Mikä saa inhoamaan tai häpeämään tietynlaista musiikkia?

rajani

Käyttäjä
Liittynyt
18.2.2007
Viestejä
12 789
Kaupunki
Lahti
Monilla on varsin vahvoja mielipiteitä että mitä musiikkia voi kuunnella ja mikä taas on niin hävettävää tavaraa ettei sitä voi myöntää kuuntelevansa?
Oletteko koskaan miettineet, mistä se on saanut alkunsa? Kaveripiirin painostus nuorempana oikean musiikin kuuntelemiseen? Perusteluksi ei kelpaa että se muu musiikki on sheisseä.

Lehtisen Matti ei ainakaan häpeile musiikkimakuaan ja siitä pisteet.


Olkoon vaikka tämä vitsi alustuksena tälle ketjulle.

Putkihörhö sanoi:
Kysymys: Mitä sinulla on kun edessäsi on Phil Collins haudattuna kaulaa myöten hiekkaan? Vastaus: Liian vähän hiekkaa.
 
Toinen mieleen jäänyt lausahdus tulee tässä...

alspe sanoi:
"Kaikki" kaiuttimet toimivat kerrostalossa jos musiikkimaku on tyyliin Krallia 15 beat /min. ;)

Samalla tuli mieleen tämä ketju:
https://foorumi.hifiharrastajat.org/showthread.php?42960

Toinen varmasti monille puistatuksia aiheuttava ketju:
https://foorumi.hifiharrastajat.org/showthread.php?44767

Eli jos tekee mieli soittaa Bad ja Ryyd ja muistella sitä kun 80-90 lukujen vaihteessa löysi ko. c-kasetin vintiltä ja koitti sitä vouvaavassa kasettisoittimessa, niin antaa palaa.
 
Kalkkisten musiikki on häpeällistä ja inhottavaa!

Siis: Nuori kapinallisuus saa inhoamaan ja häpeämään tietynlaista musiikkia. Esimerkiksi omien vanhempien/isovanhempien musiikki on lähes kaikkien teini-ikäisten mielestä aivan naurettavaa. Vanhemmiten se musiikkimaku sitten hivuttautuu juurikin siihen suuntaan...

Itse vihasin nuorena kaikkea iskelmämusiikkia vilpittömästi. Nykyisin esim. Baddingin iskelmällisempi tuotanto on mitä hienointa musiikkia. Sen verran traumoja kuitenkin on vielä jäljellä, että ihan rivi-iskelmä ja tanssilavakulttuuri ei oikein nappaa. Kesäillan valssi saa TV-kanavan vaihtumaan aika äkkiä.
 
Piti oikein miettiä mitä musiikkia vihaisi. Mieleen tuli musiikki jossa pääosa on näyttää tekninen taitavuus jonkin instrumentin suhteen mutta kokonaisuus epäonnistuu.
 
Ylimairea miellyttämisen vimma tekee minulle musiikista kuin musiikista ällöttävää. Esimerkkinä Jari Sillanpään touhut aika lailla kokonaan. Tai vanha painajaiseni, jossa Svenska Teatternin tekopirteimmät komeljanttarit hieman hassuttelevat laulamalla Beatleksia potpurina niin, että Love, Love me Do ja Eleanor Rigby tulkitaan samalla pirtsakuudella. Tai vappukonsertit sampanjakalaaseineen ja rullaati-rullateineen. Ihan sama, mitä soitetaan, kun asenne on niin Liberacea, niin Liberacea.

:) v-a
 
Joskus jo levykansien tahaton komiikka aiheuttaa myötähäpeää:

41Fh3efkPoL._SL500_AA240_.jpg
41HXGG120DL._SL500_AA240_.jpg
51KV38RJYyL._SL500_AA240_.jpg


...vaikka levyt ovatkin viiden tähden klassikkokamaa... omassa genressään ja ajassaan...
 
toisinaan en suostu myöntämään pitäväni jostain biisistä jos se on liian helppo. sellainen mitä nrg:llä soitetaan. 4/4 by the book etc. onneksi tätä tapahtuu harvoin. se on vain merkki siitä ettei ole tarpeeksi kuullut oikeata musiikkia. oma lukunsa on sitten millaisen reaktion iskelmä saa minussa aikaan. äitini pakotti kuuntelemaan sitä aina.... aina niin kauan kuin hänen kanssaan asuin. vihasin sitä pikkulapsesta asti. saan siitä vieläkin jäätäviä raivareita.
 
Mä en voi sietää musiikkia joka kuulostaa teeskentelyltä. Epäaidolta. Hyvänä esimerkkinä on tämä nykypäivän rocktrendi, jossa näytetään niin vtn asiallisilta ja irvistellään menemään mutta musa on täysin vailla sisältöä. Naivia ja hampaatonta iskelmää särökitaroilla varustettuna. Teeskentely puistattaa itseasiassa ihan joka musiikkityylissä. Jos kerran ei ole sanottavaa niin on sitten hiljaa vaan.

Sillä ei mielestäni ole väliä onko biisi helppo vai vaikea. Joskus todella simppelit jutut, jossa on kunnolla tunnetta uppoaa kuin metrin halko. Toisinaan taas todella tekninen soitanta yhditettynä räjähtävään energiaan on jotain aivan mahtavaa. Toisaalta tilutus tilutuksen takia on kyllä ihan pepusta. Ei sitä jaksa vaikka kitaristi olenkin.

Pekka
 
rajani sanoi:
Monilla on varsin vahvoja mielipiteitä että mitä musiikkia voi kuunnella ja mikä taas on niin hävettävää tavaraa ettei sitä voi myöntää kuuntelevansa?

Jos on sinut itsensä kanssa niin on sinut myöskin monien eri musiikkityylien kanssa.
 
Miks pitää hävetä jos tykkää jostain muusta mistä toiset? Ei kannata, kuuntelee vaan sitä mistä itse tykkää ja jättää muiden mielipiteet omaan arvoonsa ;). Mä pidän monia artisteja todella pa$koina mutta ei se ole multa pois jos joku tykkää niistä.
 
LaJazz sanoi:
Jos on sinut itsensä kanssa niin on sinut myöskin monien eri musiikkityylien kanssa.

aika yksioikoinen lausahdus, niputtaa rankasti ihmisiä. Heitä kun on erilaisia.

Yhtä hyvin voisi tokaista :
" jos ihminen on aikalailla hakusessa,
niin on hakusessa myös monien eri musiikkityylien kanssa. "

Tästä huolimatta :p myönnän seikkailevani tyyleissä ja genreissä runsaasti, mutta en pidä sitä itseisarvona.
Minä ( & moni muu ) näin, kun taasen jotkut ovat kapeammalla ( mutta terävämmällä ? ) otteella jossain kiinni.

t. ' RIF '
 
Oikeastaan kaikenlainen musiikki uppoaa ja yritän oppia koko ajan uusista genreistä. Ärsytyskynnyksen ylittää ylituotettu musiikki, joka on tehty kivan näköiselle bändille > (vrt. lacan & nrg). Toinen jostain syystä välittömän yökötysreaktion aiheuttava genre on radio aallon mainostama "pehmeä musiikki", uuh. Myös iskelmän kuuntelussa on ongelmia, joka lienee taas elämäntyyli- & sukupolvikysymys.
 
Minun tykkäämiseni ja ei-niin-tykkäämiseni on täysin kappale- ja esittäjätasolla. Hyvä kappale, ja huono, voi tulla mistä ja keneltä tahansa, jopa suosikit voivat joskus tuottaa pettymyksiä.

Ehkä ikä ja harrastuksen kehittely ovat myös tuoneet asenteisiin joustoa, pehmeyttä ja jonkinlaista - toivon mukaan - laaja-alaisuutta. En esimerkiksi kaksikymppisenä olisi uskonut pitäväni nyt nelikymppisenä ruotsalaisesta lauletusta jazzista, hieman samanlainen muutos kuin se, että haaveilen nykyisin toisinaan uudesta Skodasta:) En paheksu edes radioiden soittolistoja, sillä esimerkiksi Beyoncella on ansionsa, ei sellaista äänialaa klaaraa ihan jokapoika tai -tyttö. Olkoon vaan ekonomilogiikka edellä kulkevan musiikkiteollisuuden hedelmä, jonkun mielestä ehkä mätä, mutta kyllä hän on läksynsä lukenut ja etenee urallaan ilmeisen omaehtoisesti tietäen missä mennään. Tykkään myös Pussycat Dollsin parista biisistä, eikä hävetä yhtään. Toisaalta tykkäämisestä on piitkä matka omaan levyhyllyyn: viimeksi ostin Porcupine Treetä ja Regina Spektoria. Ja krhm. myös sen Beyoncen.

Nojoo kuitenkin, ehkä muutama kestoinhon kohde löytyy: teennäisyys. Sitä täällä ketjussa on jo ansiokkaasti kuvailtu. Se että yritetään niin h--vetisti olla jotakin suurempaa kuin ollaan. Tekotaiteellisuus. Muovisuus. Läpipaistava liukuhihnamainen kunnianhimon puute. Tekopyhä julistuksellisuus, jossa kyllä vastustetaan kaikkea kaupallista - kunhan oma levy myy. Maailman kriisien, hädän, politiikan ja uskonnon valjastaminen omiin myyntitarkoituksiin. Sellaiset biisit, joiden ainoa pointti on:"Kuunnelkaa-kuinka-hyvin-minä-soitan/laulan/vihellän/ähisen/huohotan" Onhan näitä.
 
Kyllä se menee enemmän noille ylä - aste ajoille kun piti "salaa kuunnella" Scorpioneja, Bryan Adamsia ja vaikkapa Bonnie Tyleria, kun kerran pilottitakissa oli Led Zeppelinin ja Bad Religionin hihamerkkejä. :D

Nykyään kuuntelen ihan julkisesti kaikkea mikä pistää jalan vispaamaan, artistista ja imagosta välittämättä. Se tuntuu lähinnä olevan muiden ongelma, jos esim. täällä ränchillä ryypätään rumien ja tatuoitujen motoristi kavereiden kanssa ja johonkin väliin iltaa rupean kyllästymään Kotiteollisuuden ja Panteran toitottamiseen ja törkkäsen välistä vaikka Donna Summeria, tai Dance Hits Vol. XXXmikälietä.

Muut saavat tällöin hetken naurunsa ja vinoilunsa meikäläisen kustannuksella, mutta kyllä sieltä viimeistään Bailandon kohdilla rupeaa "äijienkin" jalat salaa polkemaan rytmiä. :D
 
rigging is fun sanoi:
Yhtä hyvin voisi tokaista :
" jos ihminen on aikalailla hakusessa, niin on hakusessa myös monien eri musiikkityylien kanssa. "

Tarkoitin sitä, että jos joutuu häpeilemään kuuntelemaansa musiikkia, niin itsetunto on aikalailla hakusessa.
 
LaJazz sanoi:
Tarkoitin sitä, että jos joutuu häpeilemään kuuntelemaansa musiikkia, niin itsetunto on aikalailla hakusessa.

Tässä on dilemma. Individualismia kyllä arvostetaan, mutta ihminen on evolutiivisesti laumasielu. "Aivot pitävät sooloilua erheenä", kertoo tuore Tiede-lehti.

Enemmän aiheesta esimerkiksi sosiaalipsykologi Noah Goldsteinin revisiossa: Social influence: Compliance and conformity.

OP:lle siis, että geenit.
 
Minua on aina säälittänyt ihmiset, jotka pitävät huonosta musiikista. Harvemmin se kuitenkaan on niiden oma syy. Ovat olosuhteiden ja huonojen vaikutteiden uhreja. Varmaan jo ihan kotioloista ja lapsuudesta nämä tämmöisert vääristymät saavat alkunsa. Ja tietämättään nauttivat aivan kaamean kuran kuuntelusta. Voi kumpa heitä voisin auttaa jotenkin.

Pekka

Ai niin: ;)
 
pjl sanoi:
Voi kumpa heitä voisin auttaa jotenkin.

Pekka

Ai niin: ;)

Siinäpä sitä on sarkaa kynnettäväksi, sillä meitä valistumattomia pimeässä eläviä on pirun paljon. Toisaalta olen aina pitänyt säälittävänä sitäkin, että laumassa nostetaan jalustalle joku artisti tai orkesteri ja sitä sitten kaikkien paremmintietävien "kuuluu" palvoa, ostaa kaikki levyt ja snobbailla nippelitiedoilla siitä, minkä merkkisellä kitaralla mikäkin soolonpätkä on vingutettu ja minkä studion nurkassa on huuliharppua puhallettu tai kuka kilkutti kolmesti pimpparautaa kolmen ja puolen minuutin kohdalla. On surullista, jos suhtautuminen musiikkiin lähentelee uskontoa. Eiks musiikin kuulunut helpottaa elämää, irrottaa arjesta, antaa hetki olla jossain muualla yms. myönteistä.

Meissä huonomakuisissa on se hyvä puoli, että me uskallamme nauttia.
 
Meno-Eino sanoi:
Eiks musiikin kuulunut helpottaa elämää, irrottaa arjesta, antaa hetki olla jossain muualla yms. myönteistä.

Siinä taisi aika tiivistetysti tulla se mitä musiikista haen ja joskus jopa saan.

Pekka
 
Back
Ylös