PJK
Käyttäjä
- Liittynyt
- 28.2.2011
- Viestejä
- 2 442
Nightwish on kestoaihe ja mikä ettei.
Olisiko osa ongelmaa, että noin yltiöpäistä tyyliä ei moni jos juuri kukaan muu metallitaiteilija vain tee. Itsekään en saa metallin puolelta mieleeni toista aivan näin pitkälle menevää poppoota. Sinfoniaorkesteria on muillakin, mutta ei tässä määrin. Mm. säveltäjä Shiro Sagisu lisää vielä löylyä soundtrack-puolella kuitenkin. Wagnerin saappaita tavoitellaan.
Holopainen tahtoo vain tehdä näin. Kyllähän se hienoa olisi, jos lopputulos olisi loistava ja kaiken toistava. Kenties Holopainen hakee enemmän jännittävyyttä soundiin kuin tarkkaa ja monipuolista keitosta. Ollaan fine diningissa, mutta kuitenkin todellisesti mäkkärissä. Postmoderni oivallus.
Holopainenhan ei ole metallidiggari taustaltaan, vaan pitää paljon myös soundtrack-musiikista ja synahommista. Suureellisuus voi tulla sieltä.
Kuitenkin on totta, että orkesterin voi taltioida tyylikkäästi metallimusiikissakin. Referenssini on edelleen Virgin Blackin saagan päättävä Requiem – Pianissimo (2018) Adelaiden orkesterilla. Huipputyylikäs, joskin erittäin vakavamielinen teos. Siihen ei ole metallia enää seattu, mutta ääni ei ole myöskään mitään jytinäpilveä.
En ole pitkään aikaan NW-bändiä kuunnellut niin vaikea sanoa tarkemmin, pitäisi taas kokeeksi laittaa. "Oceanborn" on miksattu ihan älyttömän äänekkääksi, sen muistan, ja siitä saisi kyllä tulla remaster. Ihan hyvät muistikuvat "Imaginaerumin" LP-prässistä, voisi olla parassoundinen omissa valikoimissa.
Olisiko osa ongelmaa, että noin yltiöpäistä tyyliä ei moni jos juuri kukaan muu metallitaiteilija vain tee. Itsekään en saa metallin puolelta mieleeni toista aivan näin pitkälle menevää poppoota. Sinfoniaorkesteria on muillakin, mutta ei tässä määrin. Mm. säveltäjä Shiro Sagisu lisää vielä löylyä soundtrack-puolella kuitenkin. Wagnerin saappaita tavoitellaan.
Holopainen tahtoo vain tehdä näin. Kyllähän se hienoa olisi, jos lopputulos olisi loistava ja kaiken toistava. Kenties Holopainen hakee enemmän jännittävyyttä soundiin kuin tarkkaa ja monipuolista keitosta. Ollaan fine diningissa, mutta kuitenkin todellisesti mäkkärissä. Postmoderni oivallus.
Holopainenhan ei ole metallidiggari taustaltaan, vaan pitää paljon myös soundtrack-musiikista ja synahommista. Suureellisuus voi tulla sieltä.
Kuitenkin on totta, että orkesterin voi taltioida tyylikkäästi metallimusiikissakin. Referenssini on edelleen Virgin Blackin saagan päättävä Requiem – Pianissimo (2018) Adelaiden orkesterilla. Huipputyylikäs, joskin erittäin vakavamielinen teos. Siihen ei ole metallia enää seattu, mutta ääni ei ole myöskään mitään jytinäpilveä.
En ole pitkään aikaan NW-bändiä kuunnellut niin vaikea sanoa tarkemmin, pitäisi taas kokeeksi laittaa. "Oceanborn" on miksattu ihan älyttömän äänekkääksi, sen muistan, ja siitä saisi kyllä tulla remaster. Ihan hyvät muistikuvat "Imaginaerumin" LP-prässistä, voisi olla parassoundinen omissa valikoimissa.