Grazy Horse
Hifiharrastaja
- Liittynyt
- 20.2.2013
- Viestejä
- 5 491
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature currently requires accessing the site using the built-in Safari browser.
Väärin kuunneltu?^ EMI His Master's Voice Digital. Ylpeästi kannessa, vuodelta 1983. Mastered at Abbey Road studios. Hienolle tämä kuulostaa, vaikka ei tiedä mistään DSDstä mitään. Hiljainen prässi, hieno dynamiikka ja holografinen ääni. Sunnuntaille sopivaa musaa. Jos tämä on "turmeltunut", niin lisää tällaisia.
Niinpä. Käärmeöljyaudion edustaja kirjoittaa tuossa lainauksessa vaihtoehtoista historiaa - niin inhimillistä.Väärin kuunneltu?
"In the early 1980s, when digital recording became readily available, studios converted from analog to digital to save money. For studios, this cost less for the equipment, required less space for both recording and archiving, and made it easier to mix and edit tracks in post-production. For consumers, there weren't many advantages. Most of the early digital recordings were produced with relatively low resolution and sounded so fatiguing they would make you want to tear your ears off."
DSD Versus PCM: Myth Versus Truth Article By Benjamin Zwickel Of Mojo Audio
DSD Versus PCM: Myth Versus Truth Article By Benjamin Zwickel Of Mojo Audiowww.enjoythemusic.com
Vakavammin puhuttuna - jos se kuulostaa paremmalta niin se on parempi (ääninen).
^^ Minä ja Barbara Hendricks ollaan sitä mieltä, että Mojo Audio puhuu ihan höpöjä
Lienenkö tulossa vanhaksi vai olenko vain kyllästynyt kohkaamiseen tästäkin aiheesta, mutta ei kyllä väräytä mitään tämä Mofi-gate.
Näille väitteille olisi hyvä saada edes jonkinlaisia perusteita. On ihan yhtä uskottava ajatus, että vuonna 1983 - jolloin cd siis tuli markkinoille - ainakin klassisen musiikin piirissä jo odotettiin uutta formaattia. Muu musiikkihan on tullut vuosikausia äänentoistollisessa jälkijunassa.1983 julkaistu musiikki tehtiin vinyylillä julkaistavaksi. Siinä muodossa se siis on aidoimmillaan ja siten pitääkin soundata hyvälle. Se millainen tekniikka studiossa oli käytössä, on em faktan rinnalla paljon vähäpätöisempi juttu. Tarkoituksenmukaisuus vaan tuntuu monesti unohtuvan – ja aika usein jopa ihan tahallaan. Ja onhan tuossa Mojo Audion jutussa toki sen verran totuutta mukana, ainakin siteeksi, että aika moni (ellei jopa ihan jokainen) tuon aikakauden studioammattilainen on myöntänyt ettei se digitaalisuuteen siirtyminen kauttaaltaan mitään äänenlaadullista kulta-aikaa ollut.
Näille väitteille olisi hyvä saada edes jonkinlaisia perusteita. On ihan yhtä uskottava ajatus, että vuonna 1983 - jolloin cd siis tuli markkinoille - ainakin klassisen musiikin piirissä jo odotettiin uutta formaattia. Muu musiikkihan on tullut vuosikausia äänentoistollisessa jälkijunassa.
Mihin väite ammattilaisten mielipiteistä perustuu? Ainakaan minulla ei ole tiedossani mitään kattavaa tutkimusta, jonka pohjalta voitaisiin sanoa, että "aika moni, ellei jopa jokainen" on esittänyt jotain tuollaista.
Ajatus, että jokin formaatti on "ohjannut tuotantoa" ei kyllä tarkoita oikein mitään.Esim tästä linkistä voit katsoa eri formaattien myyntimääriä vuodelta 1983. Lienee kohtuullisen selkeää mikä formaatti on milläkin ajanjaksolla ohjannut tuotantoa.
Väittämäni ammattilaisten mielipiteistä perustuu ihan omaan kokemukseeni ja keskusteluihin nyt jo edesmenneiden sekä edelleen elossa olevien alalla vaikuttaneiden henkilöiden kanssa.
Sinä siis olet keskustellut "aika monen ellet jopa jokaisen" alalla vaikuttaneen henkilön kanssa? Kuinka monta on "aika monta" suhteutettuna siihen valtavaan määrään ihmisiä, joka on ollut näiden asioiden kanssa tekemisissä 40 vuotta sitten?
Varmaan juuri näin. Uudet tekniikat vaatii uusia jippoja ja ehkäpä muutosvastarinnan murtamista. Sitä tuossa vkonloppuna lähinnä funtsin, että nyt korostuneesti mofin tiimoilta erilaiset monikertaiset dsd:t ovat tapeetilla taltiointi ja masterointivaiheessa. "Alkeellinen" vuoden 1983 PCM jossain vaiheessa ketjua -luultavasti kuuntelemani levyn äänitysvaiheessa, ei kuitenkaan menoa haitannut. Hemmetin hienolle kuulosti levy. Varmasti digitaalinen tekniikka on kehittynyt noista päivistä, mutta omiin korviin kohtuu hyvällä mallilla oli jo silloin, kun taitavasti tehty.Tää laji on onneksi silleen helppo että halutessaan ei tarvitse kuunnella muita – ihan vaan sen mitä omilla korvillaan kuulee. Jos se soundaa hyvälle, niin se on hyvä.
1983 julkaistu musiikki tehtiin vinyylillä julkaistavaksi. Siinä muodossa se siis on aidoimmillaan ja siten pitääkin soundata hyvälle. Se millainen tekniikka studiossa oli käytössä, on em faktan rinnalla paljon vähäpätöisempi juttu. Tarkoituksenmukaisuus vaan tuntuu monesti unohtuvan – ja aika usein jopa ihan tahallaan. Ja onhan tuossa Mojo Audion jutussa toki sen verran totuutta mukana, ainakin siteeksi, että aika moni (ellei jopa ihan jokainen) tuon aikakauden studioammattilainen on myöntänyt ettei se digitaalisuuteen siirtyminen kauttaaltaan mitään äänenlaadullista kulta-aikaa ollut.
Yksi huomionarvoinen muistutus, alkuperäiset nauhat ja niiden ääni heikkenee vuosi vuodelta ja onpa merkittävä osa alkuperäistä nauhoista tuhoutunutkin tavalla tai toisella. Mahdollisimman korkealaatuinen ja helposti jaettava kopio alkuperäisestä olisi enemmän kuin ihanteellista niin hifistin tavoittelemaan äänenlaadun kuin musiikin säilymisenkin kannalta.
Paras empiirinen todiste varhaisen digitekniikan ylivertaisuudesta ovat tietenkin ne lukemattomat hienosti soivat klassisen musiikin levytykset, jotka on purkitettu digitaalisesti 70-luvun lopusta alkaen. Näitä löytyy omastakin hyllystä aika paljon. Klassisen musiikin perinteinen levytysestetiikka kun lähtee aika pitkälle uskollisuudesta alkuperäiselle äänelle, siinä missä muissa musiikinlajeissa äänitysteknikkaa käytetään efektinomaisesti (missä sinänsä ei tietenkään ole mitään vikaa).Varmaan juuri näin. Uudet tekniikat vaatii uusia jippoja ja ehkäpä muutosvastarinnan murtamista. Sitä tuossa vkonloppuna lähinnä funtsin, että nyt korostuneesti mofin tiimoilta erilaiset monikertaiset dsd:t ovat tapeetilla taltiointi ja masterointivaiheessa. "Alkeellinen" vuoden 1983 PCM jossain vaiheessa ketjua -luultavasti kuuntelemani levyn äänitysvaiheessa, ei kuitenkaan menoa haitannut. Hemmetin hienolle kuulosti levy. Varmasti digitaalinen tekniikka on kehittynyt noista päivistä, mutta omiin korviin kohtuu hyvällä mallilla oli jo silloin, kun taitavasti tehty.
Paras empiirinen todiste varhaisen digitekniikan ylivertaisuudesta ovat tietenkin ne lukemattomat hienosti soivat klassisen musiikin levytykset, jotka on purkitettu digitaalisesti 70-luvun lopusta alkaen. Näitä löytyy omastakin hyllystä aika paljon. Klassisen musiikin perinteinen levytysestetiikka kun lähtee aika pitkälle uskollisuudesta alkuperäiselle äänelle, siinä missä muissa musiikinlajeissa äänitysteknikkaa käytetään efektinomaisesti (missä sinänsä ei tietenkään ole mitään vikaa).
Tässä joitakin:Laitako listaa noista mainitsemistasi hyvistä klasariäänityksistä. Perehtyisin mielelläni.
Tässä joitakin:
Koopmanin Triosonaattilevytys vlta 1982
Karajanin Parsifal
Herreweghen ensimmäinen Matteus-passio
Soltin Figaro
Pinnockin ensimmäiset Brandenburgilaiset
Colin Davisin Lontoo-sinfoniat (näiden joukossa myös analogisia äänityksiä)
Haitinkin Shostakovich-boxi (näidenkin seassa analogisia äänityksiä).
Lisäsin yhtiöt.Kiitos. Vielä olisin kysellyt tarkennusta eli levy-yhtiö, jos jaksat kaivaa,