Kuutiossa eniten tilavuutta lyhimpiä seinien välisiä mittoja ajatellen, jolloin resonanssit saa mahdollisimman korkealle taajuudelle ja mahdollisesti päästökaistan ulkopuolelle. Sopii hienosti esim subbarille tai ylipäätään bassolle mikä aiotaan jakaa seuraavalle elementille ennen resonanssien heräämistä. Tolpassa on yksi pitkä mitta ja siihen syntyy resonanssi siten hyvin matalalla taajuudella, jonka aallonpituus on kaksi kertaa sisämitta, ja yleensä elementtikin vielä tolpan nokassa kiihottamassa resonanssia joten olettaisin että jos tolppa täytyy tehdä niin kannattaa hetki rapsutella päätä saisiko pituutta ja resonanssia käytettyä hyväksi, tai jos ei saa niin mites sen saa ehkäistyä tai vaimennettua niin ettei tule ongelmia. Protoilu ja pohdinta se on koko harrastuksen mukavin vaihe
Pyöristyksistä, VituixCADin diffraction toolilla saa näitä ihmeteltyä helposti. Hetken kun pyörittelee ihan vaan ideaalisella säteilijällä ja erikokoisilla etulevyillä pyöristyksillä ja ilman niin tullaan seuraavanlaiseen johtopäätökseen: Pyöristyksen säteen pitää olla suurinpiirtein aallonpituuden neljännes jotta siitä on varsinaista hyötyä, eli jos on 2cm pyöristys reunassa niin siitä on jotain iloa 8cm aallonpituudella ja siitä lyhemmillä, eli suurinpiirtein >4kHz. Lisäksi sieltä saa huomion että laiskan kannattaa tehdä mahdollisimman kapea kotelo, nimittäin pyöristyksen pitää alkaa heti elementin vierestä jotta siitä on maksimaalinen hyöty ja jos ei ole tilaa pyöristykselle niin ei sitä tarvise tehdäkään
Etulevyä isommat aallonpituudet nimittäin taipuu nätisti kotelon taakse aiheuttamatta sen enempää ongelmia etuvasteeseen, ja korkeat taajuudet puolestaan keilaa elementistä. Ainoastaan noin kotelonkokoinen (levyinen) aallonpituus diffraktoi etulevyn reunasta vääjäämättä, joka aiheuttaa patin etu- ja taka vasteeseen ja pientä vaimentumaa sivuvasteeseen mutta eipä paljoa muuta. Patin saa pois vasta kun kotelon muoto lähenee palloa, eli jos 10cm laipalla oleva diskantti niin pyöristystä tarvitaan ainakin 5cm että alkaa muistuttaa "palloa" ja kas kummaa patti alkaa hävitä.
Tästä saa helpon peukalosäännön, jos etulevyn reunan aiheuttama diffraktio huolettaa: minimoi tasainen etulevyn pinta-ala, eli aloita pyöristykset / viisteet niin läheltä elementtiä kun käytännöllistä. Kapea kotelo = heti elementin reunasta alkava pyöristys on vähätöinen, leveä kotelo = pyöristys on suuritöinen
Ongelmahan on lähinnä siinä että meillä on eri kokoisia elementtejä samassa etulevyssä, siksi viisteet on näppärät, tai elementit eri etulevyihin. Tai jättää etulevyt kokonaan laittamatta ja jakelee kaistan tarpeeksi monelle elementille. Diskantin saa bassoelementin kokoiseksi suuntaimen/torven avulla.
Ylipäätään kantsii aina ajatella aallonpituutta kun pohtii kotelon mittoja tai pyöristyksiä tai elementtien kokoja tai vaimennusaineen määrää tai mitä tahansa kaiuttimiin liittyvää, nimittäin matalilla taajuuksilla ongelmat on erit kuin korkeilla pelkästään aallonpituudesta johtuen. Eikä unohdeta keskialuetta, johon kaikki ongelmat kasautuu koska se sattuu olemaan siirtymävaihe matalista korkeisiin, ja kaikki saatavilla olevien elementtien säteet, käytännöllisen kokoiset kotelot ja etulevyt kaikki sattuu 1kHz ympäristöön oktaavi sinne tänne. 1kHz on noin 34cm pitkä. Käytännössä kaikki ongelmat mitä kaiutinprojektissa tulee vastaan kasautuu tähän, esim aiemmin mainittu diffraktiosta johtuva patti, tai minkä tahansa bassoksi luokiteltavan elementin kartioresonanssi tai koteloiden resonanssit, refleksiputken resonansit jne.