Millainen on erinomainen cd-soitin ja mitä se vaatii laitteistolta?

mkutvonen sanoi:
Ilpo "Insinöörin" on vaan niin tolkuttoman helppo myydä niitä vasemmasta kädestä roiskaistuja oparitoteutuksia verrattuna siihen, että oikeasti ottaisi laskimen kauniiseen käteensä, ja alkaisi tekemään "oikeaa" analogisuunnittelua,

Ilpolle ja laskimelle luulisi järjestyvän yhteistä aikaa jostain, kunhan joku osaisi kertoa miksi pitäisi t.s. miltä osin roiskaistut oparit ovat huono ratkaisu

Kun tekee feteillä, voi tietysti kertoa olevansa erilainen, mutta tämä on puhtaasti kaupallinen peruste.
 
Huile de Serpent sanoi:
Ilpolle ja laskimelle luulisi järjestyvän yhteistä aikaa jostain, kunhan joku osaisi kertoa miksi pitäisi t.s. miltä osin roiskaistut oparit ovat huono ratkaisu

Kun tekee feteillä, voi tietysti kertoa olevansa erilainen, mutta tämä on puhtaasti kaupallinen peruste.

Jos suoritusarvot on OK, mutta subjektiivisesti äänen voidaan vaikka sokkonakin kuulla parantuneen, niin tämähän ei ollut peruste? Kelpaa. Jätän vänkäämisen tähän.
 
psx_sys1.jpg


vaatii kake-tilpehöörit ja vähän tavallista enemmän gainia :D cables matter too
 
^No kerran moista kuulleena sanoisin kyllä ettei tuolla kuuhun mennä :).
 
Moukkuselle kiitos hyvistä keskustelun aloituksista, harmi vaan että nämä menevät usein kinaamiseksi.

Olisi mukava lukea kokemuksia niistä kalliimmista cd soittimista mitä olette testanneet kotona tutuilla laitteilla alahintarajana vaikka tuo 2000e. Ja minkälaisella oheiskalustolla.

Merkit ja mallit kehiin.
 
testailin tuossa muutama kuukausi sitten Lindemann 820:lle korvaajaa.
1. McIntoshin 500, melko samankaltainen, ei oikeastaan mitään lisää
2. Reimyon 777 + D/a muunnin, paljon tilaa, detaljeja
3. Lindemann 820S, paljon enemmän vielä detaljeja, hyvä soundi
4. Lopulliseksi jäi McIntoshin 750 MS, joka pyörittää, ja Mda1000, joka muuntaa signaalit valopiuhaa pitkin.
Soundi ei ollut aivan huono. Ehkä tähän vaikutti muu laitteistokin.

Varmaan parempiakin on, mutta ensin pitää laittaa paikat kuntoon.

Edelleen väitän, että Cd soittimissa on eroja. Hauskana anekdoottina tuo 820S yhteydessä tehty parannus
soittimen virtajohtoon. Alunperin siinä oli Ensemblen halpa Powerflux piuha. Vaihdettuani sen paikalle Silencablen, hiukan paremman virtapiuhan, totesi
maineikas tamperelainen hifi-kauppias ykstoteen, että oli parasta, mitä sinä iltana oli kuullut.

Kaikki edellämainitut maksaa tosin hiukan yli 2000€.
 
pirkka sanoi:
CD soittimen erinomaisuus on suurelta osin sen dacin ominaisuus ja etenkin sen analogiapiirin varassa. Muut osat siitä on lähinnä mekaniikkaa ja käyttömukavuutta. Muutamalla satasella saa loistavan dac piirin joten erinomaisen CD soittimen tyydyttävällä mekaniikalla ja käyttömukavuudella saa yllättävän halvalla. Lisäpanostus ei sitten tuota äänenlaadullista paranemista mutta toki muut ominaisuudet kehittyvät paljonkin.

Oletko kuunnellut kotona kalliimpia cd soittimia ja vertailut niitä halvempiin soittimiin? Tietääkseni sinulla on ollut ainakin Arcam fmj 33 ja Denon dvd cd soittimena. Itse en pitäisi noita vielä kovin laadukkaina äänen tuottajana.

En halua riitelyä aiheesta, mutta haluaisin keskusteluun muutakin kuin toteamuksen että lisäpanostus ei tuota äänenlaadullista paranemista tai muutamalla satasella saa loistavan dac piirin.

Kokemuksia olisi mukava kuulla.
 
Aivan kuin Kutvo tossa aiemmin selvensi CD soittimissa ei ole tapahtunut mitään mullistaa 20 vuoteen
Muuntimet on vaihtunut ,toiset raksaa järeempiä koteloita toiset virtalähteitä
toiset Putki ym Diskreetti ulostuloja .
Opareita on helpoin käyttää . Opareilla myös pääsee paperilla kohtuullisiin tuloksiin halvalla.

Kaupalliset putkiulostulot soittimissa on tavallisia Katodibuffeita koska matalaa ulostuloimpedanssia on vaikea saavuttaa ilman takaisinkytkentää jos tehdään oikea Putkiulostulo . Kovalla takaisinkytkennällä saavutettu soundiero menetetään ,ja tällöin esim ajaminen 10k volapotikkaa etusessa menee vaikeeks

Cd maailmassa vissiin elää vielä sama käsitys kuin että kun kasvatamme resoluutiota vähemmme mitattavaa säröä niin siitä seuraa automaattisesti että jäljelle jää parempi soundi ,tai että vastaa parhaiten alkuperäistä äänitettä .
Tuntuu siltä että pääsääntöiseti suunniteltuja laitteita ei kuunnella insinööritaidon päätteksi ollenkaan ?
Jos tehdään Oikeita Huippuvehkeitä on ne väistämättä tekijänsä kuuloisia . Tämähän on Tasamaan laitteissa visiin ymmärretty ??? Sopivat määrätynlaisille makumieltymyksille , sama oivalletty Laajakaista SE putkosissa ?

Cd soittimissa niinkuin muissakin audiovehkeissä soundi ratkasee ja muu sitten mahdollisesti tukee sitä? Jos haluaa vastauksen Threadin pääkysymykseen on tämä arvo olennaisin

Pappa
 
^No tuossa on kai vähän sellainen juttu että kun tässä harrastuksessa kaikki riippuu kaikesta niin noita saundillisia asioita ei aina välttämättä kannata mennä yleistämään jonkun tietyn yhdessä setissä tehdyn kuuntelun perusteella vaikka itsekkin välillä niin teen :). Cd:nkin saundi riippuu siitä millaiseen settiin se on kytketty ja millaisin piuhoin ja toki se tila vaikuttaa myös sen koko setin saundiin. Voihan täältä heitellä millaisia kokomuksia vaan muttei niistä välttämättä paljon hyötyä lopulta ole silti jos et kotona laitteita itse omassa setissä testaa. Tietysti jotain suuntaa antavaa voi aina heittää mutta kun makujakin näissä asioissa on aika monenlaisia niin ei se helppoa ole :).

Tuosta nimenomaan Papan kanssa samaa mielti että kyllä se huippusoittimissa ja hieman arkisimmissakin on nimenomaan makuasia mistä tykkää. Joillekkin iskee se alapään tarkka kontrolli ja jollekkin toiselle joku peltien helähdys tai ihmisäänen toistuminen mahdollisimman luonnollisesti on se juttu. Ei tässä liene yhtä ja ainoaa totuttaa vaikka varmasti löytyykin soittimia jotka aika monipuolisesti tyydyttävät erilaisia mieltymyksiä :).
 
Niinpä, ja valmistajat jokainen hypettää sitä tätä tuota special hyper XXX termiä, jokainen tietty valmistajansa mielestä maailman paras juttu.. Siksi usein minusta nuo tekniset jutut ei ole niin perusteltuja, kuitenkin usein asiat voidaan tehdä monella tavalla. Niiden välille ei liene kukaan isommin tehnyt mitään aukotonta hyvä-huono jaotelmaa?
 
Moukkunen aloitus viestissä epäili onko monikaan kuullut erinomaista soitinta, jota itsekkin näitä kirjoituksia lukiessa epäilen.
Monesti tapaa täällä pinttyneitä ennakkoluuloja jota olisi hyvä vähän välillä kyseenalaistaa.
Toki soittimissa on soundi eroja ja toisen mielestä huippusoitin on toisen mielestä ei niin ihmeellinen, ja oheislaitteet merkitsevät erittäinpaljon lopulliseen ääneen.

Aloittelevalle hifistille annetaan yleensä neuvoksi kuuntelua omilla korvilla omassa kotona, niin myös mielestäni olisi hyvä tehdä kokeneemman harrastajan ja pölyttää tai todentaa kirjoittamiaan "totuuksia". :D
 
mkutvonen sanoi:
Jos suoritusarvot on OK, mutta subjektiivisesti äänen voidaan vaikka sokkonakin kuulla parantuneen, niin tämähän ei ollut peruste? Kelpaa. Jätän vänkäämisen tähän.

On se subjektiivisesti parempi äänenlaatu mullekin ihan riittävä valintaperuste.
 
näätä sanoi:
^^^^^^^^ Haluaisin kuulla kokemuksia edelleen.

Kuuntelukokemuksia ja vertailujani hopeakiekon pyörittimistä analogikaapeloinnilla toiselta kotimaiselta saitilta kopsuina:
HUOM: (Nämä eivät ole absoluuttisia totuuksia, vaan erittäin subjektiivisia havaintoja ;) )

12.10.2008 DVD-soitin vs CD-soitin äänenlaatu
(Ennen kuin olin saanut Yamaha CD-S2000 soittimen)

Yamaha CD-S2000 on menossa tilaukseen, kun saman sarjan A-S2000 vahvistimessani on myös balansoitu XLR-tulo. Kun päivitin vahvistimeni aikaisemmasta Onkyosta tuohon Yamahaan, parani äänenlaatu, dynamiika sekä erottelu huomattavasti. Jos tuo CD parantaa levyjen toistoa vielä nykyisestä PS3 "CD-soittimestani", alkaa naamani näyttää tältä: :)

Pitääpä tehdä oikein vertailutesti kun saan soittimen. Kehässä mukana siis PS3, Toshiba HD-E1 HD-DVD sekä Acerin HTPC. Kaikki edelliset kytketty analogisesti balansoimattomina.
______

Tuumasta toimeen - alkoi kiinnostaa kuulenko noiden kolmen jo olemassa olevan välillä eroja samalla korkeatasoisella levyllä.

Eroja kuuli hämmästyttävän paljon.

HTPC:n ääni oli purkkimainen, voimaton, hukkasi pienimät yksityiskohdat, bassopäästä puuttui dynamiikkaa ja soitinten & laulajan paikka oli epämääräinen. Ääni oli jollain tapaa synteettinen, eikä missään tapauksessa luonnollinen. No koodekkikin oli noita ALC:n....

Toshiba HD-E1 HD-DVD-soitin erotteli hieman paremmin ja bassopäässä erotti yksityiskohtia paremmin - bassopää ei puuroutunut niin pahoin kuin HTPC:llä. Dynamiikka oli hitusen parempi, mutta läsnäolon tuntua ei kuitenkaan syntynyt. Levy kuulosti äänitteeltä, ei siltä, että bändi soittaa muutaman metrin päässä edessä.

PS3 toisti edellisiin verrrattuna todella paljon paremmin. Kaikki osa-alueet, koko taajuusalueen dynamiikka, pientenkin yksityiskohtien erottelu. soitinten ja laulajan paikka oli erittäin hyvin havaittavissa ja läsnäolon tuntu hyvä.

Testilevy: Keisarikunta elokuvan Soundtrack
Vahvistin: Yamaha A-S2000
Kaiuttimet Yamaha Soavo1 pari tuplajohdotettuna
Subi: Yamaha YST-SW1500
Soittimet: Playstation3, Toshiba HD-E1, Acer iDEA 510
Kaapelit: PS3 oma AV-multikaapeli, muut laitteet --> korkeatasoiset itse tehdyt, 24k kullatut liittimet

Odotan jännityksellä mitä uusi soitin tuo vielä sointiin....

24.10.2008
Yamaha CD-S2000 saapui eilen. Parin illan kuuntelun jälkeen en voi todeta, kuin että HÄMMÄSTYTTÄVÄÄ !

Ero edellisen mailin kolmeen levyn pyörittäjään, jopa siihen parhaaseen on yllättävän suuri. Yamaha soi PS3 verrattuna huomattavan paljon ilmavammin ja vapautuneemmin ilman minkäälaista "pakkoa". Äänellisiä eroja on joka taajuusalueella, basso on äärimmäisen kontrolloitu, mutta silti rento, keskialue ja erityisesti lauluäänet aidompia ja dynaamisempia sekä jotenkin särmikkäämpiä positiivisessa mielessä, diskantti ja esim. jazz rumpurumpalin peltiosasto selkeydessään ja kuulaudessaan sairaan skarppi. Soinnissa on voiman tunnetta jopa hiljaisissa kohdissa. Erottelu on sanoinkuvaamaton, levyistä löytyy nyansseja, joita en ole niissä tiennyt olevankaan. Nyt kun vertaa PS3:n havaitsin, että PS3:lla on vaikeuksia selvitä "äänimassoista" joissa on esim. kontrabasso, rummut + pellit, klarinetti ja trumpetti. Erottelu tökkii pahan kerran ja tarkemmin kuunnellen rummunkalvo kuulostaa kumiselta, eikä napsahda aidosti kapulan osuessa. Jollain tapaa äänimassa puuroutuu kun taas Yamaha pitää soittimet kurissa ja ennen kaikkea järjestyksessä. Nämä kaikki siis analogisignaaleilla ! Digipuoleen en ota kantaa, kun ei ole digivaffia.

Toinen mielenkiintoinen havainto, jota en olisi uskonut niin suurksi, on kaapeleiden vaikutus CD:n ja vahvistimen välissä. Otin yhdet kaapelit kuunteluun ja tein toiset kohtuu laadukkaista osista vertailuksi (Switchcraft/Gotham). Valmiit kaapelit Neutrikin liittimillä ja uskokaa tai älkää, Monacorin kaapelilla, soivat selvästi elävämmin, dynaamisemmin ja skarpimmin. Myös bassopään dynamiikassa oli selvä ero. Epäilin, että olin juottanut itse tehdyissä toisen kaapelin vaiheen väärin päin, mutta oikein oli.

Lopputuloksena voin suositella CD-S2000 soitinta varauksetta. Soitin testattiin Hifimaalilman numerossa 1/2008 ja todettiin hintaluokassan erinomaiseksi vaihtoehdoksi, joka panee kampoihin kalliimmille kilpakumppaneille. Lopputuloksena voin suositella CD-S2000 soitinta varauksetta.

24.5.2009 CD-toisto analogisesti Panasonic DMP-BD80 (BluRay) vs. Yamaha CD-S2000

Tuli vihdoin tehtyä analgiliitäntöjen äänenlaadun vertailu Panasonic DMP-BD80 BluRay vs. Yamaha CD-S2000.

Levynpyöritinten kykyjä toistaa korkealaatuisia CD-levyjä on tullut testailtua aikaisemminkin ( 1 ja 2 )ja nyt oli sitten vuorossa uusin kieputin.

Havaintoja BD80:stä vs. CD-S2000:
- Latteampi syvyysvaikutelma
- Huonompi läsnäolo
- Luonnollisuus puuttuu
- Pienempi dynamiikka, etenkin bassopäässä (= vähemmän auktoriteettia)
- Mieslauluäänen S:t sihahtavat (Remaster 2 antaa parhaan tuloksen)
- Ei kappaleiden suoravalintaa numeronäppäimillä
(numero + play >> levy alkaa alusta )

Vertailu ei ole aivan tasaväkinen, koska CD-S2000 on kytketty balansoiduilla XLR-kaapeleilla, sekä että CD-soitin on ~4 x kalliimpi, mutta absoluuttisena vertailuna tuli osoitettua, että lisäinvestoinnille onsaa katetta etenkin kun toimitaan analogipuolella.

Muut laitteet:
Vahvistin: Yamaha A-S2000
Kaiuttimet: Yamaha Soavo1-pari
Subi: Yamaha YST-SW1500
CD > Vahvistinkaapelit: Supra EFF-I + Neutrik XLR (Balansoidut)
BD-80 > Vahvistinkaapelit: Clicktronic (järein sarja)
Kaiutinkaapelit: Supra PLY-3.4S - tuplajohdotettuna


11.1.2010 CD-soitinten äänelliset erot analogiliitännöissä

Hifiin hurahtaneena otin jokin aika sitten projektiksi kasata toiseen huoneeseen ns. retropaketti vanhemmista laitteista. Hankin muutamia kuukausia sitten Marantz SR4010L viritinvahvistimen (vm. 1981) ja tänään löytyi sitten Sony CDP-228ESD (vm. 1992), joka oli aikanaan varsin kova peli.

Päätin suorittaa CD-vertailun nykyiseen Yamaha CD-S2000 soittimeeni.
Yamaha on kytketty balansoiduilla Supran EFF-I kaapeleilla/Neutrikin liittimillä ja Sony Clicktronic'in korkeatasoisilla balansoimattomilla kullatuilla RCA-kaapeleilla.

Akustista musiikkia kuunnellessa ensimmäinen huomio oli, että Sony soi jotenkin kirkkaammin. Ilmiö korostui esim. Kaija Kärkisen Sade-levyn ensimmäistä kappaletta kunnellessa. 1-raidassahan on runsaasti laulun sanoja, joissa on S-kirjaimia. S:t sihahtivat huomattavan paljon. Toinen huomio samassa kappaleessa löytyi kun kuuntelin bassokuviota muun orkan soittaessa ja Kaijan laulaessa. Bassokuvio, joka soi ajoittain varsin hiljaa oli selkeästi vaikeampi erottaa kuin Yamahalla, joka kaiken kaikkiaan erotteli soittimet toisistaan paremmin.

Mielenkiintoisesti Yamahassa oli "analogisempi" sointi kuin Sonyssa, jossa etenkin korkeammat taajuudet kuulostavat "digitaalisesti samplätyiltä". Onhan noilla ikäeroa yli 15 vuotta ja siinä ajassa DA-muuntimetkin ovat kehittyneet ja näytteenottotaajuudet moninkertaistuneet.

Tuo Sony CDP-228ESD näyttää olevan varsin suosittu soitin modaajien keskuudessa ainakin Googlen tulosten valossa.

Eihän nämä erot kuulu kuin yö ja päivä, mutta kun oikein keskittyy kuuntelemaan ja kuuntelee samoja kappaleita vuoronperään puoli tuntia alkaa pieniä nyanssieroja löytyymään. Pitää jatkaa vertailusessioita jossain välissä, kun kämppä on tyhjä. Silloin ohjelmassa on iskuäänien toisto ja dynamiikka (josta naapurit erityisesti pitävät...)
 
Huile de Serpent sanoi:
On se subjektiivisesti parempi äänenlaatu mullekin ihan riittävä valintaperuste.

Asia pihvi, ei herneitä... Yritän välttää näistä jankkaamista, koska sitä on nähty jo ad nauseam. Pointtini oli lähinnä se, että valtaosa kaupallisesta tavarasta on lähinnä varman päälle pelaamista, enkä aina näe enkä kuule perusteita hinnalle.

Asiaan: kaupallisista luonani käyneistä laitteista kunniamaininnan voisin ehkä antaa Monarchyn DAC:lle. Varsinaisia CD-soittimia en pitkään aikaan ole testaillut, kun en ole ollut ostomielellä. Seuraava soittimeni tullee olemaan itse tehty ja suunniteltu, Philips CDMPro2-koneistoon pohjaava hilavitkutin. Siihen asti pelataan muuntimilla.

Ja sanoakseni papalle vastaan, en varsinaisesti pitäisi vastakytkentää sinä "suurena saatanana", jona se usein nähdään - kyse on ennemminkin lenkin pituudesta ja nopeudesta, joka käytännössä sulkee pois aktiivisen suodon. Tietysti ihanne on ideaali vastakytkemätön aste. Enkä myöskään näe, etteikö sellaista yleispätevää laitetta voisi olla.
 
Teknisen kuuloisia hienosti läpi koko taajuuskaistan erottelevia laitteita on tullut monesti kuultua. Ne pysäyttävät hetkeksi kunnes alkaa kuunnella pikkuisen tarkemmin miten se musiikki oikeasti toistuukaan. Se ei ilmeisesti ole hirveän helppoa toteuttaa pelkästään aitoa musiikkia toistavaa laitetta, koska muutoin meillä kaikilla olisi jo sellaiset himassa. Alkuperäiseen otsikkoon: Sellainen joka toistaa musiikin juuri sellaisena kuin se on ennen mitään tallennuslaitteita kuulostanut ja muu laitteisto ei muuta sitä mihinkään. Juu mulla ei ole sellaisia laitteita koskaan ollut, eikä varmaan kellään muullakaan.
 
Mielestäni olen saanut kuulla monia erinomaisia cd-soittimia, ja itselläkin on jo mielestäni riittävän tasokas, vaikkei siis mikään maailman eikä Suomen paras. Mikä tämän Audio Aeron erottaa muista on siinä käytetty harvinaisempi "S.T.A.R.S" 32-bittinen prosessori joka tekee up-samplauksen, ja etusessa (tässä siis integroitu etuvahvistin) käytetään putkia. Tämä siis teknistä taustaa. Mutta lopputulos on mielestäni äänellisesti riittävän hyvä.

Omien kokemusten mukaan "huippu" cd-soittimeen pitää pistää rahaa enemmän kuin täällä mainittu 2k, mutta nyt muistutan että äänen laatu ei kasva läheskään suhteessa hinnan kasvuun, joten ymmärrän myös että alle tuonkin hintarajan saa tarpeeksi hyvää ääntä.

Tietysti loppupäänkin toistolenkissä on oltava riittävän laadukas jos aikoo saada kaiken irti hyvästä cd-soittimesta (Tämä kai oli itsestään selvää ???)
 
^^Ääntä on vaikea toistaa "sellaisena kuin se on ennen mitään tallennuslaitetta". Ääni tallennetaan mikrofonillla akustisessa tilassa ja jo tällä on vaikutus ääneen. Miksauspöydässä ääntä prosessoidaan vielä lisää. CD-soitin ei voi muuta kuin toistaa äänen sellaisena, kuin se on levylle tallennettu. Jos se pyrkii tekemään jotain muuta, niin se vääristää ääntä.
 
Jyrki_H sanoi:
^^Ääntä on vaikea toistaa "sellaisena kuin se on ennen mitään tallennuslaitetta". Ääni tallennetaan mikrofonillla akustisessa tilassa ja jo tällä on vaikutus ääneen. Miksauspöydässä ääntä prosessoidaan vielä lisää. CD-soitin ei voi muuta kuin toistaa äänen sellaisena, kuin se on levylle tallennettu. Jos se pyrkii tekemään jotain muuta, niin se vääristää ääntä.

Tajusin just itsekin puhuvani tallenteen enkä cd-soittimen ominaisuudesta. :p
 
Back
Ylös