Millä levyllä testailette ja miksi?

  • Keskustelun aloittaja Matti Lehtinen
  • Aloituspäivämäärä
argentomalbec sanoi:
5-6 kuukautta aikaa ja sinä aikana kaikki masiinassa pyörinyt matsku toimii testilevyinä. Muutoin ei meikä kyllä pysty sanomaan mitään lopullista, jos sittenkään.. :D

Mulla on vähän sama juttu. En halua siksi lähteä valitsemaan minkään sortin testilevyjä, kun en halua enää sellaista settiä, minkä kerran sain aikaiseksi näitä niin sanottuja hyviä levytyksiä kuunnellessa. Sitten kun kuunteli testilevyjen ulkopuolelta laidasta laitaan kamaa, niin huomasi, että eihän tää tsydeemi toimi ollenkaan. Ennemmin just heittää vaan lautaselle levyä levyn perään fiilispohjalta ja niinhän se kumminkin tosielämässäkin on, että ei niitä muutamaa levyä vaan kuunnella vaan koko levyhyllyä. Jos laitteet ei sillä tavalla tee säväystä, niin ei niitä sitten tarvitakaan.
 
Bachin kantaatti Ich habe genug BWV 82 Karl Richter Munchenin barokkiorkesteri ja -kuoro ja Fischer -Dieskau. Tämä on testilevyjeni ykkönen koska eri laitteistoissa korostuu eri puolet niin laulussa kuin orkesterissakin poikkeuksellisen paljon. Tästä saa hyvän yleiskäsityksen vekottimien luonteesta. Laulussa kuluu mikro- ja makrodynamiikan "suorituskyky" tosi hyvin.
 
jasu sanoi:
Metallica And Justice for all:
Nopeat tuplabassot kertoo bassoalueen tarkkuudesta aika paljon, ja jos kaikattimissa on kuminataipumusta, tämä levy kertoo sen.
Itse en ole Metallicaa vähään aikaan kuunnellut, koska ne on vinyylillä eikä minulla ole tällä hetkellä soitinta. Se mitä noista Metallican bassorummuista muistan (sekä Radio Rockin kuuntelun perusteella voin päätellä), että ne on enemmän sellaista yläbasson naputusta.
 
And justice for all levyllä on käsittämätön kummallinen "honotus" mitä en ole kuullut kovin monella levyllä. Alakeskialue "honottaa" bassojen tahtiin tai jotain sen tapaista muistan.
 
Luonnollisesti levyillä joita myös muutenkin tulee kuunneltua. Sitä tutumpaa päätä vielä mielellään, eli:

Stevie Ray Vaughan - Chitlins Con Carne. Jos tämä soi kunnioitettavasti, niin minun musiikkimakuuni laitekin on yläpäältään toimiva.
Dire Straits - Private Investigations antaa kuvaa ainakin nyt dynamiikan suhteen.
John Mayall & Friends. - mm. Yo Yo Man on onnistunut hienosti paljastamaan pari yksinuottista bassopörisijää. Upeaa soitantaa ja hienosti äänitetty levy kokonaisuudessaan! Jos ei tämän levyn tahtiin jalka liiku ja olut maistu, niin silloin vika joko miehessä tai laitteistossa.
John Fogerty - Ihan mitä vaan! Mies ja ääni!
The Doors & Led Zeppelin kun toimii, niin ihan kujalla ei olla.

Naisääniähän minä poika en testaa, kun omaa emäntää saa kuunnella jo ihan riittävästi! :D
 
Jyrki_H sanoi:
Itse en ole Metallicaa vähään aikaan kuunnellut, koska ne on vinyylillä eikä minulla ole tällä hetkellä soitinta. Se mitä noista Metallican bassorummuista muistan (sekä Radio Rockin kuuntelun perusteella voin päätellä), että ne on enemmän sellaista yläbasson naputusta.

Joo kitaraa viritetty alas ja oikea basso vedetty taka-alalle tai tasoa muuten veivattu. Tai en minä tiedä, siltä se ainakin kuulostaa :D
 
Siis Justicellahan ei bassokitaraa oikein olekaan, kun James ja Lars kyykyttivät Jasonia...

The production of the album marks an important development in the recorded history of metal for its clean and crisp atmosphere. Ulrich's bass drums don't "thud" so much as "click" , while the guitars buzz thinly.[4] And, in one of the more famous of Hetfield and Ulrich's controversies with bassist Jason Newsted, the album's production almost completely lacks identifiable bass in most songs.[4] This has been attributed to various reasons, such as Newsted's doubling of Hetfield's guitar parts,[5] his absence from the mixing sessions (where he might have asserted his opinion) and the lingering issue of his "newness" within the band following the tragic death of Cliff Burton in September 1986. As said by the band in their magazine SO WHAT!, they wish that they could re-mix the entire album because the drums and guitar overpower the bass completely. The album was released on two LPs at the usual single-LP price, since the band thought that putting the album on a single record would have diminished its fidelity.[6]

The album continues the trends set by the previous albums Ride the Lightning and Master of Puppets by having a fast paced, heavy song as the first track, the title track as the second track, a slower, heavier track as the third track, a ballad as the fourth track, and a lengthy instrumental among the last tracks.

edellinen lainaus täältä
 
Eilen kun kuuntelin tuota Justicea niin sellainen ihmeellinen Alspen mainitsema honotus tuossa saundissa on kyllä. Oisko jotain kaikua tilasta tullut sitten tai jotain vastaavaa. Mä sain sellaisen käsityksen kun eilen tota kuuntelin että ei meinaa Larssi pysyä oikein basareillaan mukana kun pojat tiluttaa :p. Tehokeinohan se voi olla tietysti tuokin ;). No levy on joka tapauksessa loistava ja jospa ne saa sen miksattua kuntoon niille uusille vinykkäjulkaisuille.

Jukka
 
Niko F sanoi:
Siis Justicellahan ei bassokitaraa oikein olekaan, kun James ja Lars kyykyttivät Jasonia...

edellinen lainaus täältä

No toi selittää paljon. Ei siis ihme, että se kuulostaa miltä kuulostaa.
 
isojussi sanoi:
Eilen kun kuuntelin tuota Justicea niin sellainen ihmeellinen Alspen mainitsema honotus tuossa saundissa on kyllä. Oisko jotain kaikua tilasta tullut sitten tai jotain vastaavaa. Mä sain sellaisen käsityksen kun eilen tota kuuntelin että ei meinaa Larssi pysyä oikein basareillaan mukana kun pjat tiluttaa :p. Tehokeinohan se voi olla tietysti tuokin ;). No levy on joka tapauksessa loistava ja jospa ne saa sen miksattua kuntoon niille uusille vinykkäjulkaisuille.

Jukka

Joo eiköhän sen basson voisi jo pikkuhiljaa palauttaa. Mahtaiskohan sellaista nauhaa olla, missä ei ole vielä veivattu edes bassoja minimiin. Onhan ne jostain sen kuitenkin muokannut.
 
Vois sen basson tosiaan palauttaa. Mutta semmoinen jännä juttu tossa levyssä on että aiemmilla seteillä on kuulostanut ihan paskalta mutta eilen kun kuuntelin niin kuulosti oikein menevältä vaikka onhan ne vähän nuhaiset nuo saundit ja bassoa ei ole. Ehkä se on sitten setistäkin kiinni mutta eilen toimi ihan tyydyttävästi kyllä ja volyymia sai vääntää kunnolla >:D.

Jukka
 
Hifimielessähän Justicella on oikein hyvät soundit mutta balanssi on ihan perperistä juurikin johtuen tuosta bassokitaran puutteesta ja basarin hillittömästä yläbassokorostuksesta. Panorointikikkailua löytyy (esim onen alun helikopteri yms) ja tilakin soi. Metallicalla yleensäkin on jokaisella levyllä ihan omanlaisensa soundit, Puppetsilla on balanssi kohdallaan ja semmoset soundit joita ei hevipuolella ollut aikasemmin kuultu, niinkuin hyvässä mielessä. Musta plätty on taas ihan oma lukunsa, hyvät soundit paitsi vinyyliltä irtoaa enemmän kouraisevaa bassoa. Load ja ReLoad on muutenvaan kuraa, ei niitä jaksa kuunnella, ja St. Angerin virvelisoundi on jotain aivan kauheaa.

Jännityksellä ootellaan minkälaista vinyyliä ne sieltä pukkaa.
 
SRV:Tin Pan Alley (Couldn't Stand The Weather)
Johnny Cash:Southern Accent (American 2, Unchained)
Keb'Mo':The Itch (Suitcase)

näillä pääsee jo hyvin alkuun...
 
Testi kuuntelu levy

Ei löytynyt aiheesta mitään, joten kysyisin mitä levyä sinä käytät testattaessa ja säätäessä järjestelmää.
Itellä Hifi lehden säätö levy ja Rajaton sings ABBA.
 
Vs: Testi kuuntelu levy

En harrasta testilevyjä, mutta muutama plätty on vakiintunut laitteiden testausta varten käytettäviksi.
Ne ovat siis levyjä, joissa on semmoiset soundit joista pidän.

Venetian Snares "Sabbath Dubs"
Acid King "III"
Electric Wizard "Let Us Prey"

Ai miten niin bassovoittosta musiikkia? :D
 
Vs: Testi kuuntelu levy

Tätä on tullu käytettyä tässä(kin) tarkoituksessa useita vuosia:

Faith No More: King for a Day, Fool for a Lifetime

Sisältää paljon vaihtelevaa materiaalia raskaasta kevyeen, hitaasta nopeaan. Lisäksi soundit on ensiluokkaiset. Plussana levy on musiikin puolesta ihan helevetin hyvä :)

Niin tuo CD:nä.. Vinyyliä säätäessä tulee aika usein käytettyä The Clash - London Callingia, tosin paljon muutakin.. Mutta se on sellanen referenssi et jos se ei rokkaa ni sit on jossain vika :)
 
Varsinaisia testilevyjä en oikeastaan ole huomanut käyttäneeni koskaan... ennenkuin tänä syksynä jolloin viimeisten kolmen kuukauden aikana on lähes jokaisen kokeilun yhteydessä (vahvistin + cd + kaiuttimet + kaiutin- ja välijohdot) koneisiin eksyneet seuraavat:

John Coltrane & Johnny Hartman, org. 1963 ja siitä loistava muotoinen sacd -painos vuodelta 2004
= Coltranen taito vetää hypnoottista hidasta sellaisella saundilla, että siihen (mielestäni) eivät nykyisetkään puhaltajat pysty. Samoin Hartmanin ääni on sekin erinomaisella lailla omanlaisensa.

Jimmy Heath: Really Big!; org. 1960 ja siitä Keepnews collection:in painos v. 2007
= sopivasti kaikkea mihin tentetti voi parhaimmillaan kyetä. Vuoden 2007 versio on hyvä tasoinen, joka on paljastanut kyllä monien kaiuttimien ja settien eroja. Tässä levyssä on hyvä basso ja mukavasti sekä C, Eb että Bb -virettä mukana.

Ja legendaarinen

Art Blakey & The Jazz Messengers: Moanin´; org. 1958 ja siitä remasteroitu painos v. 2006 (tästä on toki saatavissa montaa painosta ja esim. hybridiSACD, jota kovasti kaipailen)
= yksinkertaisesti Art Blakeyn kapulointi (erityisesti kappale 5: The Drum Thunder Suite) ja Benny Golsonin omalaatuisensa "henkevä" puhallus tenorilla.

Sitten sitä huonompilaatuisten äänitteiden variaatiota on haettu tällä:

Roy Brooks: Beat, org 1963 ja tästä vuoden 2004 versio.
= tämä levy on yksinkertaisuudessaan hyvää jaskaa, jonka pari ensimmäistä kipaletta kärsivät kyllä sellaisesta "#¤%&" puutteesta ettei pahemmasta väliä.

Ylläri, ylläri. Seuraavakin on kyllä koneissa käynyt: Chris Rea: The Very Best Of Chris Rea vuodelta 2001. Vaikka koetan kaikin keinoin kokoelmia vältää on tämä laadultaan kelpo äänite. Erityisesti haen tästä levystä kappaleen 2: Fool, alun kokemusta. Mikäli tämä yksinkertainen alku on tilavaikutelmaltaan hyvä ja valauttaa "märät housuihin" ;) niin sillä pärjätään pitkälle. Kiksinsä siis kullakin.

----

edit: ja jos haluaa poistaa setistä huonosta äänitteestä johtuvat "viat" (siis cd:stä johtuvat) voi kokeilla Rod Stewartin koko The Great American Songbook settiä I-IV. Vaikka menevät Rod:n omimman alueen ulkopuolelle on tämä hyvä johdatus kys. songbookiin mielestäni käsittämättömän hyvällä äänitetasolla. Eivätkä enää nelisen vuotta (viimeisin IV vuonna 2005) julkaisemisensa jälkeen maksa juuri mitään.
 

Liitteet

  • JC&JH.jpg
    JC&JH.jpg
    18,5 KB · Katsottu: 204
  • JimmyHeathRB.jpg
    JimmyHeathRB.jpg
    10,1 KB · Katsottu: 205
  • ArtBlakeyM.jpg
    ArtBlakeyM.jpg
    9 KB · Katsottu: 205
  • Roy BrooksB.jpg
    Roy BrooksB.jpg
    6,5 KB · Katsottu: 206
Vokaalien tasapaino (mumina/kuulaus/kähinä), puhtaus, erottelu ja läsnäolo:
- Diana Krall: Live in Paris
- Philip Glass: Symphony No. 6
- Kari Bremnes: Løsrivelse
- Rajaton: Nova (prosessoinnin/keinotekoisuuden ja kähinän sieto)
- Loiri: Ivalo tai Inari
- Samuli Putro: Elämä on juhla

Akustisten soittimien luonnollisuus ja läsnäolo:
- Loiri: Ivalo tai Inari
- Trio Töykeät: Hight Standards
- Samuli Putro: Elämä on juhla

Bassomelodian seurattavuus:
- Albert Järvinen: Braindamage - or Still Alive (yläbasso)
- Dire Straits: On Every Street (keskibasso)

Tempo (nopeus/laahaus) ja ajoitus:
- Keb’ Mo: Just Like You

Alukkeiden ajoitus:
- Trio Töykeät: High Standards
- Diana Krall: Live in Paris

Iskujen ajoitus, slämmi ja dynamiikka:
- Lynyrd Skynyrd: Twenty
- Eric Truffaz: The Mask

70/80 -yhteensopivuus:
- Led Zeppelin: I
- Hurriganes: Roadrunner
- Rush: Presto
- Tina Turner: Break Every Rule

Riipivyys ja siedettävyys:
- AC/DC: Hell's Bells remaster
- Metallica: Metallica
- Metallica Death Magnetic (limitoinnin sieto)
- Nightwish: Oceanborn remaster
- Iron Maiden: Somewhere in Time remaster
- Guns n’ Roses: Use Your Illusion II
- Kingston Wall: II
- Gary Moore: Wild Frontier

Pelottavuus, auktoriteetti, tuplabasariresoluutio, munakkuus:
- Opeth: Ghost Reveries

Basson kohtuullisuus/kohtuuttomuus:
- Timo Rautiainen: Rajaportti

Nuo eivät ole ns. hyviä äänitteitä vaan tiettyjä asioita mielestäni hyvin paljastavia. Yleispätevyys selviää kun kuuntelee koko setin läpi. Tilat ja äänikuvat myös - mikäli muistaa kuunnella. Ihan kaikki listatut eivät ole mukana ratsioissa, mutta yleensä vähintään 20.
 
Cd-testilevyistä ykköseni on Hal Wilnerin tuottama Kurt Weill -tribuutti September Songs. Se sisältää hienoja lauluääniä Betty Carterista Lotte Lenyaan ja Lou Reedistä The Persuasionsiin sekä tyylilajeja ja soundimaailmoja acapella laulusta soolona soittavaan kontrabassoon ja perusjazz-combosta kunnon törinään ja voimakitaraan.

Kakkosena otan mukaan Arcadi Volodoksen ja Berlin Philharmonic Orchestran konserttitaltioinnin Rachmaninoffin Toisesta pianokonsertosta. Sen kolmas osa, Finale, soitettuna joko kokonaan tai 8 minuutin kohdalta loppuuun, kattaa huimaavan määrän erilaista soitantoa mitä flyygelillä ja isolla orkesterilla voi kuvitella tehtävän.

Kolmanneksi poimin taskuun jotain vauhdikasta Vivaldia Giuliano Carmignolan ja Venetsian Barokkiorkesterin siivilleen nostamana. Jos nämä pelimannit eivät tempaa minua mukaansa, jotain on vialla.

Lisäksi minulla on pieni paperikassillinen vaihtelevasti soiteltavia testilevyjä, jotka kaikki nappaan usein mukaani kun lähden jonnekin höristelemään.

Vinyylipuolella hyvä testilevyjen satsi on minulla vielä hakusessa, etenkin konserttimusiikin osalta. Myöskään jatsia en ole välittänyt ottaa testivinyylinä mukaan, koska sitä kelpo hifisteiltä ja demoajilta kyllä aina löytyy hyllystä. Rokimpaana tavarana muukanani on pyörinyt mm. Kauko Röyhkän Maa on voimaa, Van Morrisonin Irish Heart Beat, Yesin Fragile sekä Bluessoundsien Black.

:) v-a
 
Back
Ylös