Meze Empyrean

Kyllä. Mä olen Empyihin niin tyytyväinen, etten usko että Elite on liikku oikeaan suuntaan.
Olen kyllä itsekin ollut erittäin tyytyväinen empyihin, ne tarjoavat mahtavia kuunteluelämyksiä jo kohtuuhintaisilla peruslaitteilla. Kuulokkeiden korkeaa hankintahintaa kompensoi näin se, että oheislaitteisiin ja lisävirityksiin ei välttämättä tarvitse isoa pinoa euroja laittaa.
 
Nyt toista viikkoa soittelen Empyreaneja. Enimmäkseen olen tyytyväinen soundiin Bursonin vahvarin ja laitteen sisäisen dacin kanssa. Bursonin eteen kytkin vähäksi aikaa Denonin sa-cd- soittimen muutaman vuoden takaa. Eipä ollut ääni enää niin loistava sillä yhdistelmällä. Kuulokkeissa itsessään ei ole vikaa, mutta kyllä nämä aika hyvin paljastaa myös äänilähteen sopivuuden settiin. Ymmärrän sen, miksi näitä on jotkut haukkuneet yksityiskohtien puutteesta ja liiallisesta sekä pehmeästä bassontoistosta. Tältä se aika lailla kuulosti Denonin soittimen kanssa. Bursonin dacin kanssa samoja ongelmia ei ollut. Eli ei nämä(kään) luurit kaikilla laitteilla toimi. Pitää vielä testailla näitä putkivahvistimilla ja toisella cd- soittimella sekä dacilla, kunhan ehdin.
 
Jep, eivät varmasti toimi kaikilla laitteistoilla. En ole vielä nähnyt itse kuulokkeita johon muu laiteisto ei vaikuttaisi. Sanotaanko näin että jos haluaa parasta, pitää etsiä kullekkin kuulokkeelle soveltuva setti, äänilähde, dac jne.
 
Ikuisuusprojektihan se tämä harrastus on:) Jospa sitä nyt kuvittelisi hetken olevansa tyytyväinen. Seuraavalla viikolla asia saattaa olla eri lailla. Ei vaan tahdo oikein tila riittää kun noita settejä alkaa kertyä jo kahteen asuntoon.
 
Nyt toista viikkoa soittelen Empyreaneja. Enimmäkseen olen tyytyväinen soundiin Bursonin vahvarin ja laitteen sisäisen dacin kanssa. Bursonin eteen kytkin vähäksi aikaa Denonin sa-cd- soittimen muutaman vuoden takaa. Eipä ollut ääni enää niin loistava sillä yhdistelmällä. Kuulokkeissa itsessään ei ole vikaa, mutta kyllä nämä aika hyvin paljastaa myös äänilähteen sopivuuden settiin. Ymmärrän sen, miksi näitä on jotkut haukkuneet yksityiskohtien puutteesta ja liiallisesta sekä pehmeästä bassontoistosta. Tältä se aika lailla kuulosti Denonin soittimen kanssa. Bursonin dacin kanssa samoja ongelmia ei ollut. Eli ei nämä(kään) luurit kaikilla laitteilla toimi. Pitää vielä testailla näitä putkivahvistimilla ja toisella cd- soittimella sekä dacilla, kunhan ehdin.
Pystytkö hieman tarkemmin kertomaan millainen/millaisia äänellisiä ominaisuuksia omaava dac sinusta sopii empyjen kanssa?
Oman kokemuksen mukaan niiden kanssa ei sovi yhteen liian tumma- tai kirkasääninen dac. Omat kokemukset erilaisista daceista ovat kuitenkin melko vähäiset, omaan korvaan parhaalta omien empyjen kanssa on kuulostanut Exposuren 2010s2 DSD Dac, sen luonteessa/äänimaailmassa on jotain samaa kuin empyjenkin (ei aggressiivinen, rento, rikas, runsas, sävykäs äänimaailma). Olisi kiva löytää vielä toinen exposurea pienikokoisempi alle 1000 euron hintaluokassa oleva dac, joka sopisi empyjen kanssa yhteen ja ehkä toisi vielä empyjen ääneen jotain ekstraa exposuren daciin verrattuna.
 
Viimeksi muokattu:

Burson Audion Conductor v2+:n daccia ja vahvistinta olen tosiaan käyttänyt Emppyjen kanssa. Dac on hieman analyyttisen ja ilmavaan kallellaan. Myöskin ehkä hieman rehentelemätön bassontoistoltaan. Yksityiskohtia ja kerroksellisuutta dacin äänessä kuitenkin on hyvin.

Enempää kirkkautta en kyllä ääneen Bursoninkaan kanssa kaipaisi. Toisto on melko hyvin tasapainossa Emppyjen kanssa. Ehkä aavistus liikaa ylempää keskiäänialuetta tulee Bursonilla ääneen mukaan.

Denonin soittimen kanssa toisto vetäytyy enemmän kasaan ja yläpää rauhoittuu omaan makuun liikaakin. Bassoa on hieman enemmän, mutta se kuulostaa vähän yksinuottisemmalta, eikä yllä aivan niin alas kuin Bursonin dacilla. Ääni ei ole varsinaisesti huono, mutta erilainen. Meno on Denonilla Bursonia rauhallisempaa ja ehkä hieman helpompaa kuunneltavaa.

Minulla on vielä yksi Denonin uudempi sacd- soitin myös, testailen Emppyjä sen kanssa myöhemmin. Asuksen dacci löytyy myös (sitä en ole ehtinyt testailemaan vielä)

Oma preferenssini Emppyjen kanssa on analyyttinen äänilähde, jonka resoluutio on riittävä. Bassontoisto saa olla mielestäni ennemmin kontrolloitu kuin runsas. Vahvistin voi olla ehkä vähän daccia lämpimämpi ääneltään, kuten Bursonissa.

Eivät Empyt tosiaan yksityiskohtia itse keksi. Siksi vähän mietityttää, millaisilla laitteilla moni netin kielteiset arviot Empyistä kirjoittaneet on niitä kuunnelleet. Tosin itse en omista Emppyjä kalliimpia kuulokkeita. En väitä, etteikö joku muu kuuloke tai setti voisi kuulostaa paremmalta.

Emppyjen kanssa käytän nahkaisia padeja. Kankaisilla padeilla ääneen tulee liikaa pehmeyttä omaan makuun.
 
Arvioiden tekijöillä on tietysti omat vahvat mieltymyksensä, mutta taustalla voi olla myös muita vaikuttimia. mm. monen arvostelijan vaikuttimina tuntuu olevan myös ns. yhteistyökumppanit ja valmistajan kansallisuus. Siinä saa suomipoika tai romanian kaveri tehdä aivan super vehkeen, että pääsee edes rinnalle. No onneksi kaikilla ei nämä asiat eivät saa kovin suurta painoa.
 
Nyt kun alkaa olla vuosi yhteiseloa takana Empyreanin kanssa, niin alkaahan sitä löytymään myös hienoista parannettavaa.
Silläpä olenkin tässä lähiaikoina rakennellut Ekvalisaatiokäyrää, jolla oikaistaan muutamia havaitsemiani puutteita toistossa. Huom: Nää vetää vasteen sitten tosi suoraksi, mutta ilman sitä vähän turhan lämmintä Harmancurven bassoboostia. Eli hauskuutta häviää runsaasti, mutta sensijaan analyyttisyyttä ja armottomuutta tulee roppakaupalla lisää. Vähän niinkuin urheiluauton pistäis ratamoodiin.

Nämä korjaukset perustuvat huolellisiin mittauksiin, sekä omalla systeemillä, että hyväksi todettujen ulkopuolisten tahojen toimesta, mutta viimekädessä olen virittänyt käyrän kuuntelemalla ja vertailemalla ristiin sitä mun masterointistudioni kuunteluun, joka on äärimmäisen analyyttinen ja naurettavan flätti toistoltaan:
+ - 2dB 20-20000Hz

Huom: Pitää olla aika hyvä ja transparentti parametrinen Eq, josta löytyy tarkat säädöt niin taajuuksille, kuin Q-arvoillekin, jotta tästä saa irti sen, mitä olen tarkoittanut. Hienosäätöä ei voi tehdä lekalla. Ja huom. toi ylin korjaus on hylly.
Niin ja tää on viritys nahkapädeille.
Meze Empyrean Kesthouse Eq.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Tätyypä kokeilla Jazmanautin EQ-asetuksia, kun Roon antaa siihen hyvät mahdollisuudet. Jonkin verran onkin tullut EQ:n kanssa leikittyä ja täältä löytyviä asetuksia olen kokeillut eri pädien kanssa, mutta vielä toistaiseksi ei ole voittajaa löytynyt ja ilman equa mennään alcantara-pädeillä.
 
Pari päivää sitten ehdin kuuntelemaan Empyreaneja eri setillä. Vahvistimina oli Kärpänen ja Konkan rakennussarja. Molemmat putkivahvistimia siis. Kärpänen päätemuuntajilla ja Konka OTL. Etupäänä oli Asus Essence STX 2- dac (tietokoneelta kun tuli musiikki kuunneltua). Piuhat dacin ja vahvistimen välillä perustason Supraa. Levysoitinkalusto ja Denonin parempi sacd- soitin on vielä testaamatta.

Konkalla Empyreanit soivat aika lämpimän täyteläisesti, mutta yläpää alkoi rauhoittua aika mattapintaiseksi. Keskiäänet kuulosti aika mukavilta kuitenkin.

Kärpäsellä bassot jostain syystä jäivät todella pehmeiksi ja ponnettomiksi. Muutoinkin ääni oli aavistuksen lattea. Kuuntelin verrokkina kärpäsillä Denonin AH- d9200- luureja. Niillä bassoista kyllä löytyy Kärpäselläkin erittäin hyvä impakti ja ulottuvuus. Kärpänen tuntuu ylipäätään ajavan hyvin dynaamisia kuulokkeita. Jostain syystä ei vaan toiminut kovin hyvin Empyjen kanssa. Toki kuulokkeiden toimintaperiaate on erilainen. Ei silti ainakaan vahvistimen tehoreserveistä jää kiinni bassontoisto.

Tuo Asuksen dacci ei tuntunut mitenkään maailman parhaalta testivälineeltä tuohon arviointiin. Jokin yksityiskohtaisemmin ja erottelevammin soiva peli olisi varmasti parempi Empyreanejen kaveriksi noilla vahvistimilla.

Vertasin myös samassa testissä Empyreaneja 10 kertaa halvempiin Senkun hd650:siin. No, lyhyesti sanottuna ei noita ole reilua edes verrata keskenään. Eivät paini lainkaan samassa sarjassa. Bassontoistoa lukuun ottamatta Empyt pyyhkivät lattiaa myös Denonin luureilla. Ylipäätään tuli todettua, että ei oikein ole laittaa mitään verrattavaa omasta kalustosta Empyjen rinnalle. Neuvoa antavaa polttoainetta tuli tosin testin aikana nautittua sen verrran paljon, että en aio ruveta tässä nyt mitään tämän syvällisempää arviota tekemään.
 
Viimeksi muokattu:
Melko lähellä ostokelpoista vehjettä, mutta yläpäässä on turha kihinäpiikki, ässät ja pellit hyppii ihan suotta korville. Ei sietämätön mutta ei niin hyvä että tekisi kovasti mieli kuunnella ikuisesti. Jospa tekisi piuhan jostakin ruosteesta. Kai siinä on joku "tehdään kalliit luurit niin pitää kuulostaa loudnessilta että tuntuu kalliilta." Muuten ihan jees.

En tosin näe mitenkään mahdollisena että näitä valmistetaan ja varaosia saa vielä 20 vuoden päästä. Aika tärkeä juttu tämän hintaluokan lelussa. 22v vanha HD600 on hyvä suoritus sen osalta, vaihtopaloja saa yhä.
 
Kai siinä on joku "tehdään kalliit luurit niin pitää kuulostaa loudnessilta että tuntuu kalliilta.".
Itse olen ollut huomaavinani, että aika monet noista kalliimman pään luureista on varustettu kuivakkaammalla bassolla, joka poikkeaa Empyreanien runsaasta bassosta. Tämä on ollut yksi syy siihen miksi jotkut näitä muita kalliita/useita tuhansia maksavien luureja kuunnelleet ja niihin tykästyneet eivät ole kokeneet empyreanin äänikuvan/äänenlaadun olevan samalla tasolla noiden muiden kalliiden luurien kanssa.
 
^Tarkoitatko,että bassopää vaikuttaa hieman runsaalta.Itse kiinnitän aina huomioni toiston tasaisuuteen,jolloin ei saisi mikään osa-alue korostua muiden kustannuksella.Luonnollisesti
äänite itsessään ratkaisee,millaisena kuulemme kokonaisuuden.Hyvällä kuulokejohdolla
voidaan sitten aina säätää lopputulos mieleiseksi.Setti kokonaisuudessaan ratkaisee kaiken.
 
^Jos hait erityissoundia,niin valintasi oli oikea.Mutta jos olisit hakenut neutraalia lopputulosta,niin löytyy moniakin hyviä ratkaisuja.Makunsa kullakin!
 
^Jos hait erityissoundia,niin valintasi oli oikea.Mutta jos olisit hakenut neutraalia lopputulosta,niin löytyy moniakin hyviä ratkaisuja.Makunsa kullakin!
Juu sain mitä halusin, ei näitä kuulokkeita nyt ihan sokkona ja kuuntelematta tullut hankittua. Onneksi meitä on moneen junaan, olisihan se elämä ja kuulokeharrastus muutoin aika tylsää.
 
Empyreaneissa taitaa jakautua mielipiteet. Itse vertailin Empyreaneja taas pariin omistamaani neutraalina yleissoundiltaan pidettyihin kuulokkeisiin, Senkun hd650:iin ja Hifimanin Anandoihin.

Varsinkin Hifimaneihin verrattuna soundissa on selvästi enemmän lihaa luitten ympärillä. Myös äänikuva on leveämmän oloinen ja soundi tuntuu paljon harmonisemmalta kuin verrokissa. Senkut on on kuivakamman oloiset, mutta kuulostavat jotenkin keinotekoisilta ja hieman halvan kuuloisilta Empyreaneihin verrattuna kaikilla omistamillani laitteilla, joilla niitä testailin.

Empyt myös reagoivat aika vahvasti oheiskalustoon, jolla niitä soittaa. Ei kannata aivan tuomita näitä kuulokkeita vain yhden setin perusteella. Näistä saa lämmintä pehmeää ääntä, jos sitä haluaa, mutta myös tiukemman ja vähän neutraalimman suorituksen. Miksikään äärimmäisen neutraaleiksi toistajiksi näitä tuskin on suunniteltukaan. Itse kyllä pidän Empyjen äänestä.

Mitä siihen diskantin piikittämiseen tulee, olen tästä lukenut erilaisia arvioita. Jotkut (harvat) testaajat ovat piikittämisestä valitelleet. Itse pidän Empyjen diskantin toistoa erittäin paljon rauhallisempana verrattuna esim. Anandoihin ja mukavamman kuuloisena kuin hd 650:ssä on.
 
^Jos hait erityissoundia,niin valintasi oli oikea.Mutta jos olisit hakenut neutraalia lopputulosta,niin löytyy moniakin hyviä ratkaisuja.Makunsa kullakin!
Mut jos miettii mitä kuulokkeita sinullakin on, ei taida mikään neutraali olla sinunkaan ykkösprioriteetti?
 
Toista iltaa tässä makustelen Jazmanautin vastauksessa #128 esittelemää EQ:ta ja tykkään kyllä kovasti. Tosiaan vähän sellainen monitorimainen tarkkailukaiutin fiilis tulee, mutta mielestäni hyvällä tavalla. Varsinkin lauluäänet ovat selkeämmät ja muutoinkin yleinen äänikuvan tarkkuus parempi kuin ilman EQ:ta. Ehkä hieman äänikuva tuntuisi kaventuvan, mutta muut hyveet ajavat ohi. Kiitos paljon asetusten julkaisusta!
 
Liitteet

  • 6954E77A-BBD0-4F36-974A-29489BD74FA0.jpeg
    6954E77A-BBD0-4F36-974A-29489BD74FA0.jpeg
    94,2 KB · Katsottu: 21
Back
Ylös