Olen liian kiinnostunut musiikista. Jos olen joskus ostanut jostakin syystä jonkun bändin jonkin levyn ja jos olen vielä pitänyt siitä, niin todennäköisesti pelkästään tällä verukkeella pitää hankkia koko bändin tuotanto. Ja kuinka erilaista matskua vaikka 10 vuotta nuoremmalla levyllä voi olla? (Esim. RHCP)
Jos joku kaveripiiristäni ilmoittaa lempibändikseen Depeche Moden, niin enkös minä sitten mene ja osta sen levyjä? (No menin ja ostin.)
Kun netti, Rumba, Sue ja Last.fm suosittelevat sitä-sun-tätä, niin pitää sitten ostaakin ainakin sitä ja ehkä muutama tätä. Pahimpia on netistä löytyvät ns. artist-cloudit, jossa on keskellä kuviota bändi x ja sitten siitä kehittäin löytyy sen samankaltaisemmat sen lähempää ko. artistia ja niin edelleen. Näihin sorrun pahiten.
Spotify. Sieltä on hauska kokeilla uutta levyä se pari biisiä ennen kuin alkaa päätä sahaava mainostulva. Usein kun kuuntelee levyn kolmosbiisin ja jonkun nimisen jostakin mieleen jääneen toisen biisin, niin ostokynnys madaltuu todella herkästi.
Berliinissä juuri harmittelin levykaupassa läträtessä, että näitä kun saisi edes 10 sekunnin samplen kuulla, niin ostopäätös voisi syntyä..
No okei, ihan puhdasta hamstraamistakin hommaan kuuluu. Levyhylly pursuaa osin sen takia, että haluaa pitää koko ajan käsillä suht mittavan skaalan erilaista musiikkia erilaisiin olotiloihin ja toisaalta herättämään sitä naapurikateutta. Ei mitään järkeä. Mutta niin se menee. Ehkä enemmän haluan voittaa itseni "kilpailussa", että löytyipäs se uk-orig. painos vihdoin tästäkin helmestä. Pyrkimys täydellisyyteen?
No, rahaa se vain on. ( / ? )