Mediahuone, ääneneristys ja akustointi.

Heitänpä tähän muutaman kuvan taas. Eli sain polyesterit huoneeseen "nippuna" ja on vielä hyvästi muoveissa. Mittasin kuitenkin ja alla tuloksia. Oli hiukan kiire nii vertailu tulos on vanha mittaus. Jos rakentamiselta ehtii niin mittaan paremmalla ajalla siten, että olosuhteet samat. Nyt mikki ja kajari varmasti vähä eri paikassa. Antaa kuitenkin osviittaa.

Työturvallisuus asiat on tärkeitä ja pidetään niistä huoli.

Media_tyhjä1.jpg
Media_tyhjä2.jpg
Media_polyester1.jpg
Media_polyester2.jpg
 
Normaali huoneessa on tulo ja poisto, kuten itsellä on. Tai sitten vain tulo, jolloin oven alta kulkee poistoilma automaattisesti ilman mitään räppänöitä. Ei pitäisi olla katossa 3kpl putkea, kuten sinulla on. Selvitä niiden käyttötarkoitus oudolta tuntuu ?
 
IV-urakoitsijan määrittämät. En edes tiedä mitä. Onko syytä perehtyä paremmin?
On
Ihan jopa puolikkaan työpäivän uhraamisen arvoinen asia, jotta ilmamäärät riittävät, suuntautuvat miellyttävästi / sopivasti ja äänet vaimentuvat.

Hieman kun menee valinta pieleen, muodostuu ikävää suhinaa, eli joskus valitsemalla pykälää pienempi päätelaite ja asettamalla se tarkoituksella hieman löysäksi saadaan ilma jakautumaan mielyttävämmin ja äänet kuriin. Päätelaitteiden taulukoita hyvin harva vaivautuu tarkastelemaan, vaikka näitä laitteita ja niille tehtyjä mittauksia on helposti saatavilla kymmenittäin erilaisia ja jokaista ainakin neljässä eri koossa... Nyt varsinkin kun tuo sinun kattosi mahdollistaa upotussyvyyttä vaativien kattolaitteiden käytön, niin ainakin tarkastella kannattaa.

Jos et puut, tulee tämä: https://climecon.fi/tuote/oka/
tai jopa tällaiset: https://www.flaktgroup.com/fi/produ...lit/tuloilmaventtiilit/kts-tuloilmaventtiili/

Eivät nämä ole siis huonoja, mutta yleensä ei osu täydellisesti kohdalleen. Esim. jälkimmäisestä saa suuntauslevyllä pois jopa 12 dB...
 
Normaali huoneessa on tulo ja poisto, kuten itsellä on. Tai sitten vain tulo, jolloin oven alta kulkee poistoilma automaattisesti ilman mitään räppänöitä. Ei pitäisi olla katossa 3kpl putkea, kuten sinulla on. Selvitä niiden käyttötarkoitus oudolta tuntuu ?

Ei tarvitse selvittää kun tiedän. Ihan eka viestissä on kuva ilmanvaihdosta. 😊
 
Juuri tämä kiinnitti minunkin huomioni. Yleensä vain tulopuhallus huoneeseen, josta ilma valuu raoista paineen työntämänä sitten likaisempana eteenpäin muualla poistettavaksi. Fiksumpi toki ääniteknisesti on pitää huone itsenäisenä ja tiiviinä, eli oma tulo ja poisto, mutta mitä on IV-urakoitsija ajatellut (ja voi olla ajatellun hyvinkin fiksusti) tuomalla kolmannen putken.
 
On
Ihan jopa puolikkaan työpäivän uhraamisen arvoinen asia, jotta ilmamäärät riittävät, suuntautuvat miellyttävästi / sopivasti ja äänet vaimentuvat.

Hieman kun menee valinta pieleen, muodostuu ikävää suhinaa, eli joskus valitsemalla pykälää pienempi päätelaite ja asettamalla se tarkoituksella hieman löysäksi saadaan ilma jakautumaan mielyttävämmin ja äänet kuriin. Päätelaitteiden taulukoita hyvin harva vaivautuu tarkastelemaan, vaikka näitä laitteita ja niille tehtyjä mittauksia on helposti saatavilla kymmenittäin erilaisia ja jokaista ainakin neljässä eri koossa... Nyt varsinkin kun tuo sinun kattosi mahdollistaa upotussyvyyttä vaativien kattolaitteiden käytön, niin ainakin tarkastella kannattaa.

Jos et puut, tulee tämä: https://climecon.fi/tuote/oka/
tai jopa tällaiset: https://www.flaktgroup.com/fi/produ...lit/tuloilmaventtiilit/kts-tuloilmaventtiili/

Eivät nämä ole siis huonoja, mutta yleensä ei osu täydellisesti kohdalleen. Esim. jälkimmäisestä saa suuntauslevyllä pois jopa 12 dB...

Kiitos. Selvästi syytä perehtyä. Minulle suositeltiin esteettisistä syistä lindab airy venttiilejä. Näyttää samalla tulo ja poisto, eli olisi yhtenäinen. En tosiaan tiedä sitten mikä on paras akustiikan kannalta. Jos tietoa on niin otan mielelläni vastaan.
 
Suunnittelija on näemmä asiaa alkuun perehtynyt ja näitä ääniasioita on huomioinut, äänenvaimentimet on huoneen molemmille kanaville, niistä tulo on jaettu kahteen päätelaitteeseen.

Ilmamäärät riittävät huoneessa vähän normaalia rankempiinkin viihdesessioihin, tavan köyhillä on kylpyhuoneissakin vähämmen ilmanvaihtoa...

Suunnitelma oli piirretty juuri karvalakkimallin KSO-poistoventtiilillä ja KTS-tuloventtiileillä, jotka eivät ole missään nimessä huonoja nekään, mutta tuo Airy on merkittävästi parempi ääniteknisiltä ominaisuuksiltaan ilman paineen pysyessä maltillisena.
 
Ei tarvitse selvittää kun tiedän. Ihan eka viestissä on kuva ilmanvaihdosta. 😊
Katsoin kuvaasi ja itse olisin toteuttaisin asiat täysin eri tavoin. Omassa talossani muutin IV-suunnittelijan kuvan ihan erilaiseksi ja lopuksi kysyin häneltä vain mielipiteen onko ok. Meni muutokseni läpi ilman tarvittavia lisämuutoksia. Pitää muistaa, että itselle sitä taloa rakentaa ei sille IV-suunnittelijalle.
 
Juu, suunnitelmia ja teorioita tähän ilmanvaihtoon löytyy kans aivan joka lähtöön ja mieltymykseen.
- Perustapauksessa tuodaan vain tuloilmaa ja sitäkin liian vähän, se sitten poistuu väkisin ja samaa reittiä kulkeutuu myös ääntä muihin tiloihin.
- Huoneen tasapainoinen tulo-poisto-ilmanvaihto on aina selkeä vaihtoehto, jolloin toki riesaksi ilmestyy myös ylimääräinen äänilähde poistokanavasta.
- Päätelaitteiden symmetrinen sijoittelu spotin suhteen on varmasti tavoittelemisen arvoinen asia,
- Entä tulon ja poiston sijoittelu - toinen huuhtelisi raikasta ilmaa edestä taakseen tai takaa eteen, joku kanavoisi tulon seinällä alemmas, jolloin virtaus suuntautuisi enempi alhaalta ylös.
- KaK77:n tapauksessa on haettu maksimaalista raikastusta, päädytty tuomaan raikas ilma potentiaalisen epäpuhtauden eli popkornien ja hajuveden luo, jolloin spotissa olot saadaan raikastumaan tehokkaammin, viemättä kuitenkaan tarpeettomasti poistoa etureunaan asti. Ilma imetään harkitusti eteenpäin, jolloin myös laitteiden lämpökuorman leviämistä spottia kohden voidaan rajoittaa.
- Entä poiston ja tulon suhde ikkunaan ja lattialämmitykseen - olosuhteet ovat kovin erilaiset eri tilanteissa ja lämpötiloissa.
- iso merkitys on sillä miten ikkunan kylmä sisäpuoli peitetään.

Vielä pidemmälle optimoituna ehkä joku toinen luopuisi lattialämmityksestä, laittaisi patterin ikkunan eteen, kanavoisi IV-poiston lähemmän etuseinää sekä tekisi korotetun lattian, jotta saisi istuinten alle tuotua syrjäyttävän ilmanvaihdon tuloelimet...

Että ei muuta kuin savukokeita tekemään eri pääte-elimillä ja niiden virtausnopeuksilla eri vuodenaikoihin, niin eiköhän se saada optimoitua :D
 
Niin ja nyt siis puhutaan n. 17 dB äänilähteestä, eli vaimennetussa katossa isompi merkitys saattaakin aiheutua päätelaitteesta heijastuvasta äänestä, kuin sieltä tulevasta, jos dvd-pyöritin hurisee samassa huoneessa ;)
 
Suunnittelija on näemmä asiaa alkuun perehtynyt ja näitä ääniasioita on huomioinut, äänenvaimentimet on huoneen molemmille kanaville, niistä tulo on jaettu kahteen päätelaitteeseen.

Ilmamäärät riittävät huoneessa vähän normaalia rankempiinkin viihdesessioihin, tavan köyhillä on kylpyhuoneissakin vähämmen ilmanvaihtoa...

Suunnitelma oli piirretty juuri karvalakkimallin KSO-poistoventtiilillä ja KTS-tuloventtiileillä, jotka eivät ole missään nimessä huonoja nekään, mutta tuo Airy on merkittävästi parempi ääniteknisiltä ominaisuuksiltaan ilman paineen pysyessä maltillisena.
Itsellä käytössä näitä tuloilman osalta https://www.taloon.com/tuloilmaventtiili-kti-125-c-cleanvent-flakt-woods ja https://www.taloon.com/tuloilmaventtiili-stqa-125-c-cleanvent-flakt-woods. KTI osalta saa kahdella suuntaimella aseteltua virtauksen suunnan helposti. Poistoventtiilit ihan perus huttua. Eri valmistajia ja malleja löytyy helposti, joten jokaisella varmasti löytyy sopivat.
 
Taas pieni hetki oli aikaa, niin heti piti mittailla. Edelleenkään ei ole muuta kuin katossa polyesteriä.
Media_katto_alku3.jpg
Media_katto_alku4.jpg
Media_katto_alku5.png
 
^^ Tuossa on kaikki mahdollisuudet saada tilasta hyvä. 2-4 isoa laajakaistaista bassoansaa niin aletaan olla lähellä asiallista jälkikaiuntaa.
 
Pitää tehä katto loppuun ensin. Sitten vois viedä oikean subbarin paikalle mittausta varten. Sen jälkeen uudelleen arviointi.

Kattoon tulossa vielä lisää polyesteri eristettä vaimentamaan. Sen päälle eli alle tulee vielä 25mm heradesign levytys. Etu seinälle tulee varmasti jotain ja myös sinne nurkkiin. Takaseinälle myös jotain, sekä tietysti molemmille sivuseinille. Ihan alkuvaiheessa vielä akustoinnin osalta.
 
Taas pieni hetki oli aikaa, niin heti piti mittailla. Edelleenkään ei ole muuta kuin katossa polyesteriä.
katso liitettä 149310
katso liitettä 149311
katso liitettä 149312

Tällä hetkellä tuo vaimeneminen on sellaista perus olohuoneen tasoa, vaikka akustointi on vasta alussa. Tuo keskialueen kumpu tarvitsee 70-100 mm paksua vaimenninta riittävästi ja juurikin kokeilut kannattaa aloittaa niistä ensiheijastuspisteistä. Se mikä on vähän yllättävää, niin esim pituus-suunnassa riittää, että jompikumpi etuseinä tai takaseinä ovat hyvin vaimennettuja. Koska ääni haluaa kimpoilla edestakaisin vastakkaisten seinien välillä, niin kokemusten perusteella riittää, että toinen tappaa sen kimpoilun.

Toki sivuseinät olisi hyvä akustoida symmetrisesti, koska se stereo-kuva...
 
  • Tykkää
Reaktiot: MPS
Back
Ylös