MATCH vahvistimet

heppuli

Hifiharrastaja
Liittynyt
15.10.2008
Viestejä
2 055
Kaupunki
Pirkkala
Autoa vaihdettuani aloin kaipaamaan perustasoa laadukkaampaa äänentoistojärjestelmää. Nykyisessä autossani se kun on ns. "karvalakkimallia" ja isoilla teillä voluumia saa ruuvata tarpeettoman paljon, jotta kuulee ylipäätänsä mitään. Lähtökohdat äänentoiston parantamiselle olivat siis a) autoa ei tarvitse modifioida (johtosarjat jne.) b) alkuperäinen soitin ja siihen integroidut auton omat järjestelmät säilyvät c) järjestelmän käyttöönotto sujuu helposti. Aikaa vievät autohifiasennukset on nähty nuorempana liian useaan kertaan, eikä sellaisiin riitä rahkeet nykyisessä elämäntilanteessa. Auto on Toyota RAV4 Hybrid -16.

Pyörittelin vaihtoehtoja pari viikkoa päässäni ja kaivoin tietoa internetin syövereistä. Etupään kaittimien vaihto automallikohtaiseen erillissarjaan (esim. Focal) kävi ensimmäisenä mielessäni, mutta muiden kokemusten perusteella päättelin alkuperäisen soittimen latistavan ääntä eniten. Kaiuttimien vaihdon yhteydessä olisin mitä luultavimmin halunnut myös vaimentaa ovia kevyesti. Niissä kun ei käytännössä ole mitään äänieristeitä ovipahvin sisäpuolta lukuunottamatta. Kiinnitin huomioni Audiotec Fischerin MATCH-tuotemerkin DSP-vahvistimiin, jotka saa kytkettyä autoon kun autoon mallikohtaisilla adaptereilla. Päädyin tilaamaan Motonetista PP 41DSP malliin, josta löytyy omalle automallille sopivat esisäädöt ja hinta oli houkutteleva (199e). Tämä on vanhaa mallia, jonka säätöihin ei itse pysty vaikuttamaan. Valmistajan uusissa malleissa pystyy käyttäjä itse säätämään kaiken tarpeellisen tietokoneen, tabletin tai puhelimen avulla.

Sitten itse asennukseen, joka kävi todella rivakasti. Katsoin pari soittimen irroitukseen muutaman ohjevideon juutuubista, jonka jälkeen ryhdyin hommiin. Noh, nämä kohdat olisi kyllä pystynyt itsekkin päättelemään. Liian monta tojotaa omistaneena kaikki kiinnitykset jne. tuntuvat toistavan samaa kaavaa. Kojelaudan koristelistan, "infonäytön", keskimmäisten ilmanohjaimien ja soittimen irroituksen jälkeen kytkin vahvistimen mukana toimitetun adapterit kiinni auton johtosarjoihin ja kuljetin kaapelit hansikaslokeron kohdalle. Kytkin vahvistimen tässä vaiheessa kiinni ja testasin toiminnan. Vahvistimen johtosarjojen päälle päätin laittaa samanlaista pehmeää materiaalia kuin mitä on auton omien johtosarjojen päällä. Ajattelin, ettei ainakaan muoviset adapterit jne. pääse elämöimään kojelaudan sisällä. Suurin osa ajasta meni, kun etsin vahvistimille sopivaa asennuspaikkaa. Sille löytyi kun löytyikin paikka hansikaslokeron yläpuolelta, johon sen sai kiinnitettyä tukevasti auton metallirakenteisiin. Kiinnitykseen käytin nippusiteitä, eikä reikiä ei tarvinnut porata. Vahvistimen tilan säätö tai sulakkeen vaihto onnistuu siis helposti. Ainoastaan hansikaslokero on irroitettava ja se onnistuu ilman työkaluja n. 10 sekunnissa.

Muutos alkuperäiseen on valtava. Nyt laulaja asettuu keskelle kuljettajan paikalta kuunnellessa. Erottelu on aivan eriluokkaa ja jopa radion ääni kuulostaa mainiolta. Katsotaan saisinko puhelimella jotain järkevää videota nauhoitettua. Kävin testaamassa moottoritiellä, eikä voluumia enää tarvitse ruuvata tarpeettoman kovalle. Tässähän on toki vaarana, että myös kaiuttimet tulee vaihdettua jossain vaiheessa :) Nyt mennään näillä. Suosittelisinko tuotetta muille, myös erimerkkisten autojen omistajille? Aivan varmasti. Toivottavasti tästä on kanssaharrastajille hyötyä ja kysykää ihmeessä lisää.
 

Liitteet

  • IMG_20190907_124012.jpg
    IMG_20190907_124012.jpg
    146,9 KB · Katsottu: 46
  • IMG_20190907_125016.jpg
    IMG_20190907_125016.jpg
    150,9 KB · Katsottu: 43
  • IMG_20190907_125025.jpg
    IMG_20190907_125025.jpg
    116,2 KB · Katsottu: 33
  • IMG_20190907_130140.jpg
    IMG_20190907_130140.jpg
    146 KB · Katsottu: 34
  • IMG_20190907_144138.jpg
    IMG_20190907_144138.jpg
    134,3 KB · Katsottu: 38
Viimeksi muokattu:
Päädyin myös Mersun (E-sarja 2014) laitteistopäivityksessä Matchin vahvistimiin eikä ole tarvinnut katua. Suurin työ oli kaapeloinnin vetäminen soittimen takaa takaluukkuun ja johtojen sovittaminen soittimen taakse. Mulla vahvistimeksi tuli PP86DSP ja subia ohjaamaan tuli MA10FX. Tähän automalliin ei Matchilta ollut valmiita säätöjä, joten viiveet ja vasteet piti säätää käsin. Etupään kaiuttimet päivitin samalla Rainbow Germanium sarjaan. Subina toimii JL Audio 10W6v3, jolle monopääte antaa 500W/2ohm. Takaluukussa on toinen akku, josta sai näppärästi virrat vahvistimille. Onhan ero alkuperäiseen verrattuna kieltämättä melkoinen..
 
M 5DSP täällä. Ei voi moittia, ja on todella kompaktin kokoinen laite, eikä asennuskaan kovin hankala ollut.
 
Tilasin etupäähän erillissarjan vahvistimen kaveriksi. Pohdin tuota valintaa pitkään ja päädyin STEG ST650C erillissarjaan. Asennan nuo vakiopaikoille itsetehdyillä adaptereilla. Samalla etuoviin hieman vaimennusta kriittisiin paikkoihin. No tässäpä sitä taas projektia ensi talveksi.

https://www.carfeature.de/en/hifi-n...-speakers/16493/steg-st650c-composystem-168mm
https://www.youtube.com/watch?v=8z2bygzT5Y4

Carfeaturen toiminta vaikuttaa melko rivakalta. Tilaus viikonloppuna ja paketin pitäisi olla vielä tämän viikon puolella perillä.
 
Tästä se nyt sitten lähtee. Suunnittelin eilen diskanttikiinnikkeet vakiopaikoille Fusion 360 softalla. Ystävä loihtii niistä hyvät tulostimellaan. Tänään oli vuorossa ovipahvien purku ja midien korokkeiden suunnittelu. Samalla kartoitin lisä-äänieristyksen tarvetta... jota tietysti Toyotassa riittää. Myös johtoadapterit lähtivät tilaukseen. Pidetään pirssi sellaisena, että sen saa tarvittaessa täysin vakiokuntoon. Hauskaa puuhaa vuosienkin jälkeen :D
 

Liitteet

  • WhatsApp Image 2020-05-21 at 14.37.48.jpg
    WhatsApp Image 2020-05-21 at 14.37.48.jpg
    114,6 KB · Katsottu: 19
  • WhatsApp Image 2020-05-22 at 20.57.39.jpg
    WhatsApp Image 2020-05-22 at 20.57.39.jpg
    46,4 KB · Katsottu: 15
  • WhatsApp Image 2020-05-22 at 20.56.15.jpg
    WhatsApp Image 2020-05-22 at 20.56.15.jpg
    118,4 KB · Katsottu: 15
Onkos muut kokeilleet Matchin automaattista taajuuskorjausta mittamikin kanssa? Genelecin sivuilta ladatulla pink noisella ja MiniDSP:n UMIK-mikillä sai jotain aikaan, mutta en vaan jotenkin saanut järkevästi tehtyä automaattisäätöä kanavakohtaisesti. Molemmat etukanavat yhtäaikaa sain suht asiallisen vasteen aikaiseksi. Mietin vaan tuossa että voisi olla kuitenkin fiksuinta equttaa kanavakohtaisesti matalammilla taajuuksilla koska siellä näyttää olevan isompia eroja kanavien välillä (seisovat aallot?) ja keskialue sekä diskantti sitten yhdessä... Mikähän olisi fiksu taajuus josta alaspäin korjaus kannattaisi tehdä kanavakohtaisesti, max 500hz vai alempaa?
 
UMIK löytyy, mutta ei ole tullut kyllä mieleen käydä mittailemaan. Eli korvakuulolta mennään. Toki tuota voisi kokeilla ihan mielenkiinnosta. Siitä voisi jotai ideaa saada säätöjen kehittämiselle. Ainahan ne säädöt on jonkinlainen kompromissi, koska ajomelu ja sen taajuusvaste myös muuttuu tiestä ja nopeudesta riippuen. En siis kuuntele musaa volat kaakossa.

Lähtökohtaisesti tekisin kyllä juuri toisin perin, eli bassot kerralla ja keskiäänet ja diskantit kanavakohtaisesti (etu- ja keski). Sopivan jaon ehkä pystyy päättelemään mittauksista. 500 voi olla ihan hyvä lähtökohta. Takakanavat mulla on niin hiljaisella (farmari), että niille en itse tekisi mitään. Alimmat bassot on etupenkkien alla. Ne toki kaikkien summana, kun nehän on ainoat, jotka edes matalimpia ääniä toistaa. Niistäkään en muista jakotaajuutta ulkoa.
 
Lähinnä aattelin että korkeammilla taajuuksilla vasteen muoto riippuu jo pään asennosta, joten ei liene järkevää kanavakohtaisia tarkkoja korjauksia siellä tehdä. Matalammilla taajuuksilla homma ei muutu ihan kahden sentin matkalla, joten kanavakohtainen korjaus voisi olla siinä mielessä perusteltua. Ainakin joku 125hz näytti mun autossa olevan toisella puolella piikki ja toisella puolella vaimentuma. Toki vaimentumaa nyt ei ole järkevää lähteä kauheasti korostelemaan, joten yhteissäätö voi olla tuossakin perusteltua.

Näppärä toi systeemi jolla saa takakajarit rear fillinä toistamaan kanavien erotussignaalia ja näin luomaan hieman tilantuntua saundiin.
 
Ainahan ne säädöt on jonkinlainen kompromissi, koska ajomelu ja sen taajuusvaste myös muuttuu tiestä ja nopeudesta riippuen. En siis kuuntele musaa volat kaakossa.

Di2AkOI.png

Tossa mun balanssi, aika tollanen yökerhomainen. Täysiä soittaessa basso lyö kivasti eikä yläpää riivi.
hiljaisessa kuuntelussa toki ajomelu peittää kaikki bassot.
Kuulostaa paljon suoremmalta toi vaste kuin näyttää laskevalta.
 
Näyttää ihan loogiselle toi vaste. Uskon, että mulla olis mittaukset saman tyyliset. Valoissa tai parkissa bassoa toki on aina liikaa.

Vaikka oma 500 sarjalainen ei hirveän meluisa ole, mutta vastamelukuulokkeet on silti joskus kivat yksin ajaessa. Voi kuunnella hiljempaa ja vaikea sitä äänenlaatua on voittaa. Kaupan päälle parin tunnin ajon jälkeen olo ei ole väsynyt musiikin melutasosta.
 
Back
Ylös