Minkä Hifi-laitteen ostit viimeksi?

Ovat Suomen Espoosta hankitut.
Oli pakko hankkia klassikot kun kerran oli tarjolla.
Ettei mene tärviölle.
Aina olen ollut kiinnostunut.
 
Soivat kuulemma hyvin edellisen omistajan mukaan.Tuotu Suomeen 80- luvun puolivälissä.
Sain elementit kimppaan korvaavina mutta onhan nuo Briksit projekti.
 
Viimeksi muokattu:
Pitäisi olla banaanit- xlr johdot piuhoina.Toistaiseksi mykkinä ovat.
 
Tuli tarve laadukkaalle mutta kohtuuhintaiselle virtapiuhalle, ja kuinka ollakaan, naapurikylän kaverille tuli sopivasti myyntiin spekseihin sopiva Cabledyne Silver Reference -kaapeli. Nimimerkki juko kävi äsken minulle piuhan henkilökohtaisesti tuomassa. Otettiin samalla maistiaiset meikäläisen setistäkin. Oli kiva tutustua uuteen lähialueen harrastajaan.

Nyt ei puutu enää kuin vahvistin mihin piuhan voisi liittää ☺ Marraskuussa on vahvistin tilattu. Toiveissa on, että lähiaikoina se olisi täällä. Hyvällä tuurilla jo ensi viikolla, mutta saa nyt sitten nähdä.
 
Tuli hankittua taas uudet kaapelit ja näille on pakko antaa suositus. Mikäli ei haittaa Kimber kable 12tc mallin kanssa yhdennäköisyys, niin hinta ainakin on edukkaampi. Kaapelit on ulkoisesti laadukkaan oloiset ja ääni on yllättänyt todella positiivisesti. Ainakin omassa nykyisessä setissä tähän asti testatuista paras.
Hommasi aiemmin myös taga harmonyn virtajohdon ja sekin ihmeen hyvä ja etenkin bassopäähän tarjoaa mukavaa potkua.

 

Liitteet

  • IMG_20210211_200447180.jpg
    IMG_20210211_200447180.jpg
    220,8 KB · Katsottu: 89
Moikka. Ei ole aiemmin ollut vinyyliä, mutta etsiskelin edullista ensisoitinta ja luin arvosteluita ja foorumilta suosituksia ja päädyin varaamaan audiokauppaan demon. Setti oli taipuun (purifi?) jalustat ja cambbaria. Demo ei säväyttänyt dynamiikalla, mutta sointi oli puhdas ja nappasin soittimen mukaan. Kotona sitten putkikoneeseen kiinni ja kutvosen contrapunctumit kiinni. Demossa soitettu agents soimaan ja avot, kylläpä tuli se dynamiikka mukavasti. Vinyyli vs. Digi-> vinyyli jatkoon.
 
Niin siinä sitten saattaa käydä, että kun ”seuraa” kaiuttimien sisäänajoa useammassa vaiheessa, ne pitää saada omaksi. Minulle nämä ovat ihmeelliset pienet monitorit, jotka totaalisesti ”huijaavat” kokonsa ja ovat erittäin tarkat.
Nyt on edessä jalustojen hankinta ja sisäänajo sekä lopuksi tietenkin musiikin diggailu.

Nämä ovat 4-tuumaiset laajakaistat, Someron veljeksiltä ostettu ja jotain ovat ketjussaan näistä maininneetkin.
Tyyppitiedot: TAJIMA/Shikkui-LM /Model No.:TS-201-SSH.

1613294206171.jpeg
 
Fiio K5 Pro saapui pitkän odottelun jälkeen. Tietokoneelle jotain vähän parempaa kuin emolevyn integroitu äänikortti. Asiallinen laitos tuntuisi olevan ja potkii mukavasti eloa Sennheiser HD58X kuulokkeisiin.

c3beaf57a4bc04d3b928d18042400882.jpg
 
Tämä on verraton vehje: Advance Acoustic WTX-1100 bluetooth reititin stereohin. Oon sen verran hiras ollu, ettei mulla tämmöisiä tavallaan stream-vehkeitä kotivehkeisiin ole aiemmin ollu. Äänenlaatu hyvä, ilmeisesti ihan kelpo D/A muunnin tässä. A011F3B5-0706-413B-A5D8-29C61DCD15EC.jpeg
 
Tämä on verraton vehje: Advance Acoustic WTX-1100 bluetooth reititin stereohin. Oon sen verran hiras ollu, ettei mulla tämmöisiä tavallaan stream-vehkeitä kotivehkeisiin ole aiemmin ollu. Äänenlaatu hyvä, ilmeisesti ihan kelpo D/A muunnin tässä.
A011F3B5-0706-413B-A5D8-29C61DCD15EC.jpeg
Mulla on ollut tuon edeltäjä WTX-1000 muutaman vuoden, varsin tyytyväinen olen ollut. Pitäneeköhän itsekin päivittää tuohon lootaan, kun näyttää tarjoavan BT5.0 ja aptx-hd.
Eihän tuo kyllä hinnalla pilattu ole.
 
Liittymishakemuksen laitoin Hifiharrastajat Ry:hyn. Liki 10 vuotta kirjautumista tänne ja 300 viesti tässä ja sen kunniaksi. Saanut hyviä apuja jo harrastajien suunnalta ja innolla jään odottamaan jäsenyyden muita etuuksia :)
 
Viimeksi muokattu:
Ostin eBay:stä hiukan lisää Optonicaa. HP50A -kuulokkeet ja MC-55CL -mikrofonin. Mikki lähinnä esteettisistä syistä, kuulokkeet käyttöön.
 
Tuli uraltonesta tilattua. Täydelliset (y) kiitos vinkistä.

Nehän on sellaista kumin-muovinomaista ainetta, että snadi pelko jäisi niistä jäävän ennenpitkää styrkkarin yläkanteen jäljet. On sitten omassa harkinnassa, onko sillä väliä. Ja kuinka hyvin ne lähtevät vaikkapa IPAlla, tms. tököttimillä.

Ohuet - 'huomaamattomat' - huopapalat väliin, on yksi ratkaisu.

Mulla on vastaavat jalat tallessa, mitkä ovat menossa yhden advance acoustic päätevahvistimen alle, siitä kun yksi alkuperäisistä jaloista on täysin kadoksissa. Mutta se on sen kokoinen järkäle, että sen pitää olla alimpana joka tapauksessa.

t. ' RIF '
 
En ole juurikaan tähän ketjuun kirjoitellut mutta pienet hintavat jalusta kaiutin ketjun rohkaisemana. Juuri saapuivat Marten Parker Duot piano pähkinän värisinä. Ovat jo suhteellisen isot jalusta mallisiksi, leveys suurimmillaan 28cm ja paino 18kg/kpl. Taitavat kyllä tarvita nykyistä tukevammat jalustat. En raaskinut ostaa Martenin alkuperäisiä kun hintakin on ovh. 2600€. Ehkä Atacamin Moseco xl600 ja siihen jo vanhoissakin olevat IsoAcousticsin GAIA:t.
 
@MR69, Mikä sulla on vahvistimena noille Marten:eille? Noita piti itsekin käydä kuullostetelemassa, Parker Duot kuulin pikaisesti, oli timanttidiskanteilla. Parker Duot on kuulemma tulossa normi diskanteilla; vertailu diskanttien välillä kiinnostaisi.
 
Back
Ylös