Miksi äänitteiden äänenlaatua arvioidaan?

[moukkunen]

Miksi äänitteitä arvioitaessa musiikki ja äänenlaatu arvostellaan monesti erikseen(esim monissa hifi-lehdissä) ja mikä merkitys äänitteiden äänenlaadun arviolla mielestäsi on? Vaikuttaako äänenlaadun arvio valintoihisi?

Olisiko mielestäsi parempi että musiikki ja äänenlaadun arvio olisi yhdistettynä, koska äänitteen äänenlaadulla ja teknisillä kikkailuilla pyritään monasti korostamaan musiikin kokonaisvaltaista vaikutelmaa?

 

[rajani]

Olisiko mielestäsi parempi että musiikki ja äänenlaadun arvio olisi yhdistettynä, koska äänitteen äänenlaadulla ja teknisillä kikkailuilla pyritään monasti korostamaan musiikin kokonaisvaltaista vaikutelmaa?

Olisihan se parempi, mutta usein hyvä äänite on musiikillisesti sisällötöntä ja taas joskus ne musiikillisesti hyvät levyt on menty pilaamaan äänityksen jälkikäsittelyvaiheessa. Tämän seurauksena jos arvosanat yhdistetään hyvän levyn äänitteen ja musiikin yhteisarvosana voisi olla 2-3 tähteä ja sitten huono levy voisi hyvän äänityksen takia saada samat 2-3 tähteä / viidestä, jolloin arvostelun lukija olisi ymmällään että miten tämä näin voi mennä.

 

[v-a]

Minusta arviot täydentävät toisiaan. Musiikillisesti viiden tähden levy on aina kiinnostava, mutta jos joutuu valitsemaan runsaasta määrästä kiinnostavia kolmen tai neljän tähden levyjä, kohdistan ehkä valintani myös soundeiltaan hyviin. Ja voipi olla että kolmen tähden semikiinnostava jää kokonaan kuuntelematta jos se on raskaasti mokattu soundeiltaan.

v-a

 

[pirkka]

Koska hifi laitteilla pyritään hyvään äänenlaatuun niin on luontevaa että hifi julkaisussa arvioidaan erikseen äänitteen äänenlaatu. Oikeastaanhan musiikin arvioinnissa pitäisi olla kolme ulottuvuutta: musiikin laatu, tulkinnan laatu ja äänityksen laatu. Nythän esim hifimaailmassa näistä kaksi ensimmäistä on niputettu yhdeksi, musiikin kokonaisvaltaiseksi arvioksi ja erikseen sitten arvioidaan äänenlaatua eli levyn hifi ulottuvuutta.

 

[isojussi]

En ymmärrä miksi niitä pitää niin arvioida ja miksi porukka kiinnittää niihin niin paljon huomiota. Tai no toki ymmärrän mutta haloo, on sitä musiikissa muutakin kuin se tuotannon laatu ja hyvät saundit. IMO tietenkin >.

 

[pirkka]

En ymmärrä miksi niitä pitää niin arvioida ja miksi porukka kiinnittää niihin niin paljon huomiota. Tai no toki ymmärrän mutta haloo, on sitä musiikissa muutakin kuin se tuotannon laatu ja hyvät saundit. IMO tietenkin >.

Siksi kait sitä muutakin arvioidaan ja ainakin minun käsittääkseni juurikin enemmän.

 

[Padme]

Kyllä äänenlaatuarvio vaikuttaa ostopäätöksiini. Jos tarjolla on tulkinnallisesti yhtä hyviä äänitteitä, mutta joku on selvästi äänitykseltään toista huonompi tai parempi, niin tyhmäähän se olisi olla ottamatta asiaa huomioon.

Klassisessa musiikissa tämä lienee itsestään selvää, siellä samasta sävellyksestä voi olla myynnissä kymmeniä laadultaan erilaisia levytyksiä. Populaarissa taas on hankalaa valita huonosti äänitettyn ja hyvin äänitetyn välillä, kun niitä julkaisuja on tarjolla tasan yksi.

 

[Denali]

Äänenlaatu vaikuttaa omiin valintoihini, erityisesti klassisessa musiikissa, jossa saman teoksen voi valita erilaisina äänityksinä. Joskus ihmettelin, miksi Hifi-lehden arvioissa lähes kaikki klassinen sai musiikista 4-5 tähteä. Eivät ne kaikki niin hyvää musaa olleet minusta. Taisikin olla niin, että sävellyksen tason sijasta arvioitiin tulkintaa. Kevyellä puolella äänenlaatu ei niinkään vaikuta ostopäätöksiin, kuin siihen kuinka usein jo hankittu levy pyörii soittimessa. Tietysti hyvä musiikki kompensoi puutteellista äänenlaatua. Eikä hyvä äänenlaatu aina tarkoita kliinisen puhdasta studiotuotosta, vaan usein myös tunnelmaan sopivaa tyyliä. Esim. Led Zeppelinin live-DVD, jossa on se Monument Valley-aiheinen kansi, ei ole erityisen hyvä teknisessa äänenlaatumielessä, mutta tunnelma on silti sairaan hyvä. Tietty soundien räkäisyys sopii siihen. Rush on kestosuosikki bändini, mutta valitettavasti liika kompressointi on vähentänyt uusimpien levyjen soittointoa kotilaitteilla. Korvalapuilla kuuntelu maistuu paremmin.
Eli arvostan sitä, että äänenlaatu arvioidaan, mutta mielestäni kompressoinnista ei aina vähennetä tarpeeksi tyylipisteitä. Olen kai vähän allerginen sille.

 

[sihvis]

Musiikin pitäisi olla todella hyvää että jaksaisin sitä huonolaatuisena kuunnella. Harvoin on, tämä on tullut testattua jo spotifyn ilmaisversiollakin stereoiden kautta, kuulokkeilla vielä ihan nautittava musiikki oli varsinaisella setillä kuunneltuna niin tuhnua että lopetin kokeilun hyvin nopeasti.
Parempien soundien myötä musiikista saatava kokemus paranee.

 

[kronos]

Vaikuttaako äänenlaadun arvio valintoihisi?

Kyllä se vain vaikuttaa. Muutama konkreettinen esimerkki:

1) Vuonna 2002 ilmestyi Bruce Springsteenin ylistetty levy The Rising. Vanhana fanina ostin lätyn koska sitä hypetettiin niin paljon, Rolling Stonekin taisi lätkäistä lätylle viisi tähteä. Pettymys oli kova. Ensinnäkin levy oli nykymuodin mukaisesti ihan liian pitkä, 15 biisiä. Elettiin nääs tätä "hienoa" digiaikakautta jolloin levylle mahtuu kymmenen hyvän biisin lisäksi viisi huonoa ja ne myös otetaan mukaan ihan vain siksi että ne mahtuvat mukaan. Vuonna 1978 Springsteen teki levyn Darkness on the Edge of Town jota varten levytti useita kymmeniä biisejä ja levylle päätyi erittäin ankaran seulonnan jälkeen kymmenen. Nyt oli muka varaa valita peräti 15 biisiä levylle. Oikeasti ei tietenkään ollut vaan täytebiisejä oli iso läjä. Parhaatkaan eivät olleet herran kulta-aikojen tuotannon tasoa. Erityisen paljon tökkivät soundit: tasapaksua, kompressoitua mössöä. E Streetin Bandin iso, täyteläinen, vivahteikas ja ilmava sointi oli latistettu tasapaksuksi puuroksi jossa ei nyansseja ollut. Tämän karmean pettymyksen takia en ole viitsinyt enää hankkia herran tuoreempia levyjä, Rising jäi varmaankin viimeiseksi eikä sekään kauheasti kajareista raikaa. Onneksi levyllä on sentään My City of Ruins joka on aikamoinen helmi. Sitäkin kuunnellessa tulee tosin mieleen kuinka hienolta kappale kuulostaisi vaikkapa River-levyn soundeilla...

2) Metalli: karkeasti jaotellen nykymetallilevyt jakaantuvat about 80-prosenttisesti seuraavaan kahteen ryhmään:
2a) Soittotaidottomien, sävellyskyvyttömien bändien grindgore- ym. vastaavat levyt jotka ovat lo-fi ihan tarkoituksellisesti: soundien ei edes haluta olevan hyviä vaan aivan tavattoman ohutta riipivää rujoutta. Soundipolitiikkaa perustellaan sillä että ei haluta tehdä liian siistiä kamaa ja niinpä lopputulos on täysin kelvoton kaikin puolin.
2b) Huolellisesti (ja usein isolla rahalla) tehdyt metallilevyt, pro toolsilla täysin hengettömäksi hinkatut ja yltiökompressoinnilla viimeistään pystyynkuoliaaksi tapetut äänimattolevyt, tämä Apulanta/Him/Kotiteollisuus/Cradle Of Filth jne tms. ym. soundi jota nykyhevistä on valtaosa, reilusti yli 50%. Näitä ei vain jaksa kuunnella, puutumus tulee hyvin äkkiä. Ja koska tämmöisiä levyjä ei jaksa kuunnella niin ei niitä viitsi ostaakaan. En tietenkään väitä että KAIKKI nykyhevilevyt olisvat soundillisesti näin huonoja mutta aivan valtavasti niitä on, soundillisesti kelvollisia saa etsiä kissojen ja koirien kanssa.

 

[Jyrki_H]

^Samaa mieltä 1-kohdasta, vaikka en Springsteeniä kuuntelekaan. Tämän voi yleistää lähes kaikkiin artisteihin. Ennen jouduttiin valitsemaan parhaat biisit ja joitakin hyviä julkaistiin vielä sinkkujen B-puolilla. Nykyisin kaikki täytebiisit laitetaan mukaan. Lisäksi oletusarvoisesti levyjä ei kuunnella kokonaisuuksina, vaan ostellaan hittibiisejä iTunesista, joten kappalejärjestystä levyn kokonaisuuden kannalta ei mietitä.

2-kohta hieman eri mieltä. Metalli oli genrenä undergroundia vielä 80- ja 90-luvuilla. Populaarimusiikkia siitä tuli kunnolla vasta 2000-luvulla. Lo-fi soundeja on ollut aina joko tahallisesti tai olemattomasta tuotantobudjetista johtuen. Oma musiikkimaku on enemmän kallellaan progressiivisen metallin suuntaan, mutta esimerkiksi Avenged Sevenfoldin uusinta Nightmare-levyä on tullut kuunneltua jonkin verran. Metalli on musiikkigenreistä se, joka kärsii loudness warista ehkä vähiten (mikä voisi myös olla osasyynä ko. musiikkilajin menestykseen nykypäivänä?). Soundit ovat nykypäivänä pääosin kunnossa, tosin aika tavalla samaan muottiin valettuja, eikä persoonallisia soundeja juuri tule vastaan. Ongelma on yksin omaan tuossa limitoinnissa. Kuunteluväsymystä tulee helposti, mutta metalli yleensä toimii, kun kääntää volumea suuremmalle.