mediasoitinten esiinmarssi referenssiluokassa

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja tutkija
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
LaJazz sanoi:
Ei auta kuin kokeilla ja sitä kautta löytää parhaiten soiva ratkaisu.

Tai sitten pitää tyytyä olemaan heiluttelematta sitä soitinta. >:D

Ainut varsinaiseen äänenlaatuun vaikuttanut virhe, johon olen törmännyt, liittyy ilmeisesti CD-standardiin kuuluvan esikorostuksen käyttöön. Hämmästykseni oli aikoinaan suuri, kun polttavalla asemalla tehty kopio levystä kuulosti selvästi alkuperäistä kirkkaammalta. Ilmiö esiintyi kuitenkin vain parilla 80-luvun puolella tehdyllä klassisen musiikin levyllä. Bitit poimittiin levyltä sinänsä oikein, mutta jokin osa ketjussa ei osannut käsitellä esikorostus-'flagia' oikein.
 
Esimerkilläni halusin kiinnittää huomiota siihen, että lukuvirheiden korjauspiirit tuottavat myös täysin epätoivoisessa tilanteessa 'ääntä', jos niin halutaan. Fiksu ohjelmoija laittaa tietenkin muten päälle tuollaisessa tilanteessa, mutta näköjään Sonyn kalliissa DiscManissä ei liikuta tuolla laatutasolla.

Toivoa vaan sopii, että muiden valmistajien kompromissit on paremmin toteutettu.
 
Takaisin
Ylös