Asiahan ei ole lainkaan yksioikoinen.
Rummunsoitossa iskun luonne ja sen vaihtelu tuovat siihen kuuluvan luonnollisuuden.
Toki se vaikuttaa myös rytmin heilahtelujen vaikutelmaan.
Se, että rumpali heittää tarkoituksellisesti rymistä hiukan sivuun, on sitten käytännössä
eri juttu. Se tehdään mikrosekunneissa pidemmällä jaksolla, kuin lyönnin luonteen
tuottama ero - yleensä. Toki joskus harvemmin yksittäisen lyönnin erilaisuus kuuluu
myös pitkänä rytmiikan heittona. Tämä johtuu yleensä rumpalin vahingossa tekemästä
liikevirheestä/lipsahduksesta.
Hiukan uitettu rytmi jatkumona on sitten kokonaan eri juttu eli eteen tai perään isku.
Sitä voi tehdä helpommin hyvinkin monenlaisessa valitussa ajassa. Mutta se ei aina
tee haluttua vaikutusta, ellei valinta ole sopiva. Tässä on eräs taitolaji.
Periaatteessa tahti on täsmällistä. Iskut vain eroavat toisistaan ja tekevät pientä eron tuntua.
Tai sitten uitetaan ajoitusta hiukan koko ajan, samaan tapaan. Nämä ovat ne käytännössä
esiintyvät keinot.
Rumpalin harjaannuttaminen on loputonta rytmin hakkaamista juuri siksi, että iskun
suoritustapa iskostuisi lihasmuistiin niin hyvin, ettei rytmin heilahtelun vaikutelmaa osuman
vaihteluista johtuen syntyisi. Kun sitten on harjaantunut ns. hyväksi rumpaliksi, voi
iskua hiukan muuttamalla helposti luoda pientä vaihtelua iskuihin. MUTTA - kyse ei tässä
ole rytmiikan muuttamisesta sinänsä, vain iskun tapaan tehtyjä pikkuisia muutoksia.
Rytmi isketään samaan tahtiin koko ajan. Ja tätä ei metronomi tietenkään tee. Taitaa
kuitenkin olla jo jollain tavalla ohjelmoitu joihinkin rytmikoneisiin, luulen? Paremman
luonnollisuuden vaikutelman aikaansaamiseksi.
Kuulija kuitenkin erottaa, milloin rumpali on harjaantumaton ja milloin hän tekee
iskujen liikkeisiin eroja tarkoituksella tai rentouttaan. Väsyneenä alkaa eroja tulla
siihen tahtiin, että alkaa kuulostaa harjaantumattomalta. Hyvyys rumpalina on siis
varsin paljon kestävyyslaji - että jaksaa painaa tasaista tahtia pari-kolme tuntia
yhtä kyytiä. Tuplabasarijytkytys nykyhevin tyyliin korostaa tätä kestävyysjuoksun
luonnetta.
Tietysti aina voi löytyä joku yksittäinen friikki, joka ihan tarkoituksella tekee mitä tahansa
toisin, mutta enpä juuri ole näitä kuullut.
Mitä tulee hifiin, niin hyvä slämmin toisto ei tarkoita tarkkaa rytmiikkaa.
Tosin korostettu alkutransientti, aluke, tuo nopean vaikutelman, ollessaan hiukan etukenolta vaikuttava.
Flättärivehkeet ovat toisinaan tämän tyyppisiä. E ja N sekä edesmennyt O erityisesti.
Hauskoja ja addiktiivisia, mutteivät aivan tismalleen luonnollisia.
Ajoitukset tulevat esiin paremminkin siinä, miten draama musiikissa aukeaa. Miten
tauot kolahtavat ja vaikuttavat kuulijaan. Musiikin viesti on aika paljon hiljaisuudessa
niiden äänien väleissä.
Ossi