Minne seuraavaksi, onko ehdotuksia ?

Mitro’s Sound Factor

Yhteistyökumppani
Liittynyt
24.9.2007
Viestejä
2 901
Kaupunki
Helsinki
Käväisimme Parkanossa harrastajavoimin kuuntelemassa erään pitkän linjan musiikinkuuntelijan, sanoisinko melko järeää sekä erittäin yleispätevää kattausta. Hän oli rakentanut erittäin kauniin talon ja tehnyt sinne äänieristetyn kuunteluhuoneen, unohtamatta videoproijua ja laadukasta kangasta. Huoneen basson vaimennus oli vielä vailla viimeistä silausta, mutta kaikille kävijöistä tuli olo että sinne on mentävä uudelleen ja pian.

Ennen kun varaamme uuden ajan Parkanoon, voitaisiin koota pieni ryhmä kiinnostuneita, kenties uteliaitakin harrastajia visiteeraamaan erään toisen harrastajan luokse, kuulostelemaan niinikään tinkimätöntä laitteistoa. Siellä ei ole ainuttakaan tuotetta minun/meidän valikoimasta, mutta luulisin soundien silti olevan melko vaikuttavat. : )

Ajankohta pitää kohteen kanssa tietysti sopia ajoissa, mutta lauantait klo. 15.00 jälkeen sopivat ainakin minulle. (Kirjallinen anomus perheelle pitää jättää, luonnollisesti, joskus jo ke-to vaiheilla...)

Kevään aikana Suomessa koittaa myös tilaisuus kuulla Ayren MX-R -monopäätteitä, erinomaisen samaa merkkiä olevan etusen kera, joten saattaa olla että näitä järeiden kaiuttimien omistajiakin kiinnostaisi vastavuoroisesti ottaa niistä vaikutelmat omassa systeemissä.

Kieltämättä vannoutunutta triodi-miestä (kuka, minäkö muka? ) alkaa myös oikea Full Range High Fidelity kiinnostamaan aina kun kuulee oikeasti hyvin toteutettua kokoäänialueen systeemiä. Siihen tietty palaa rahaa enemmän, mutta niinhän sitä sanotaan että "köyhän ei kannata ostaa halpista". : ) !!

Retkille osallistumisesta kiinnostuneet voivat latoa viestejä tänne tai laittaa privaa jos siltä tuntuu.
 
Vs: Lauantai-iltapäivien yleissivistävät kuunteluretket lähiseuduille ?

Pipopää ilmottautuu ;) Näin kuvia viime reissusta ja kyllä harmitti kun en lähtenyt mukaan.
 
Vs: Lauantai-iltapäivien yleissivistävät kuunteluretket lähiseuduille ?

Toistamiseen olen mukana jos vain huolitaaan. Toki olen sen verran joviaali, että luovutan paikkani jos uusia kävijöitä tulee tungokseen asti.
 
Vs: Lauantai-iltapäivien yleissivistävät kuunteluretket lähiseuduille ?

Täällä olisi kanssa yksi kiinnostunut lisää.
 
Vs: Lauantai-iltapäivien yleissivistävät kuunteluretket lähiseuduille ?

Hienoa !

Yritetäänkö järkätä 23.2. sessiot ? En kerro tarkemmin näin julkisesti kohteesta, ettei tule liikaa porukkaa. : )
Escorttiin mahtuu siis enää yksi, muut voivat tulla toisella kulkuneuvolla jos kiinnostaa.
 
Vs: Lauantai-iltapäivien yleissivistävät kuunteluretket lähiseuduille ?

Täytyy kyllä perua sittenkin oma tuleminen, koska seuraavalla viikolla kolme tenttiä... :(
 
Vs: Lauantai-iltapäivien yleissivistävät kuunteluretket lähiseuduille ?

Moro,

homma meni nyt niin, että tämän viikon lauantai ei sopinutkaan.

Ensi viikolla ovat hiihtolomalla, joten sain matkakohteen kanssa sovittua ajaksi torstai-ehtoon (28.2.) alkaen klo.18.30.

Lähtö tapahtuu minun osaltani tästä Näsilinnankadulta klo.18.00, mukaan mahtuu minun lisäkseni neljä.

Alspen Raumalta asti tulossa oleva kaveri ei nyt sitten päässyt kuulemaan, mutta saatte lohdutukseksi viikonloppulainaan jotain mielenkiintoista.
 
Vs: Lauantai-iltapäivien yleissivistävät kuunteluretket lähiseuduille ?

Highend Studio T:re sanoi:
Alspen Raumalta asti tulossa oleva kaveri ei nyt sitten päässyt kuulemaan, mutta saatte lohdutukseksi viikonloppulainaan jotain mielenkiintoista.

Mahtavaa. Me otetaan vaikka Oceliat! :D No joo ei...

Itsellä on tuo 28.2. hieman auki, jos ehdin Tsadista klo 18 mennessä niin olen mukana (jos autossa on tilaa).
 
Vs: Lauantai-iltapäivien yleissivistävät kuunteluretket lähiseuduille ?

Alspen äiteenpoika, siinä on 2kpl (kaksi) ll:ää: O-c-e-l-l-i-a : )
 
Vs: Lauantai-iltapäivien yleissivistävät kuunteluretket lähiseuduille ?

Täytyy katsoa sitä torstaita, jos saadaan asunto maanantaina, niin voi olla että remppa hommat kutsuu. Mulle tosin kelpaa OceLLiat kotia testiin ;)
 
Vs: Lauantai-iltapäivien yleissivistävät kuunteluretket lähiseuduille ?

Moi,

Vieläkö mahtuu remmiin? Voisin tulla suoraan vierailukohteeseen Lahden suunnalta.
 
Vs: Lauantai-iltapäivien yleissivistävät kuunteluretket lähiseuduille ?

Moro,

laitoin sulle sähköpostia, kun en voi mainostaa kohdetta ettei tule liikaa porukkaa samalla kertaa... : )
 
Vs: Huomenna 28.2. retki Kangasalalle, lähtö putiikilta klo.18.00.

Onko mukaan lähdössä siis Alspe, Kuikas...eikä muita ?
Tuleeko Wäiski suoraan omalla ?
Kuka on kuskina T:re-K:ala ?
Meikäläinenkö taas vai ?
...Ainakin menomatkalla. : )
 
Vs: Huomenna 28.2. retki Kangasalalle, lähtö putiikilta klo.18.00.

Saavun suoraan kotkanpesään omalla kyydillä.
 
Vs: Huomenna 28.2. retki Kangasalalle, lähtö putiikilta klo.18.00.

Highend Studio T:re sanoi:
Onko mukaan lähdössä siis Alspe, Kuikas...eikä muita ?
Tuleeko Wäiski suoraan omalla ?
Kuka on kuskina T:re-K:ala ?
Meikäläinenkö taas vai ?
...Ainakin menomatkalla. : )

aslpella on työreissu Hesassa. En on varma olenko vielä klo 18 Tampereella. Luultavasti en ehdi ???
 
Vs: Tänään 28.2. retki Kangasalalle, lähtö putiikilta klo.18.00.

Hehee.

Jos Kiukakaksesta ei kuulu, näyttää siis siltä että menen yksin.
(Waiski kun tulee toisesta suunnasta.)

Aktiivista HH-toimintaa...

En kuitenkaan paru retkeä kun vaimoltakin sain oikein luvan. : )
 
Vs: Tänään 28.2. retki Kangasalalle, lähtö putiikilta klo.18.00.

Otetaan sen verran takaisin, että olen tulossa jos vaan ehdin. Ei pitäis mennä yli 18-19 Tampereella olo joten voin tulla oikeanpuolimmainen poljin pohjassa perästä. Tai sitten Juna-asemalta jos oon siinä just klo 18? ;)
 
Vs: Tänään 28.2. retki Kangasalalle, lähtö putiikilta klo.18.00.

Argh. Mä saattaisin ehtiä jos ehdin junaan, joka on klo 18 Trella. Onko ihan mahdoton ajatus, että joku poimisi minut rautatieasemalta? Yritän pistää viestiä tänne ennen lähtöä, että ehdinkö junaan... mulla on ainakin Alspen numero niin voin soitella sille.
 
Tampereella / Tampereen lähiseuduilla asuvien äänitteiden kuuntelijoiden...

Tampereella / Tampereen lähiseuduilla asuvien äänitteiden kuuntelijoiden tapaamiset.

Seuraavaksi voitaisiin matkata Tampellan Espalle kuuntelemaan Jukka Simulan settiä.
Halukkaita ?
 
Vs: Tampereella / Tampereen lähiseuduilla asuvien äänitteiden kuuntelijoiden...

Highend Studio T:re sanoi:
Seuraavaksi voitaisiin matkata Tampellan Espalle kuuntelemaan Jukka Simulan settiä.
Halukkaita ?

Sitä porukalla käytiinkin puolitoista vuotta sitten kuulemassa. Mikä ettei, saattaisin tulla mukaan nytkin.

Juhani
 
Back
Ylös