Minidisc

Vs: Minidisc jäi soittimeen

No tuo päätyi minulle, eli huusin sen. :) Eli minustakin tulee MiniDisc leiriläinen. :)
Myös onnittelut! Hieno formaatti, joka valitettavasti jäi netin ja mp3:n jalkoihin. Tyhjiä levyjä löytyy vielä satunnaisesti ihan vähittäiskaupoistakin. Tosin aika harvoin niihin nykyään enää törmää. Mutta uusia kai vielä valmistetaan. Aikanaan tilasin Huuto.netistä muutama vuosi sitten käyttämättömiä levyjä pilkkahintaan. Tilasin itselleni eilen Classic Audiosta oheisen soittimen http://www.classicaudio.fi/classicaudiocatalog/detail/Sony-MDS-JE440_1/62, joka on karummin varusteltu versio 640:sta. Itseltäni löytyy myös tukeva MDS-JB940 http://www.minidisc.org/part_Sony_MDS-JB940.html, joka QS-sarjalaisena on selvästi JE-sarjaa järeämmin tehty. Näissä kaikissa on mdlp-ominaisuus, eli tallennustilan kaksin- tai nelinkertaistaminen bittivirtaa pienentämällä. Levyt eivät toistu tavallisissa md-soittimissa. Siksi Sony, joka esitteli ominaisuuden v. 2000 syksyllä, on itselleni ainoa vaihtoehto, kun olen radiosta äänittänyt kymmeniä levyä puolinopeudella. Muut valmistajat luopuivat jo tuohon aikaan minidiscistä, eivätkä tuoneet uusia malleja ja siten tallennusajan pidennystä markkinoille. Mielenkiintoista tietoa ja uutisia löytyy www.minidisc.org-sivustolta.
 
Vs: Minidisc jäi soittimeen

Kiitokset! :) Katselin noita MiniDisc levyjen hintoja ebayssä, ihan kohtuullisissa summissa pyöritään. Tosin ne tuleva Japanista kylläkin... :)
Kantsii surfata, että mitkä levyt on hyviä. Vähän sama juttu kuin CDR-levyjen ja C-kasettien kanssa, että kaikki eivät ole yhtä hyviä. Tunnettuja merkkejä kantsii suosia, niiden kanssa ei usein mene ihan suohon.

Olen ostanut kaikki MD-levyni Suomesta, kirppareilta löytyy aina välillä avaamattomia levyjä tai jopa paketteja ja hinnat yleensä jossain 50c pinnassa per levy.

Melkein kantsii pitää silmälllä jotain tämmöstä ja ostaa pois, pitää levyt ja kaupata soitin/soittimet eteenpäin jos nille ei ole käyttöä.

PS. Mulla Sonyn MDS-JB930QS ja MDS-JA555ES.
 
Tällaisia Sonyn MiniDisc levyjä tsekkailin: http://www.ebay.com/itm/Sony-MD80-N...io_Portable_CD_Players_ET&hash=item43bd055c1a
 
Vs: Minidisc jäi soittimeen

Ei ole kokemusta noista mutta en äkkiseltään löytänyt haukkuja. Amazon -asiakkaat olivat valtaosa positiivisella mielellä mutta levyjen hyvyys tulee esille vasta vuosien käytön jälkeen, joten...? No, ainakin ne ovat orkkismerkkiä ja uusia.

Vinkki: samoin kuin JPG-kuvien kanssa MD kompressoi materiaalin joka kerta kun se tallennetaan. Joten, älä ota Minidisceistä uusia MD-kopioita, jottet joudu kärsimään kopionkopio -laadun huononemisesta (generational loss). Aina tallenna orkkissourcesta 1. sukupolven kopio.

Jos tallentimessasi on analogiset sisäänmenot voit tallentaa myös C-kasetilta tai LP-levyltä. Esim. tuo minun JA555ES käsittelee LP-musan (ja kaikki muutkin analogisesti sisääntulevat) 24 bittisenä.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Kiitos vinkeistä! :) Pannaan korvan taa... Katselin vähän jo autosoitinta MiniDisc toistolla ebaystä, ja muutamia löysinkin. Tuskin sellaista ostan mutta ainahan sitä katsoa saa. :D
 
Vs: Minidisc jäi soittimeen

Kannattaa todella valikoida noita levyjä, minun n. 300 levystä löytyi kymmenkunta oireilevia, lähes kaikki Maxell-merkkisiä. Sony ja TDK on oman kokemuksen mukaan parhaita. Itsellä ollut kymmeniä md-soittimia, pääosa Sonyja, joista nuo JE-malliset peruskoneet on ihan hyviä vaikka karttaisinkin noita ekoja JE500/700 malleja. JB-sarja on jo paljon tukevamman oloinen ja mielestäni äänenlaatukin on selkeästi parempi kuin JE-sarjassa. JB- ja JA-sarjan välinen ero on mielestäni lähinnä rakenteessa. JA-sarjassa on jo erittäin hyvät dacit ja järeä rakenne. Itse päivitin viimeksi JB-930:n JA30ES:ksi. Joskus vielä hankin JA-555/333ES ja JB-980:n. Omassa käytössä toimii daccina, en ole samassa hintaluokassa löytänyt parempaa, sen lisäksi toimii autossa paremmin kuin cd, pienempi eikä narmuunnu(joo tiedän onhan niitä kaikenmaailman tikkujakin). Varastosta löytyy vielä kolme sonyn ja yksi panasonicin automd-soitinta sekä pari kannettavaa.
 
Jep, tämä hyvä tietää. Sonyn ja TDK:n levyt parhaimpia pitämään datan sisässä, check! :)
 
Vs: Minidisc jäi soittimeen

Täälläkin ilmottautuu yksi MD-levyjen käyttäjä :D
Yamaha MDX-596 soi, ei nyt ehkä ihan päivittäin mutta useita kertoja viikossa.

Levyjä reipas parisataa. Lähinnä Sonya ja TDK:ta joista ei ole vielä viallisia vastaan tullut.
Viimeaikoina tullut muutamia levyjä ääniteltyä lähinnä spotifyn kautta sellaisia artisteja joita tulee kuunneltua enemmän.
Mutta pääkäyttö on ihan musiikin soitto.

MDX-596:sen dac:sta en oikein äänityskäytössä pidä. Soundaa paljon paremmalta kun optinen digisignaali menee ensin Sonyn Tae1000esd:lle ja siitä perus RCA piuhana MD:lle.
 
Vs: Minidisc jäi soittimeen

Moderaattori voisi muuttaa tämän ketjun nimeksi Minidisc.
 
Vs: Minidisc jäi soittimeen

Sony MDS-JE520 löytyy kaapista. Ei ole ollut käytössä vuosiin. Pitänee joskus tarkistaa, vieläkö toimii?
 
Vs: Minidisc jäi soittimeen

Kannattaa todella valikoida noita levyjä, minun n. 300 levystä löytyi kymmenkunta oireilevia, lähes kaikki Maxell-merkkisiä. Sony ja TDK on oman kokemuksen mukaan parhaita. Itsellä ollut kymmeniä md-soittimia, pääosa Sonyja, joista nuo JE-malliset peruskoneet on ihan hyviä vaikka karttaisinkin noita ekoja JE500/700 malleja. JB-sarja on jo paljon tukevamman oloinen ja mielestäni äänenlaatukin on selkeästi parempi kuin JE-sarjassa. JB- ja JA-sarjan välinen ero on mielestäni lähinnä rakenteessa. JA-sarjassa on jo erittäin hyvät dacit ja järeä rakenne. Itse päivitin viimeksi JB-930:n JA30ES:ksi. Joskus vielä hankin JA-555/333ES ja JB-980:n. Omassa käytössä toimii daccina, en ole samassa hintaluokassa löytänyt parempaa, sen lisäksi toimii autossa paremmin kuin cd, pienempi eikä narmuunnu(joo tiedän onhan niitä kaikenmaailman tikkujakin). Varastosta löytyy vielä kolme sonyn ja yksi panasonicin automd-soitinta sekä pari kannettavaa.

Itselleni ei ole tullut vielä yhtään viallista vastaan. Levyt ovat 80 %:sti TDK:ta, loput Sonya, Maxellia ja Fujia. Maxellit ovat tosin hieman lelun oloisia, minkä huomaa niitä käsiteltäessä.
 
Vs: Minidisc jäi soittimeen

Itse täällä tutustumassa Minidisc soitinten ja formaatin maailmaan. Kivaa ja helppoa, nauhoitus siis. Toki toistokin, hyvillä fiiliksillä olen ja tyytyväinen ostokseeni. Tilasin tuossa Japanista kokeeksi kaksi 10 kpl:n tyhjiä Minidisc levypakkausta. Eka nauhoitus menossa, toinen otto tosin. :D Pieni sähläys kuuluu asiaan, eiköstä joo? :)
 
Vs: Minidisc jäi soittimeen

Nyt muutamia Minidisc levyjä nauhoittaneena ja niitä myös kuunnelleena täytyy sanoa että onpas hauska formaatti! Ja Yamahan Minidisc soitin palvelee ja tottelee nöyrästi ja tekee juuri sen mitä siltä olettaa voi. Hyvä-ääninen soitin se on myös, pitää vielä se erikseen mainita. Tarkoitus olisi emännälle keittiön ASA:aan ostaa kannettava Minidisc soitin jotta hän voi keittiössä hääriessään kuunnella nauhoittamiani levyjä myös. Minidisc soittimet ovat vaan niin paljon pienempia kuin CD-soittimet että veisi vähemmän tilaa keittiössä ja Minidisc levyt itsessään ovat varmempia käyttää kuin CD:t. Eivät vikaannu eli naarmutu niin helposti. :) Kestävät siis käytössä paremmin.
 
Vs: Minidisc jäi soittimeen

Täälläkin yksi MD-levyjen käyttäjä, soittimina MDS JE-640 ja MDS E-11. Lähinnä tallennan radio-ohjelmia...
 
Vs: Minidisc jäi soittimeen

Tuli jokin aika sitten hankittua MiniDisc soitin, mallia Technics SJ-MD100. Hyvin on toiminut, joskin joskus satunnaisesti antaa "disc error" ilmoituksen. Yleensä eject ja levyn uudelleen syöttö tepsii. Kymmenkunta levyä olen itsekin tallentanut CD-levyiltä Sonyn MD80 Neige levyille eBaysta.
Nyt tuli vastaan ensimmäinen levy mikä ei suostu toimimaan. Ja vieläpä pre-recorded. Harmillista. Onko mahdollista että vika on levyssä vai soittimen laserissa? Levy on hankittu eBaysta (mistä muualtakaan) ja muut valmisäänitteet (ne harvat mitä minulla on) ovat toimineet kuten itse tallennetutkin. Mutta satunnaisesti tulee disc error tai TOC reading kestää tovin tai toisenkin.
 
Vs: Minidisc jäi soittimeen

^No jaa, bongasin Huuto.net edullisen Sony MZ-S1 kannettavan MiniDisc soittimen. Huusin sen sillä ajatuksella että kokeillaan toimisiko levy toisessa soittimessa. Eli selvitellään onko vika Technics dekissä vai MD-levyssä. Ja hyvähän se on olla varayksikkö. Lisäksi sopivan retro Walkman mukaan vaikka syksyiselle lenkille (g-protection ja splash-proof) :D
 
Jep, taitaa se Technics oikutella. Sekä Sony MZ-S1 että Sharp MD-SR70 (viimeisin hankinta) pyörittää ongelmitta ko. levyä. Mitähän tuolle olisi tehtävissä? Laserin linssin jo puhdistin...
 
Vs: Minidisc jäi soittimeen

Omassa setissäni on Sony MDS-JA50ES shamppanjan värisenä. Painoakin 14,5 kg. Ihan mukava soitin.

Yleensä noiden Sony soittimen pohjassa on pieni parilla ruuvilla avattava aukko, jonka avaamalla saa näkyviin kelkan avausrullat ja kumihihnan. Hihna löystyy vanhemmiten. Isompaa ratasta pyörittämällä kelkka aukeaa.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Ylös