Mikä on messujen merkitys ja/tai tarkoitus?

Tawe

Hallituksen jäsen
Hifiharrastaja
Liittynyt
12.9.2006
Viestejä
15 446
Kaupunki
Kuopio
Niin, mikä se on messujen merkitys ja/tai tarkoitus lopulta? Aina siellä kuitenkin epäonnistutaan ja viikkoja saa selitellä että oli vain2 tuntia aikaa ja huone oli huono jne jne. Hienot setit haukutaan järestään lyttyyn.

Torvihörhö (Mutanen) sanoi joskus, että sellaiset messut olisi oikeasti hyvät, että siellä ei soi mikään laite, mutta harrastajat saisi niitä hiplata ja tutkia rauhassa ja ennen kaikkea keskustella niin myyjien, toisten harrastajien kuin myös mahantuojien ja valmistajan (edustajan) kanssa. Tällainen voisi toimia?

Kommentteja?
 
Niin, omalla kohdalla se on tosiaan tuo laitteiden näkeminen ja ehkä vähän hiplailukin. Väentungoksessa ja vieraassa akustiikassa ei äänestä kovin kummoisia tuomioita voi antaa, niin hauskaa kuin kaiken järjestelmällinen dumaaminen onkin.
 
Kai messujen tarkoitus on tuoda vehkeitä esille mitä on tarjolla. En itse perusta messudemoista kauheasti. Pikkupurkit pärjää pienissä huoneissa yleensä hyvin ja ne varmaan jää porukoiden mieleen onnistujina.

Itselle vehkeiden näkeminen on se juttu messuilla.
 
Ja sitten vielä kun musiikkina on aina sliipattu shitti. Koitetaan ikäänkuin viilata hifistiä linssiin soittamalla epäolennaista kilkutusta kun huoneet ei kestä muuta. >:D
 
Kyllä minulla on messuilla jonkunlainen tutina siitä, mikä ongelma on huoneperäistä ja mikä esim. kaiutinperäistä. Eli vaikka äänentoiston keskimääräinen taso on mitä on, jotain arvioita voi aina tehdä. Ja messuhuoneiden välillä löytyy kyllä suhteellisia eroja paljonkin. Myös positiivisia yllätyksiä tulee joka messuilla.
 
alspe sanoi:
Ja sitten vielä kun musiikkina on aina sliipattu shitti. Koitetaan ikäänkuin viilata hifistiä linssiin soittamalla epäolennaista kilkutusta kun huoneet ei kestä muuta. >:D

Tämäkin vielä!

Niin, ajatelkaa jos messuilla ei tosiaan soitettaisi musiikki nuotin nuottia. Ei, vaikka kuinka rukoilisi. Ihmisille jäisi ehkä enemmän positiivisia kuvia ja unelmia mieleen kuin p@skoista demoista, ja siksi he ehkä hakautuisivat noita vielä kuuntelemaan joskus kunnon demoonkin, jos edustajalle olisi sellaista mahdollista järjestää?
 
Pitää kai sitä audiolaitteista puhuttaessa voida kuunnella myös niiden ääntä. Se kai tässä pääasia on ? Toki pitää ottaa huomioon kuuntelussa (varsinkin kriittisessä) etteivät olosuhteet ole kaikin osin verrattavissa esim. kotioloihin. ???
 
akk sanoi:

Eihän automessuillakaan koeajeta? Ja kyllähän se hifiharrastus ja musiikin kuuntelu kotona on kaksi eri asiaa? Vai onko?

newark-kit-car-show.JPG
 
moi
aluksi mieluummin töpselit irti kuin huono demo,taas tampereellahan kuulee kokemuksista miten ihmiset reakoi,setin huonoon ääneen,varsinkin jos on kalliimman puoleinen setti kyseessä,ilkujia riittää jos sitä ei olla saatu kunnon iskuun.
ter,reiska
 
Kyllä noista messudemoista parhaimmillaan sen verran saa irti että tietää mihin merkkiin haluaa tutustua lisää. Sen jälkeen se myymälä/kotidemo kertoo enemmän. Parhaimmillaan messut ja niiden jälkeiset harrastajatapaamiset on hyviä paikkoja tavata tarras......korjaan: harrastajatovereita.
 
rajani sanoi:
hyviä paikkoja tavata tarrastajatovereita.

Tarrastajatoveri? Tarkoittaako se jonkinlaista tarrautumista, läheisriippuvuutta?
 
:D Sen siitä saa kun kirjoittelee tänne samalla kun on puhelimessa. Pointti meni kuitenkin perille.
 
Varmaan messujen vetovoimaan vaikuttaa se, mihin olemme tottuneet. Jos autonäyttelyissä olisi perinteisesti aina ollut koeajoja, voisi olla vaikea järjestää näyttely, jossa niitä ei ole. Hifin kohdalla tilanne lienee sama. Kuuntelumahdollisuuksiin on totuttu, siksi ilman pärjääminen voi olla haastavaa.

Yksi tapa voisi olla järjestää luennon ja demon yhdiselmiä, jossa laitteen suunnittelija tai asiantuntija kertoo tausta ja tavoitteet, ja demoaa lähinnä havainnollistamismielessä. Tämäkään ei tietysti poista sitä, että setityksen ja akustiikan pitäisi toimia.

:) v-a
 
Tawe sanoi:
Ja kyllähän se hifiharrastus ja musiikin kuuntelu kotona on kaksi eri asiaa? Vai onko?

Ei ainakaan omalla kohdalla. Kyllä nuo ovat sillä tavalla minulla kytköksissä toisiinsa etten osaa sanoa mistä toinen alkaa ja mihin toinen päättyy. Ilman laitteita ei kotona kuulu musiikin ääntä.
 
ahaapalainen sanoi:
Ei ainakaan omalla kohdalla. Kyllä nuo ovat sillä tavalla minulla kytköksissä toisiinsa etten osaa sanoa mistä toinen alkaa ja mihin toinen päättyy. Ilman laitteita ei kotona kuulu musiikin ääntä.

Moni kuuntelee onnellisena musiikkia hifistä tietämättä. Hifiä voi harrastaa myös ilman musiikkia, laitelhtöisesti. Provohan tuo minun lause toki hieman oli...

Mutta kyllä hifimessuillakin voisi panostaa enempi myös show puoleen:

CAR_SHOW_GIRL9.jpg

...toki tällainen poseeraus onnisttuu paremmin konepellillä kuin vaikkapa jonkun ison A-luokkaisen päätevahvistimen päällä...
 
Tawe sanoi:
Ja kyllähän se hifiharrastus ja musiikin kuuntelu kotona on kaksi eri asiaa? Vai onko?

Voi ainakin olla. Musiikin kuuntelu ei edellytä hifiharrastusta millään tavoin.
Hifiharrastus voi "loppua" mutta ei tarvitse vaikuttaa musiikinkuunteluharrastukseen mitenkään. Miksei toisinkinpäin, muttei toivottovasti..
 
Tawe sanoi:
Moni kuuntelee onnellisena musiikkia hifistä tietämättä. Hifiä voi harrastaa myös ilman musiikkia, laitelhtöisesti. Provohan tuo minun lause toki hieman oli...

Kyllähän asiat noinkin voit aivan hyvin olla. Tosin taitaa paatuneinkin laiteharrastaja tarvita musiikkia ainakin testimateriaaliksi.
 
ahaapalainen sanoi:
Tosin taitaa paatuneinkin laiteharrastaja tarvita musiikkia ainakin testimateriaaliksi.

Tarvitseeko:

Ja sitten vielä kun musiikkina on aina sliipattu shitti. Koitetaan ikäänkuin viilata hifistiä linssiin soittamalla epäolennaista kilkutusta kun huoneet ei kestä muuta. >:D
 
Tawe sanoi:
Tarvitseeko:

Ja sitten vielä kun musiikkina on aina sliipattu shitti. Koitetaan ikäänkuin viilata hifistiä linssiin soittamalla epäolennaista kilkutusta kun huoneet ei kestä muuta. >:D

Tästä päästään vanhaan mörköön eli mikä on tätä mystistä musiikin antimateriaa eli epämusiikkia, johon musiikinkuuntelija voi hifiharrastuksensa myötä langeta. Ehdotuksia otetaan edelleen vastaan.

No, tämä ei tarkoita sitä, etteikö omaan korvaakin se messuilla kuultava musiikki olisi monesti melko tarkoitushakuista, mutta karkeasti esitettynä "mullon pareet musat ja hifit kans" on argumenttina aika tyhjänpäiväinen. Jos sitä nyt siis argumenttina millekään käyttää.
 
Back
Ylös