Mikä vuosikymmenen ja miksi?

alspe

Käyttäjä
Liittynyt
13.3.2007
Viestejä
15 027
Kaupunki
Tampere
Jos maailmasta pitäisi hävittää kaikki musiikki yhtä vuosikymmentä lukuunottamatta, minkä haluaisitte säästyvän?

Itseni ei tarvitse kauaa miettiä, 70-luku on vaan niin täydellinen. Harmittaa oikein kun en ole vielä 50-vuotias jolloin olisin ollut 70-luvulla nuorisossa kuuntelemassa ensimmäisten joukossa noita musiikin messiaita. :D

Juuri nytkin kuuntelen Eaglesin Hotel Californiaa, tulee mieleen, että koskahan viimeksi on tehty lähellekkään yhtä hienoa musiikkia kuin esim. tuo mainintani? ;)

Pink Floyd, Sabbath, Eagles, Jethro Tull, many more.
 
Rock-musiikin puolesta 70-luvun alku -viiva- 80-luvun alku. Ehdottomasti kuitenkin niin, että vuosi 1981 on mukana :D Perusteluna se, että tuon aikajanan rockmusiikki paljolti oli/on omaan makuuni hienoa.

Klassinen ja Jazz ovat sitten vähän vaikeampia alueita tässä mielessä.


Mutta oikeastihan tällaista rajausta ei voi tehdä, koskapa hienoa musiikkia on tehty kaikilla vuosiluvuilla.
 
Vaikeaksi menee valinta, mutta ottaen huomioon vaikutteiden oton ja jopa vanhan toistamisen, pitäisi tietenkin säästää meneillään oleva vuosikymmen, niin harmittaisi vähiten. Siis säästää kokonaisuudessaan, kaikki äänitteet - loputhan sulatettaisiin menneen musiikin möykyksi.

Vaikka kyllä minua houkuttaisi myös säästää vuodet 65-75.

Nimimerkillä Syntynyt 1965.
 
Kuuskytluvun loppu - seiskytluvun alku eli jotain 66-75 lienee itselleni kultaisinta aikaa mutta kyllä nykyäänkin tehdään musaa, jota en toivo hävitettävän minnekään.
 
Tarkoittaako kysyjä musiikin levytysvuotta vai sävellysvuotta?
Jälkimmäisessä tapauksessa homma menisi vieläkin vaikeammaksi päättää.

Jälkimmäisessä tapauksessakin vuosikymmenen valinnan tekee omalta osalta erittäin hankalaksi se että omaan makuun hienoa rytmimusaa tehtiin paljon juuri 70-luvun lopussa ja 80-luvun alussa. Toisaalta 60-lukukin on kovin hieno musiikkivuosikymmen...
Onneksi mainioita klasarilevytyksiä löytyy noilta kaikilta vuosikymmeniltä.
 
70 luku ja sitä vanhempion laadun osalta ylivoimaista nykyisiin nähden,studioissa ei ollut kompuroita ja limittereitä yms hilavitkuttimia joilla musiikki tuhotaan verrattuna tähän päivään ja mikä parasta,ei digitekniikkaa.
suomessa kyllä tehtiin hyvää jälkeä 80 luvullakin esim eput ja nurmio.
nykyään laadukkaat(dynaamiset)äänitteet alkaa olla aika vähissä,tosin poikkeuksiakin on.
 
50-luku, sillä ilman sitä ei olisi mitään rokkia vaan tekin kuuntelisitte onnellisina tangoa ja humppaa. Yrk, pelkkä ajatuskin tappaa...
 
Moi !

Jos kymmenen vuotta pitäisi säästää niin se oli 1966-1975.
Siihen väliin mahtuu kaikenlaista riittävästi vaikka loppuelämäksi.

--
 
60-luku aloitti kaiken, Rollarit, Beatles, Cream, Frank Zappa, Jimmy Hendrix, Led Zeppelin, The Who, Bob Dylan jne. .............. lista on pitkä ja käsittämättömän historiallinen.

Katselimme tyttäreni (19v) kanssa originaalia Woodstock videota ja sekin todistaa osaltaan, että tuona aikana tapahtui jotain poikkeuksellista, olimme siitä yksimielisiä.

Kyseisen videon alku päässä on Crosby, Stills, Nash esitys, jossa tiivistyy tuon tapahtuman henki. Upeat sanat ja uskomatonta stemma laulua.
 
tyhmää, ettei leffassa ole mountainin for yasgur's farmia.
 
Komppaan Pirkkaa ja Alexia, 1966-75 se olisi jos joku kymmenen vuoden väli pitäisi valita. Silloin tehtiin se musiikki jota ensiksi opin rakastamaan ja jonka kanssa kasvoin aikuiseksi (siis lakisääteisesti aikuiseksi, ei henkisesti).

Juhani
 
Lähestulkoon mahdoton kysymys, koska kaikilta nauhoitetun musiikin vuosikymmeniltä löytyy niin uskomattoman paljon hienoa matskua, että mitään en haluaisi menettää. Tuo edellä mainittu 66-75 voisi olla jossain määrin parempi kuin moni muu ajanjakso, mutta silti... Toisaalta, jäisipä jäljelle mikä tahansa vuosikymmen mittainen pätkä niin tarpeeksi syvälle kaivamalla niistä kaikista löytyisi loppu elämäksi kuuntelemista.

Eli lopullinen vastaukseni on: mikä tahansa :D
 
60-luvun loppu ja 70-luku. Musiikillinen räjähdys synnytti maailman jota nykyajan poptähtöset hiljaa nakertavat kuoliaaksi. Pink Floyd, Sabbath, Jimi Hendrix... Kuinka moni nykyartisti on heille velkaa. Ei se mitään, hyvää musiikkia tehdään vieläkin. Mutta sitä kyllä pitää aika huolella uuttaa kaiken skeidan seasta. 70-luvulla luotiin pohja kaikelle taiteellisemmalle ja luovemmalle rok-musiikille. Kiitos siitä.
 
alspe sanoi:
Jos maailmasta pitäisi hävittää kaikki musiikki yhtä vuosikymmentä lukuunottamatta, minkä haluaisitte säästyvän?

Klassisen musiikin ystävälle tämä on kyllä täysin mahdoton kysymys. Vuosisadan tasollakin tulisi tehtyä hirveää väkivaltaa musiikin historiaa kohtaan... :-\
 
1979-1989
Tuohon saan mahtumaan ääripäihin kaksi lempi rock-albumiani:
X Japan - Blue Blood
Pink Floyd - The Wall

Mukaan mahtuu muutamia hyviä elokuvasäestyksiäkin:

Ennio Morricone - The Mission
Joe Hisaishi - Nausicaa, Laputa
Vangelis - Blade Runner
John Williams - Indiana jones I, II&III
 
Tuo kultainen kolmio 1958-1968. Siellä on Jazzin helmet, soulin synty, rock ja tietty Beatles. -80 luvun voisi ampua Jupiterin taakse :p :p :p
 
Back
Ylös