Mistä kokoonpanosta/artistista innostuit viimeksi laajasti?

  • Keskustelun aloittaja PJK
  • Aloituspäivämäärä
Viimeisin isompi innostus on ollut Arcade Fire. Musiikki iskee meikäläiseen elektron, indierokin ja maailmanmusiikin fuusiona ja live-esiintymiset ovat hienoja, iso bändi ja mahtavaa menoa. Livenä en ole heitä vielä nähnyt, mutta, jos ovat tännepäin tulossa uuden levyn tiimoilla, niin keikalle olisi tarkoitus mennä.
 
  • Tykkää
Reaktiot: PJK
Giya Kancheli (1935—2019) (suom. Gia Qantšeli) on herättänyt kiinnostukseni klassiseen musiikkiin pitkästä aikaa laajemmin vuosikausiin. Vähintään useita herran säveltämiä levyjä hankinnassa.

Georgiassa syntynyt Qantšeli on modernin klassisen edustaja, mutta aika skitsofreniseen tapaan. Musiikin merkityssisällöt vaikuttavat olevan jähmeän tyhjiä, mutta kuitenkin syvästi ristiriitaisia ja paikoin paisuteltuja sekä tuskan ja muun negatiivisen täyttämiä, josta puuttuu muotojähmeyden vuoksi kuitenkin sentimentalismi täysin. Näen sikäli selvähköä, ja itselleni positiivista, yhtymäkohtaa Black Metal -musiikkiin ja radikaalimpaan yhteiskuntafilosofiaan.

Käytännössä siis musiikki tuntuu koostuvan kylmästä näennäisharmoniasta, joka kuitenkin alati rikkoutuu enemmän tai vähemmän väkivaltaisesti. Tai vaihtoehtoisesti ja positiivisemmin sanoen pienuudesta, joka oikeasti on suurta, muttei sisäisesti riidatonta. Kuulija ei voi koskaan täysin tuudittautua eikä rauhoittua vähän kuten Mahlerilla, mutta tässä efekti on vielä paljon paljaampi ja shokeeraavampi.

Tässä yksi näyte teoksesta "Styx":
 
Viimeisin laajempi innostus koski japanilaista fuusiotrioa Fragile, jolta tuli hankittua koko discografia (pl. dvd:t, kun en niitä kuitenkaan katsele).

WP_20220526_15_07_20_Pro.jpg
 
Nocturnal Breedin koko tuotanto tuli hommattua viime vuonna eikä ole pettänyt. Aika hyviä levyjä kaikki.
 
Kraftwerk. En tiedä, mitä tapahtui. Kuuntelinhan minä sitä jo silloin 80-luvulla. Vähän. Ostin muutama kuukausi sitten kirppikseltä Computer World vinyylin lähes minttikuntoisena muutamalla kolikolla.
Mutta reilu viikko sitten viruin koronassa. Oli kerrankin aikaa kuunnella kun ei oikein muuhun pystynyt. Laitoin Kraftwerkin Tour de Francen soimaan…
Löysin itseni jostain oudosta paikasta. Se nerokkuus siinä DDR-henkisessä industriaalisessa retro/future-syntetisaattori-( nimenomaan syntetisaattori, ei syntikka)hypnoosissa kiskoi minut päiviäkestävään retkeen.
MIKSI INNOSTUN AINA BÄNDEISTÄ, JOITA EI ENÄÄ OLE?
Etsin tietoa tästä voimalaitoksesta. Tilasin levyjä (jotka vielä matkalla). Näin valon.
 
Kyllähän Kraftwerk keikkailee edelleen.
 
Minulle ns. kolahti aika kovaa amerikkalainen suhteellisen tuntemattomaksi jäänyt yhtye Lycia.

Bändin musiikki on aika persoonallista. Aika hidasta ja suht minimalistista goottirockia paikoin Tangerine Dreamia muistuttavin ambientvaikuttein ja sävelkuluin, ehkä vähän alternative rockia mukana ja electronicaa, ei mielestäni kuitenkaan aivan Dark Wavea vaan asteen "rokimpaa".

En äkkiä löytänyt mitään juttua tai mainintaa bändistä, niin korjaan asian, sen bändi on mielestäni ansainnut. Kuuntelin koko tuotannon läpi esikuunnellen itsenäiset studiopitkäsoitot. Yhteensä kuusi levyä piti ottaa hankintaan nyt alkuun. Alkupään ja loppupään levyt tekivät isoimman vaikutuksen.
 
amerikkalainen suhteellisen tuntemattomaksi jäänyt yhtye Lycia
Näköjään bändin koko Bandcampissa olevan tuotannon sai ostettua muutamalla eurolla
 
Näköjään bändin koko Bandcampissa olevan tuotannon sai ostettua muutamalla eurolla
Joo, halvallakin lähtee. Itse ostin vain yhden levyn tiedostomuodossa.
 
Uusin villitykseni on/oli japanilainen metallibändi Unlucky Morpheus. Aloitti Touhou-pelien coveroinnilla (sinfoninen metalli), mutta viime vuosina tehnyt omiakin biisejä. Musiikki on edennyt myös synkempään suuntaan, kevyesti black metalliakin, mutta sanoisin raskaimmillaan kuolonmetalliksi.

Piti käydä kaikki merkittävät levyt läpi mitä äkkiä löytyi ja viisi levyä päätyi hankintaan asti ainakin alkajaisiksi.

Naisvokalisti Tenge Fuyuki on enimmäkseen aivan loistava, mutta aivan hurjassa vedossa livelevyllä "Live 2017", samoin koko orkesteri ja yleisö hyvin mukana. Voittaa mielestäni monet metallivokalistit tällä levyllä, jonka saatavuus on kuitenkin valitettavasti hyvin rajallinen.

Ko. livellä on muutenkin maukasta crossoveria sinfonisesta metallista black metal -vaikutteisiin ja vähän industrialiakin. En muista kuulleeni parempaa metalliliveä näin esikuuntelun pohjalta. Kuolonmetallia sisältävät myöhemmät pitkäsoitot eivät mielestäni yllä tämän kruununjalokiven tasolle etenkin biisinkirjoittamisen osalta, vaikka kohtuuhyviä ovatkin.

Edit: piti ostaakin viisi levyä.
 
Viimeksi muokattu:
John Grant ja Pale Green Ghosts -albumi. Aiemmin en ollut koskaan kuullutkaan kyseisestä hepusta tai hänen aikaisemmista bändeistään. Jostain netin keskusteluista bongasin tuon Pale Green Ghosts -levyn ja siltähän löytyi muutama tosi päräyttävä biisi ja onhan se kokonaisuutenakin ihan ok ja monipuolinen. Grantilla on myös hyvä ja miellyttävä lauluääni. Tutustuin kaverin taustoihin enemmänkin ja aika mielenkiintoinen persoona hän tuntuu olevan ja hänelle on aina välillä sattunut ja tapahtunut, mitä hän tuo myös sanoituspuolella vahvasti esiin. Muut hänen sooloalbuminsa eivät tosin yltäneet omalle soittolistalle asti, kun tuollainen perinteisempi singer/songwriter -kama ei ole meikäläisen juttu, mutta Pale Green Ghosts riittää minulle aivan hyvin elektronisemmalla otteellaan.
 
Koekuuntelin Thin Lizzyn lähes koko päätuotannon. Useimmat pitkäsoitot, mutten mm. livejä, lyhyempiä, enkä uudempiakaan v. -83 jälkeisiä. Tämähän on oikein hienoa musiikkia. Jäänyt aiemmin aika vähiin.

Päätin näin aluksi ostaa 4 kpl äänitiedostoja. Hankkimani FLACceja olivat "Fighting", "Black Rose", "Renegade" sekä "Thunder and Lightning". Kaikki tuntuvat todella hienoilta levyiltä!

Maanmies Gary Moore on ottanut yhtyeeltä ideoita jonkin verran, itselleni jo häiritsevänkin paljon. Pidän TL:stä enemmän kuin Mooresta, vaikka Moore hieno kitara-artisti onkin.
 
Jukka Pojan jenkkarekka meininki ilahdutti niin, että ostin koko alkupuolen tuotannon, into lopahti näihin siideripissis juttuihin.. Juuso Keskitalon Ylösnousemus oli myös innoittava.
 
Nyt iski sitten Mylene Farmer, ranskalainen elektropopitar (vähän rockahtaa välillä, muttei hirveästi). Ranskassa aivan kulttistatus tietääkseni. Sain kauan sitten suosituksen perehtyä ja katsoinkin joskus silloin keikkaa youtubesta. Tänään sitten vain muistin että ai niin tuokin on.

No ei kun taas koekuuntelemaan kaikki isommat studiotyöt läpi, ainakin enimmiltä osin, ja ensiseulan läpi meni peräti 6 kpl pitkäsoittoja, otin kaikki Hi-res-formaattina (24bit ja orkkis joko BR tai LP), joka on eniten kyllä vähään aikaan.

Ei auta, sen verran taitavaa musiikkia on tehnyt ja myös yleisesti tasalaatuiset levyt. Hiukan synkkään taipuvaa dramaattista konevetoista maalailua.
 
Innostuin taannoin laajemmin C. P. E. (Carl Philipp Emmanuel) Bachin musiikista. Kyseessä J. S. Bachin poika. Viisi hankintaa tuli valittua kriittisesti. Sooloa ja trioa, yksi oratorio.

Aika omaperäinen tyyliltään, ei edusta niin akateemista "siistiä" klassista kuin Mozart tai Haydn, ei myöskään perinteistä barokkia tai romantiikan tyyliä, vaan rikkoo konventioita rohkeammin ja on mielestäni selvästi viihdyttävämpi juuri siksi. Barokkia, klassismia ja romantiikkaa kuin tehosekoittimen läpi ajettuna, postmodernistikin. Tulos on kuitenkin hienostunut ja taitava.

CPE oli kova nimi 1700-luvun jälkipuoliskolla, käytännössä kaikki suurimmat nimet arvostivat isosti, mutta jotenkin vaipui unohdukseen, tai ainakin aika vähälle, pitkäksi aikaa. Kaiketi romantiikka hukutti alleen. Levytyksiä on tullut lisää 2000-luvulla.

En ole näin paljon ostanut klassista yhdellä kertaa luultavasti yli vuosikymmeneen.
 
Simple Minds kiehtoo oudosti, etenkin 80-90-luvun meinkinki. Kyllähän niitä silloin tuoreeltaakin kuunneltua, muttei isommin.
Nyt korvamatona ollut Promised you a miracle. Kummallista.
 
Back
Ylös