miniDSP:n tuotteita minulta

Juu. Ne kanavatasapainon sössivät vivut jää voimaan vaikka DL ois pois päältä. Sen takia kannattaa käyttää sitä kanavatasapainon rauhaan jättämisen vipua Dirac Livellä korjausta tehdessä. Itse mielsin sen bugin sellaiseksi laskentarattaan hampaaksi, joka loksahtaa aina johonkin epätäydellisesti eikä tarkalleen oikein. En tiedä onko sitä samaa muillakin tuotemerkeillä kuin miniDSP:llä.
 
Fiksua käyttöä on käyttää vain yhtä slottia Dirac-käyttöön ja pitää muut vapaana Diracista. Ellei siis halua resetoida laitetta.
 
Disabloin valikosta gain/delayn ja latasin vanhat filtterit uudestaan, nyt hävisi delay ja gain inputeista. Toi ratkaisu toimii, koska en ole vielä ehtinyt ajaa mittaussettiä läpi nykyisellä kokoonpanolla ja sen vuoksi Dirac on muutenkin pois päältä.
 
Mukava seurata, että miniDSP:n tuotteista riittää keskustelunaiheitakin. Toivon mukaan hankintaakin harkitaan ja sitä varten nyt on myös analogisin liitännöin varustettua SHD-esivahvistinta varastossani kaksi kokonaista kappaletta.

Nyt saan oman esittely-yksilön takaisin settiini, kun Maiju Lassila -saliin saapui omansa. Tässä on pienimuotoinen takuuhuoltokampanja mielessä, että vaihdetaan tyyppivikana palaneet OLED-näytöt minulta hankittuihin SHD-sarjalaisiin, kun nyt se näytön palaminen on ratkaistu pitämällä näyttö pimeänä ellei laitetta komennella. Takuuhuoltokampanjasta tiedotan kaikkia minulta SHD-sarjalaisen hankkineita alkuperäisiä ostajia aikanaan sähköpostilla, kun takuuhuoltotyön tekijä on saanut annettua suostumuksensa tähän hommaan. Yhteen SHD Poweriin jo uusi näyttöpaneeli on vaihdettu ja asiakas oli ihan tyytyväinen ratkaisuun käytännössäkin.
 
Paljon on tullut vaihdettua päätteitä ja kaiuttimia, mutta SHD on pysynyt laitteiston sydämenä. Tuo on ominaisuuksiltaan ja laadultaan ihan lyömätön laite. Tuossa hintaluokassa ei taida olla vastaavaa, seuraavia vastaavia on jotain tuhansien eurojen highend laitteita. Tämä sitäpaitsi kutittelee jo highendin ovea.

Tuon palamisen takiako laite pimentää nyt näytön, kun laitetta ei säädä muutamaan sekuntiin?
 
Näin minä ainakin näkisin. Käytännössä ainoa ratkaisu ongelmaan, kun pareen näyttöpaneelin vaihto vaatisi koko laitteen suunnittelun uudelleen.
 
Viime aikoina mikrofoneja tilanneet on kenties ihmetelleet, miksi laitan sähköiseen toimitusviestiin aina mikrofonin sarjanumeron. Ehkä ensimmäinen epäilys on tuotteiden seuranta, mutta todellinen syy on kyllä se, että mikrofonista kun kuluu sarjanumero lukukelvottomaksi ja pakkaustakaan ei enää ole jemmoissa, niin mikrofonille ei ole enää mahdollista hankkia yksilökohtaista sarjanumeroa. Näin digitaalisessa muistissa se kuitenkin säilyy ja on tarkastettavissa vaikka minulta tarpeen tullessa.
 
Onko kellään kokemuksia hyvästä usb-hubista / signaalin jatkajasta UMIK:n jatkona? Usb 2.0 johdon suosituspituus on muistaakseni max 3m, nyt itselläkin on 2m pätkä 3.0 johtoa ja sitten jatkona 3m 2.0 johtoa... ei mikään optimi systeemi. Tuo 3m on hyvin monesti liian lyhyt johto jos on pöytäkone ja tekee Dirac-mittauksia. Tuntuu markkinat suorastaa pullistelevan erilaisia hubeja / jatkajia. Oma virtasyöttö nyt ainakin on kai hyvä olla hubissa.
Elekron Overhub on oikeastaan ainut, jota voi suositella tilanteisiin, joissa äänilaite käyttää USB 1.1 versiota.

Kyseinen hubi varaa jokaiselle laitteelle täyden kaistan eikä pakota niitä jakamaan yhtä ainutta streamia.

Suurin osa piirisarjoista tukee vastaavaa, mutta ne on konfiguroitu vain yhden tietovirran käyttöön.

Minulla on myös uudehko Gigantista ostettu (heidän oma brändi) Sandstrom, jossa kahdessa portissa on tuo toiminnallisuus, mutta loput jakavat yhden kaistan.
 
Miksi ostaa miniDSP aaninen.fi -verkkokaupasta?

- Koska ei ole pakko ostaa muualta. HD-purkkia tilaan varastoon pian, mutta Flex-sarja on vähän työläämpi, koska haluan perehtyä tuotteisiin itsekin enkä vain myydä niitä. Lisäksi tarvittaisiin aikaa laatia tuotetiedot uusille tulokkaille.

1684340716998.jpg
Viime aikoina on toisenlaiset työt pitäneet kiireisenä, mutta kyllähän joku on puhunut, että heinäkuussa olisi vapaata. Näin likainen villasukka vasemmassa kädessä lupaan ja vannon, kyllä ne Flexitkin myyntiin tulevat. Ei ole minulla vielä käärijänvärisiä villasukkia muuten yhtään paria. Joskohan joulun jälkeen olisi?
 
Digitaalisen äänenvoimakkuussäätimen toiminnasta.

miniDSP SHD esivahvistimen sivulla

Kerrotaan: Digitaalisina ulostuloina kaksi (4 kanavaa) koaksiaalista SPDIF-lähtöä (äänenvoimakkuuden säädöllä)

Kysyn tässä kun sopivasti sattui kohdalle yleistä laatua olevan kysymyksen liittyen digisignaalin voimakkuussäätimeen kuinka se lopulta toimii vai riippuuko se laitteista?

Kun miniDSP SHD koaksiaalisen digilähtöön kytken vaikka Hypex D-luokan vahvistimen niin kulkeeko SHD:stä lähtevässä digisignaalissa erillinen info halutusta vaimennuksesta jonka sitten Hypex D-luokan vahvistin toteuttaa (jolloin itse digisignaali kulkee muuttumattonana)?

vai

Vähentääkö SHD bittejä oikealle shiftaamalla äänenvoimakkuuden säätämiseksi?

Luin
mutta en saanut haaviini kuinka lopulta menetellään.
 
Ei kulje tietoa signaalin mukana äänenvoimakkuudesta vaan se tehdään ylinäytteistetyn eli lisätyn bittisyyvyyden kanssa bittimuunnoksella. Tässä on sitten käytäntö minulle opettanut, että SHD-sarjan raudassa on kaksi erillistä DSP-tekniikan piiriä. Yksi hoitaa mastervolan puolta, joka on laadukas kuultuna kokemuksena, mutta toinen hoitaa ulostulokanavien äänenvoimakkuudet ja ne olen käytännössä aina vääntänyt ylikuumiksi + 12 dB asentoihin, koska vakioasetuksien 0 dB asento pehmentää ääntä.

Leikkausta ei tapahdu ja pienen eron sain muinoin mitattuakin impulssivasteiden välille näiden asetusten eroista. DSP:tä ja digiäkin on siis erilaista.
 
Kun miniDSP SHD koaksiaalisen digilähtöön kytken vaikka Hypex D-luokan vahvistimen niin kulkeeko SHD:stä lähtevässä digisignaalissa erillinen info halutusta vaimennuksesta jonka sitten Hypex D-luokan vahvistin toteuttaa (jolloin itse digisignaali kulkee muuttumattonana)?
Älä vain kytke s/pdif lähtöjä hypexin moduuliin, se ei ota vastaan digiä, vaan ihan normaalia analogista signaalia. Tuosta voi seurata erittäin ikävä ääni, jopa rikkoutunut laite. Ellei sinulla sitten ole semmoinen pääte, jossa on digital in. Edelleenkään D-luokka ei tarkoita digitaalista. Nuo D-luokan piirit on toiminnaltaan analogisia taajuusmuuntajia. D-luokan piirissä ääni ikäänkuin pilkotaan impulsseiksi korkealla taajuudella ja nämä impulssit vahvistetaan päätetransistorissa.
 
Jäi mainitsematta että SHD:n digicoaksiaalilähdön perässä on Hypex on PSC2.700d ja AES 3 -input.
 
Jäi mainitsematta että SHD:n digicoaksiaalilähdön perässä on Hypex on PSC2.700d ja AES 3 -input.
Mulla on samoin: SHD, spdif coax, Hypex FusionAmp. Voin vakuuttaa, että digitaalisessa volumessa ei ole mitään heikkoa kohtaa ja ääni pysyy muuttumattomana vähintään -60 dB tasolle asti. Sen jälkeen se on niin hiljainen, etten enää kuule sitä hyvin kaiuttimesta.
 
Parempi hyvin tehty digivola on monessa mielessä kuin analoginen. Ei analoginenkaan ole häviötön vaimentaja. Tämä tosin jakaa mielipiteitä, joten asia on hyvä testata itse. Itsellä ei ole ollut mitään ongelmia SHD:n kanssa käyttää sitä etuvahvistimena.
 
Juhannuksena on ainoa yö, jolloin saa valvoa. Ainakin näin minulle pienenä opetettiin.

Mietin tässä kun valittelit EQ:n 0-asentojen pehmentävän ääntä, niin mikseiköhän SHD:ssa voisi olla EQ DSP bypass toimintoa? Siis ohittaisi kokonaan tuon toisen DSP:n. Taitaa vaan tuo rauta olla semmoinen ettei tuo ole mahdollista.
 
Niin. Jokin ohituspiuhoitus sille lie pitäisi sitten olla, jos oikein puristisesti ajattelee.
 
21.9.2023 tulleet päivitykset miniDSP:n Device Consolen kautta kannattaa jättää toistaiseksi tekemättä laitteisiin. Jos ne on kuitenkin jo asentanut, niin kannattaa kokeilla laitteiden toimivuutta äärimmäisen varovaisesti.

Odotan valmistajan itse tiedottavan asiasta enkä osaa nyt paremmin neuvoa. Palaan asiaan heti, kun on tarkempaa tietoa.

J.H. 25.9.2023
 
  • Tykkää
Reaktiot: JHM
Back
Ylös