behrelec31
Käyttäjä
tässä olisi näkemykseni siitä miten äänentoistossa lähinnä nyt vaikkapa cd- musiikkia 2- kanava kuunneltaesssa tulee eri tasot äänirakenteessa ajanmukaan kehittyessä havaittaviksi.
eli miten äänentoistossa suomennettuna rakentuu stereokuvan rakenne/rautalankamaailma joka olisi realismia kohti tavoiteltavissa. tosin vasta vuosien harjaannuttamisen seurauksena.
stereokuuntelussa.
1. monesti harrastuksen aloittava äänen toistoa harjoittava kuulija kuulee lähinnä 2- uloitteista puurottunutta stereokuvaa ikäänkuin keskittää yleisen monesti kuuntelunsa iskutahteihin ja yleiseen juoksevuuteen eli lähinnä melodian seurantaan ja unohtaa kaiken muun/tai ei siis halua välittää muusta. ja näin ollen halvat kovaääniset rakentavat stereokuvan kovaäänisten välisen leikkaustasojen taakse. eli ikään kuin äänikuva on liimattu kovaäänisten taakse olevaan seinään kaksi uloitteiseksi pinnaksi (ei tietenkään aina). mikäs siinä jos se kelpaa. ääni on kuin eri vaiheiset, mutta painotus laulajassa äänikuvassa on kovaäänisten leikkaustason takana seinässä ja rokkenrolli rullaa niin kui humppakin, mutta vakavampilaatuisempi lähinnä aitouteen tarkoitetut soitto instrumentit kärsii puuroudesta ja muovisuuden sivumausta. ja mittasuhteet ovat vääristyneet.
2. keskittymisen ja tasokkaampien kovaäänisten tullessa vastaan. tulee äänikuvan rakenne hahmoteltua hiukan paremmaksi eli nyt musiikin juoksettavuus siis tempon seuraaminen ja iskuäänien seuranta tarkentuu mutta myös tilan kasvu jossa esitys tapahtuu saa havaittavaa syvyyttä että myös korkeutta. mutta soittajat ja lauluäänen ulostulo on edelleen sumeaa tai sanotaanko epämääräisen ympäripyöreätä havaittaaksesi kovaäänisten takana olevat laulajien todelliset metrien etäisyydet lavalta. ja näin ollen laulajien ja soittajien välissä on harmaata kenttää tai sanotaanko pehmeätä/himmeätäkohinaa joka sulautuu laulajan etäisyyden venyvään ilmaisu tapaan. ikään kuin solistin naama oli venytettyä ja rajoituttamatonta rajaa jolla ei ole reuna-aluetta.
3. kun kovaääniset/stereovehkeet ovat nyt paremmat ja korvat ovat harjantuneet/hiotuneet/imemään havaitsemaan myöskin eroja, niin stereokuva tulisi piirtää stereokuvan äänikuvan osalta siten että iskuäänet ovat varsin nopeat ei laiskat/laahaavat. myös eri soittajat eriytyvät toisistaan stereokuvassa metrien päähän toisistaansa jos sellaista äänittettä jossa laulantaa tapahtuu, ja heidän välille syntyy hiljaisuutta eli tyhjyyttä. äänikuva ei ole vieläkään rehellisesti sanottuna riittävän tarkka tai aito. se on vain sinne päin. eli epärealistinen. moni halvempikin systeemi pääsee kyllä tähän pisteeseen. yleinen musiikin kuunneltava laatu taso on tässä kohtaan hyvin monelle erittäin kova laatuaan. mutta paremmaksikin voi tulla. stereokuva edelleenkin piirtyy kovaäänisten välisen leikkaustasojen taakse vaikkapa tilantuntu onkin kasvanut myös eteenpäin kovaäänisistä plus edelliset hyvät piirteet 1 ja 2 tason harrastus pojalta katsottuna.
4. nyt kun äänentoisto laitteet ja kovaääniset ovat kalliimman luokan vehkeitä useimmilla kaupalliset passiiviset kovaääniset. n.2000 egee - 20 000 egen hintaluokassa. on äänikuva jo toista maata. äänikuva tulisi realismia lähestyessä olla iskuäänten osalta nopea, kuin nopean käsien taputusta. myös äänikuvan rentous pinnistelemättä havaittua stereokuvaa tulee olla laatuaan puhdas sen osalta että äänikuvan eri yksityiskohdat piirtävät rautalankakuvaa kohtuullisen helposti kovaäänisten taakse väliseen maastoon. myös äänilähteiden lähinnä aitojen soittimien mittasuhteet toisiinsa pysyvät volumen nostattaessa suhteellisen tasapainossa ilman mitään korostumia lähinnä kovaäänisten taajuusvasteen tuomia vekkejä, eli siis eriytyneinä toisistaansa korostumatta liikaa (tullessa ikään kuin stereokuvan pintaan).
mutta myös oikein soittimen kaltaisina. eli puusoittimet kuulostaa puulta mutta myös metalli metallin kaltaiselta. laulajan ääni voi olla kuulas ja tai vaikkapa rosoinen jos laulajan viskin polttama kurkku sen osoittaa. eli resoluutio kylläisyys aste on lisääntynyt mukavasti. tosin vaikkapa akustisen kitaran kielet eivät välitä aitoa realismia vieläkään, koska sen kielen näpytyksien pyörteet ilmakehään kovaäänisistäsi eivät ole edelleenkään riittävän nopeita tai pitäisikö sitten sanoa myös riittävän tiiviitä/vakaita aaltoja. on siis realismi vieläkin kaukana. myös äänikuvien tilassa siis stereokuvan syvyyksissä on havaittavissa tapahtumahorisontissa asioita liikettä joka piirtää näkymätöntä maailmaa äänikuvan muodossa musiikkia kuunneltaessa. tässä kohtaa myös tulee ymmärtää tietoisesti se seikka että se sama cd jota nyt kuuntelet näistä vehkeistäsi jotka on 4:ättä tasoa on myös 1-3 tason stereovehkeissä ikään kuin piillotettu sinne musiikkiin tätä informaatiota, jonka johdosta luulet että sitä ei cd- levyiltä muka löydy kun on liian halvat systeemit. väärin. tasokkaammat/kalliimmat systeemit vain irrottaa ikään kuin äänifotoneita tai sanotaanko äänikuvan aaltoja oikeammassa suhteessa/tasapainossa ja oikealla nopeudella. jotta musiikin tasojen eri kerrostumat äänikuvassa tulevat esille. äänen laatu on korkeatasoista mutta epärealistista. muovisuus on toki häivytetty monista soittimista ja aitojen soittimien laadukkuus erot ovat mukiin meneviä nannaa korville. aitoa tämä ei todellakaan vieläkään ole. epärehelllisyys on itsessä jos näin väittää.
monelle tämä taso on kymppiä. äänikuva voi toki olla lämmin ja tarkka mutta.....
5. tässä tasossa äänikuvalliset elementit ovat vakaita. äänen resoluutio kylläisyys piirtää cd- levyiltä ensinnäkin laulajan tarkasti paikallensa. ja myös tekee ikäänkuin raikasta ilmaa sen ympärille eli tiettyä hiljaisuutta. mutta havaitset toki helposti jos hän lähtee kävelemään. sillä äänikuva seuraa hänen liikettä suht tarkasti(näet hänen askeleensa etäisyydet suhteessa itseesi että myös sen hetken lattian kovuuden pinnan esim. asfaltti erottuu puisesta lavasta olematta muovinen vaikka tarkkuus ei ole erityisen tarkka vieläkään). laulajan äänenlaatu on selkeätä ja kuulasta, sekä oikeaa hänen ikäänsä suhteutettuna oikean kuuloista. siis suhteessa levyntuottamis vuonna olevaan hänen ikäänsä. tarkoitan tällä siis sitä että esim. jos vesa-matti loiri kuulostaa kuulaalta inari levyllä mutta jos hänen äänensä eli lauluäänensä väri on kuin 20- kesää nähneen pojan kolttiaisen, niin petät itseäsi. se ei saa olla niin se on epä rehellistä ja myös täten epä- aitoa.systeemissäsi on keskialuueella silloin vikaa. ääni on toki korkeatasoista kaikilla mausteilla ja
ja äänitteiden värikylläisyys positiivisessa mielessä hyvin innokasta kuunneltavaa. tämän tasoisissa stereovehkeissä puoli-kolmiuloitteisuus piirtää kuvaa kohtuullisen tarkasti ja syvyys elementeissä aidotkin kaiut kuullostavat pitkiltä noin 100 - 300 metriin ulottuvilta syvyyksiltä, joskus jopa kauemmaksikin( riippuen levyistäsi). ja samaan aikaan tarkkuuden ollessa luonteva on tilan hahmotus kyky jossa äänite on tehty piirtää rakenteensa kuvaa ikäänkuin puoli kolmiuloiteisesti kovaäänisten myös eteen sijoittuen äänitavaraa kuin pehmeinä aaltoina.
tosi hyvän syksyisen tilan/kuvan antaa/piirtää stereokuvaan jossa linnut pyörivät tosin kovaäänisten takana olevissa puskissa on esim. waltari - space avenue viimeisen biisin eli 12. jälkeinen syksyinen metsäinen ympäristö. alkaa 5m.51 jälkeen.siinä ympäristö on realistinen sen osalta mihin luonnon aitous stereosysteemeihin riittää tarkkuuden osalta antaa mahdollisuuden. syksyn läsnä olo on vakuuttava. linnut oikean mittaisia ja niiden siipien värinät piirtävät liikkuessaansa noin kolmen- neljänmetrin korkeudessa maapinnasta ihan kivaa stereokuvaa.
äänikuva myös monessa rytmisessä musiikissa on aikalailla veitsen terävää/napakkaa ja oikea ajoituksellista, sekä kaiut piirtävät esim. studio huoneiden seinämiä hartaaseen läpinäkyvään verkko aitaan. ei tosin aina tietenkään. mutta silti tämäkin on kaukana realismista. sillä stereokuvan yksityiskohdat mittasuhteitten ja läpikuultavuuksien osalta ovat vielä liian laihoja lihallisesti. johtuen tarkkuuden puutteesta. vaikka äänitteet kuulostavat hunajalta, ja kaikki ovat kohdalla on taso silloin tätä. tempo on hyvä laulajan äänen resoluution herkkyys on hyvä mutta ei tarpeeksi lihaisa ja tiivis. on se silti tasokas ja hunajaisen mielyttävä.lava äänitykset kuulostavat etäisyyksineen ja tiloiltaan runsailta ja valtavilta. toki äänitekin voi olla huono mutta pa- äänentoiston luonne tulisi havaita kun isoja live- äänitteitä kuulluisilta bändeiltä kuuntelee näin tasokkailla hifi systeemeillänsä helposti.
6. tässä tasossa kolmiuloitteisuus puhkeaa todelliseen superkukkaan. äänikuva elementit rakentuvat eri kerroksista. ikään kuin satoja eri kuultavia hyvin ohkaisia verhoja olisi kovaäänittettesi edessä siis nenääsi hipoen kymmenen sentin välein syvälle moniin satoihin metreihin kaiutin linjojen taakse. tällä tarkoitan siis tietenkin sitä että äänikuva alkaa piirtää kolmiuloitteista ikään kuin virtuaali maailmaa kovaäänisten eteen myös. ei siis enää pelkästään kovaäänistesi taakse. helpoiten sen havaitsee ikään kuin
valo viuhkat sinkoilee tai sanotaanko ikään kuin vaakatasossa olevat jojot kaiuttimien takaa työntää kelaa sekä silmiesi eteen että jopa myös korviesi takareunojen taakse piirtäen seinän johon viuhkan/jojon kärki osuu/napsahtaa ja jopa palautuu lähtöpisteeseensä silmillä havaittavan laaser linjan mukaisesti. (stereokuvan aallot eivät ole enään leveitä ja epämääräisiä!)
hyvän testi materiaalin antaa telarcin the great fantasy adventure album. 5-spitting hairs jossa kolme nuolta ammutaan hiukan eri kulmissa ja joiden lentomatkan aallon rintamat halkovat äänikuvan lähtien kaiuttimen takaa liikkeelle ja liikkeen seuratessa näet ikäänkuin nuolet nopeasti kuin jojot jotka tulevat kohti vaakatasossa jättäen jälkikaiku vanun peräänsä ja ampaisevan pään läpi vasemman korvan taakse osuen hataraan seinään tuottaen puisen pehmeän kaiun. näin on nähtävissä ja myös
todettavissa että nuolten antamien muotojen suhteen niiden ympärillä on sitä hiljaisuutta jolloin stereokuva on erittäin vahva. myös nuolten piirtämä kokonaisuuskoko on aitojen nuolten mittakaavassa havaittavaa kokoa. joka on todella hämmästyttävää. lisäksi tämäntason stereovehkeissä uusi tarkkuus tuo uuden ilmiön hyvin intiimeissä äänitteissä, joissa nais tai mies laulaja laulaa kuultavasti. on nyt lisäksi havaittavissa hänen hengityksensä rytmin pienet sävy erot. eli kun solisti vetää kevyesti henkeensä ja puhaltaa ulos on se havaittavissa se paljastaa aika paljon. onko laulaja väsyny, innokas, vai onko keuhkot isot tai pienet. pieniä asioita mutta havaittavia. sanomattakin selvää on että (s)ässä vikaiset ja (r) ja (l) vikaiset ja nuotilleen vierestä laulavat suoritukset on havaittavissa myös. kumminkin resoluutio kun on tätä luokkaa on äänitteiden kuuntelu mitä mainioin tapa nautiskella herkistä äänitteistä. myös tilaa täyttävät studio äänitteet räjähtävät nautintoon. tosi paljon kökköä äänen laatua on monellakin levyllä. mutta yleisesti voin sanoa että enempi kaikista äänitteistä saa irti kun on hyvät stereot kuin huonot stereot.
tämä oli näin tiivistelty minun näkemykseni nykyisestä kaksikanavaisten stereoitten kehityskulusta jossa itse olen havainnut ja jossa me menemme nyt 2009 luvulla. mutta tämäkään ei ole vielä realismia.
sillä jumalan antamaa on kaikki ja kaikki on lopulta vain suppeata havaitsemista. havainnot riippuvat myös väsymyksestä, innokkuudesta, rehellisyydestä että myös janosta tahtoa ymmärtää eri suhteiden merkityksiä suhteessa toisiinsa. tiedä sitten kuinka korkealentoiselle kamaralle äänen toisto menee jatkossa. mutta näyttää siltä että dts master äänitteiden yleistyessä ehkä myös äänite rintamalle ollaan aika kovalla tasolla. itselläni on myös sonyn blue ray soitin. ja sen antama surround 7.1 järjestelmä on kyllä aika vakuuttavaa mitä tänä päivänä on saatavissa koti talouksiin. mutta ei siitä sen enempää.
toivottavasti herätän ajatuksia suuntaan jos toiseenkin.
terveisin kaikille behrelec 31
eli miten äänentoistossa suomennettuna rakentuu stereokuvan rakenne/rautalankamaailma joka olisi realismia kohti tavoiteltavissa. tosin vasta vuosien harjaannuttamisen seurauksena.
stereokuuntelussa.
1. monesti harrastuksen aloittava äänen toistoa harjoittava kuulija kuulee lähinnä 2- uloitteista puurottunutta stereokuvaa ikäänkuin keskittää yleisen monesti kuuntelunsa iskutahteihin ja yleiseen juoksevuuteen eli lähinnä melodian seurantaan ja unohtaa kaiken muun/tai ei siis halua välittää muusta. ja näin ollen halvat kovaääniset rakentavat stereokuvan kovaäänisten välisen leikkaustasojen taakse. eli ikään kuin äänikuva on liimattu kovaäänisten taakse olevaan seinään kaksi uloitteiseksi pinnaksi (ei tietenkään aina). mikäs siinä jos se kelpaa. ääni on kuin eri vaiheiset, mutta painotus laulajassa äänikuvassa on kovaäänisten leikkaustason takana seinässä ja rokkenrolli rullaa niin kui humppakin, mutta vakavampilaatuisempi lähinnä aitouteen tarkoitetut soitto instrumentit kärsii puuroudesta ja muovisuuden sivumausta. ja mittasuhteet ovat vääristyneet.
2. keskittymisen ja tasokkaampien kovaäänisten tullessa vastaan. tulee äänikuvan rakenne hahmoteltua hiukan paremmaksi eli nyt musiikin juoksettavuus siis tempon seuraaminen ja iskuäänien seuranta tarkentuu mutta myös tilan kasvu jossa esitys tapahtuu saa havaittavaa syvyyttä että myös korkeutta. mutta soittajat ja lauluäänen ulostulo on edelleen sumeaa tai sanotaanko epämääräisen ympäripyöreätä havaittaaksesi kovaäänisten takana olevat laulajien todelliset metrien etäisyydet lavalta. ja näin ollen laulajien ja soittajien välissä on harmaata kenttää tai sanotaanko pehmeätä/himmeätäkohinaa joka sulautuu laulajan etäisyyden venyvään ilmaisu tapaan. ikään kuin solistin naama oli venytettyä ja rajoituttamatonta rajaa jolla ei ole reuna-aluetta.
3. kun kovaääniset/stereovehkeet ovat nyt paremmat ja korvat ovat harjantuneet/hiotuneet/imemään havaitsemaan myöskin eroja, niin stereokuva tulisi piirtää stereokuvan äänikuvan osalta siten että iskuäänet ovat varsin nopeat ei laiskat/laahaavat. myös eri soittajat eriytyvät toisistaan stereokuvassa metrien päähän toisistaansa jos sellaista äänittettä jossa laulantaa tapahtuu, ja heidän välille syntyy hiljaisuutta eli tyhjyyttä. äänikuva ei ole vieläkään rehellisesti sanottuna riittävän tarkka tai aito. se on vain sinne päin. eli epärealistinen. moni halvempikin systeemi pääsee kyllä tähän pisteeseen. yleinen musiikin kuunneltava laatu taso on tässä kohtaan hyvin monelle erittäin kova laatuaan. mutta paremmaksikin voi tulla. stereokuva edelleenkin piirtyy kovaäänisten välisen leikkaustasojen taakse vaikkapa tilantuntu onkin kasvanut myös eteenpäin kovaäänisistä plus edelliset hyvät piirteet 1 ja 2 tason harrastus pojalta katsottuna.
4. nyt kun äänentoisto laitteet ja kovaääniset ovat kalliimman luokan vehkeitä useimmilla kaupalliset passiiviset kovaääniset. n.2000 egee - 20 000 egen hintaluokassa. on äänikuva jo toista maata. äänikuva tulisi realismia lähestyessä olla iskuäänten osalta nopea, kuin nopean käsien taputusta. myös äänikuvan rentous pinnistelemättä havaittua stereokuvaa tulee olla laatuaan puhdas sen osalta että äänikuvan eri yksityiskohdat piirtävät rautalankakuvaa kohtuullisen helposti kovaäänisten taakse väliseen maastoon. myös äänilähteiden lähinnä aitojen soittimien mittasuhteet toisiinsa pysyvät volumen nostattaessa suhteellisen tasapainossa ilman mitään korostumia lähinnä kovaäänisten taajuusvasteen tuomia vekkejä, eli siis eriytyneinä toisistaansa korostumatta liikaa (tullessa ikään kuin stereokuvan pintaan).
mutta myös oikein soittimen kaltaisina. eli puusoittimet kuulostaa puulta mutta myös metalli metallin kaltaiselta. laulajan ääni voi olla kuulas ja tai vaikkapa rosoinen jos laulajan viskin polttama kurkku sen osoittaa. eli resoluutio kylläisyys aste on lisääntynyt mukavasti. tosin vaikkapa akustisen kitaran kielet eivät välitä aitoa realismia vieläkään, koska sen kielen näpytyksien pyörteet ilmakehään kovaäänisistäsi eivät ole edelleenkään riittävän nopeita tai pitäisikö sitten sanoa myös riittävän tiiviitä/vakaita aaltoja. on siis realismi vieläkin kaukana. myös äänikuvien tilassa siis stereokuvan syvyyksissä on havaittavissa tapahtumahorisontissa asioita liikettä joka piirtää näkymätöntä maailmaa äänikuvan muodossa musiikkia kuunneltaessa. tässä kohtaa myös tulee ymmärtää tietoisesti se seikka että se sama cd jota nyt kuuntelet näistä vehkeistäsi jotka on 4:ättä tasoa on myös 1-3 tason stereovehkeissä ikään kuin piillotettu sinne musiikkiin tätä informaatiota, jonka johdosta luulet että sitä ei cd- levyiltä muka löydy kun on liian halvat systeemit. väärin. tasokkaammat/kalliimmat systeemit vain irrottaa ikään kuin äänifotoneita tai sanotaanko äänikuvan aaltoja oikeammassa suhteessa/tasapainossa ja oikealla nopeudella. jotta musiikin tasojen eri kerrostumat äänikuvassa tulevat esille. äänen laatu on korkeatasoista mutta epärealistista. muovisuus on toki häivytetty monista soittimista ja aitojen soittimien laadukkuus erot ovat mukiin meneviä nannaa korville. aitoa tämä ei todellakaan vieläkään ole. epärehelllisyys on itsessä jos näin väittää.
monelle tämä taso on kymppiä. äänikuva voi toki olla lämmin ja tarkka mutta.....
5. tässä tasossa äänikuvalliset elementit ovat vakaita. äänen resoluutio kylläisyys piirtää cd- levyiltä ensinnäkin laulajan tarkasti paikallensa. ja myös tekee ikäänkuin raikasta ilmaa sen ympärille eli tiettyä hiljaisuutta. mutta havaitset toki helposti jos hän lähtee kävelemään. sillä äänikuva seuraa hänen liikettä suht tarkasti(näet hänen askeleensa etäisyydet suhteessa itseesi että myös sen hetken lattian kovuuden pinnan esim. asfaltti erottuu puisesta lavasta olematta muovinen vaikka tarkkuus ei ole erityisen tarkka vieläkään). laulajan äänenlaatu on selkeätä ja kuulasta, sekä oikeaa hänen ikäänsä suhteutettuna oikean kuuloista. siis suhteessa levyntuottamis vuonna olevaan hänen ikäänsä. tarkoitan tällä siis sitä että esim. jos vesa-matti loiri kuulostaa kuulaalta inari levyllä mutta jos hänen äänensä eli lauluäänensä väri on kuin 20- kesää nähneen pojan kolttiaisen, niin petät itseäsi. se ei saa olla niin se on epä rehellistä ja myös täten epä- aitoa.systeemissäsi on keskialuueella silloin vikaa. ääni on toki korkeatasoista kaikilla mausteilla ja
ja äänitteiden värikylläisyys positiivisessa mielessä hyvin innokasta kuunneltavaa. tämän tasoisissa stereovehkeissä puoli-kolmiuloitteisuus piirtää kuvaa kohtuullisen tarkasti ja syvyys elementeissä aidotkin kaiut kuullostavat pitkiltä noin 100 - 300 metriin ulottuvilta syvyyksiltä, joskus jopa kauemmaksikin( riippuen levyistäsi). ja samaan aikaan tarkkuuden ollessa luonteva on tilan hahmotus kyky jossa äänite on tehty piirtää rakenteensa kuvaa ikäänkuin puoli kolmiuloiteisesti kovaäänisten myös eteen sijoittuen äänitavaraa kuin pehmeinä aaltoina.
tosi hyvän syksyisen tilan/kuvan antaa/piirtää stereokuvaan jossa linnut pyörivät tosin kovaäänisten takana olevissa puskissa on esim. waltari - space avenue viimeisen biisin eli 12. jälkeinen syksyinen metsäinen ympäristö. alkaa 5m.51 jälkeen.siinä ympäristö on realistinen sen osalta mihin luonnon aitous stereosysteemeihin riittää tarkkuuden osalta antaa mahdollisuuden. syksyn läsnä olo on vakuuttava. linnut oikean mittaisia ja niiden siipien värinät piirtävät liikkuessaansa noin kolmen- neljänmetrin korkeudessa maapinnasta ihan kivaa stereokuvaa.
äänikuva myös monessa rytmisessä musiikissa on aikalailla veitsen terävää/napakkaa ja oikea ajoituksellista, sekä kaiut piirtävät esim. studio huoneiden seinämiä hartaaseen läpinäkyvään verkko aitaan. ei tosin aina tietenkään. mutta silti tämäkin on kaukana realismista. sillä stereokuvan yksityiskohdat mittasuhteitten ja läpikuultavuuksien osalta ovat vielä liian laihoja lihallisesti. johtuen tarkkuuden puutteesta. vaikka äänitteet kuulostavat hunajalta, ja kaikki ovat kohdalla on taso silloin tätä. tempo on hyvä laulajan äänen resoluution herkkyys on hyvä mutta ei tarpeeksi lihaisa ja tiivis. on se silti tasokas ja hunajaisen mielyttävä.lava äänitykset kuulostavat etäisyyksineen ja tiloiltaan runsailta ja valtavilta. toki äänitekin voi olla huono mutta pa- äänentoiston luonne tulisi havaita kun isoja live- äänitteitä kuulluisilta bändeiltä kuuntelee näin tasokkailla hifi systeemeillänsä helposti.
6. tässä tasossa kolmiuloitteisuus puhkeaa todelliseen superkukkaan. äänikuva elementit rakentuvat eri kerroksista. ikään kuin satoja eri kuultavia hyvin ohkaisia verhoja olisi kovaäänittettesi edessä siis nenääsi hipoen kymmenen sentin välein syvälle moniin satoihin metreihin kaiutin linjojen taakse. tällä tarkoitan siis tietenkin sitä että äänikuva alkaa piirtää kolmiuloitteista ikään kuin virtuaali maailmaa kovaäänisten eteen myös. ei siis enää pelkästään kovaäänistesi taakse. helpoiten sen havaitsee ikään kuin
valo viuhkat sinkoilee tai sanotaanko ikään kuin vaakatasossa olevat jojot kaiuttimien takaa työntää kelaa sekä silmiesi eteen että jopa myös korviesi takareunojen taakse piirtäen seinän johon viuhkan/jojon kärki osuu/napsahtaa ja jopa palautuu lähtöpisteeseensä silmillä havaittavan laaser linjan mukaisesti. (stereokuvan aallot eivät ole enään leveitä ja epämääräisiä!)
hyvän testi materiaalin antaa telarcin the great fantasy adventure album. 5-spitting hairs jossa kolme nuolta ammutaan hiukan eri kulmissa ja joiden lentomatkan aallon rintamat halkovat äänikuvan lähtien kaiuttimen takaa liikkeelle ja liikkeen seuratessa näet ikäänkuin nuolet nopeasti kuin jojot jotka tulevat kohti vaakatasossa jättäen jälkikaiku vanun peräänsä ja ampaisevan pään läpi vasemman korvan taakse osuen hataraan seinään tuottaen puisen pehmeän kaiun. näin on nähtävissä ja myös
todettavissa että nuolten antamien muotojen suhteen niiden ympärillä on sitä hiljaisuutta jolloin stereokuva on erittäin vahva. myös nuolten piirtämä kokonaisuuskoko on aitojen nuolten mittakaavassa havaittavaa kokoa. joka on todella hämmästyttävää. lisäksi tämäntason stereovehkeissä uusi tarkkuus tuo uuden ilmiön hyvin intiimeissä äänitteissä, joissa nais tai mies laulaja laulaa kuultavasti. on nyt lisäksi havaittavissa hänen hengityksensä rytmin pienet sävy erot. eli kun solisti vetää kevyesti henkeensä ja puhaltaa ulos on se havaittavissa se paljastaa aika paljon. onko laulaja väsyny, innokas, vai onko keuhkot isot tai pienet. pieniä asioita mutta havaittavia. sanomattakin selvää on että (s)ässä vikaiset ja (r) ja (l) vikaiset ja nuotilleen vierestä laulavat suoritukset on havaittavissa myös. kumminkin resoluutio kun on tätä luokkaa on äänitteiden kuuntelu mitä mainioin tapa nautiskella herkistä äänitteistä. myös tilaa täyttävät studio äänitteet räjähtävät nautintoon. tosi paljon kökköä äänen laatua on monellakin levyllä. mutta yleisesti voin sanoa että enempi kaikista äänitteistä saa irti kun on hyvät stereot kuin huonot stereot.
tämä oli näin tiivistelty minun näkemykseni nykyisestä kaksikanavaisten stereoitten kehityskulusta jossa itse olen havainnut ja jossa me menemme nyt 2009 luvulla. mutta tämäkään ei ole vielä realismia.
sillä jumalan antamaa on kaikki ja kaikki on lopulta vain suppeata havaitsemista. havainnot riippuvat myös väsymyksestä, innokkuudesta, rehellisyydestä että myös janosta tahtoa ymmärtää eri suhteiden merkityksiä suhteessa toisiinsa. tiedä sitten kuinka korkealentoiselle kamaralle äänen toisto menee jatkossa. mutta näyttää siltä että dts master äänitteiden yleistyessä ehkä myös äänite rintamalle ollaan aika kovalla tasolla. itselläni on myös sonyn blue ray soitin. ja sen antama surround 7.1 järjestelmä on kyllä aika vakuuttavaa mitä tänä päivänä on saatavissa koti talouksiin. mutta ei siitä sen enempää.
toivottavasti herätän ajatuksia suuntaan jos toiseenkin.
terveisin kaikille behrelec 31
