Miksi kaiutin menee "tukkoon"?

  • Keskustelun aloittaja ds
  • Aloituspäivämäärä
ds sanoi:
Tarkoitus ei luonnollisestikaan ollut esittää huonoa mainosta kaiutin- tai vahvistinmerkille, vaan ilmaista subjektiivinen kuuntelukokemus tietyssä tilanteessa. Myyjältä kysyessäni tämän vastaushan oli, että kyseessä on pieni pönttö, jolta ei voi vaatia liikaa. Merkki oli myös liikkeelle uusi, joten en tiedä miten hyvin edes tunsivat sen.

Jos ajattelen omaa laitteistoani, mulle on tärkeää, etteivät sen komponentit ole muiden osien suhteen liian vaativia. Toisaalta kokemuksen puutteen takia ja toisaalta taas siksi, että usein yksittäinen hankinta kouraiseen niin syvältä rahaholvia, ettei esim. vahvistinta ihan noin vain vaihdeta. Etenen siis vielä toistaiseksi "helpomman" kautta.

Omaa ihmetystäni lisää se, että nimenomaan noista testatuista kaiuttimista juuri M&D:n olisi pitänyt suoriutua tukkeutumatta. Tästä syystä epäilyksen varjo on heitetty käytettyyn oheislaitteistoon, joka sekin on ollut suorituskykyinen.

Sinänsä lähestymistapasi on hyvä. Vaikea kaiutin asettaa rajoituksia oheiskaluston valintaan, mikä ei ole hyvä asia.
 
moi
sunnuntai illan kevennykseksi kun hommaa kaksi kuvanmukaista vahvistinta,niin tietää 100% varmuudella ,että jos kaiutin menee tukkoon ,niin se johtuu kaiuttimesta :D
ter,reiska
 

Liitteet

  • PA110002.JPG
    PA110002.JPG
    118,6 KB · Katsottu: 10
miksin sanoi:
Epos tuolla oli kai se toinen pönttö?
ds sanoi:
ProAc-jalustakaiutin (en muista mallia): Kaiutin selvisi molempien kohdalla ihan tyydyttävällä arvosanalla, mutta en vain pitänyt äänestä.

Ikishän voisi ottaa puolueettomaanTM testiin sisäänajetut M&D:t :D
 
Macho-audioTM -periaatteen mukaan minkään komponentin ei tarvitse ottaa muita huomioon ja jokainen saa tehdä mitä parhaaksi näkee. Tästä voidaan johtaa seuraavat perussäännöt:
Jos kaiutin menee tukkoon, se johtuu vain kaiuttimesta.
Jos vahvistin menee tukkoon, se johtuu vain vahvistimesta.
Jos kaapeli menee tukkoon, se johtuu vain kaapelista.
...
 
moi
en ihan päässy perille kavereiden sanomasta mutta ilmeisesti ajatus oli jostain isottelusta,kunheitin ton kuvan mutta näin se vaan menee,siloinkun haetaan vahvareita mitkä pärjää kaikkien kaiuttimien kanssa niin tommosia ne on. :Dtulin just tallinnasta voi olla ajatus on hukassa,
ter,reiska
vielä pikkuisen kun ollaan palstalla missä äänentoistosta puhutaan ,noi auto jutut siirly lukumaan vaikka jotai autolehteä ja heitä ne autojutut vaikka audi kiesi palstalle.ne femakot voi osallistua keskusteluun :D
ter,reiska
 
moi
kimmosto ootko tehnyt noi päätelmät mittaamalla ;)
ter,reiska
 
Kyllä muakin hiukan ihmetyttää jos hypetetään hirveästi epäherkkiä kaiuttimia ja sitten syytellään vahvistinta tai kaapeleita jos soundi ei aukea. Ei siinä mitään, mä en dissaa mitään, koitan vaan olla rationaalinen. Ostaako joku autoonsa nitropolttoainetta tai turboahtimen jos käsijarru on jumittunut kiinni? :D (legendaarinen, kaikkien vihaama autovetaus)

Epäherkkällä kaiuttimella on "etunsa", siitä saadaan suhteellisesti matalaa bassoa, siitä voidaan tehdä pienikokoinen ja se voidaan viilata siistisoundiseksi.
 
Aiheeseen liittymättömät viestit on siivottu pois. Pysyttäisiinkö jatkossa ihan aiheessa?
 
ikis60 sanoi:
moi
en ihan päässy perille kavereiden sanomasta mutta ilmeisesti ajatus oli jostain isottelusta,kunheitin ton kuvan mutta näin se vaan menee,siloinkun haetaan vahvareita mitkä pärjää kaikkien kaiuttimien kanssa niin tommosia ne on. :Dtulin just tallinnasta voi olla ajatus on hukassa,
ter,reiska

Toi mun macho-audio homma oli osittain kielitieteilyä, sanaseppoilua, saivartelua tai miksi sitä nyt milloinkin kutsutaan. Eli jos keskustelun aihe on Miksi kaiutin menee "tukkoon"?, niin itse pysyttelen tiukasti kaiuttimissa. Ne saavat tehdä aiheesta casen tai keskustella setityksestä, jotka tuntevat esimerkkeinä mainitut tuotteet ja niistä syntyvän kokonaisuuden.

Toinen ulottuvuus liittyi Mallaksen mainitsemaan macho-sanaan. Macho-kaiuttimen 1 ohmin kompleksinen, dynaamisesti vaihteleva, virtasäröä, vasta-smv:tä, RF-häiriöitä jne. sisältävä kuorma kyykyttää kaikki muut paitsi macho-vahvistimet. Vahvistimien perimmäinen tarkoitus on kuitenkin tehdä hommansa muista välittämättä. Jos se ei onnistu, on perimmäinen syy vahvistimessa. Eli macho-audio tarkoitti (teoreettista) tilannetta, että jokainen laite tehdään niin että setitystä ei tarvitse miettiä.
Jos teen sen 6" pas***, syytän aika helposti pyttyä tai viemäröintiä alimitoituksesta jos tulee tukos.
 
Back
Ylös