttänyt niiden ilmavuus, tarkkuus, napakat keskiäänet ja melko tiukka alapää (heh kuvailen edelleen ääniä) bassopäässä voisi tietysti mennä vähän alemmas, erityisesti sinfoniaorkesterin patarummut voisi jytistä hiukka mahtipontisemmin. Olen huomannut laitteistoa päivittäessäni, että ainakin revojen suhteen periaate "shit in shit out" toimii, eli laadun nosto laitepuolella on palkinnut aina erittäin positiivisesti ja kuvittelen, että cd-päivityksen jälkeen laitteiston pitäisi olla suht laadukas ja äänetoistoa parantaakseni kailottimet ovat seuraavat, vai onko?


Sitten se budjetti osasto, en tiedä se tarkemmin, mutta sen tulisi pysähtyä tuonne 8-10k€ nurkille, eli puhutaan kuitenkin merkittävästä investoinnista, mutta kuten näette tuosta 13 vuoden Revo erasta, niin en ole tuuliviiri näissä asioissa.

Arvostaisin kokemusperäisiä kommentteja ja näkemyksiä , koska osaan kyllä googlettaa eikä niistä juuri viisastu. Ne jotka tuntevat Revot todennäköisesti tietävät mitä haen.

Nöyrä kiitos jo etukäteen avustanne.
Olisi mukava kuulla tarkemmin, miksi revot pitää vaihtaa? Ehkäpä tuon vastauksen myötä vaihtoehdot seuraavista ehdoikkaista tai muutoksista tarkentuu... :)
 
komppaan moukkusta.

...Tosin kannattaa käydä kuuntelemassa paremman pään Acapellaa. Itselläni on edelleen(!) edukkaamman pään 5th Avenue II:t, ja olen vallan ihastunut niiden epäkaiutinmaiseen tapaan hengittää.

Kuulemma kaikille Acapelloille on tunnusomaista värittymätön ja hyvin elävä, mutta jäsentynyt ääni. Koska kaikki kuulemani Gradientit ovat olleet melko neutraaleja, mutta kenties kuitenkin vähän tylsiä, voisi Acapella tarjota laadukkaan jatkon.
 
Herkät laajakaistat (?) tai ympärisäteilevät edustaa kyllä niin eri äänentoistollista filosofiaa että oksat pois. Tosin jos muutosta haluaa, niin mikä jottei. Paatunut Gradientisti voi olla kummissaan.
 
^jos viittasit edelliseen postiini, jossa viittasin Acapellaan, niin eroja Gradientiin varmasti syntyy. Toisaalta molempia pidetään ääneltään neutraaleina toistimina.
 
Miten ois QUAD ESL-2905 ja laadukas subbari tai kaksi? Allekirjoittanut vakuuttui syksyn messujen soinnista niin paljon että sormi oli jo tilausnapilla Ebayssa kunnes tulin järkiini kun vanhassa kämpässä ei ollut dipolien vaatimaa tilaa. Nyt QUADit on harkinnassa uudemman kerranmuuton ja paremman kuuntelutilan myötä...
 
kre sanoi:
Kuulemma nämä uudemmat Revo-vuosikerrat soivat monella osa-alueella paremmin kuin vanhat.
Miten Revojen ikäluokat menevät; montako erilaista Revoa on liikenteessä? Mk merkintää en Gradientin sivuilta oikopäätä Revoille löydä, mutta varmaan jostain eri tyypit pystyy kuitenkin tunnistamaan?
 
jmanninen sanoi:
Miten Revojen ikäluokat menevät; montako erilaista Revoa on liikenteessä? Mk merkintää en Gradientin sivuilta oikopäätä Revoille löydä, mutta varmaan jostain eri tyypit pystyy kuitenkin tunnistamaan?


En nyt ole varma mutta uusimman version tunnistaa ainakin mitä siinä etulevyn "lapussa" lukee. Siis siellä kaiuttimen alareunassa. Muistaakseni uusimmassa versiossa lukee Gradient Revolution. On se perhana kun ei itse muista mitä siinä lukee vaikka tuollaiset omistaa :D:D
Näin kuitenkin mulle joskus sanottiin, että siitä tuon uusimman version tunnistaa näin ulkoisesti.
 
Revosta on kolme malliversiota, ykköstä tehtiin toukokuun loppuun 2002, kakkosta elokuun loppuun 2006 ja kolmosen valmistus on ainakin toistaiseksi loppu.
MK1 ja MK2 erottaa siitä kun kokeilee yläosan kankaan läpi monellako ruuvilla koksu on kiinni, uudemmassa mallissa 6 ruuvia ja vanhemmassa 4, MK3 on varustettu Gradient Revolution logolla ja tuotannon siirettyä Graditechiltä takaisin Gradientille keväällä 2007 on revolutionit saaneet uuden musta/hopea logon.
T:pasi
 
Back
Ylös