Lopetin vuoden vaihteessa suoratoistomusiikin tilaamisen. 14 vuoden putki katkesi. Ajatusta piti miettiä pitkään, mutta kuuntelutottumukset muuttuivat levysoittimen hankinnan jälkeen niin radikaalisti, että se jäi täysin paitsioon. Olin kyllä suht tyytyväinen viimeisimmän tilauksen äänenlaatuun, mutta levysoitin avasin ihan uuden maailman uudestaan. En olisi uskonut koskaan näin tapahtuvan. Onhan suoratoiston soittaminen ja siitä maksaminen todella edullista vs. levynpyörittäminen. Levysoittimen äänenlaatu on mielestäni parempi ja ei tarvitse ihmetellä enää sitä, että kokonaisia albumeita on hävinnyt yhdessä yössä kirjastostani. Kaiken minkä ostan/omistan, pystyn kuuntelemaan milloin tahansa nyt ja aina.
Musiikin kuuntelemiseen on palannut se vanha tekemisen meininki, jossa omilla säädöillä ja valinnoilla on merkitystä. Ja nyt en siis tarkoita treblen ja bass säätimien säätämistä. Levykaupassa käynti on joka kerta kokemus ja kun joudut puntaroimaan, että mitkä levyt jätät hyllyyn, olet harkinnut sitä mitä todella haluat kuunnella. Levyt soivat alusta loppuun, ei enää yhtään skippauksia kesken kappaleen, jota harrastin ihan koko ajan suoratoiston kanssa.
Siksi tätä levysoittimen hankintaa olen jossain määrin miettinyt jälkikäteen, että kuinka paljon se on tuonut parannusta musiikin kuunteluun ja harrastamiseen. Ehkä lisään cd-soittimen jossain vaiheessa tähän yhtälöön, joka tekee musiikin taustalla soittamisen helpommaksi, mutta nykypäivän trendikkääseen suoratoistoon palaaminen tuntuu todella kaukaiselta ajatukselta. Siksi onkin mielenkiintoista seurata, miten media kirjoittaa vinyyliharrastamisesta, mutta ei siitä, että mitä suoratoisto todellisuudessa on tosiharrastajalle. Tai ylipäänsä mistään muusta kuin näistä artistien blokkauksista suoratoistopalveluissa puolin ja toisin. Varjopuolista en ainakaan itse ole nähnyt artikkeleita vuosien varrella, ainakaan suureen ääneen.
Fyysisistä tallenteista en ole luopunut koskaan. Keräämäni LP-levyt ovat seuranneet minua koko elämäni ajan, samoin cd-levyt. Kirjat ovat osa kotiani ja sieluani. Ostan kirjoja aktiivisesti, tosin hyvin harkiten koska tila. Levyjen hankinnasta on tullut mielenkiintoista, kaikkea ei saakkaan noin vain hyllystä vaan sinun täytyy odottaa uutta painosta. Pelkkä albumin ottaminen käteen ja levyn ottaminen pussista on tunne, jonka haluaa kokea uuudestaan ja uudestaan. Sama juttu myös, kun mietit minkä levyn laittaisit soimaan. Keskittyminen itse musiikkiin on suurempi kuin suoratoiston parissa.
Varmaan tässä yhtälössä on mukana iän tuoma "viisaus". Sen mukana tullut oppi on ollut ilo kokea ja käyttää sitä hyväksi tämän päivän valinnoille.
Liityn tähän samaan kööriin, jolle levysoittimen ihmettely vaikka vuorokauden ympäri ei ole ongelma, mutta digipalveluiden, -alustojen ja -laitteiden kanssa räplääminen aiheuttaa syvää ahdistusta. Tarkoitan sitä, että levysoitin on sentään epäluotettavuudessaan luotettava. Digimaailma ei ole edes sitä.
Jännä juttuhan se on että levysoittimen huoltoon, säätöön ja modaukseen menee helposti tunteja ja se ”kuuluu asiaan” ja on kivaa ja mielenkiintoista, mutta jonkun dikilaitteen tunnarien, salasanojen, päivityksien ym näpelöintien kanssa nousee lämmöt sataankahteenkymppiin about seitsemässä sekunnissa jos ei laakista lähde
Samaa mieltä. Levysoittimen säätäminen on todella mielenkiintoista ja palkitsevaa. Minulla saattaa mennä useita päiviä/viikkoja siinä, että testaan jotain eri asetusta ja se tunnu lainkaan harmittavan tai pysäyttävän harrastamista. Olen alkanut pitää pientä muistiota kaikesta opitusta, jotta etenen.