Mistä hyvä-ääninen av-viritinvahvistin?

Kuuntelin eräässä hifiliikkeessä parin tunnin ajan 2-kanavahifivahvistimia (yhteensä 3 eri laitetta) sekä Yamaha RX-V3800 kotiteatterivahvistinta 2-kanavaisena.
Kaiuttimet ja CD-soitin olivat koko ajan samat. Musiikki pyrittiin säätämään samalle volyymitasolle eri vahvistimilla. Samoin neljä eri musiikkinäytettäå kuunneltiin kullakin eri vahvistimella.

Minusta vahvistimien äänelliset erot olivat hyvin pieniä (kuten olen kirjoittanut aiemminkin). Yamaha RX-V3800 soi keskimäärin samalla tavalla kuin n. 1500 euron hintainen laadukas 2-kanavainen hifivahvistin. Yamaha soi jokaisella musiikkinäytteellä hieman paremmin kuin halpa alle 500 euron 2-kanavainen hifivahvistin. Sen sijaan noin 3500 euroisella 2-kanavaisella hifivahvistimella äänenlaatu oli hieman parempi kuin Yamahalla, ei kuitenkaan pääsääntöisesti, riippuen musiikkinäytteestä tai musiikki-instrumeteistä, jotka kulloinkin soivat.

Ainakaan tämän perusteella en aio uusia kotiteatterivahvistintani (Yamaha RX-V1000), koska se kotikuuntelussani soi ihan samoin kuin tuo Yamaha RX-V3800.
En usko, että mikään muukaan enintään 2000 euroin hintainen kotiteatterivahvistin olisi ääneltään korvin kuultavasti Yamahaa parempi.

Omassa kuunteluhuoneessani sain ratkaisevasti parannettua äänentoistoa niin 2-kanavaisena kuin 5.1 Dolby Digitalina kahdella tavoin:

1. Olohuonemme, joka toimii kuunteluhuoneena ja "kotiteatterina", akustoitiin aidoilla akustointilevyillä melkoisen perusteellisesti useita vuosia sitten. Tästä seurasi radikaali parannus sekä äänentoistolaitteiden äänelle että tavalliselle puheäänelle sekä mm. pianon äänelle, joka meillä on olohuoneessamme.

2. Viime vuoden lopulla luovuin vanhoista BBX1000- pääkaiuttimista. Tilalle valitsin perusteellisten kotikuuntelutestien (useita eri laatukaiutinmerkkejä ja laatusubbarimerkkejä) ja eri lehtien testien perusteella pääkaiuttimiski Audio Physicsin Tempo 6:t ja subwooferiksi Velodynen DD-15. Tästä seurasi toinen, todella merkittävä äänenlaadun parannus joka alueella, vaikka av-vahvistimena oli koko ajan sama Yamaha RX-V1000, joka on meillä nytkin ja pysyykin.

Eli kaiuttimet ja huoneakustiikka vaikuttavat ratkaisevasti enemmän äänenlaatuun kuin elektroniikka.
 
eesau sanoi:
Eli kaiuttimet ja huoneakustiikka vaikuttavat ratkaisevasti enemmän äänenlaatuun kuin elektroniikka.

Tätä source first-myytinmurron ilosanomaa on kiva lukea jonkun toisenkin kuin itsensä kirjoittamana 8) Tervetuloa Esa puukorvaosastomme herraseuraan ;)
 
No kyllä alle tonnin hintaluokan vahvistimissa on jo helvetin suuria eroja. Onnellisia on tietysti ne jotka ei niitä kuule. Sitten kai se on sama minkä laittaa :-\...
 
Oleellisinta lienee kuitenkins se, että av-vahvistimella pääsee periaatteessa yhtähyvään lopputulokseen, kuin erillisellä integroidulla.Esim oma Denon avr-2808 lienee jo sen verran laadukas peli, että en lähtisi enää uudella vahvistimella hakemaan ääneen parannusta, vaan kaiuttimilla, akustiikalla ja sillä tärkeimmällä, eli lähdemateriaalilla.
Eriasia on sitten nämä parin sadan av-härpäkkeet, joissa kyllä huomaa jo selviä äänellisiä puutteita.
 
AV-vahvistin on aina vain AV-vahvistin. Eipä se Denon AVR-3808 -mallikaan ollut niin kovin kummoinen ääneltään. Maksaa kuitenkin >1800e
 
Mikä siinä muuten on niin vaikeaa tehdä av-vahvistinta joka vastaisi äänenlaadultaan laadukasta integroitua? ???
Av-vahvistimissa taitaa myyntivalteina toimia uudet ominaisuudet ja liitännät tms.

Mites esim. N tai L merkin av-koneet, onko joku päässyt kuuntelemaan kunnolla?
Ovat hinnaltaan taas aivan eri luokassa.
 
Janste sanoi:

Sitä minäkin ihmettelen.

Mitä nuo N ja L merkit ovat?

Noilla uusilla liitännöillä en tee yhtään mitään enkä edes yli viiden menevällä kanavamäärällä. Audiopuolellakin riittää optiset perusliitännät.
 
Kuunteleppa huviksesi integroituja merkeiltä Naim, Linn ja Exposure. Kaksi ensimmäistä tekee myös hintavahkoja monikanavalaitteita. Jos et huomaa eroa monikanavahärpättimiin niin silloin olet siinä samassa onnellisessa tilanteessa kuin Sepikin ja saattaa rahaakin samalla säästyä ;).
 
Kaiuttimilla saadaan jokaisessa tapauksessa kuitenkin huomattavampia eroja.Miksi siis sijoittaa tonneja uuteen vahvistimeen, kun ne voi laittaa niihin kaiuttimiin.1000€ av-kone täyttää siltä osaltaan laadun.Äänenlaatu saadaan aikaa kaiuttimilla, akustiikalla ja äänitteillä.Loput on hifistelyä.
 
spour sanoi:

Siksi koska toiset on erilaisia. Aiheesta on ollut noin n+1 keskusteluyritystä.
 
Janste sanoi:
Siksi koska toiset on erilaisia. Aiheesta on ollut noin n+1 keskusteluyritystä.

Eihän tästä asiasta tarvitse keskustella koska meillä on Spourin kaltaisia neropatteja jotka tietävät "Totuuden"... :-\
 
Neropatti en todellakaan ole, mutta koitan viestittää aloittelijoille, että siihen stereovahvistimeen on turha sijoittaa esim 1000€ jos kaiuttimet ovat jotkin perus keskitason ämyrit.Todellakin ennempää tuo tonni niihin kaiuttimiin ja sitten halvempi vahvistin.En väitä, etteikö vahvistimilla olisi eroa äänessä.Ne erot ovat vaan niin paljon pienempiä, kuin esim kaiuttimien.
 
Kuuntelin eräässä hifiliikkeessä parin tunnin ajan 2-kanavahifivahvistimia (yhteensä 3 eri laitetta) sekä Yamaha RX-V3800 kotiteatterivahvistinta 2-kanavaisena.
Kaiuttimet ja CD-soitin olivat koko ajan samat. Musiikki pyrittiin säätämään samalle volyymitasolle eri vahvistimilla. Samoin neljä eri musiikkinäytettäå kuunneltiin kullakin eri vahvistimella.

Minkähän merkkisiä laitteita mahdoit kuunnella ja missä liikkeessä?
 
isojussi sanoi:
Kuunteleppa huviksesi integroituja merkeiltä Naim, Linn ja Exposure. Kaksi ensimmäistä tekee myös hintavahkoja monikanavalaitteita. Jos et huomaa eroa monikanavahärpättimiin niin silloin olet siinä samassa onnellisessa tilanteessa kuin Sepikin ja saattaa rahaakin samalla säästyä ;).
Tuli tässä jokin aika sitten maailmalla käydessä ihmeteltyä monikavavahärpättimiä, jotka pesevät suuren osan stereoroinaa. Ohittaisivat välittömästi nuo tasamaamerkit omissa valinnoissani.

Kyseessähän oli luonnollisesti tuollaisista purkeista koostuva paketti:
mx136-front-processorhometheater-l_rdax_782x400.jpg

mc207-front_poweramps-l_rdax_782x400.jpg

Hinta vaan on mokoma hiukkasen kova... :-\

t. jjahifi
 
Jarppa sanoi:
Minkähän merkkisiä laitteita mahdoit kuunnella ja missä liikkeessä?
Kuuntelussa olivat Densen 150 (noin 3500 euroa), Densen 110 (noin 1500 euroa), Cambridge Audio xyz (alle 500 euroa) ja mainittu Yamaha RX-V3800 (noin 1600 euroa).
 
Jos kovanluokan AV-etusia/-vahvistimia miettii niin N:n (Naim) ja L:n (Linn) lisäksi on aakkosissa myös M (Meridian) kirjain.
 
eesau sanoi:
Olen muuten edelleen sitä mieltä, että hyvin suunniteltujen vahvistimien äänenlaadussa ei ole merkitseviä eroja. Tekemäni vahvarivertailukin tukee tätä.

spour sanoi:
Oleellisinta lienee kuitenkins se, että av-vahvistimella pääsee periaatteessa yhtähyvään lopputulokseen, kuin erillisellä integroidulla.

spour sanoi:
Miksi siis sijoittaa tonneja uuteen vahvistimeen, kun ne voi laittaa niihin kaiuttimiin.1000€ av-kone täyttää siltä osaltaan laadun.....Loput on hifistelyä.

Huvittuneena olen seurannut näitä turhnapäiväisiä keskusteluja/väittelyitä aiheesta: onko vahvistimissa eroja,

On ja ei ;)

-Jos käytetään lähteenä DVD-soitinta tai jotain "riittävän hyvää perus-cd:tä" ja sen suoltamaa fm-radioa/heikkoa mp3-tasoa vastaavaa moskaa "musiikkina" jolla yritetään vertailla vahvistimia niin ei ole eroja ei...ja jos onkin, erot ovat häviävän pieniä. Paskaa kun on paha parantaa enää signaalitien puolivälissä.

-Jos vertailu tehdään oikein ja tavalla jossa eroja voi edes huomata eli otetaan erittäin kovatasoinen lähde ja myöskin kovatasoiset kaikattimet loppupäähän ja aletaan sitten vertailemaan niin erot voivat olla jopa hirvittäviä vahvistimien välillä ja sen jälkeen "riittävän hyvät" AV-vehkeet osoittautuvatkin ei-ehkä-niin-hyviksi, valitettavasti.

Onhan noita aikuisten oikeasti hyviä AV-vehkeitä L, M ja N-alkuisten lisäksi vielä muitakin, alkaen A:sta.
 
Back
Ylös