Minne ne merkittävät erot hupenevat?

  • Keskustelun aloittaja PPU
  • Aloituspäivämäärä
Janne sanoi:
Mutta jos ei korviaan usko niin mitä sitten. Kunhan tosiaan voi testata tutussa ympäristössä ja tutuilla levyillä. Itse uskon että erot on helpoin havaita nimenomaan lyhyillä vertailuilla ja lyhyillä pätkillä tutusta kohtaa kappaleita. Tähänkin on tietenkin muitakin koulukuntia. Pitkä rento kuuntelu on varmaan laitteen kokonaistoimivuuden kannalta paras tapa, kun pystyy testauksen järjestämään useammalle päivälle.

Kyllä minustakin tuota omaa ajukoppaa on lopulta uskominen. Ellei sitten halua olla pelkästään auktoriteettien perässähiihtelijä, mikä voi toki myös olla ihan kivaa ja turvallista.
Omahkohtaisesti en vain voi millään ihan varauksettomasti uskoa niihin ensivaikutelmiin, pikatesteihin tms. Kyllä tämä nyt on jo riittävän selvästi nähty. Pitkällinen tutustuminen näyttää olevan minulle se oikea tapa. Hyvät asiat kyllä pysyy ja paranoo. Sekin on nähty ja kuultu :D

Kiva muutenkin havaita että yllättävän samanoloista fiilistä asiasta muillakin. Ollaan vissiin samassa veneessä. :)
 
Näin se tuntuu olevan eli samanlaisia kokemuksia kaikille asiaa enemmän ajatelleilla.

Itsekin toisaalta uskon ensivaikutelmiin vaihdon jälkeen, mutta nopeista pikatesteistä en ole koskaan saanut kovin paljoa irti, mukana tuntuu olevan aina niin paljon epävarmuutta ja säätämistä -> rauhallisen ja pidemmän kuuntelun jälkeen sen tietää mikä on fiilis. Onneksi on myös moni laite tullut koekuuntelusta palautettua niin tietää ettei ihan päin prinkkalaa olla menossa.. ;)
 
Tuo laitteiden vertailu on kyllä itse vihtahousun keksintö >:D
Musiikin kuuntelusta menee tyystin ilo. Alkaa olla laitimmaisia kertoja kun mitään vertailen.
Tästä edespäin luotan siihen psykiatriseen ensivaikutelmaan ja sillä siisti.
Benchmarkkikin heikkeni piirun tai pari vissiin pysyvästi tuon vertailun jälkeen. Ei siihen ainakaan toistaiseksi sitä alkupäivien hohtoa ole ilmaantunut :mad:

Imeeköhän nuo laitteet tuosta vertailutapahtumasta jotain pysyvää negatiiviista energiaa itseensä..
 
Pasi P sanoi:
Imeeköhän nuo laitteet tuosta vertailutapahtumasta jotain pysyvää negatiiviista energiaa itseensä..

No tuohan on aivan selvä. Mietipä Pasi hiukan. Kuvittelet, että kotonasi on kaikki hyvin. Yhtäkkiä vaimo pelmahtaa paikalle uusi, pari vuosimallia nuorempi kaveri kainalossaan ja ilmoittaa, että nyt alkoikin vertailutestit. No, tämä uusi oli kuvitellut pääsevänsä heti talon herraksi. Ei hänkään mihinkään vertailuun halua alistua. Siinä saattaisi hiukan olla Puskalan taloossa negatiivista energiaa ilmoilla, kun äijät suonet pullottaen pöydän ylitte toisiaan tuijottaisivat.

High endin henki on herkkä kaveri. Ei sitä pidä mennä suotta härnäilemään. Tuloo ikävyyksiä. Koettu on.

terveisin TapsaS
 
Niin, kun on johokin tottunut ja homma pelaa ja musaa kuunnellaan, muutos systeemissä vie iloa ja nautintoa, näin se on. Kyllä moni pitkään hifipolkuja tallanut muistelee sitä ENSIMMÄISTÄ SETTIÄ joka vei mukanaan. Nautinto oli suuri. Mutta sitten tapahtui jotakin: laitepäivitys. Entiseen tunnelmaan olikin vaikea päästä. Täytyy tehdä uusi päivitys jne. Mutta laitteittein vaihtumisen myötä totutaan pikku hiljaa parempaan ääneen ihan vavihkaa. Paluuta vanhaan ei yksinkertaisesti enää ole.
 
Oikein hyvä vertaus Tapsa !
(toivottavasti ei kuitenkaan osuva..)
Tuossa tilanteessa kyllä toivoisi hartaasti sokkotestiä ennen ensivaikutelmien ottamista. Avoimessa vertailussa tuskin olisi mitään mahdollisuuksia. :D
 
Itse en vaihtele koskaan laitteita 'lennossa' ja luotan omaan arvostelukykyynikin ainoastaan silloin, kun kuuntelen hyvin levänneenä ja rentoutuneena hämärässä tai pimeässä huoneessa. Omalla kohdallani kaikki näkyvä häiritsee musiikin kuulemista. Musiikki kuulostaa 'hiljaisemmalta' pimeässä huoneessa. Viikon kuluttua viikonloppuna taas moni toteaa kuulleensa hyvää ääntä, mutta kuka voi käsi sydämellä sanoa saavansa luotettavan kuuntelukokemuksen ympäristössä, jossa stressikäyrä ja taustamelu on tapissa :(

Kaikkein paras kokemus minulla oli, kun kuuntelin Accuphasen cd-soitin/vahvistin-yhdistelmää yöllä pimeässä ja äänettömässä huoneessa maaseudulla. Stop-tilassa hiljaisuus koski melkein korviin. Aivan uskomaton tunne äänen täyttäessä tilan, jota ei näe ympärillään. Tätä tarkoitan rentoutuneella tilalla. Accuphasen laitteet ovat muutenkin näennäisestä monimutkaisuudestaan huolimatta todella yksityiskohdat paljastavia. Ehkä Japanissa osataan hommat?
 
Minne ne merkittävät erot hupenevat?

Hyvä kysymys. Minäkin haluaisin tuon tietää. Taitaa vain tämä kysymys kuulua siihen samaan joukkoon, jossa on myös se klassinen "mikä on elämän tarkoitus?".

Ja kun tarkemmin ajattelee, niin ehkä - siis ehkä - en haluakaan tietää vastausta kumpaankaan kysymykseen. Joskus matka on tärkeämpi kuin päämäärä. Matkalla on hauska olla, mutta perille tullessa tulee se tyhjä olo. Tässäkö se olikin?
 
Eihän ne mihinkään hupene kun ei niitä ole ollutkaan, ainakaan niin paljon kun ensituntumalta kuulosti.
 
tarmo ojanen sanoi:
Eihän ne mihinkään hupene kun ei niitä ole ollutkaan, ainakaan niin paljon kun ensituntumalta kuulosti.

Joskus (usein?) voinee käydä juuri näin. Taas näin viikonlopun tullessa, rennossa mielentilassa, tuntuu että ensituntuma oli ehkä sittenkin aika oikea 8)

Btw,
Olen kuullut joidenkin kertovan että "sisäänajon" jälkeen ääni paranee vaikka aluksi kuulostaisi jopa huonolta. Tällainen ilmiö on tyystin itseltä kokematta. Olen kyllä tavannut härpättimen joka on ollut heti aluksikin loistava ja on siitä ajan kuluessa vain jatkuvasti parantanut juoksuaan, mutta onko sellaisia himmeleitä porukka kuinka yleisesti tavannut jotka aluksi kuulostavat melkein huonoilta ja ajan saatossa muuttuvat hienoiksi ???
 
silmaauki sanoi:
Minne ne merkittävät erot hupenevat?
"mikä on elämän tarkoitus?".

Ja kun tarkemmin ajattelee, niin ehkä - siis ehkä - en haluakaan tietää vastausta kumpaankaan kysymykseen. Joskus matka on tärkeämpi kuin päämäärä. Matkalla on hauska olla, mutta perille tullessa tulee se tyhjä olo. Tässäkö se olikin?


Elämän tarkoitus on elää!
Jos "perillä" ollessasi sinulla on tyhjä olo, et tietenkään todellisuudessa ole_perillä_.

:D
 
Pasi P sanoi:
... mutta onko sellaisia himmeleitä porukka kuinka yleisesti tavannut jotka aluksi kuulostavat melkein huonoilta ja ajan saatossa muuttuvat hienoiksi ???
No ainakin semmoisia härpättimiä on ollut, jotka eivät aluksi ole erottuneet lainkaan massasta. Sitten yht'äkkiä on se 'verho' vedetty edestä.

Elämän tarkoitus on elää!
Jos "perillä" ollessasi sinulla on tyhjä olo, et tietenkään todellisuudessa ole_perillä_.
No tätähän minä tarkoitin. Kuka haluaa loppujen lopuksi päästä "perille"?
 
äänirasiat ovat ainakin sellaisia joiden ääni paranee sisäänajon jälkeen. mahtaa sama koskea muitakin laitteita, joissa on liikkuvia osia, kuten kaiuttimet.
 
tutkija sanoi:
äänirasiat ovat ainakin sellaisia joiden ääni paranee sisäänajon jälkeen. mahtaa sama koskea muitakin laitteita, joissa on liikkuvia osia, kuten kaiuttimet.
Pätee ainakin paneeleihin.Me saatiin soitella MG Kaksikymppisiä "sisään" yli 100 tuntia.Moni sanoi,että korvat ne vain...Mutta käyttöohjeiden mukanakin tuli varoituslappu koskien puutteelista kokonaisääntä ensialkuun.Ei täyttä bassoa,ei kirkkainta diskantin helähdystä moniin päiviin.Kärsivällisyyttä näiden soittelu vaati.
Setin kokonaisääneen vaikuttaa se,onko joukossa jokin "oirehtija",joka pilaa noiden erojen kuulemisen.Se sopimaton voi olla mielestäni mikä vain.Ääni ei kulje riittävän erottelevana kuulijan korviin tuomaan eroja esiin komponenttien välillä.
 
Vai ...tana sata tuntia! Siinä varotuslapussa joka muuten oli punainen ???, luki että vähintään se sata.
Mut rkle puol vuotta ja varmana soitettiin asenteella muutakin ku George Dukea. Oliskohan se ollu nopeempaa jos vain Duke olis pyöriny :p?
Mutta ero ennen ja jälkeen oli merkittävä.

Jaa, otsikon ulkopuolelta, vai...? 8)
 
Ei ne erot mihinkään hupene. Kyllä ne siellä edelleenkin ovat. Kun kokemus kasvaa, tietämys pienenee..no, alkuperäiseen sen verran vielä, että hupeneehan ne jos ei niitä ensialkuunkaan ollut. Tää on kivaa, kun tosiaan huomaa tietävänsä yhä vähemmän audiosta vaikka teoriassa pitäisi tietää enemmän.

jouni
 
Back
Ylös