menneitä keikkoja

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja kronos
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Olin laittanut kalenteriini Timo Kämäräisen levynjulkistuskeikan Musiikkitalossa.
Mihin annettujen näytteiden perusteella päätin olla menemättä.

Eipä siinä, onneksi olen kouluttanut algoritmini hyvin, vielä sieltä tänään ponnahti esiin tämä :

uusinta ensemble koskelin 70 v.webp

https://musiikkitalo.fi/konsertit-ja-tapahtumat/olli-koskelin-70-savellyskonsertti-29-11-2025

" Olli Koskelinin kantaesityksiä tulkitsevat Uusinta Ensemblen jousikvartetti ja solistit Heini Kärkkäinen, Max Savikangas ja Gleb Kanasevich.

Yksi säveltäjä, kolme solistia, kuusi muusikkoa, neljä kantaesitystä.

Olli Koskelinin neljännen sävellyskonsertin kestoltaan ja kokoonpanoltaan mittavin teos on ”13 Haiku”. Sävellyksessä heijastuu säveltäjän kiinnostus haikurunon muotoon, sisältöön, tiukkaan säännöstöön ja aikakäsitykseen.

”Haikut ovat kiehtoneet minua runoina ja mahdollisena musiikillisena muotona. Haikun läsnäoloisuus ja yllätyksellisyys, sen lyhyt muoto ja ei selittävä vaan toteava sisältö voivat olla myös musiikissa ja myös konsertin muodossa”, Olli Koskelin kertoo.

”Sävellyskonsertti on yksi kokonaisuus, jossa ei ole ei väliaplodeja, teosten välisiä pitkiä taukoja eikä muusikoiden lavalta poistumisia ja tulemisia. Miksi näin? Pyrkimyksenä on rakentaa konsertista yksi intensiivinen kaarros.”

Sävellysten esitysjärjestys ei ole sekään sattumanvarainen. Teosten pituus, kokoonpano ja sisältö ovat määränneet niiden järjestyksen kokonaisdramaturgiassa. Konsertin muotona on ”lähtemisiä ja palaamisia”. Alttoviulusoolon lyhyet osat soitetaan pidempien teosten välissä. Ne ovat palaamisia muiden teosten matkan päätyttyä. Alttoviulun yhdeksän lyhyttä osaa luovat kokonaisuuteen ykseyttä ja muut sävellykset moninaisuuden. Tämä sama dualismi on läsnä myös konsertin kokoonpanoltaan ja kestoltaan isoimmassa ”13 haiku” teoksessa.

Lavalla nähdään Uusinta Ensemblen jousikvartetti sekä solistit pianisti Heini Kärkkäinen, alttoviulisti Max Savikangas sekä yhdysvaltalainen klarinettivirtuoosi Gleb Kanasevich, joka on tehnyt yhteistyötä Koskelinin kanssa monen vuoden ajan.

Olli Koskelin, säveltäjä
Heini Kärkkäinen, piano
Max Savikangas, alttoviulu
Gleb Kanasevich, klarinetti

Uusinta Ensemblen jousikvartetti:
Maria Puusaari, viulu
Aleksi Kotila, viulu
Max Savikangas, alttoviulu
Eeva Rysä, sello

Ohjelma:
Jacquard alttoviululle (kantaesitys)
Animal II bassoklarinetille (Suomen kantaesitys)
Music for String Quartet II (kantaesitys)
Discussions with… pianolle (kantaesitys)
13 haiku klarinetille, pianolle ja jousille (kantaesitys)
Exalté klarinetille

Uusinta Ensemble on vuonna 1998 Helsingissä perustettu nykymusiikkiyhtye, jonka taiteellisena johtajana on tammikuusta 2023 alkaen työskennellyt säveltäjä Jarkko Hartikainen. Uusinta Ensemble on kantaesittänyt yli sata uutta teosta, mukaan lukien yhtyeen 25 omaa tilausteostaan, ja esiintynyt yli 200 konsertissa.

Max Savikangas on säveltäjä ja alttoviulisti sekä Uusinta Ensemblen perustajajäsen. Alttoviulistina hän on ollut mukana kantaesittämässä ja levyttämässä yli kahtasataa nykymusiikkiteosta. Hän on myös esittänyt ja kantaesittänyt useita alttoviululle sävellettyjä sooloteoksia.

Pianisti Heini Kärkkäinen on esiintynyt arvostettujen orkestereiden solistina sekä kamarimuusikkona laajasti niin Suomessa kuin muualla Euroopassakin ja Yhdysvalloissa. Hän on kantaesittänyt erityisen runsaasti suomalaista nykymusiikkia, ja tehnyt useita palkittuja levytyksiä.

Gleb Kanasevich on Detroitissa ja itärannikolla asuva klarinetisti ja säveltäjä. Hän on Detroitissa toimivan Hub New Musicin vakituinen jäsen. Kanasevich esiintyy soolokonserteissa ja Hub New Music -yhtyeensä kanssa monissa Yhdysvaltain – ja muiden maiden – tunnetuimmissa konserttisarjoissa, konserttisaleissa ja festivaaleilla.
"

Tällaiselle kaltaiselleni nykyklasarin syvään päähän hukkuvalle konsertti ei ollut haastava, vaan vaikea. Ymmärtänette mitä tarkoitan, selkeää vänkyrää, mutta mielenkiinto pysyi yllä kyllä koko kaksituntisen ajan.

t. ' RIF '
 
^ Joop, se T. Kämäräisen levy ei osunu tännekään.
Mutta asiaan.
Löytyi kätköistä tuollainen vanha 1 Morrison, tupla cd, hämärähkö saliäänitys.
Mikä tuo on? Olitko paikalla? Osaatko kertoa?
 
Liitteet

  • IMG_20251202_160727.webp
    IMG_20251202_160727.webp
    52,1 KB · Katsottu: 16
Kävin kuuntelemassa kirjastossa Marja Ahdin puolituntisen kokeellisen musiikin setin, mukavaa oli. Nämä tällaiset matalan kynnyksen keikat on monesti kivoja, jotenkin välittömiä.
 
d5d852ebcb5c59bdbc5cd0a65bf6119f.jpg

Samla Mammas Manna revisited – Coste ja nuorikaarti keskittyivät setissään pääosin Måltid-levyn materiaaliin. Erityismaininta illan vakuuttavasta soitosta rumpali Viktor Henrikssonille. Nopeimmat progeharrastajat ehtivät vielä tänään Tampereen keikalle.

Sent from my phone using Nokia 6130
 
Viimeksi muokattu:

Tässä just pikku hiljaa valmistaudun matkaan kohti Tamperetta. :)
 
d5d852ebcb5c59bdbc5cd0a65bf6119f.jpg

Samla Mammas Manna revisited – Coste ja nuorikaarti keskittyivät setissään pääosin Måltid-levyn materiaaliin. Erityismaininta illan vakuuttavasta soitosta rumpali Viktor Henrikssonille. Nopeimmat progeharrastajat ehtivät vielä tänään Tampereen keikalle.

Sent from my phone using Nokia 6130
Miten kauan muuten soittivat? Yritän tässä hahmottaa aikatauluani Tampereella kun olisi tarkoitus tavata keikan jälkeen yksi paikallinen ystävä.
 
Anna von Hauswolff tänään Tavastialla. Oli huikea! Keikassa oli jotain samaa kuin muutama viikko sitten Tallinnassa näkemässäni Swansin keikassa, äänimassoilla pelattiin, volaa oli "riittävästi" joskaan ei sentään aivan niin brutaaleihin äänenpaineisiin menty kuin Swansin kohdalla mutta ihanaa oli että salin perällekin lipan alle bassotaajuudet tulivat sellaisella voimalla että tuntui kunnolla kehossa. Lavan eteen ei ollut mitään jakoa koska oli loppuunmyyty, vain pari-kolme vikaa biisiä pääsin kuuntelemaan miksauspöydän etäisyydeltä kun amatöörit rupesivat jo häipymään paikalta.

Kokoonpano oli kaikkiaan seitsenhenkinen, kaksi rumpalia, kitaristi, basisti, kiipparisti ja fonisti Annan lisäksi. Kiipparistikin innostui paukuttamaan perkussioita muuutamassa biisissä joten pauketta todellakin riitti sillloin kun sitä haettiin, kunnon tribaalimeininkiä! Swansiin verrattuna herkkiä hetkiä oli enemmän ja koska Anna on urkuri/kosketinsoittaja, yleismeininki oli muutenkin hiukkasen eteerisempää. Vain yksi biisi oli kuin suoraan Swansin oppikirjasta (joka on erittäin selkeä esikuva ja jonka yhdellä levyllä Anna on vieraillut) ja sekin toimi aivan loistavasti. Mutta ei tämä sanomani tarkoita että Annan musiikki olisi mitään Swans-kopiota, ei missään nimessä, siihen hän on aivan liian fiksu ja lahjakas. Vaikutteita on kaikilla muusikoilla mutta kyllä Anna on kehittänyt ihan oman soundimaailmansa, ei hänen tarvitse Swansia eikä ketään muutakaan kopioida. Kyllä taustalla kuuluu Swansin lisäksi paljon muutakin: Dead Can Dance, Massive Attack, koko goottirockin perinne ja jopa ripaus teknoa - niin ja fonisti heitti ajoittain free-jazzin suuntaan vivahtavia trööttäyksiä! Uniikkia kamaa vaikutteista huolimatta,, väittäisin.

Joidenkin artistien kohdalla riittää se, että on kerran nähnyt livenä (ja vielä useampia ei tarvitse nähdä kertaakaan) ja sitten on niitä, joita voi käydä katsomassa vaikka kuinka moneen kertaan. Anna kuuluu jälkimmäiseen porukkaan. Kun kävin hakemassa keikan jälkeen nimmaria tuoreeseen levyynsä, sanoin hänelle, että tulisi pian uudestaan Helsinkiin. Enemmän kuin mielelläni menen uudestaankin tsekkaamaan, niin kova oli. Uskomaton ääni ja voima mimmillä!

1765748425751.webp
 
Erinomainen keikka oli kyllä. Itse tosin kun en ole Swansin melurokin ystävä en ollut erityisen innostunut, että keikalla Anna Von Hausswolffin yhtyeen soundi lähestyi tuota maailmaa. Pidän studiolevyjen erottelevammasta ja musikaalisemmasta soinnista enemmän. Tästäkin huolimatta erittäin kova keikka. Ehkä jopa vuoden paras. Ehdottomasti menen uudestaankin jos tilaisuus tulee.
 
Viime viikolla nähty 69 eyes Savoy teatterissa. Alussa laulajan sanoista ei saanut selvää. Mut parin biisin jälkeen saundit löytyi. Hyvä keikka.
 
Anna von Hauswolff tänään Tavastialla. Oli huikea! Keikassa oli jotain samaa kuin muutama viikko sitten Tallinnassa näkemässäni Swansin keikassa, äänimassoilla pelattiin, volaa oli "riittävästi" joskaan ei sentään aivan niin brutaaleihin äänenpaineisiin menty kuin Swansin kohdalla mutta ihanaa oli että salin perällekin lipan alle bassotaajuudet tulivat sellaisella voimalla että tuntui kunnolla kehossa. Lavan eteen ei ollut mitään jakoa koska oli loppuunmyyty, vain pari-kolme vikaa biisiä pääsin kuuntelemaan miksauspöydän etäisyydeltä kun amatöörit rupesivat jo häipymään paikalta.

Kokoonpano oli kaikkiaan seitsenhenkinen, kaksi rumpalia, kitaristi, basisti, kiipparisti ja fonisti Annan lisäksi. Kiipparistikin innostui paukuttamaan perkussioita muuutamassa biisissä joten pauketta todellakin riitti sillloin kun sitä haettiin, kunnon tribaalimeininkiä! Swansiin verrattuna herkkiä hetkiä oli enemmän ja koska Anna on urkuri/kosketinsoittaja, yleismeininki oli muutenkin hiukkasen eteerisempää. Vain yksi biisi oli kuin suoraan Swansin oppikirjasta (joka on erittäin selkeä esikuva ja jonka yhdellä levyllä Anna on vieraillut) ja sekin toimi aivan loistavasti. Mutta ei tämä sanomani tarkoita että Annan musiikki olisi mitään Swans-kopiota, ei missään nimessä, siihen hän on aivan liian fiksu ja lahjakas. Vaikutteita on kaikilla muusikoilla mutta kyllä Anna on kehittänyt ihan oman soundimaailmansa, ei hänen tarvitse Swansia eikä ketään muutakaan kopioida. Kyllä taustalla kuuluu Swansin lisäksi paljon muutakin: Dead Can Dance, Massive Attack, koko goottirockin perinne ja jopa ripaus teknoa - niin ja fonisti heitti ajoittain free-jazzin suuntaan vivahtavia trööttäyksiä! Uniikkia kamaa vaikutteista huolimatta,, väittäisin.

Joidenkin artistien kohdalla riittää se, että on kerran nähnyt livenä (ja vielä useampia ei tarvitse nähdä kertaakaan) ja sitten on niitä, joita voi käydä katsomassa vaikka kuinka moneen kertaan. Anna kuuluu jälkimmäiseen porukkaan. Kun kävin hakemassa keikan jälkeen nimmaria tuoreeseen levyynsä, sanoin hänelle, että tulisi pian uudestaan Helsinkiin. Enemmän kuin mielelläni menen uudestaankin tsekkaamaan, niin kova oli. Uskomaton ääni ja voima mimmillä!

katso liitettä 383966
Oliko Otis fonissa?
 
Varmasti hyvä keikka tuo Anna Von Hausswolffin keikka, mutta omalla kohdalla tuo tuore albumi oli valitettava pettymys.
Pidin saksofonista ja uudemmasta tyylistä, mutta jotenkin se Dead Magic oli niin valloittavan tumma teemaltaan että kaipaan vaan kirkkourkua.
 
Jos vain kirkkourkuja kaipaat niin hommaat hyllyysi daamin lätyn All Thoughts Fly. Se on sitä itseään koko lätty. Uuden levyn olen nyt kerran kuunnellut läpi koska tosiaan sen vasta keikalta ostin. Se on ainakin selvä ettei uuden levyn kuunteleminen kerro paljoakaan siitä mitä homma on livenä. Ei levy paljasta mitä kaikkea daami on sankareiltaan oppinut eli kuinka niitä livetehoja otetaan irti. Ne ihmiset ketkä eivät keikoilla käy, missaavat aivan valtavasti asioita. Eipä sitä pelkkien levyjen perusteella mitenkään arvaisi vaikkapa sitä millainen luonnonvoima Prince oli. Annakin livenä ja levyllä ovat kaksi aivan eri eläintä.
 
Mistä nyt kukin tykkää. Itse pidän enemmän Annan studiomenosta.
 
Mulla molempi parempi koska tykkään kummastakin! Mä haluan kaiken, sekä levyn että liven! Sitäpaitsi tuollainen luukutus on erittäin puhdistavaa kunhan sen vain tekee oikein. Ei pelkkä vola yksinään riitä mihinkään, markan hevibändi vääntää nupit kaakkoon yrittäen kuulostaa rajulta, semmoinen on vain säälittävää. Pitää olla substanssia, muusikoilla armottoman kovaa soittotaitoa ja biiseissä itua niin johan lähtee!
 
Niin... kyllä minäkin pidän molemmista. Erot ovat silti sen verran suuret että pidän ihan mahdolisena, että kaikki eivät nautti molemmista Von Hausswolffin taiteen ilmentymistavoista.
 
Takaisin
Ylös